Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

lauantai 22. kesäkuuta 2019

OPERATION BAGRATION



Tasan 75 vuotta sitten alkaneessa taistelussa Saksan Wehrmacht kohtasi oman ”Cannaensa”.

Näiden noin kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden jälkeen Saksan Keskustan armeijaryhmä oli käytännössä tuhottu.

**********************************************

Operaatio Bagration - Stalinin kosto



(Anthony Tucker Jonesin kirjan kansi)


Kesällä 1944 puna-armeija murskasi Saksan Wehrmachtin Keskustan armeijaryhmän yhdessä sotahistorian mittavimmista hyökkäyksistä. Lähes päivälleen kolme vuotta Neuvostoliiton natsi-invaasion jälkeen käynnistetty operaatio Bagration oli Stalinin kosto Hitlerille, jonka operaatio Barbarossaa ei ollut unohdettu.
Sarjalla ylivoimaisia hyökkäyksiä puna-armeija sai takaisin haltuunsa käytännössä kaikki ne alueet, jotka Neuvostoliitto oli menettänyt vuonna 1941.

Neuvostoliittolainen T-34/85 tankki ja konekivääri

Operaatio Barbarossan alkamisen kolmantena vuosipäivänä 22.kesäkuuta 1944 sai alkunsa eräs toisen maailmansodan merkittävimmistä tapahtumista. Neuvostoliiton operaatio Bagration aloittaisi Saksan rintaman lopullisen murskaamisen. Vaikka läntiset historiantutkijat usein ylenkatsovat tätä operaatiota, hyökkäys ja siihen liittyvät operaatiot olivat ratkaisevampia Saksan lopulliselle tappiolle kuin Normandian maihinnousu.

Operaatio Bagration aloitti kokonaisen Itämereltä Karpaateille ulottuvan päällekkäisten operaatioiden sarjan, ja hyökkäyksen ryöppyävä rytmi sai saksalaiset lopullisesti menettämään tasapainonsa ja esti heitä vakiinnuttamasta rintamaa enää lainkaan. Kun nämä valtavat hyökkäykset lopulta tyrehtyivät, Itä-Euroopassa valta oli vaihtunut ja Wermachtin seuraava taistelu käytäisiin itse Kolmannesta valtakunnasta.

Saksalaisia sotilaita antautumassa puna-armeijan sotilaille

Kesäkuun alussa saksalaiset ilmatorjuntamiehet olivat ampuneet alas Keskisen armeijaryhmän ylitse lentäneen neuvostoliittolaisen tiedustelukoneen ja ottaneet vangiksi lentäjän, joka oli neuvostoliittolainen esikuntaupseeri. Häneltä löydettiin suunnitelmat, jotka selvästi osoittivat seuraavan hyökkäyksen kohdistuvan Keskiseen armeijaryhmään. Hitler ei kuitenkaan pannut painoa tiedusteluvoitolle tai muuttanut joukkojensa ryhmitystä sen mukaan, koska hän ja hänen neuvonantajaremminsä olivat vakuuttuneita siitä, että seuraava hyökkäys kohdistuisi Ukrainaan. Stavkalla oli muita ajatuksia ja se ennusti, että heikoin lohko saksalaisten ryhmityksessä oli äärimmilleen venytetyn Keskisen armeijaryhmän kohdalla. Puna-armeija päätti hyökätä rintaman tälle lohkolle, ja neuvostoliittolaisten lopullisena tavoitteena oli iskeä kiila Pohjoisen armeijaryhmän ja Keskisen armeijaryhmän väliin, ehkä jopa eristää ensiksi mainittu kokonaan. Neuvostoliiton panssarijoukkojen lopullinen tavoite olin näin ollen Itämeren rannikko.

 Operaatio Bagration
(napsauta suuremmaksi)

Tässä vaiheessa Keskisen armeijaryhmä todellakin oli venytetty äärimmilleen Valko-Venäjällä Baltian ja Pripetin soiden välillä 650 000 neliökilometrin alueella. Krim oli menetetty toukokuussa. Saksalaiset sotilasjohtajat pitivät koko Pohjoisen armeijaryhmän vetäytymistä suotavana, sillä se ei enää palvellut mitään strategista tarkoitusta. Toivo Leningradin valtaamisestakin oli haihtunut, Toimenpide olisi lyhentänyt rintamaa huomattavasti ja vapauttanut joukkoja muille alueille. On sanomattakin selvää, että Hitler hylkäsi ehdotuksen suoralta kädeltä ja väitti , että Baltian maiden hallinta sitoi paljon neuvostojoukkoja ja piti Suomen sodassa. Tämä itsepintaisuus oli tavanmukaisesti johtamassa uuteen katastrofiin.

