Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

RAUHALLISTA JOULUA

JOULUAATTO TASAN 75 VUOTTA SITTEN

Tiernapojat esiintymässä jatkosodan aikana

24.12.1943 vietettiin jatkosodan kolmatta joulua. Sodan kulku oli kääntynyt kuluneen vuoden aikana Saksalle lopullisesti tielle kohti tappiota. Neuvostoliitto oli voittanut suurtaistelut Stalingradissa kuten myös Kurskissa. Saksan armeija oli menettänyt viimeisenkin etulyönti asemansa itärintamalla. Länsiliittoutuneet olivat voittaneet Afrikassa ja tehneet maihinnousun Sisiliaan sekä Italian mantereelle. Lisäksi englantilaiset ja amerikkalaiset jatkoivat Saksan kaupunkien moukarointia ilmasta käsin. Yhdeksän kuukauden päästä Suomi tulee olemaan pakotettu tekemään rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa.

Suomalainen parivartio valppaana jatkosodassa

 Alkuperäinen kuvateksti: Etulinjan korsuakin juhlistaa joulukuusi. Kuusi on jo koristeltu ja miehet odottelevat kotiseudun lehtiä lukien joulupukin tuloa. Valkeasaari 19.12.1943 - SA-kuva

24.12.1943
Suomen Aseveljien liiton yleinen kirjakeräys armeijan hyväksi tuottaa n. 80 000 kirjaa. Kirjat lähetetään rintamalle ja sotasairaaloihin.


24.12.1943
Venäläisosasto hyökkää Maaselän suunnalla Jolmajärven eteläpäässä olleeseen kenttävartioon. 13 suomalaista murtautuu syntyneen saartorenkaan läpi.


Yksinäinen vartiomies Uhtuan suunnalla jouluaattona 1943. Muistakaamme tänäkin jouluna niitä, jotka ovat olleet ja ovat parhaillaan vapautemme vartiossa.



RAUHALLISTA JA HAUSKAA JOULUA 2018

RAUHAA JOULUKSI - KIITOS!

torstai 6. joulukuuta 2018

ITSENÄINEN SUOMI 101 VUOTTA

ITSENÄINEN SUOMI  6.12.1917 - 6.12.2018


Kun minä synnyin, 30.1.1966, itsenäinen Suomen Tasavalta oli vajaa viisikymppinen (48v 1kk 24pv). Tänään 6.12.2018 kumpikin on vielä vahvasti elossa. Meikäläinen on lähempänä hunttia kuin syntymää ja Suomi-neito täyttää 101 vuotta.

Pienestä Venäjän Keisarikunnan autonomisesta osasta eli Suomen suurruhtinaskunnasta on kasvanut yksi maailman vauraimmista ja vakaimmista maista (ainakin vielä?). Voidaan siis vieläkin sanoa, että on lottovoitto syntyä Suomeen - tai ainakin kolmetoista oikein jalkapallovakiossa!
Oli miten oli; kun katsoo monia muita maita ja järjestelmiä, niin voidaan sanoa että kyllä täällä pohjan perukoilla ollaan kutakuinkin turvassa ja herran kukkarossa.
Onnea 101-vuotiaalle Suomi-neidolle!


ONNEA!

TAPAHTUMIA 101 VUODEN VARRELTA

6.12.1917 Eduskunta hyväksyi oikeiston äänin senaatin itsenäisyysjulistuksen. sekä sen toimet itsenäisyyden vakauttamiseksi.

31.12.1917 Neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden ja vahvisti sen 4.1.1918.

4.1.1918 Ruotsi ja Tanska antoivat tunnustuksensa.

6.1.1918 Saksa tunnusti Suomen itsenäisyyden ja useimmat Euroopan maat lähiviikkoina tästä.Englanti ja USA halusivat katsoa Suomen olojen vakautumista pitemmelle osana Venäjän ketitystä ja aintoivat tunnustuksensa vasta 1919.

26.1.1918 vasemmisto julistaa kapinan, tavoitteena vallankumous.

