Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

LENINGRADIN PIIRITYS MURTUI 80 VUOTTA SITTEN

Leningradin piirityksen päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 80 vuotta. Neuvostoliiton puna-armeija löi saksalaisjoukot Laatokan rannalla ja avasi pysyvän maayhteyden Leningradiin 18. tammikuuta 1943.


Toisen laskutavan mukaan piiritys päättyi vasta 27. tammikuuta 1944, kun Saksan joukot ajettiin 60–100 kilometrin päähän kaupungista Laukaanjoen tasalle.


Leningradilaisten peräänantamattomuus oli historioitsijoiden mukaan yksi merkittävimmistä esteistä Hitlerin suunnitelmille hallita koko Eurooppaa.

Kolmen vuoden ajan kaupungin asukkaat kestivät saksalaisten hyökkäyksiä. Lisäksi heitä koettelivat niin kylmyys kuin nälkäkin. Pelkästään joulupäivänä 1941 kuoli nälkään 4 000 siviiliä. Piirityksen aikana Leningradissa kuoli satoja tuhansia, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona ihmistä.

Kun Natsi-Saksan sota Neuvostoliittoa vastaan käynnistyi kesällä 1941, Leningrad oli yksi saksalaisjoukkojen pääkohteista.

Leningrad sai Neuvostoliitossa sankarikaupungin maineen.

perjantai 6. tammikuuta 2023

SARVANTO TEKI ILMATAISTELUN MAAILMANENNÄTYKSEN LOPPIAISENA 1940

Fokker D.XXI oli Suomen tärkein hävittäjätyyppi talvisodassa. Kyseisellä konetyypillä luutnantti Jorma Sarvanto suoritti maailmanennätyksen loppiaisena 1940, kun hän ampui alas neljässä ja puolessa minuutissa kuusi neuvostoliittolaista pommikonetta.

Jorma Sarvannon Fokker D.XXI

Talvisodan loppiaisena 6.1.1940 Neuvostoliiton ilmavoimat suuntasi pommituksia Lahteen ja Kuopioon.

Fokker D.21 -hävittäjäkoneella lentänyt luutnantti Jorma Sarvanto hälytettiin Utin lentotukikohdasta torjumaan Kuopiota pommittanutta seitsemän Iljushin DB-3 -koneen osastoa.

Vain 4-5 minuuttia kestäneen ilmataistelun aikana luutnantti Sarvanto tulitti alas kuusi pommittajaa. Sarvannon osalta taistelu päättyi Fokkerin konekiväärien patruunoiden loppumiseen.

Kuvassa vänrikki Sven-Erik Fagerholm ojentaa luutnantti Sarvannolle peräsimen kappaleen yhdestä hänen alasampumastaan pommikoneesta 8. tammikuuta 1940.

Vihollisosaston viimeisen, seitsemännen pommittajan ampuivat alas muut suomalaishävittäjät Suursaaren lähistöllä.

Luutnantti Sarvannon taistelulentoa pidetään maailmanennätyssuorituksena, joka sai aikanaan laajalti huomiota sekä kotimaassa että ulkomailla.

Jorma Sarvanto oli talvisodan johtava hävittäjä-ässä. Hän oli ensimmäinen lentäjä, joka saavutti toisessa maailmansodassa kymmenen ilmavoiton rajan. Hän lensi yhteensä 251 sotalentoa ja ampui alas 16 5/6 neuvostokonetta.

Talvisodan aikana suomalaislentäjät pudottivat Fokkereilla 130 vihollista.