KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ - Sunnuntai 20.5.2012

Kaatuneiden muistopäivä

Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloittettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä: puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä

Päivään kuuluvat käynnit sankarihaudoilla. Alkuvuosikymmeninä Suomen lippua pidettiin klo 10-14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, muun osan päivästä (8-10 ja 14-21) kokotangossa. Vuodesta 1977 lähtien kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintuneena liputuspäivänä. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.

Kaatuneiden muistopäivän historiaa

Muistopäivän viettäminen Suomessa sai alkunsa huhtikuussa 1940 järjestetystä evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Mannerheimin antamassa päiväkäskyssä ilmoitettiin, ettei 16. toukokuuta, sisällissodan päättymispäivänä ja siihenastisena puolustusvoimain lippujuhlan päivänä järjestetä juhlallisuuksia. Tällä Mannerheim pyrki korostamaan kansallista yhtenäisyyttä. Päiväkäsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella. Toukokuun kolmatta sunnuntaita nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi ja nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen.

Sankarivainajien muistopäivän kansallisesta viettämisestä vastasi Sotainvalidien Veljesliiton yhdessä Suomen Aseveljien Liiton kanssa vuodesta 1942. Kun jatkosodan jälkeen Moskovan välirauhan tuloksena aseveliyhdistykset oli lakkautettava, työn jatkajaksi tuli 1945 Sotaleskien Huolto, joka yhdistyi 1946 kahden muun muun yhdistyksen kanssa Sotaleskien ja kaatuneitten omaisten huolloksi, vuodesta 1958 Kaatuneiden Omaisten Liitto.

(Teksti: Wikipedia/Kuva:internet/Video:Youtube)

TEHTÄVÄ IRANISSA

The Mission in Iran

Israel on viime aikoina koventanut Iranin-vastaisia puheitaan. Israel uhkaa iskeä Iranin ydinlaitoksiin, koska se uskoo Iranin kehittävän ydinasetta. Operaatio olisi äärimmäisen vaikea.

Bushehrin ydinvoimala Iranissa

OSIRAK 6.6.1981  - IRAK

Kerran aikaisemmin Israel on suorittanut samantapaisen operaation. Irakilla epäiltiin olevan salainen ydinaseprojekti, jonka kannalta ranskalaisten ja italialaisten avulla rakennuttu Osirakin laitos oli avainkohde.

Operaatio Opera - Isku Osirakin ydinlaitokseen 6.6.1981

Sunnuntaina 6.6.1981 Israelin ilmavoimien koneet tekivät uskaliaan ilmasikun Irakilaista Osirakin ydinvoimalaa vastaan Bagdadin lähistöllä. Hyökkäysosastoon kuului kuusi F-15 Eagle - konetta suojahävittäjinä ja kahdeksan F-16 Fighting Falcon - konetta, joiden aseistuksena oli kaksi 1000 kg pommia kussakin. Matkaa kohteelle oli 1100 km. Koneet lensivät matalalla Jordanian ja Saudi-Arabian ilmatilan kautta kohteelle, missä tapahtui nousu ylös ja pommitus. Kaikki pommit osuivat maaliin, joka vaurioitui pahasti. Ilmatorjunta avasi tulen, mutta liian myöhään - hyökkäys tuli tietenkin yllätyksenä.

Tällä operaatiolla Israel halusi osoittaa omaavansa kyvyn iskeä ilma-aseella hyvinkin kauas, ja myös strategisiin kohteisiin. Jom Kippurin-sodan (1973) jälkeen hankittu uusi lentokalusto, F-15 ja F-16 oli tässä avainasemassa.

Israelilaisia F15C-hävittäjäpommittajien rivistö

OPERAATIO IRANIN YDINLAITOKSIA VASTAAN

Lentokoneita tarvitaan kymmeniä

Israelista on matkaa Iranin ydinkohteisiin noin 1500 - 1800 kilometriä eli paljon enemmän kuin aikaisemmassa operaatiossa 1981.

Edestakainen matka on siis pahimmillaan 3600 kilometriä, eikä tähän ole laskettu varsinaisia iskuja tai mahdollisia ilmataisteluita.

Matka Jerusalemista Teheraniin

Iskuihin käytettäisisn F-15 ja F-16 taistelukoneita, jotka voivat kuljettaa pommeja kohteisiin. Niiden toimintasäde ei kuitenkaan ole riittävä tälläiseen operaatioon. F-15 ja F-16 koneet voidaan kuitenkin tankata ilmassa.

Israelilaista F15-hävittäjää tankataan ilmassa

Lentoreitit ovat vaikeat ja vihamieliset

Israelin lentokoneiden olisi Iraniin päästäkseen käytettävä muiden maiden ilmatiloja.