Kun von Kluge oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa, Keskisen armeijaryhmän otti komentoonsa sotamarsalkka Ernst Busch. Kaikista sodan ajan marsalkoista Busch oli kaikkein sopimattomin korkea-arvoiseen tehtäväänsä. Tämän keskinkertaisen upseerin nopea yleneminen voidaan lukea sen ansioiksi, että hän oli ennemminkin kiihkeä Hitlerin tukija kuin sotilaallisesti pätevä. Kuitenkin jopa Busch kykeni ymmärtämään, että hänen rintamansa saisi niskoilleen puna-armeija seuraavan hyökkäyksen voiman. Hän pyysi lupaa saada vetää Keskinen armeijaryhmä takaisin Berezinajoelle sekoittaakseen puna-armeijan valmisteluja ja suojellakseen miehiään hyökkäyksen alun raivokkuudelta. Buschin näkemyksen mukaan Harkovan kaltainen välitön vastahyökkäys voitaisiin aloittaa, mikäli puna-armeijan isku osuisi tyhjiin linjoihin. Tapansa mukaan Hitler kuitenkin kieltäytyi antamasta lupaa minkäänlaiseen vetäytymiseen.

Neuvostosotilaat etenevät tykistökeskityksen turvin

Keskisen armeijaryhmän 700 000 miestä vastassa oli kolmen puna-armeijan rintaman 166 divisioonaa, eli kaikkiaan 1 250 000 miestä. Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia puolustusaseissa eli panssarivaunuissa, tykistössä ja lentokoneissa. Esimerkiksi 900 saksalaista panssarivaunua vastassa oli 4000 puna-armeijan vaunua. Hyökkäys alkoi hirvittävällä 30000 tykin ja Katjusa- raketinheittimen tykistöpommituksella. Jo yksin tässä alkuvalmisteluissa kaatui tuhansia saksalaisia. Eloonjääneet olivat niin poissa tolaltaan ja hajallaan, että kun puna-armeijan panssarivaunut ja jalkaväki hyökkäsivät, saksalaiset eivät juuri kyenneet vastarintaan. Samaan aikaan puna-armeijan ilmavoimien ennakoiva ilma-isku pyyhkäisi käytännössä Luftwaffen taivaalta. Näitä iskuja seurasivat maataistelukoneiden parvet, jotka ampuivat huolto- ja panssarikolonnoja ja aiheuttivat raskaita tappioita jalkaväelle, tykistölle ja johtoelimille. Ensimmäistä kertaa sodan aikana neuvostojoukot olivat saaneet ilmaherruuden ja käyttivät sitä tehokkaasti hyväkseen.

Neuvostoliittolainen IL-2 "Sturmovik" maataistelukone

Operaatio Bagration osoittautui pian Saksan koko sodan suurimmaksi yksittäiseksi tappioksi. Liiaksi venytetty saksalainen rintama romahti niin nopeasti, ettei lujan puolustuslinjan muodostamisesta ollut toivoakaan, ja saksalaiset joukot joko tungettiin takaisin Puolaan Veikselille saakka tai ne tuhoutuivat verilöylyssä. Kaikkiaan 400 000 miestä kaatui, haavoittui tai katosi Keskinen armeijaryhmä lakkasi yksinkertaisesti olemasta.

Puna-armeijan panssarivaunut virtasivat rintamaan revitystä aukosta ja etenivät hellittämättä ja tappioista piittaamatta. Puna-armeijan panssarivaunut ajoivat jopa läpikulkemattomana pidettyjen Pripetin soiden halki hiljan tehtyjä tukkiteitä myöten. Jokaista läpimurtoa hyödynnettiin häikäilemättä, eikä hyökkäysnopeuden annettu laskea. Sen sijaan vastarintapesäkkeet ohitettiin ja ansaan jääneet saksalaisjoukot jäivät kaksinkertaisiin motteihin: yksi saartorengas sitoi saarrettuja joukkoja ja toinen esti apujoukkojen toiminnan. Puna-armeijan panssarikomentajat olivat selvästi ottaneen opiksi Saksan panssarijoukkojen kolmena edellisvuonna antamista ankarista iskuista.

