Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Сталинград (2013) - фильм

Stalingrad (2013) - elokuva



Alkuperäinen nimi: Сталинград

    Eeppinen kuvaus taistelusta, josta tuli toisen maailmansodan käännekohta.

Genret:
    Toiminta, Sota 

Valmistusvuosi:
    2013

Pituus:
    131 min

Ohjaajat:
    Fedor Bondarchuk

Käsikirjoittajat:
    Ilya Tilkin, Sergey Snezhkin

Pääosanäyttelijät:
    Aleksey Barabash, Andrey Smolyakov, Dmitriy Lysenkov, Heiner Lauterbach, Mariya Smolnikova, Philippe Reinhardt, Pyotr Fyodorov, Thomas Kretschmann, Yanina Studilina

Maat:
    Venäjä

Kielet:
    venäjä, saksa 

*******************

Tämmöinen raina tuli katsottua tässä huhtikuun alussa. DVD oli pyörinyt hyllyssä pari vuotta ennen kuin poistin sen muovista ja sulloin laitteeseen. Mitähän tästä nyt sanoisi? Ei se nyt oikeastaan huono varsinaisena elokuvana ollut kuin monessa arvostelussa sanotaan. Historiallisena sotaelokuvana se kylläkin on huono. Varsinkin älyttömät hidastukset tekevät aika naurettavan vaikutuksen. Lähitaistelukohtaukset ovat kuin jostain halpahintaisesta itämaisesta karateleffasta.
Noinkohan tanssivasti tavan mosurin pistintaistelu on tositilanteessa onnistunut. Alussa oi aika huvittavaa kun öljyräjähdyksen keskellä juoksevat neuvostosotilaat jatkavat t elävinä soihtuina aina vastustajan juoksuhautaan asti. Lentokoneet ja ainakin osa panssarivaunuista oli tehty digitehosteina – kuitenkin mielestäni aika onnistuneesti.

Elokuva alkaa Japanin Tsunamin pelastustöistä vuonna 2011. Venäläisen pelastusryhmän jäsen kertoo tarinan viidestä isästään loukkuun joutuneelle japanilaistytölle. Nämä viisi isää kuuluvat juuri päähenkilöihin ja kaikki tietenkin kaatuvat elokuvan lopussa.
Elokuvaan oli ympätty jonkin verran ihmissuhdekuvausta. Koko elokuvahan keskittyy pienen sotilasryhmän näiden löytämän naisen ja yhden taloryhmän ympärille. Tämä kaikki tapahtuu taistelun alkupuolella. Paremmassa saksalaisversiossa vuodelta 1993 elokuvassa kuvattiin taistelu alusta katkeraan loppuun asti. Tämä mainio sotaelokuva löytyy myös dvd-hyllystäni. 

Lopussa oli sitten mukana sitä isänmaalista paatostakin. Aika sekavan kuvan tämä elokuva jätti. En tiedä milloinka katson uudelleen. Kuten aiemmin sanoi, että elokuvana ei ihan maailman huonoin ollut eli katsoi sen ennen kuin turpaan otti. Kannattaa katsoa itse, sittenpähän tietää.

Suosittelen kuitenkin, että kannattaa katsoa myös Stalingrad – elokuva vuodelta 1993. Yksi yhtäläisyys näissä kummassakin leffassa on. Kummassakin elokuvassa esiintyy saksalainen näyttelijä Thomas Kretschmann.

Oli tuossa ensimmäisessäkin versiossa ainakin yksi kalustollinen moka mikä ärsytti. Neuvostoliittolaisilla oli käytössä T-34/85 – panssarivaunu. Tämä kyseisen vaunun versio tuli käyttöön vasta vuoden 1943 lopulla Kurskin taistelun jälkeen eli reilut puoli vuotta Stalingradin taistelun loppumisen jälkeen.

Stalingrad (2013) - 2 traileria




sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

LEOPARDEJA TUHOTTU SYYRIASSA

TURKKI MENETTI LEOPARD-PANSSARIVAUNUJA SYYRIASSA


Uusimmassa Suomensotilaassa oli mielenkiintoinen ja ehkä hälyttäväkin tieto. Turkin armeija oli menettänyt Syyriassa ISILiä vastaan taistellessaan ainakin kymmenen Leopard -taistelupanssarivaunua. Kyseessä olevat Leopard- vaunut ovat meilläkin käytössä olevaa 2A4 mallia.
Ohessa lehdestä lainattu artikkeli netistä löydettyjen kuvien kera.