Lentoreittejä on kolme: pohjoisesta Turkin yli, etelästä Saudi-Arabian kautta tai sitten suoraan itään Jordanian ja Irakin kautta. Ne kaikki ovat ongelmallisia.

Israelin ja Turkin suhteet ovat olleet jäissä sen jälkeen kun israelissotilaat pari vuotta sitten pysäyttivät kovin ottein Gazaan matkalla olleen avustuslaivasaattueen. Saudi-Arabia ei myöskään tule kyseeseen. Ajatus siitä, että Israelin sotakoneet lentäisivät islamilaisten pyhimpien paikkojen yli, on yksinkertaisesti mahdoton.

Todennäköisin reittivaihtoehto kulkisi Irakin kautta. Se taas edellyttäisi koordinointia Yhdysvaltain kanssa, koska Yhdysvallat vastaa yhä suurelta osin Irakin ilmapuolustuksesta ja ilmavalvonnasta Persianlahden alueella.

Iskukohteet syvällä maan uumenissa

Ilmaiskujen todennäköiset kohteet olisivat Natanzin ja Fordon uraaninrikastamislaitokset, Arakin raskasvesireaktori, Isfahanin tutkimuslaitos ja Parchinin sotilastukikohta.

Iranin Ydinlaitosten sijainti

Natanzin ja Fordon laitokset sijaitsevat syvällä maan uumenissa, joten niiden tuhoaminen tai edes vaurioittamienn edellyttäisi valtavaa tuhovoimaa.

Israelilla on käytössään amerikkalaisvalmisteisia GBU-28-pommeja, joita kutsutaan "bunkkerintuhoajiksi". Silti on epävarmaa, ovatko ne riittävän tehokkaita. Israel on hiljattain pyytänyt Yhdysvalloilta uudempia ja tehokkaampia GBU-31-pommeja.

"Bunkkerin tuhoaja" laserohjattu pommi (GBU-28)

Iran ei myöskään katselisi sivusta, jos Israelin sotakoneet tunekutuisivat sen ilmatilaan. Iranin kalusto koostuu pääasiassa neuvosta- tai venäläisvalmisteisista MiG-29-hävittäjistä, sekä jonkin verran vanhoista amerikkalaisista F-14 Tomcat-hävittäjistä. Niiden suorituskyky jää selvästi jälkeen Israelin hävittäjistä. Sen sijaan Iranin ilmapuolustus on hyökkääjälle selkeä uhka. Sen selkärangan muodostavat Neuvostoliitossa suunnitellut SA-5-ohjukset.

2000-luvulla Iran hankki Venäjältä nykyaikaisempia Tor-M1-ohjusjärjestelmiä. Israel pyrkisi luonnollisesti lamauttamaan Iranin ilmapuolustuksen, mutta tehtävä on hyvin hankala.

Iranin kolme päähävittäjätyyppiä yhteislennoilla. (alhaalta - MiG29 Fulcrum, F14 Tomcat, F4 II Phantom)

Iran vastaisi laajentamalla konfliktia

Israel tuskin pystyy onnistuneellakaan operaatiolla täysin lamaannuttamaan Iranin ydinohjelmaa. Isku lähinnä viivästyttäisi sitä joillakin vuosilla. Iskulla tulisi kuitenkin olemaan suuria vaikutuksia varsinkin Lähi-idässä.

Iran pyrkisi todennäköisesti laajentamaan konfliktin alueellliseksi. Apuna se käyttäisi ainakin Libanonissa toimivaa Israelin verivihollista, ääri-islamilaista Hizbollah-järjestöä.Hizbollahilla on runsaasti raketti- ja muuta kalustoa, joilla se iskisi Israeliin. Myös Gazassa valtaa pitävä Hamas-jårjestö saatettaisiin valjastaa Israelin vastaiseen rintamaan. Tosin Hamas on ilmoittanut pysyttelevänsä mahdollisen Israel-Iran-konfliktin ulkopuolella.

Lisäksi Iran yrittäisi lisätä jännitteitä Syyriassa, Egyptissä, Irakissa ja Afganistanissa. Iran saattaisi  - tai ainakin yrittäisi vimmatusti - toteuttaa uhkauksensa sulkea Hormuzinsalmi, jonka kautta kulkee noin 20 prosenttia maailman raakaöljystä. Tämä voiti vetää Yhdysvallat liittolaisineen mukaan konfliktiin, jolloin Yhdysvaltain tukikohdat alueella olisivat Iranin ohjusten ja terrori-iskujen kohteena.

Iranilainen sota-alus laukaisee ohjuksen

 Terrori-iskujen uhka lännessä kasvaa merkittävästi, etenkin, jos Yhdysvallat osallistuisi iskuun Israelin rinnalla. Vastaiskun pääkohde on silti Israel. Iranilla on laaja kapasiteetti lyhyen, keskipitkän ja jopa pirkän matkan ohjuksia, joiden kantama riittää Israeliin. Ongelmana on laukaisualustojen rajallisuus ja ohjusten epätarkkuus länsimaiden aseisiin verrattuna.