28.1.1918 Vapaussota alkaa, kun laillisen hallituksen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim määräsi aloitettavaksi venäläisten aseistariisunnan Pohjanmaalla. Karjalassa oli aseistariisunta aloitettu ilman ennalta laadittua suunnitelmaa jo 23. tammikuuta. Vapausodasa vastakkain kapinalliset eli punaiset ja hallituksen joukot eli valkoiset.

18.2.1918 ensimmäiset jääkärien pääjoukot palaavat Saksasta suomeen.

5.5.1918 Punaisten viimeinen vastarinta murtuu kymenlaaksossa.

16.5.1918 Mannerheim pitää voitonparaatin Helsingissä.

1919 kieltolaki eli alkoholin myynti- ja anniskelukielto tulee voimaan.

25.7.1919 K.J Stålhberg valitaan Suomen ensimmäiseksi presidentiksi.

1920 Suomen väkiluku on 3 147 000 henkilöä.

20.8-12.9.1920 Suomi osallistuu ensi kertaa itsenäisenä kansakuntana kesäolympilalaisiin Belgian Antwerpenissa. Menestys on huikea, 15 kultaa, 10 hopeaa ja 9 pronssia. Suomi on 4. paras maa. Muuan Paavo Nurmi juoksee 4 kultamitalia.

16.12.1920 Suomi hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi.

14.2.1922 sisäasianministeri Heikki Ritavuori murhataan

1925 R.K Relander presidentiksi

29.5.1926 Suomen Yleisradio perustetaan.

7.9.1929 Kuru-laiva uppoaa Näsijärveen. 136 ihmistä hukkuu.

7.7.1930 Talonpoikaismarssi Senaatintorilla.

1931 P.E.Svinhuvud presidentiksi.

9.2.1932  Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden alkoholilain. Kieltolaki päättyy.

27.2-6.3.1932 Mäntsälän kapina tapahtuu. Lapuan liikkeen kapina laillista hallitusta vastaan, joka kuitenkin kuihtuu kokoon.

5.4.1932 Valtion viinakaupat avasivat ovensa Suomen kaupungeissa kello 10.00.

1937 K.Kallio valitaan presidentiksi.

1939 kirjailija F.E.Sillanpää saa Nobel-palkinnon.

30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkää Suomeen. Talvisota syttyy.

13.3.1940 Talvisota päättyy.

19.12.1940 Kyösti kallio kuolee äkillisesti. Risto Ryti presidentiksi.

25.6.1941 jatkosota Neuvostoliittoa vastaan syntyy.

1.8.1944 Risto Ryti eroaa Presidentin tehtävistä. Marsalkka Mannerheim presidentiksi 4.8.

15.9.1944 Lapin sota syttyy. Saksalaisia ryhdytään karkoittamaan Pohjois-Suomesta.

19.9.1944 välirauhan sopimus solmitaan Neuvostoliiton kanssa. Suomi joutuu luovuttaman suuria maa-alueita mm. Pertsamon ja Karjalan kannaksen. Porkkala joudutaan vuokraamaan sotilasalueeksi. Suomi joutuu maksamaan suuret sotakorvaukset. (nykyrahassa yli 4 miljardia euroa)

27.4.1945 Toinen Maailmansota päättyy Suomen osalta. Viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomen alueelta. Lapin sota päättyy.

1945 A.I.Virtaselle myönnetään kemian Nobel.

1946 J.K.Paasiviki valitaan presidentiksi.

10.2.1947 Pariisin rauhan sopimus allekirjoitetaan.

6.4.1948 YYA-sopimus (sopimus ystävyydestä yhteistoiminnasta ja keskeisestä avunannosta) Neuvostoliiton ja Suomen välillä allekirjoitetaan.

1950 Suomen väkiluku on 4 029 803 henkilöä.

28.1.1951 G.C.E.Mannerheim kuolee.

19.7-3.8.1952 kesäolympialaiset pidetään Helsingissä.