Terroristit ovat onnistuneet tuhoamaan Suomessakin käytössä olevaa mallisarjaa edustavia Leopard 2A4 -panssarivaunuja. Tammikuun alussa ISIL ilmoitti tuhonneensa jopa kymmenen Turkin asevoimien Leopard-taistelupanssarivaunua.
Leopard 2 -panssarivaunut ovat olleet varsin vähän taistelussa, vaikka niitä käytetään lukuisissa maissa. Kosovon ja Afganistanin riisinhallintaoperaatioista vaunutyyppi on selvinnyt lähes tappioitta. Jälkimmäisessä tosin kanadalaisten vaunu ajoi talibanien isoon tievarsipommiin, mutta vaunumiehistö selvisi räjähdyksestä hengissä.

Al- Babin kaupungista käydyissä taisteluissa Turkin asevoimat menettivät kuitenkin joulukuun lopussa kerralla useampia Leopard- panssarivaunuja. ISIL
onnistui ilmeisesti venäläisvalmisteisilla Kornet- panssaritorjuntaohjuksilla tuhoamaan ainakin kuusi kymmenestä tuhotusta Leopard 2A4 -panssarivaunusta
osumilla vaunujen sivustoihin ja takaosaan. Twitterissa julkaistiin lista menetetyistä panssarivaunuista. Turkki ei ole vahvistanut tappioitaan, mutta asiantuntijapiireissä asiaa ei epäillä. Leopardien valmistaja saksalainen Krauss-Maffei Wegmann ei ole kommentoinut uutisia.

Asiantuntijablogeissa,kuten www.augengeradeaus.net, on spekuloitu tappioiden taustalla olleen myös turkkilaisten johtamisongelmia ja kokemattomuus sekä taktinen hölmöily vaunujen käytössä rakennetulla alueella ilman riittävää suojausta. Vaunu kuin vaunu on herkkä jopa lähitorjunta-aseille, jos siihen päästään vaikuttamaan esteettä läheltä takasektorista, alta tai päältä. Keskustelu on ollut vilkasta erityisesti siitä, sopivatko 60-tonniset taistelu -panssarivaunut kaupunkisodankäyntiin ja miten panssarivaunujen omasuojaa tulisi kehittää. Vastaus on, että kyllä sopivat, jos niitä osataan käyttää oikein eikä ajeta vääriin paikkoihin ja oteta tarpeettomia riskejä. Oikein
käytettynä taistelupanssarivaunu on tehokas asejärjestelmä myös asutuskes-kustaisteluissa, mutta ei silloin, jos se on ajettu esimerkiksi kapealle kadulle keskelle vastustajaa. Keskustelussa on tuotu esille myös venäläisen Kornet- panssaritorjuntaohjuksen 1,2 metrin panssariteräksen läpäisykyky, minkä valossa Leopardkin on haavoittuvainen varsinkin ympäristössä, jossa osuma saattaa tulla
sivustoihin tai takasektoriin, vaikka kaukaakin. Ainakin yhdessä tapauksessa panssarintorjuntaohjus olisi läpäissyt sivulta myös tykkitornin panssaroinnin ja räjäyttänyt panssarin omat ammukset tuhoisin seurauksin. Samalla on huomautettu, että turkkilaisten Leopardeista puuttuu lisäsuojaa antava aktiivipanssarointi.
Kaiken kaikkiaan tässäkin tapauksessa vaikuttaa siltä - kuten sodassa usein - että väärällä välineellä on menty väärällä tavalla väärään paikkaan. Usein sodan vahvin ja heikoin lenkki on ihminen ja ihmisen tekemät päätökset.


VALOKUVIA TUHOTUISTA VAUNUISTA







Artikkelin teksti ja kuvat: Suomensotilas 1/2017, www.augengeradeaus.net, southfront.org


tiistai 14. helmikuuta 2017

Happy Valentine’s Day

Hyvää Ystävänpäivää!!



Niin....nämäkin viiksekkäät "vekkulit" olivat hetken ystäviä!


Yhtä jalkaa mentiin hetki!


No...naimisiin ei kuitenkaan menneet!


Hitler ehti pettää "ystävänsä" ensin!

Ja lopulta: Hitler sai turpiinsa Stalinin uusien kamujen avustuksella!