Iranilainen Shahab3-ohjus laukaisualustallaan

Iran Vs Israel - Defense Technologies - Capabilities of War

(Teksti: Ilkka Miettinen , Kuvat ja Video: Internet - Lähteet: HS 23.3.2012 ,  Uutistoimistot ja Internet , Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa/Ahti Lappi)

F-22 RAPTOR

VIIMEINEN RAPTOR VALMISTUI

Viimeinen Yhdysvaltojen ilmavoimille (USAF) toimitettava F-22A Raptor valmistui Lockheed-Martinin Mariettan tehtaalla Georgian osavaltiossa 13. joulukuuta. Koneiden kokonaisvalmistusmäärä oli 195, kun lukuun lasketaan mukaan kahdeksan kehitysversiota.

Viimeinen koneen laivue kuuluu 3. Lennostoon, joka tukeutuu Elmendorg-Richardsonin tukikohtaan Alaskassa. Kone luovutetaan laivueelle toukokuussa tehtaan ja vastaanottajan koelentojen, sekä maalauksen jälkeen.

Lockheed-Martin sai USAF:lta juuri 7,4 miljardin dollarin päivityssopimuksen Raptor-laivastoon. Kyse oli järjestelmäpäivityksistä, sekä koneen suorituskyvyn ja ominaisuuksien kasvattamisesta. Päivitysten tarkempia yksityiskohtia ei ole kerrottu.

F-22 RAPTOR

F-22 Raptor on Yhdysvaltain ilmavoimissa joulukuussa 2005 käyttöön otettu hävittäjä. Koneen valmistajat ovat Lockheed Martin Aeronautics ja Boeing Integrated Defense Systems. F-22 suunniteltiin alun perin ilmaherruushävittäjäksi, mutta se on varustettavissa myös rynnäkkökoneeksi, sekä elektronista sodankäyntiä ja signaalitiedustelua varten. F-22 Raptor tunnettiin prototyyppinä nimellä "YF-22 Lightning II" ja nimellä "F/A-22" ennen käyttöönottoaan. Nimi "Lightning II" päätyi myöhemmin F-35-hävittäjälle.

OMINAISUUDET

F-22 Raptor hyödyntää häiveteknologiaa. F119-PW-100 -moottoreissa käytetään suihkuvirtauksen suuntausta, mikä lisää koneen ketteryyttä, joka on osoitettu tekemällä äärimmäisiä ilmataisteluliikkeitä, kuten Pugachevin Cobra ja Kulbit. Suihkuvirtausta voidaan säätää 20 astetta yhteen suuntaan, ylös tai alas. Kone kykenee lentämään yliääninopeuksilla ilman jälkipolttoa (ns. supercruise). Tämä mahdollistaa pidemmän toimintasäteen ja vähentää koneesta jäävää lämpöjälkeä parantaen häiveominaisuuksia. F-22 saavuttaa Machin luvun 1,72 ilman jälkipolttoa ja yli 2,0 jälkipolton kanssa.

Koneessa on AN/APG-77 AESA -tutka (Active Electronically Scanned Array), mitä pidetään parhaana käytössä olevana tutkana hävittäjäkäytössä. Tutka koostuu pienistä moduuleista, joita voidaan käyttää erillisinä, mikä mahdollistaa nopean suuntauksen ja kapean säteen käytön. Tämä puolestaan vähentää tutkan käyttäjän paljastumistodennäköisyyttä. Tekniikkaa käytettäessä tutkaa ei tarvitse kääntää mekaanisesti, mikä yksinkertaistaa sen rakennetta. Tutkan havaintoja käsittelee kaksi Raytheonin suoritinta.

Koneen asekuorma on sijoitettu rungon sisään jotta estetään ulkopuolisten kuormien aiheuttamat tutkaheijastukset. Luukkuja on kolme, yksi molemmissa kyljissä ja yksi pohjassa. Ohjuksen laukaisussa luukut avautuvat vajaan sekunnin ajaksi. Siipien alle voidaan asentaa neljä ripustinta ulkopuolisia aseita varten, mutta ne lisäävät koneen havaitsemismahdollisuuksia tutkassa.

F-22:n lentokelpoisuuden ylläpitäminen edellyttää runsaasti huoltotyötä ja sen lentotunnin hinta on noin 50 000 dollaria, kun se F-15:lla oli 30 000 dollaria. Koneen tutkasäteitä absorboiva pinnoite on jatkuva huolto-ongelma. Esimerkiksi sade tuhoaa sen.Keskimäärin koneilla on voinut lentää 1,7 tuntia ennen kriittistä vikaa .F-22:n neljän käyttövuoden aikana jokaista lentotuntia kohti tehtävän huollon määrä on noussut 34 tuntiin, josta pinnoitteen korjaukset vievät yli puolet. Ohjaamon kuomu on uusittava keskimäärin 331 lentotunnin välein.