Tuhottuja saksalaisia Pzkw IV panssarivaunuja

Neuvostojoukot etenivät ensimmäisen viikon aikana 250 kilometriä ja avasivat 400 kilometrin levyisen aukon Saksan rintamaan. Kesäkuun 27. päivään mennessä Vitebsk oli eristetty, mikä avasi valtavan aukon Saksan 3. panssariarmeijan linjoihin. Yhden panssariarmeijakunnan kokoiseksi kutistunut panssariarmeija työnnettiin pian Liettuaan. Minskin ympärillä sulkeutui valtava pihtiliike heinäkuun alussa ja saartoi sisäänsä 100 000 saksalaista. Heinäkuun puoliväliin mennessä puna-armeijan kärkijoukot olivat syvällä Koillis-Puolassa ja vaarallisen lähellä Itä-Preussia. Neuvostojoukot siirsivät nyt hyökkäyksen voimat keskustasta sivustoille ja hyökkäsivät pohjoisessa ja etelässä.

Heti kun Keskisen armeijaryhmän katastrofaalinen rohahdus kävi selväksi, Hitler erotti onnettoman Buschin ja nimitti 28. Walter Modelin komentamaan oman Pohjois-Ukrainan armeijaryhmänsä (jonka nimi muutettiin samalla Eteläiseksi armeijaryhmäksi) lisäksi Keskistä armeijaryhmää. Model oli täydellinen mies tehtävään.

Model havaitsi pian rintaman heikot kohdat ja vahvisti niitä parhaansa mukaan, vaikka menestys jäi heikoksi. Hän onnistui siirtämään toisen armeijaryhmänsä niukkoja reservejä Keskisen armeijaryhmän tueksi, Ennen kaikkea Model pyrki sulkemaan aukon, jonka puna-armeija oli iskenyt 4. armeijan ja 3. panssariarmeijan väliin. Sen lisäksi oli vielä lyöty uusi aukko Eteläisen armeijaryhmän alueelle 1. ja 4. panssariarmeijan väliin. Model aikoi sulkea aukon hätäisesti uudelleenjärjestetyllä 17. armeijalla. Sen saapumiseen saakka useiden neuvostoläpimurtojen torjuminen lankesi 24. panssaridivisioonalle. Divisioonankomentaja onnistui siinä luomalla useita taisteluosastoja, jotka käyttivät menestyksellistä ylläkkötaktiikkaa, kunnes 17. armeija oli jämäkästi paikoillaan. Samalla kun tämä taistelu kiihtyi huippuunsa, Fuhrer kaipasi sotamarsalkkaansa yhä kipeämmin lännessä, ja Model siirrettiin lännen joukkojen komentajaksi elokuun puolivälissä.

T-34/85 panssarivaunuja ja puna-armeijan sotilaita tutkimassa tuhottua vihollisajoneuvoa

Kun operaatio Bagration alkoi, kyvykkään panssarikomentajan Herman Balckin komentama XLVIII panssariarmeijakunta oleili Lembergin ja Tarnapolin liepeillä noin 150 kilometriä Karpaateilta pohjoiseen. Panssariarmeijakunnan rintama kuli Styrpajoen mukaisesti ja sitä miehitti noin kymmenen divisioonaa, muun muassa tykistödivisioona ja joukko pienempiä erillisiä jalkaväkiosastoja. Armeijakunnan vanhat 1. ja 8. panssaridivisioona olivat nyt reservissä.