Semmoinen oli tämä ystävyys....

Mutta, joka tapauksessa....




torstai 26. tammikuuta 2017

TALVISODAN PANSSARITORJUNTA

Jokin aika sitten luin kirjan talvisodan panssaritorjunnasta. Tein siitä kirjaesittelyn sekä pienen yhteenvedon panssarikalustosta ynnä muusta asiaan liittyvästä.

*********************

Jouko Vahtola: Tankit tulee! Taistelu hyökkäysvaunuja vastaan talvisodassa 1939-1940

Neuvostoliittolaisia T-28 panssareita Karjalan kannaksella

Kun talvisota alkoi, Neuvostoliiton hyökkäystä torjuvat suomalaiset joutuivat vastakkain voimakkaan panssariaseen kanssa. Tiedossa oli, että Suomen armeija oli varautunut panssarien torjuntaan puutteellisesti ja improvisoiden.
Teoksessa tutkitaan ja kuvataan ensimmäistä kertaa talvisotaa panssarivaunuja vastaan käytyjen taistelujen näkökulmasta ja puolustajien kokemusten kautta. Kovia yhteenottoja vihollisen hyökkäysvaunujen kanssa käytiin kaikilla rintamilla Suomenlahdelta Petsamoon. Tankit olivat puolustajille pahin vitsaus, joka pyrittiin eliminoimaan ensimmäisenä.
Miten panssareista selviydyttiin? Kuva polttopulloista ja koivuhaloista tankkien tuhona osoittautuu liioitelluksi ja romantisoiduksi myytiksi. Parhaita aseita olivat Bofors-tykit ja kasapanokset rohkeiden pommarien käsissä. Tykkejä oli vähän, ja joukko-osastot lähes tappelivat saadakseen niitä turvakseen. Kenttätykistö, miinat ja kiviesteet olivat usein ratkaiseva apu. Tärkeintä oli kuitenkin miesten rohkeus ja sitkeys.
Summa ja Lähde olivat ratkaisevia taisteluita, mutta muutkin lujat paikat muistetaan: esimerkiksi Muolaan Kirkkomäki, Oinalan paiseet, Tolvajärven tie, Ruhtinaanmäki, Raate, Kämärä, Tali, Viipuri ja Viipurinlahti. Kamppailu hyökkäysvaunuja vastaan kytketään teoksessa elimellisesti talvisodan kokonaiskulkuun. Näin teoksesta saa varsin kattavan kuvan talvisodasta eri rintamilla.
Tankit tulee! perustuu kauttaaltaan alkuperäislähteisiin, ja siinä on runsas kuvitus.



Talvisodan päättymisestä on tullut kuluneeksi 75 vuotta, ja sen kunniaksi Docendo on julkaissut Oulun yliopiston historian professorin Jouko Vahtolan tietokirjan talvisodan panssarisodankäynnistä. Kolmeen osaan jaettu kirja käsittelee kattavasti koko sodanajan erityisesti panssaritorjunnan näkökulmasta.
Ensimmäinen osa käsittelee sodan lähtökohtia: Neuvostoarmeijan siirtymistä panssarivaunujen käyttöön ja sitä, millaista panssarintorjuntakalustoa Suomella oli ennen sotaa. Toinen osa läpikäy taistelut, jotka tapahtuivat vuonna 1939 ja kolmas keskittyy vuodenvaihteen jälkeen tapahtuneisiin taisteluihin.
Taistelut on kuvattu varsin tarkasti, mutta samalla kuitenkin ytimekkäästi. Taisteluiden puitteiden kuvaamisen tukena käytetään karttoja. Kirja ei ole tylsä faktalista vaan päinvastoin tapahtumat ovat varsin helposti omaksuttavassa muodossa. Tapahtumien yhteyteen on liitetty myös sodan asianomaisten viestejä muun muassa sotapäiväkirjoista. Ne ovat omiaan näyttämään kirjan tapahtumien inhimillisen puolen.