TEKNISET TIEDOT

• Valmistaja: Lockheed Martin / Boeing
• Miehistö: A-mallissa 1
• Ensilento: 1997
• Moottori / työntövoima: 2 × Pratt & Whitney F119-PW-100 / 2 × 155,74 kN
• Siipien kärkiväli: 13,56 m
• Pituus: 18,92 m
• Korkeus: 5,08 m
• Paino (tyhjä/max. lentoonlähtö): 14 365 kg / 36 288 kg
• Lakikorkeus: jopa 19 500 m (ei virallinen tieto)
• Nopeus: merenpinnan tasolla: 1 482 km/h, supercruise 1 590 km/h, korkealla 2 335 km/h (Mach 2+)
• Toimintamatka: noin 2 000 km (riippuen lisäpolttoainesäiliöistä)
• Hinta: 338 miljoonaa USD

Aseistus:
Yksi 20 mm M61A1 Vulcan kuusipiippuinen Gatling-konetykki. Kuten tykkikin, muu aseistus kuljetetaan häiveominaisuuksien parantamiseksi rungon sisällä. Rungon kummallakin puolella on yksi kotelo lyhyen kantaman aseita kuten AIM-9 Sidewindereitä varten. Kumpaankin koteloon mahtuu yksi ohjus. Rungon alaosassa on suurempi tila esimerkiksi AIM-120 AMRAAM -ohjusten ja JDAM-pommien kuljettamiseen. Ruumaan mahtuu kerralla kuusi AIM-120 AMRAAM ohjusta tai kaksi AIM-120 AMRAAM ohjusta ja kaksi JDAM-pommia. Siipien alla voidaan kantaa kaksi lisäpolttoainesäiliötä ja erilaisia ohjuksia.

F-22 RAPTOR IN ACTION

(Blogiartikkelissa käytetyt lähteet: Siivet Wings-lehti 1/2012, Wikipedia - Kuvat: Internet - Video: Youtube)

RYNNÄKKÖKIVÄÄREITÄ ja MUUTA ASEISTUSTA ROMUTETAAN

SATATUHATTA ASETTA LIIKAA

Armeijauudistuksen jälkeen Suomen valmiusvarastot pursuavat ylimääräisiä rynnäkkökivääreitä. Uudenveroiset  aseet saatetaan laittaa silppuriin.

Luutnantti Mikko Kärjä ja rynnäkkökiväärilaatikoita valmiusvarastossa.
(kuva: Reijo Hietanen)

Puolustusvoimat joutuu hävittämään tai myymään jopa 100 000 täysin käyttämätöntä rynnäkkökivääriä. Syynä on se, ettei niille ole kohta enää käyttäjiä. Varastoitujen kiväärien kokonaismäärä on mitoitettu sodan ajan tarvetta varten. Jokaisella Puolustusvoiman sodan ajan kokoonpanossa olevalle löytyy rynnäkkökivääri. Sodan ajan joukkojen vahvuus on nyt 350  000 sotilasta. pian julkistettavan armeijauudistuksen jälkeen joukkojen määrä supistuu 250 000:een tai jopa sen alle.

Ylimääräisten rynnäkkökivääreiden kohtalosta tehdään suunnitelma armeijauudistuksen hyväksymisen jälkeen. Helpoin ratkaisu on aseiden hävittämien. Silloin ne murskataan, silputaan ja myydään romuiksi. Näin on toimittu ennenkin. Kaikki eivät kuitenkaan katso hyvällä sitä, että toimivia aseita hävitetään pelkästään siksi, että ne aiheuttavat varastointi- ja ylläpitokuluja. Liikkeellä on ollut jo virheellisiä huhuja, että armeija olisi hävittänyt salaa kymmeniätuhansia rynnäkkökiväärejä. Varsinkin aktiiviset reserviläiset ovat harmitelleet, että käyttökelpoista kalustoa tuhotaan liian aikaisin.

Hävitettävät aseet olisiva täysin uusia. Ne ovat Kalashnikov-tyyppisiä (AK-47) rynnäkkökiväärejä. Suomi osti niitä 1990-luvulla Kiinasta ja Saksasta, joka myi entisen Itä-Saksan kalustoa. "Halpisrynkkyjä' hankittiin yhteensä 200 000 kappaletta.  Itäsaksalaisia ja kiinalaisia aseita ei käytetä varusmiesten koulutuksessa, koska niiden laatu on suomalaisia rynnäkkökivääreitä heikompi.