18.9.1952 Viimeinen sotakorvausjuna lähtee Neuvostoliittoon.

14.12.1955 Suomi hyväksytään YK:n jäseneksi.

1956 U.K.Kekkonen valitaan presidentiksi. Paasikivi kuolee 14.12.

1.3.-30.3.1956 Yleislakko pysäyttelee Suomea. 1. ja ainoa yleislakko tähän päivään mennessä!

30.9.1957 Jean Sibelius kuolee.

1.1.1958 ensimmäiset vakinaiset televisiolähetykset alkavat.

30.10.1961 Noottikriisi Neuvostoliiton kanssa

1962 Kekkonen eli UKK valitaan 2.kaudelle.

29.1.1965 Suomen ensimmäinen jäähalli avataan Tampereella.

22.4.1966 Suomen rauhanajan suurin tulipalo Lapinlahdella. 31 ihmistä menehtyy kunnalliskodin palossa.

6.12.1967 Suomi-Neito täyttää pyöreät 50 vuotta.

1968 UKK valitaan 3.kaudelle

1970 Suomen väkiluku on 4 598 936 henkilöä.

3.1.1971 suomen ensimmäinen lotto-arvonta, uusi kansallispeli on syntynyt.

1973 tammikuussa UKK valitaan poikkeuslailla 4.kaudelle.

1973 Suomi solmii EEC-vapaakauppasopimuksen.

1975 ETYK-kokous järjestetään Helsingissä. (Euroopan turvallisuus ja yhteistyö konferenssi)

13.4.1976 Lapuan patruuantehtaalla räjähtää. Rauhanajan suurimmassa maa-onnettomuudessa kuolee 40 ihmistä.

1977 Suomen ensimmäinen ydinvoimala otetaan käyttöön Loviisassa .

1978 UKK valitaan 5.kaudelle

1981 lokakuussa Kekkonen joutuu pyytämään eroa presidentin tehtävistä

1982 M.H.Koivisto valitaan presidentiksi.

31.8.1986 UKK kuolee.

1988 Koivisto valitaan toiselle kaudelle.

25.12.1991 Isoveli poistuu. Neuvostoliitto hajoaa.

1994 M.O.K.Ahtisaari valitaan presidentiksi.

28.9.1994 M/S Estonia uppoaa suomen merialueella. 852 ihmistä saa surmansa.

1.1.1995  Suomen EU-jäsenyys astuu voimaan.

1995 Suomi voittaa miesten jääkiekon MM-kultaa.

2000 T.H. Halonen valitaan presidentiksi.

28.2.2002 Suomen markka poistuu käytöstä. Euro-aika alkaa.

2006 Halonen valitaan toiselle kaudelle

2006 Lordi voittaa Euroviisut.

2008 Martti Ahtisaarelle luovutetaan Rauhan Nobel-palkinto.

2011 Persut saavat Jytkyn.

2011 Suomi voittaa Miesten Jääkiekon MM-kisat, "taas"!

30.9.2011 Suomen väkiluku on 5 394 389 henkilöä.

2011 Joulukuu Euroajan loppu alkaa???...vai alkaako??? 

5.2.2012 Sauli Väinämö Niinistö valitaan preidentiksi .

2012 Toukokuu Suomi ei voita jääkiekon MM-kultaa, "taaskaan!

31.8.2012 Suomen väkiluku on 5 417 098.

5.12.2012 Viimeinkin joku tajusi!?.....Suomi on taantumassa!?

2013 Tammikuu Yllätys, yllätys, taantuma jatkuu!

2013 Toukokuu  Suomi ei voita jääkiekon MM-kultaa, "taaskaan"!

2013 Marraskuu Budjetissa leikataan kaikkea, puolustusmenoista lähtien. Politiikkojen ja johtajien palkkoja ei leikata - ei tietenkään!