Balck oli valmistautunut ja laatinut suunnitelman neuvostojoukkojen lyömiseksi takasin toistuvilla pienillä hyökkäyksillä,joiden tarkoituksena oi sekoittaa niiden hyökkäysvalmistelut ja järjestellä uudelleen saksalasisten omat puolustusasemat, Kuten säntillinen Von Mennenthin puresvasti huomautti, Modelin tinkimätön asenne aiheutti kuitenkin lisää vaikeuksia. Model oli antanut käskyn, jonka mukaan etulinja piti pitää täysin miehitettynä yölläkin, ja sama koski koko rintamalinjaa. Busch ja myös Balck tahtoivat etulinjaksi etuvartioasemien ketjun, jolloin pääpuolustuslinja olisi vasta taempana poissa tykistön ulottuvilta. Lisäksi hän tahtoi , että oma tykistö keskitettäisiin hyödyllisempään vastatykistötoimintaan, ja saatavilla olevat panssarivaunut keskitettäisiin valmiiksi liikkuviksi hälytyskunniksi puna-armeijan mahdollisia läpimurtoja vastaan. Pitkän väittelyn jälkeen Model lopulta taipui,mutta puna armeija pääsi läpimurtoon ennen kuin saksalaisten tykistö oli ennätetty järjestää kokonaan panssaritoruntarintamiin. Ainakin jalkaväki säästyi Keskisen armeijaryhmän tovereiden saa kohtalaolta, mutta Balckin puolustussuunnitelmat vaikeutuivat pahasti.

  Neuvostoliittolainen "Katjusha" raketinheitinpatteri tulittaa saksalaisten asemia

Heinäkuun 14. päivänä puna-armeija aloitti etelässä kauan odotetun iskun Galitsiaan. Hyökkäystapa oli identtinen edellisen hyökkäyksen kanssa: raju, mutta lyhyt tykistövalmistelu, jota seurasivat ilma- ja maahyökkäykset. Balckin valmistelut kuitenkin osoittautuivat hyödyllisiksi, ja puna-armeija pääsi läpimurtoon vain kahdella lohkolla. Balck käski välittömästi reservissä olleet kaksi panssaridivisioonaansa vastahyökkäyksen. Ensimmäinen panssaridivisioona saavutti menestystä, mutta 8. panssaridivisioonan komentaja ei noudattanut Balckin käskyjä ja valitsi hyökkäysväyläkseen tien metsäuran sijaan. Kuten odotettavissa oli, puna-armeijan ilmavoimat iskivät lujaa, ja suojaton panssaridivisioona tuhottiin. Balck oli oikeutetusti raivoissaan ja totesi sodan jälkeen, että ”on mielenkiintoista panna merkille, että sattumalta kyseinen henkilö oli arvossa pidetty yleisesikuntaupseeri. Nokkela, mutta valitettavasti hyvin epäkäytännöllinen.”

Balck lähetti Von Mellenthinin ottamaan divisioonan tilapäisesti komentoonsa ja käski sen auttaa saarrettua XIII armeijakuntaa koillisessa. Vahvat neuvostojoukot olivat eristäneet XIII armeijakunnan 40 000 miestä XLVIII panssariarmeijakunnasta, ja von Mellenthin odotti kiivaita taisteluja. Sen sijaan hän huomasi, että vai puolta tuntia ennen hyökkäyksen alkua divisioonan panssarirykmentin komentaja käski suojaavaa jalkaväkeä vetäytymään täysin vihollisen nähden. Raivostunut von Mellenthin erotti välittömästi hairahtanen rykmentinkomentajan, mutta nyt oli jo liian myöhäistä hyökätä, sillä ennakkovaroituksen saaneet neuvostojoukot olivat vahvistaneet asemiaan. Onneksi saarretut joukot onnistuivat murtautumaan ulos saartorenkaasta rynnäköimällä itse raivokkaasti puna-armeijaa vastaan van käsiaseet mukanaan.

Taistelun väsyttämä saksalainen KK-mies tovereineen
 
Saksalaisten linjat olivat kaikesta huolimatta kestämättömät, ja XLVII panssariarmeijakunta ajettiin etelään Karpaateille. Elokuun ensimmäisellä viikolla puna-armeija oli saanut haltuunsa Lublinin ja Konevin rintaman joukot olivat päässet Veikselille. Saksalaisten 1. ja 4. panssariarmeija olivat vetäytymässä sekasortoisesti , kun Balck ja hänen ”nokkela yleisesikuntamiehensä” von Mellenthin siirrettiin 28. heinäkuuta komentamaan 4. panssariarmeijaa. Konev hyökkäsi tuolloin hellittämättä päin 4. panssariarmeijaa ja toivoi eristävänsä sen 1. panssariarmeijasta. Neljännen panssariarmeijan edellinen komentaja Raus siirrettiin pohjoiseen 3. panssariarmeijan komentajaksi.