AK-47 (Автомат Калашникова - образца 1947 года)

"Ne ovat hyviä taistelijan välineitä, mutta niiden kestävyys koulutuksessa on heikko verrattuna suomalaiseen", komentaja Taneli Uosukainen muotoilee (Maavoimien materiaalilaitoksen esikunta). Osittain kysymys on valmiusvarastoissa olevista itäsaksalaisista patruunoista. Niitä ei haluta käyttää Suomessa valmistetuissa rynnäkkökivääreissä, koska patruunat aiheuttavat korroosiota suomalaisiin aseisiin. Itäsaksalaisissa aseissa ongelmaa ei ole, koska niiden pintakäsittely on erilainen.

"Toinen tapa toimia on se, että aseet myydään käytettyjen aseiden markkinoille, lähinnä suurostajille ulkomaille. Silloin mietitään taloudellisia asioita ja asevientiasioita tapauskohtaiseesti", Uosukainen sanoo. Myyminen on hankalaa. Kiinalaisille ja itäsaksalaisille rynnäkkökivääreille ei ole kysyntäää länsimaissa. Ostajat olisivat lähinnä kolmannesta maailmasta. Runsas neljä vuotta sitten Yhdysvallat pyysi Suomea lahjoittamaan 100 000 rynnäkkökivääriä Afganistaniin. Hanke kaatui, koska aseita ei haluttu viedä sotaa käyvään maahan.

Kiinalainen AK-47 rynnäkkökivääri

Samaan aikaan aseiden tulevan hävittämisen tai myynnin kanssa Puolustusvoimat kunnostaa Suomessa valmistettuja rynnäkkökivääreitä. Niihin kiinnitetään muun muassa kiskoja pimeännäkölaitteita varten. Nykyinen Rk 62 Rynnäkkökivääri on tarkoitus pitää Suomen armeijan käytössä 2020-luvulle asti.

Suomalainen Rk 62-76 rynnäkkökivääri

(Rynnäkkökivääriartikkelissa on käyetty apuna artikkelia: HS Perjantai 13.1.2012/Jarmo Huhtanen - Asekuvat:Internet)

MUUN KALUSTON HÄVITTÄMINEN

Rynnäkkökivääreiden lisäksi Suomen puolustusvoimat on romuttanut tai romuttaa muitakin aseita, sekä taisteluajoneuvoja. Esimerkiksi käyttökunnossa olevat T-72 taistelupanssarivaunut ovat ilmeisesti jo romutettu. Nehän olisivat olleet ihan taistelukykyisiä, kun ottaa huomioon että Venäjä käytti Georgian sodassakin pääsosin juuri noita "seiska kakkosia". Se minua ihmetyttää, että kun tilalle ostettiin 124 kappaletta uudempia Leopard-taistelupanssarivaunuja - niin 28 niistä modifoitiin erikoispanssareiksi, kuten esim. siltapanssareiksi. Miksiköhän näitä "poistuvia" T-72 tai T-55 vaunuja ei muutettu kyseiseen tarkoitukseen. Ja turha sanoa että varaosan puutteiden takia. Varaosia olisi varmasti löytynyt juuri noista romutetuista vaunuista, joita oli reilusti yli 200 kappaletta - osa vaunuista ilmeisesti vanhempaa T-55 mallia

 T-72 MBT

Ilmatorjunta kapasiteetista ollaan romuttamassa 23mm-kaksiputkisia IT-tykkejä, eli tykkihän tunnetaan kutsumanimeltään "Sergei". Vaikka nämä aseet ovatkin ns. vanhaa kaartia, ne ovat vieläkin käyttökelpoisia matalalla lentäviin maaleihin, kuten esimerkiksi helikoptereita vastaan. Kaikkia ei kuitenkaan käsittääkseni romuteta, vaan osa modernisoidaan...toivottavasti! Ilmatorjunnasta kuuluu onneksi myös hyviä uutisia, kun jo poistuneet olkapääohjukset ollaan korvaamassa uudella lähitorjuntaohjusjärjestelemällä. Ilmeisesti kyseessä on juuri olkapäältä ammuttava ohjus. Tarjouskilpailussa ovat mukanan mm. Venäläinen Igla ja Amerikkalainen Stinger.

ZU-23-2 -- 23mm IT-kanuuna "Sergei"

Suomessa on viime aikoina tehty paljon näitä romutus- ja luopumispäätöksiä, joissa on vedottu juuri varastointikustannuksiin. Pienellä järjestelyillä, esimerkiksi säästämällä T-72-panssarit Suomelle oltaisiin saatu järjesteltyä iskukykyiset panssarijoukot. Tulevakin sota...jos sitä tulee..ratkaistaan kuitenkin vieläkin maasodalla. Ja kaikkihan alaa tuntevat tietävät sen, että paras panssaritorjunta-ase on toinen panssarivaunu!