31.12.2013 Suomen väkiluku on 5453375

2014 Tammikuu Ei mitään uutta, taantuma jatkuu ja hallitus sekoilee.

2014 Toukokuu  No, nyt tuli jääkiekossa hopeaa - Venäjä voitti - tietysti!

2014 Elokuu Putin hermostui - Venäjä asetti tuontikiellon elintarvikkeille - Nyt sitä saa: Putin juustoa.

10.10.2014 Nyt se alkaa - lopullinen köyhyys. Suomen luottoluokitus tippui AAA -> AA+

31.10.2014 Suomen väkiluku on 5472605.

6.12.2014 Suomen Tasavalta - Finlands Republik - 97 vuotta itsenäistä taapertamista!

1.1.2015 Suomen kuntia leikataan: uusia kuntaliitoksia
  • Lavia → Poriin
  • Maaninka → Kuopioon
  • Tarvasjoki → Lietoon
19.4.2015  Suomen 37. eduskuntavaalit. Vaalien voittajat olivat Suomen Keskusta ja Vihreä liitto.

29.5.2015 Presidentti Sauli Niinistö myönsi eron Stubbin hallitukselle ja nimitti Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kokoaman uuden hallituksen.

16.9.2015 Yleisradio lähetti televisiossa pääministeri Juha Sipilän puheen, jossa hän käsitteli Suomen taloustilannetta ja pakolaistilannetta ja vetosi työmarkkinaosapuoliin, jotta nämä esittäisivät keinoja hallituksen kaavailemien toimien tilalle.

31.10.2015 Suomen väkiluku on 5489499 

2015 Joulukuu Kansa riitelee, hallitus leikkaa ja turvapaikan hakijat tappelee keskenään sekä "etsivät" naisseuraa, AKT uhoaa ja yhteiskuntasopimus raukeaa, mutta elämä Suomenniemellä jatkuu.

6.12.2015 Kaikki haluavat juhlia Suomen 98. synttäreitä: Suomeen arvioidaan tulevan lopulta 35 000 turvapaikanhakijaa vuoden loppuun mennessä.

1.1.2016  uusia kuntaliitoksia
  • Hämeenkoski → Hollolaan.
  •     Jalasjärvi → Kurikkaan.
  •     Köyliö → Säkylään.
  •     Nastola → Lahteen.
5.1.2016  Suomi voitti jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden kotikisoissa Venäjää vastaan lukemin 4–3.

26.3.2016  Ylivieskan kirkko tuhoutui tulipalossa täysin.

22.5.2016 Taas tuli hoppeetaa! Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut oteltiin Venäjällä. Loppuottelussa Kanada voitti Suomen 2–0.

19.7.2016 Yhden klassikon loppu - tavarataloketju Anttila asetettiin konkurssiin.

5.–21. elokuuta  Kesäolympialaiset miteltiin Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Suomen urheilusuuruus hiipuu lisää. Mira Potkonen toi ainoan mitalin: pronssi nyrkkeilyssä.

31.10.2016 Suomen väkiluku on 5502284

3.12.2016  Kolme ihmistä sai surmansa Imatralla tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.

6.12.2016 Suomen Tasavalta - Finlands Republik - 97 vuotta itsenäistä taapertamista!

1.1.2017 Kuntaliitoksia Suomessa:
Juankoski → Kuopioon.
Luvia → Eurajokeen.

18.2.2017 Aki Kaurismäki sai Berliinin elokuvajuhlien parhaan ohjauksen hopeisen karhun elokuvastaan Toivon tuolla puolen.

21.2.2017  Lahdessa alkoi hiihdon MM-kilpailut seitsemännen kerran.

1.3.2017 Samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli lailliseksi Suomessa.

1.3.2017  Iivo Niskanen voitti kultaa maastohiihdon maailmanmestaruuskisoissa 15 kilometrin perinteisen tyylin matkalla.

12.5.2017 Suomen tasavallan yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto kuoli 93-vuotiaana.

10.6.2017 Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho valittiin Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi Jyväskylässä pidetyssä puoluekokouksessa.

13.6.2017 Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erosi 22 kansanedustajaa, joista 20 muodosti uuden eduskuntaryhmän Uusi vaihtoehto.

18.8.2017 Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui puukotuksissa Turussa. Turvapaikanhakija Abderrahman Bouananen tekemiä puukotuksia pidetään ensimmäisenä jihadistipohjalta tehtynä terroriteko Suomessa.