Ilmestymisvuosi : 08/2015
Kirjailija : Jouko Vahtola
Kustantaja : Docendo
ISBN : 978-952-291-169-8
Sivuja : 370
Sidosasu : Sidottu

*************************
TALVISODAN PANSSARITORJUNTA

Bofors PST-tykki tuliasemassa

Vuonna 1990 julkaistun tiedon mukaan Neuvostoliitto menetti talvisodassa peräti 3543 panssarivaunua, joista Karjalan kannaksella 3178 vaunua 10.3.1940 mennessä. Luvuissa ei ole mukana panssariautot. Teknisten vikojen vuoksi käytöstä oli poissa 1275 vaunua. Taisteluissa tuhottiin siten peräti 2268 panssarivaunua. Määrä on valtava etenkin kun ottaa huomioon suomalaisten puutteellisen panssaritorjuntakaluston. Mikäli panssaritorjuntatykkejä olisi ollut riittävästi, olisi tuhoamisluvut olleet paljon suuremmat. Lisäksi kenttätykistö olisi kyennyt tuhoamaan hyökkääviä panssareita, mutta tykeistä ja ammuksista oli kova puute. Samoin oli pommikoneiden laita.

Suomalaiset tutkivat tuhottua T-26 vaunua.

Panssaritorjuntaan oli käytettävissä tykkejä, mutta aivan liian vähän. Tykkeinä olivat ruotsalainen Boforsin 37 mm; tätä asetta valmistettiin lisenssillä myös Suomessa, ranskalainen 25 mm (Marietta) sekä jonkin verran oli myös käytössä tanskalainen 20 mm:n Madsen konetykki.
Venäläisiltä vallattua 45 mm:n panssaritorjuntakanuunaa käytettiin myös. Lisäksi on mainittava  vielä englantilainen 14 mm:n Boys panssarintorjuntakivääri. Englannin hallitus lahjoitti näitä kiväärejä tammikuussa 1940 sata kappaletta. Ne jaettiin heti joukoille. Niistä oli paljon iloa keveiden T-26 ja T-37 vaunujen tuhoamisessa monilla rintamilla.

Suomalaiset tutkivat sotasaaliiksi saatua 45 mm:n pst-tykkiä.

Ruotsalaisia vapaaehtoisia selässään Boys pst-kivääri

Suomi olisi saanut talvisotaan vielä siellä hyvin tarkoitustaan palvelevan kotimaisen aseen, Lahti L-39 panssaritorjuntakiväärin eli ”norsupyssyn”. Se tuli sarjavalmistukseen vasta talvisodan jälkeen. Sen lopullista käyttöön ottoa viivästytti kenraali Heinrichsin viivyttely. Muutamia kappaleita oli koekäytössä talvisodassa. Ase osoittikin käyttökelpoisuutensa mm. T-26 tankkeja vastaan. Sen tilalle kaavailtiin jopa 13 mm:n panssaritorjunta konekivääriä, mutta onneksi tämä tehoton hanke ei edennyt.

Lahti L-39 pst-kivääri valmiina ampumaan

Raatteen tiellä tuhottuja ja sotasaaliiksi saatuja panssareita ja muuta kalustoa.


Tykistökeskityksillä tuhottiin tankkeja myös sekä miinoja käytettiin, omatekoisia ja tehdasvalmisteisia, mutta niitäkin oli liian vähän. Tykistöllä oli koko sodan ajan ammuspula.
Paljon jäi siis rohkean taistelijan vastuulle. Kasapanokset olivat tärkein ”pommarin” tuhoväline. Polttopullot eivät näytelleet niin suurta osaa kuin niistä on vuosikymmenet puhuttu!

Kasapanos ja polttopullo olivat köyhän armeijan aseita.

Suomella oli myös käytössä rajattu määrä panssarivaunuja: ranskalainen, jo I maailmansodassa käytössä ollut Renault F7 sekä englantilainen Vickers.

Syyskuussa 1939 perustettiin Hämeenlinnan Panssaripataljoona, johon kuului neljä panssarikomppaniaa ja panssaritäydennyskomppania. Panssarijoukkomme olivat silti käytännössä aseettomat. Vanhoilla Renault-panssareilla ei ollut taistelutehtäviin mitään asiaa ja Vickersit olivat ilman aseita.

Renault sotaharjoituksessa kesällä 1939

Talvisodan jo riehuessa kuului 5.12.1939 panssaripataljoonaan viisi panssarikomppaniaa., Reserviupseerikoulu ja korjaamo.

Sodan alettua alettiin Vickersejä aseistamaan kiireesti. Valtion tykkitehdas asensi niihin 37 mm:n Bofors -tykkejä, mutta työ kävi hitaasti. 10.2.1940 mennessä vain 16 vaunua oli saanut aseistuksen.