Leopard 2A4 MBT

(Teksti: Ilkka Miettinen, Kuvat: Internet)

Suomen puolustusta heikennetään

SUOMI LUOPUU MIINOISTA

Eduskunta päätti äänestyksessä 25.11.2011, että Suomi liittyy Ottawan sopimukseen aikaisemmin suunnitellun aikataulun mukaisesta varauksetta vuonna 2012. Päätöstä vastustivat kaikki 36 perussuomalaista kansanedustajaa. Päätös luopua jalkaväkimiinoista hyväksyttiin äänin 110 puolesta ja 47 vastaan, poissa oli 42 edustajaa.

Käytännössä Suomi aloittaa jalkaväkimiinojen hävittämisen ja luopuu niiden operatiivisesta käytöstä. Koulutuksesta ja varastoinnista kokonaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Hävitettävät miinatyypit ovat sakaramiina SM 65-89 ja putkimiinat PM 43-59 ja PM 65-98. Suomella on vuoden 2011 lopussa yhteensä noin 1,03 miljoonaa Ottawan sopimuksen kieltävää miinatyyppiä. Koulutuskäyttöön jää vielä vuoden 2016 jälkeen  16500 jalkaväkimiinaa. Se on 20 vuoden koulutusmateriaalitarve. Sakaramiinojen räjähdysainetta – porapanoksia -  ei sopimuksen mukaan tarvitse hävittää. Reilun miljoonan miinan hävittäminen tulee maksamaan valtiolle noin 200 000 euroa.. Lisäksi Suomi pyrkii nostamaan kehitysyhteistyömäärärahoja humanitääriseen miinanraivaukseen suunnatun määrärahan vuositasolla 6 miljoonaa euroon vuoteen 2014 mennessä. Suomi on tukenut humanitääristä miinanraivausta vuodesta 1999 alkaen  60 miljoonalla eurolla.

Jalkaväkimiinoille ei ole olemassa  korvaavaa järjestelmää. Miinat ovat erittäin kustannustehokas asejärjestelmä ja yhä täysin ajanmukainen. Nyt hävitettävät miljoona miina olisivat asianmukaisesti varastoituna säilyneet täysin käyttökuntoisina vielä useita kymmeniä vuosia. Niiden uushankintahinta kappaleelta liikkuisi miinatyypistä ja valmistustavasta riippuen noin 1-5 euron välillä. Miinat ovat kotimaisia. Katoavan suorituskyvyn korvaamiseksi on kehitetty erillisellä 200 miljoonan euron määrärahalla lähinnä Puolustusvoimien valvonta- ja tulenjohtokykyä  eri sensorein. Määrärahasta on käytetty noin 160 miljoonaa.

Miinojen pelotearvoa ja tulivoimaa ei ole kuitenkaan käytännössä korvattu mitenkään. Tasavallan hallituksen tekemien leikkauspäätösten johdosta. Puolustusvoimien miinojen korvaamiseen saama määräraha tullaan ottamaan pois muualta budjetista moninkertaisena. Käytännössä miinoista luopuminen niitä korvaamatta, kuten on käymässä, tulee siis heikentämään olennaisesti Suomen puolustuskykyä, kuten myös hallituksen esityksessä eduskunnalle todetaan. Istuva hallitus on myös tehnyt linjauksen , jonka mukaan Suomi ei hanki myöskään Oslon sopimuksen kieltämiä tytär- ja kuorma-ammusjärjestelmiä eli niin kutsuttuja rypäleaseita. Suomi ei ole vielä toistaiseksi liittynyt Oslon sopimukseen. Linjaus olla hankkimatta tytärammusjärjestelmiä kyseenalaistaa myös jalkaväkimiinojen korvaajana esitetyn raskaan raketinheitinjärjestelmän (MLRS M270) käyttöarvon ja heikentää entisestään mahdollisuuksia täyttää jalkaväkimiinojen poistamisen jättämää aukkoa. Raskaaseen raketinheitinjärjestelmään ei ole hankittu muita taisteluampumatarvikkeita kuin maastoon siroteltavia panssarimiinakuorma-ammuksia, nekin eräänlaisia rypäleammuksia.

Suurin osa maailman väestöstä asuu maissa, jotka eivät ole liittyneet Ottawan sopimukseen. Näitä maita ovat muun muassa Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat. Puola on sopimusmaana jättänyt varauman sen täytäntöönpanoon. Suomi oli viimeinen sopimukseen liittynyt EU-maa. Puolalla oli vuonna 2009 varastoissa enää noin 200000 sopimuksen kieltämää jalkaväkimiinaa. Kun Suomi luopuu miinojen käytöstä vuonna 2016, jää Venäjän käytännössä ainoaksi asevoimaksi lähialueillamme, joka voi käyttää taistelussa laajamittaisesti ja esteettä myös jalkaväkimiinoja. Tämä heikentää suorituskykyvertailussa Euroopan maiden taistelukykyä verrattuna Venäjään. Venäjän asevoimien kalustoon kuuluu myös huomattavan kehittynyt rypäleammusarsenaali.