6.9.2017 Eduskunta palasi kesälomalta ja aloitti syysistuntokauden peruskorjatussa eduskuntatalossa kahden vuoden tauon jälkeen.

30.9.2017 Suomen väkiluku on 5509984

26.10.2017 Neljä ihmistä kuoli ja viisi loukkaantui henkilöjunan ja puolustusvoimien maastokuorma-auton törmäyksessä rautatien tasoristeyksessä Raaseporissa. Surmansa saaneista kolme oli varusmiehiä ja yksi junan matkustaja.

15.11.2017 Perussuomalaisista irtautunut Sininen tulevaisuus -puolue merkittiin oikeusministeriön puoluerekisteriin sen saatua kerätyksi vaaditut 5 000 kannattajakorttia.

6.12.2017 Suomen itsenäisyyden satavuotispäivä. Valtioneuvoston kanslia on perustanut Suomi 100 -hankkeen, joka tulee järjestämään juhlatapahtumia.

1.1.2018 Kangasalasta tuli kaupunki

28.1.2018 Suomen presidentinvaalin ensimmäinen kierros. Istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin jatkamaan tehtävässään seuraavan kuuden vuoden ajan.

1.2.2018 Presidentti Sauli Niinistö antoi eduskunnassa juhlallisen vakuutuksen toisen virkakautensa alkaessa. Koska Niinistö oli valittu toiselle kaudelle suoraan ensimmäisellä kierroksella, virkakauden alku oli 1. helmikuuta normaalin päivämäärän 1. maaliskuuta sijaan.

24.2.2018 Iivo Niskanen voittaa kultaa hiihdon 50 kilometrin perinteisellä matkalla Pyeongchangin talviolympialaisissa Etelä-Koreassa.

1.3.2018 Suomen alkoholilain anniskelua koskevat säädökset uudistuivat: muun muassa anniskeluravintoloiden aukioloajat vapautuivat ja useiden juomien tilaaminen kerralla laillistettiin.

26.3.2018 Yli 20 maata karkotti yhteensä yli 100 venäläistä diplomaattia. Taustalla oli Sergei Skripalin myrkytystapaus.[16] Myös Suomi karkotti yhden venäläisen diplomaatin, jolla sanottiin osoitettavan Suomen kuulumista "länteen."

1.7.2018 Taksien hinnoittelu ja kilpailu vapautuivat Suomessa.

24.8.2018 Ainakin neljä ihmistä kuoli ja 19 loukkaantui linja-auton syöksyttyä sillalta rautatielle Kuopiossa. Bussissa oli 20 matkustajaa, joista kaikki oli Ruotsissa asuvia suomalaisia eläkeläisiä. Loukkaantuneista osa matkusti kolmessa henkilöautossa, joihin bussi törmäsi.

6.9.2018 Uuden lastensairaalan avajaisia vietettiin Helsingin Meilahdessa. Sairaala otetaan käyttöön vaihettain syyskuun aikana.

20.9.2018  Kauppakeskus REDI avattiin Helsingin Kalasatamaan.

23.9.2018 Kiihtelysvaaran 1700-luvulla rakennettu puukirkko tuhoutui tulipalossa. Vajaat pari viikkoa myöhemmin esitutkinta vahvisti palon tuhopoltoksi ja poliisin kiinniottama mies tunnusti teon.

23.10.2018 Suomen väkiluku on 5521553

23.11.2018 Neljä suomalaismiestä kuoli pienkoneen törmättyä vuoreen Zimbabwessa Masvingon provinssissa. Kuolleista yksi oli Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Pekka Ojanpää ja yksi UPM:n johtaja Heikki Vappula. Myös zimbabwelainen lentäjä menehtyi turmassa.

5.12.2018 Helsingin keskustakirjasto Oodi avattiin yleisölle.

6.12.2018 Suomi juhlii 101-vuotista itsenäisyyttään.


Maamme-laulu


Finlandia