Renault panssarit olivat karjalan kannaksella ja hinasivat liikuntakyvyttömiä venäläispanssareita joukkojemme haltuun. Renaulteja laitettiin myös kiinteiksi tuliasemiksi maastoon.

Suomalaiset panssarivaunut pääsivät talvisodassa taistelemaankin. Panssaripataljoonan 4. komppania alistettiin 23. Divisioonalla tukemaan hyökkäystä Honkaniemen pysäkille. Hyökkäys piti suorittaa 26.2.1940, mutta se epäonnistui täysin. 15 Vickers- panssarivaunusta vain kuusi pääsi lopulta taisteluun mukaan kun viat ja viallinen polttoaine hyydytti muut. Kuusi vaunua menetettiin tai joutui vihollisen käsiin. Kuitenkin 9 vihollistankkia saatiin tuhottua, mutta tällä ei ollut mitään merkitystä taistelun lopputulokselle.

Neuvostosotilaat tutkivat sotasaaliksi jäänyttä suomalaista Vickers-vaunua.

PANSSARITORJUNTATYKKEJÄ

Ruotsalainen Bofors 37mm

Ranskalainen Hotchkiss 25mm eli "Marianne"

Neuvostoliittolainen 45 mm panssarintorjuntakanuuna m/1932

Tanskalainen Madsen 20mm



PST-KIVÄÄREJÄ


Lahti L-39 20mm:n pst-kivääri 



Brittiläinen Boys 13,9 mmm:n pst-kivääri

KASAPANOKSET JA POLTTOPULLOT


Tehdastekoinen kasapanos, kaksi käsikranaattia sekä polttopullo

Rintamaoloissa tehtyjä kasapanoksia

Polttopullon osat



SUOMALAISIA PANSSARIVAUNUJA





NEUVOSTOLIITTOLAISIA PANSSARIVAUNUJA










**************************
PS. Kalustoesittelyihin olisi voinut laittaa tietoa enemmänkin, kuten olisin voinut kertoa enemmän myös varsinaisesta aiheesta, eli panssaritorjunnasta. Eniten aiheesta saa kuitenkin irti lukemalla artikkelissa mainittu Vauhtolan kirja sekä myös tutustumalla alla mainittuun lähdekirjallisuuteen.
**************************
Blogitekstin lähteet:
Talvisota 1939-1940 / Vesa nenye, Peter Munter & Toni Virtanen;
Suomen panssariase 1918-1944 / Atso Haapanen;
Tankit tulee: Taistelu hyökkäysvaunuja vastaan talvisodassa 1939-1940 / Jouko Vahtola;
Fighting vehicles of the world / Philip Trewhitt & Chris McNab;
WWII The Directory of weapons / Chris Bishop;
Wikipedia

Kuvat:
Internet


perjantai 20. tammikuuta 2017

MAINIO PIKKU SOTA

Jälleen löysin mainion kirjan. Olin tietoinen näistä tapahtumista vain etäisinä muistikuvina joidenkin muiden teosten sivuilta – kuten esim. Itämeri sotanäyttämönä. Tämä opus tuli ahmittua aika nopeasti. Mukana oli myös kiva otos valokuvia ajankuvan täydennykseksi.