Miksiköhän Suomen pitää aina olla mallioppilas joka asiassa. Tuo ratkaisu todella heikentää Suomen puolustuskykyä, varsinkin kun maallamme on 1300 km:n maaraja Venäjän kanssa.

Suomen puolustusvoimien määrärahoja tullaan jälleen laskemaan merkittävästi. Eikä Varmaan aikaakaan kun 350 000 miehen reserviä tullaan taas leikkaamaan.

(Juttussa käytetty osaksi Suomen Sotilas-lehden nro:6/2011 artikkelia/ Kuva internetistä)

PEARL HARBOR - Tasan 70 vuotta yllätyshyökkäyksestä

7.12.1941 JAPANIN YLLÄTYSHYÖKKÄYS PEARL HARBORIIN

Tammikuun alussa 1941 Japanin Yhdistyneen laivastonkomentaja, amiraali Yamato, antoi pienelle esikuntaupseerien tehtäväksi suunnitella Pearl Harboriin kohdistuvaa yllätyshyökkäystä, jonka suorittaisivat tukialuksilta toimivat lentokoneet.

Vara-amiraali Chuichi Nagumon komentamaan laivasto-osastoon, joka sai tehtäväkseen hyökätä Pearl Harboriin, kuului kuusi lentotukialusta (Kaga, Akagi, Hiryu, Sorju, Zuikaku ja Shokaku), joilla oli yhteensä 432 lentokonetta, kaksi raskasta taistelulaivaa (Hiei ja Kirrishima), kolme risteilijää (kaksi raskasta ja yksi kevyt), yhdeksän hävittäjää, kolme sukellusvenettä (jotka tulivat partioimaan suunnitellulla reitillä) sekä kahdeksan säiliölaivaa merellä tapahtuvaa polttoainetäydennystä varten. Ilmahyökkäyksen vaurioita täydentäisivät pienoissukellusveneet, jotka kuljetettaisiin valtamerisukellusveneillä Oahun saaren läheisyyteen.

Japanilainen tukialus - Hiryu

Marraskuun 26.päivänä vara-amiraali Nagumon komennossa olevat 31 alusta käsittävä taisteluosasto lähti liikkeelle Kuriileilta. Varsinainen hyökkäyskäsky saatiin salakielisanomana joulukuun 2. päivänä. Laivasto-osaston kurssi kulki 43.leveysasteen suuntaisesti itää kohden; Tyynellämerellä näillä seuduin vallitseva sumu teki toisten alusten kohtaamisen epätodennäköiseksi.

Joulukuun 6.päivän iltana muodostelma suuntasi pimeän tultua kurssinsa kohti kohdettaan. tiedot joiden mukaan Pearl Harborissa ei ollut ainoatakaan lentotukialusta herättivät pettymystä japanilaisissa lentäjissä.

Vara-amiraali Chuichi Nagumo

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina joulukuun 7. päivänä  kello 6:15 Nagumo, joka oli tuolloin 230 meripeninkulman päässä Pearl Harborista lähetti matkaan ensimmäisen hyökkäysaallon. Siihen kuului kaikkiaan 214 lentokonetta, joista 50 oli tavallista pommikoneita, 51 syöksypommittajia ja 70 torpedokonetta.

Zero-hävittäjät valmiina lähtöön Shokakun kannella

Kapteeniluutnantti Nakaya, joka johti ensimmäiseen hyökkäysaaltoon kuuluvia hävittäjäkoneita, näki Pearl Harborin noin kello 7.50. Muutamia minuutteja myöhemmin lähetettiin kaksi radiosanomaa. Kello 7.53 komentajakapteeni Futshida viestitti Akagille: "Yllätys onnistunut", ja 7.58 kontara mairaali Patrick Bellinger lähetti Fordsaarella sijaitsevasta päämajastaan selväkielisen sanoman: "Ilmahyökkäys Pearl Harboriin - tämä ei ole harjoitus."

Kontra Amiraali Husband E. Kimmelin komennoissa olleista 127 aluksesta oli satamassa 94, ja ne olivat valmistumassa liputusta varten. Japanilaiset keskittivät hyökkäyksensä kuitenkin niitä seitsemää taistelulaivaa vastaan, jotka oli ankkuroitu pareittain sataman keskellä sijaitsevan Fordinsaaren vierelle. Yksi 800 kg:n pommi sai Arizonan keulaosan ammusvaraston räjähtämään; toinen putosi aluksen savutorveen ja räjähti konehuoneessa. Laiva upposi nopeasti vieden mennessään kontra-amiraali Isaac C. Kiddin sekä 1106 upseeria, aliupseeria ja miestä. Oklahoma, johon osui kolme torpedoa, kaatui miltei välittömästi ja kansien alle jäi loukkuun 415 miestä, joista jotkut pysyivät hengissä aina jouluaattoon saakka. West Virginia ja Carolina olisivat kokeneet saman kohtalon, ellei niiden erinomaisesti mielenmalttinsa säilyttäneiden miehistöjen olisi onnistunut saada alusten kallistuman oikaistuksi.