****************
MAINIO PIKKU SOTA - Brittilentäjät Suomessa 1919



Kesäkuussa 1919 Englannin kuninkaallisen laivaston osasto ankkuroitui Koiviston kirkonkylän edustalle Suomenlahdella - julkisuudessa sen tiedotettiin olevan vain vierailulla. Kun risteilijöiden, hävittäjien, miinanraivaajien ja sukellusveneiden määrä alkoi lähennellä kolmeakymmentä ja kun englantilaisten merisotilaita oli paikalla tuhansia, ymmärsivät ainakin paikalliset asukkaat, ettei kyse ollut pelkästä vierailusta.Heinäkuussa Koivistonlahdelle lipui brittiläinen lentotukialus mukanaan yli satamiehinen kuninkaallisten ilmavoimien RAF:n osasto. Opettaja Roihan perunamaalle raivattiin lentokenttä ja läheiseen Sudensaareen perustettiin tukikohta vesitasoille. Pian lentokoneiden moottoreiden pauke kaikui Koivistonlahdella, ja sitten kirkkomaalle kaivettiin jo ensimmäiset englantilaisten sankarihaudat. RAF pommitti Suomesta käsin Neuvosto-Venäjää lumentuloon saakka.Mainio pikku sota kertoo, miksi Englanti pommitti Kronstadtia ja Petrogradin ympäristöä, vaikka maiden välillä ei ollut sotaa ja vaikka Britannia oli viisivuotisen maailmansodan loppuun uuvuttama? Keitä RAF:n lentäjät olivat ja millaista oli heidän arkensa Koivistolla? Millaista yhteistyötä britit tekivät Suomen ilmavoimien kanssa? Entä miten Neuvosto-Venäjä ja sen puolesta taistelleet punaiset suomalaislentäjät vastasivat?Brittilentäjien operaatio oli vain pieni luku Englannin 1900-luvun historiassa, mutta sen merkitys Suomelle oli suurempi. Tapahtumat polttivat Stalinin ja neuvostojohdon mieleen perustellun epäilyksen siitä, että suurvallat voivat jatkossakin käyttää Suomea sillanpääasemana hyökätessään Neuvostoliittoon. Niinpä talvisodan alkusoitto soitettiin Koivistolla vuonna 1919.


    Kirjailija:
    Mikko Ylikangas
    Alaotsikko:
    Brittilentäjät Suomessa vuonna 1919
    Kieli:
    suomi
    Julkaistu:
    2016-01 

    ISBN:
    9789523002500
    Kustantaja:
    Atena

    Sivumäärä:
    391
    Paino:
    838 grammaa 

(ADLIBRIS- kirjakaupan esittely)
****************
Brittien lentäjä-ässät kävivät sotaansa Suomesta 1919

Legendaarinen Sopwith Camel -lentokone lentää Koivistolahden yllä. Alla näkyy ankkurissa olevia sota-aluksia.

Suomenlahden pohjukassa nähtiin elokuussa 1919 aivan uudenlaista sodankäyntiä. Punalaivaston tukikohtaa Kronstadia vastaan iskivät yhtä aikaa lentokoneet ja torpedoveneet.


HURJASSA operaatiossa torpedoveneet ajoivat suoraan satama-altaaseen tuhoamaan sotalaivoja. Torpedot osuivat kolmeen alukseen, jotka vaurioituvat pahoin. Punaisten merisotilaiden tulessa tuhoutui kolme torpedovenettä. Kartat hyökkäystä varten hankki agentti Paul Dukes, yksi fiktiivisen James Bondin esikuvista.

17-metrinen CMB-vene pystyi kuljettamaan kaksi torpedoa.

Brittien uhkarohkean torpedohyökkäyksen Kronstadissa upottama sotalaiva Pamjat Azova.


Lentokoneet ja torpedoveneet olivat brittiläisiä, mutta ne lähtivät Suomesta. Veneet toimivat Terijoelta käsin, lentokoneet Koiviston saarelta, jonka rannassa seisoi lentotukialus Vindictive. Koivistolla oli myös lentokenttä, jonka britit olivat alunperin vuokranneet ”jalkapallo- ja rugbykentäksi”. Myös näitä alueella todella harrastettiin.

Brittilentäjät rentoutuvat. Oikealla porraskiven päällä istuva Fred Cardwell, joka sai surmansa kun tähystyspallona toimivan kaasupallon tähystäjä ampui hänet alas. 

Koivistolaiset käyvät kauppaa brittäläisen lentotukialus Vinditiven kyljessä. Brittisotilaat toivat vaurautta pula-ajasta kärsiville paikallisille.

Brittien sotaretkestä Suomenlahdella kertoo Mikko Ylikankaan uusi kirja Mainio pikku sota –Brittilentäjät Suomessa 1919 (Atena). Pietarin kohtalo oli syksyllä 1919 vaakalaudalla, kun valkoiset joukot lähestyivät kaupunkia. Brittien lisäksi myös suomalaisten vähät koneet tekivät pommituslentoja. Suomalaiset uneksuivat suur-Suomesta bolshevikki-Venäjän romahtaessa, ja heimosodat olivat käynnissä.

Vielä reilu puoli vuotta aiemmin uusi puna-armeija oli ollut vahvoilla ja sen uhkaama Viro pyysi briteiltä apua, mikä toi brittilaivaston Itämerelle. Vuosina 1918– 1921 tilanne oli sekava kuin Syyriassa nykyään. Liittolaiset vaihtuivat yhtenään ja etniset sekä poliittiset ryhmät kamppailivat keskenään. Mukana oli mm. Inkerin rykmentti, joka pyrki jonkinlaisen suomenkielisen valtion perustamiseen Pietarin kylkeen. Venäjän bolshevikit joutuivat jatkuvasti kukistamaan vallankumousta aiemmin tukeneiden joukkojen kapinoita.


TRAGEDIA paikallisille, mutta brittilentäjille tosiaan ”mainio pikku sota”. Ylikangas piirtää kuvan sekalaisesta lentäjäjoukosta, jossa oli jäseniä ympäri imperiumia Australiasta ja Etelä-Afrikasta asti. Osa oli ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankareita, osa sellaisia, jotka eivät olleet vielä tositoimiin ehtineet. He odottivat innolla seikkailuja.

”Fairy” Fairweather lähdössä pudottamaan propagandalehtisiä Kronstadtiin heinäkuussa 1919.

RAF:in pudottamissa lentolehdissä kehotettiin Itämeren-laivaston aluksia antautumaan.
Bolshevikkien ilmapuolustus ei ollut olematon ja heillä oli heittää brittejä vastaan omia koneitaan, joita usein lensivät suomalaiset punaiset. Kuitenkin vaara oli pieni verrattuna siihen, mikä vielä vuotta aiemmin uhkasi brittilentäjiä länsirintamalla. Tosin ensimmäisen maailmansodan lentäjän suurin tappaja ei ollut vihollinen. Valtaosa kuolemantapauksista sattui lento-onnettomuuksissa. Sodan alkaessa lentokone oli vielä uusi väline, jota kehitettiin yrityksen ja erehdyksen kautta.

Brittien tunnetuin kone ensimmäisessä maailmansodassa oli Sopwith Camel. Sotahistoriaa vähemmän tunteville se on ehkä tunnetuin Tenavat -sarjakuvan Ressun sotahulluuskohtauksista. Oikea Sopwith Camel kuitenkin kylvi kuolemaan taivaalla. Aseistuksena oli kaksi tuhat laukausta minuutissa sylkevää konekivääriä. Niitä kuului myös lentotukialus Vindictiven tuomiin koneisiin.

HMS Vindictive

BRITTIEN tehtävä oli pitää punalaivasto pussissa Suomenlahden pohjukassa. Se oli Kronstadin vahvojen tykkien ja miinakenttien suojassa eikä lähtenyt avoimeen taisteluun brittien kanssa. Vanha tsaarin laivasto oli kuitenkin vahvana vastassa juuri itsenäistyneitä Suomea ja Baltian maita.

Kun valkoinen kenraali Judenitsh hyökkäsi syksyllä 1919 Virosta kohti Pietaria, punainen valta siellä näytti hetken kaatuvan. Punapäällikkö Trotski kuitenkin innosti joukkonsa hurjaan vastarintaan ja länsimaiden tukemat valkoiset pysäytettiin. Apuna olivat juuri punaisten sotalaivojen tykit. Koivistosta toimivat brittikoneet olivat lopulta liian heikkoja ja vähäisiä niitä murskaamaan. Pietari jäi bolshevikeille. Britit menettivät operaatioissaan 171 miestä, joista ilmavoimista oli kuusi. Heistä neljä kuoli ja kaksi haavoittui.

Talven tullessa britit vetäytyivät suomalaisten pyynnöistä huolimatta eivätkä enää palanneet. Suomessa olleiden brittilentäjien kohtalot poikkesivat toisistaan hurjasti. Kahdesta, Thomas Williamsista ja David Donaldista, tuli ilmamarsalkkoja. Ylikangas on selvittänyt, että kaksi lentäjistä sai myöhemmin tuomion murtovarkauksista.

Laivaston käyttämä Sopwith Camel 2F.1

*************************

Nyt olen aloittelemassa samaa aihepiiriä sivuavaa ja käsittelevää kirjaa: Operaatio Kronstadt. Itämeren sotahistoriasta ym. kiinnostuneen kannattaa tutustua jo aiemmin artikkelin alussa mainitsemaani kirjaan: Itämeri sotanäyttämönä.



************************

Artikkelin lähteet ja kuvat:  Iltasanomat, Keskisuomalainen, Wikipedia, Mainio pikku sota/Mikko Ylikangas/Atena