Nevadaan osui torpedo ja kaksi pommia, mutta se ampui alas kolme sen kimppuun hyökännyttä konetta. Maryland ja Tenessee selvisivät verraten vähin vaurioin ja pystyivät joulukuun 20. päivän jälkeen lähtemää Oahulta amerikkalaiselle telakalle yhdessä Pensylvanian kanssa, joka oli ollut kuivatelakalle ja niin ollen torpedojen tavoittamattomissa. Myös kolme risteilijää ja kolme hävittäjää sai vaurioita.

USS Arizona

Kello 7.15 Nagumo lähetti matkaan toisen hyökkäysaallon, johon osallistui 54 pommikonetta, 80 syöksypommittajaa ja 36 hävittäjää. Komentajakapteeni Shimazaikin johtama osasto täydensi ensimmäisen hyökkäysaallon satamassa aikaansaamaa hävitystä ja kohdisti sen jälkeen huomionsa Fordin saarella olleisiin satamalaitteisiin, Wheelerin ja Hickhamin lentokenttiin (ilmavoimien tukikohtia) ja Kaneohen lentoveneasemaan tuhoten 65 Oahulla olleista 231 lentokoneesta. Amerikkalaisten miehistötappiot olivat tuona päivänä 2403 kaatunutta ja 1178 haavoittunutta.

USS West Virginia ja pelastusmiehistö

Tämä suunnaton menestys maksoi Nagumolle 29 lentokonetta ja 55 lentäjää. Toisen hyökkäysaallon koneiden palattua Nagumo määräsi laivasto-osastonsa liikkeelle kohti pohjoista kello 13.00. Pienoissukellusveneiden hyökkäys oli kuitenkin täysin epäonnistunut, ja niitä kuljettaneista isoista sukellusveneistä upotti tukialus Enterpriselta lähtenyt lentokone yhden joulukuun 10. päivänä. Japanilaiset eivät olleet hyökänneet Pearl Harborin suurten öljysäiliöiden kimppuun, vaikka niiden tuhoaminen olisi saattanut Yhdysvaltojen laivaston toimintakyvyttömäksi useiden kuukausien ajaksi. Amerikkalaiset sotilaat ja merimiehet olivat toimineet niin nopeasti saadakseen tilanteen hallintaansa, että Nagumo luopui kolmannesta hyökkäyksestä, koska hän arveli konetappioiden muodostuvan liian suuriksi.

Kentälle tuhottu B-17 pommikone

Neljän taistelulaivan uppoaminen ja neljän muun vaurioituminen ei riistänyt Yhdysvalloilta sen tärkeintä iskuvoimaa, sillä sen kolme lentotukialusta olivat edelleen täysin kunnossa samoin kuin 20 risteilijää ja 65 hävittäjää. Ja ennen kaikkea joulukuun 7. päivänä tapahtunut hyökkäys pani Yhdysvaltojen kaikki voimavarat liikkeelle ja nostatti valtaisan suuttumuksen aallon kaikkialla Yhdysvalloissa, jonka voimat lisääntyivät jatkuvasti ja joka tuli myöhemmin murskaamaan Japanin juuri näillä jättimäisillä voimillaan.

USS Enterprise

"Päivä, jonka häpeä ei tule unohtumaan", Roosevelt sanoi selostaessaan tapahtumia kongressille. Takaisin Pearl Harboriin matkalle olevan Enterprisen komentosillalla kontra-amiraali William F.Halsey yhtyi presidenttinsä sanoihin joulukuun 9. päivänä nähdessään Fordinsaarelle johtavan redin tukkivat hylyt, joskin Halsey käytti suorasukaisempaa kieltä; "Kun olemme selvittäneet välimme niiden kanssa, ei japanin kieltä puhuta enää muualla kuin helvetissä!"

William F.Halsey

Day of Infamy, Pearl Harbor Raid on Dec 7, 1941

(Tekstin lähde: Toinen Maailmansota, Osa2/Eddy Bauer; Kuvat:internet)

Itsenäinen Suomi - 94 vuotta

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2011

JÄÄKÄRIMARSSI

SILLANPÄÄN MARSSILAULU

ATEENALAISTEN LAULU

SUOMEN KAARTIN PALUUMARSSI

PORILAISTEN MARSSI

Kaksi itsenäisyyden takaajaa!

Päättäväinen suomalainen sotilas ja Suomi kp!!

Suomi - Finland 6.12.1917 -