Puna-armeija keskittyi valtaamaan sillanpääasemia Veikselin vastarannalta elokuun alussa. Niistä huomattavin oli Baranovissa ollut suuri sillanpää, mutta neuvostojoukot saivat myös muutamia pienempiä sillanpääasemia. Sillä valin kun saksalainen jalkaväki taisteli päättäväisesti sillanpäiden rajaamiseksi, Balck iski sekä II että XLVIII panssariarmeijakunnalla Baranovin sillanpäätä vastaan ja onnistui supistamaan sitä huomattavasti. Guderian kehui Balckin toimia vuolaasti, mutta valitti sitä, ettei sillanpäätä saatu pyyhkäistyä kokonaan kartalta. Balck onnistui myös muutamia pienempiä puna-armeijan sillanpäitä vastaan, ja taitava panssarijoukkojen käyttö kulutti neuvostoliittolaiset puolustajat loppuun.

Saksalainen Pzkw V Panther panssarivaunu vastahyökkäyksessä

Heinäkuun 28. päivänä puna-armeijan panssarikärjet ylsivät Puolassa Brest-Litovskiin, mistä operaatio Barbarossa oli kolme vuotta aiemmin alkanut, Veikselillä puna-armeijan hyökkäys alkoi kuitenkin tyrehtyä. Elokuun alussa viisi saksalaista panssaridivisioonaa – 4., 19., 3. SS Totenkopf, 5. SS Wiking ja Hermann Göring- panssaridivisioona – pysäyttivät neuvostojoukot Varsovan porteille. Puna-armeijan pysähtyminen joelle johtui kuitenkin pikemmin tarpeesta kasata tarvikkeita viimeistä hyökkäystä varten kuin saksalaisten terästäytyneestä puolustuksesta. Kun operaatio Bagration lopulta pysähtyi, puna-armeija oli edennyt 720 kilometriä kuukaudessa ja tuhonnut keskeisen armeijaryhmän täysin.

Tuhottu saksalainen rynnäkkötykki ja muuta kalustoa

Jono saksalaisia vankeja






Blogiartikkelissa käytetyt tekstilähteet: Stalinin Kosto - Puna-armeijan vastaisku kesällä 1944/Anthony Tucker Jones, Panssarisota, Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa/Peter McCarthy&Mike Syron, Suomen Sotilas 3/2019
Kuvat: Internet
Video: Youtube

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

KANNAKSEN SUURHYÖKKÄYS 1944

SUURHYÖKKÄYKSEN ALKAMISESTA 75 VUOTTA

Venäläisen hyökkäyksen alku Valkeasaaressa.
Kuvassa on raskas KV-1s-vaunu.

Kannaksen suurhyökkäys oli Neuvostoliiton puna-armeijan kesällä 1944 Kannaksella suorittama massiivinen sotatoimi. Tällä Suomen oloissa ennennäkemättömän voimakkaalla hyökkäyksellä Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen osalta.

Liittoutuneet olivat suorittaneet 6. kesäkuuta 1944 maihinnousun Normandian rannikolle Ranskassa. Josif Stalin oli luvannut Teheranin konferenssissa vuonna 1943 liittoutuneille, että maihinnousua tukisi puna-armeijan samanaikainen hyökkäys idästä. Suomessa yleisesti uskottiin Neuvostoliiton pyrkivän ”kilpajuoksussa Berliiniin” mahdollisimman pitkälle ennen länsiliittoutuneita, joten hyökkäystä ei odotettu Suomen rintamalle lähiaikoina. Suomen tiedustelu oli pitkin kevättä havainnut merkkejä, jotka viittasivat kasvaneeseen aktiivisuuteen Leningradin alueella, mutta näitä tietoja ei osattu ottaa huomioon tai ei eri syistä haluttu tulkita oikein. Marsalkka Mannerheim toimi ja teki ratkaisunsa sen käsityksen mukaan, että välitöntä hyökkäysuhkaa ei ollut odotettavissa. Myöhemmän ajan historiantutkijoiden mukaan Itä-Karjala tulevien rauhanneuvotteluiden panttina oli muodostunut päähänpinttymäksi Mannerheimille. Kuuluisassa päiväkäskyssään kesällä 1941 hän oli korostanut Itä-Karjalan merkitystä sodan tavoitteita linjatessaan, eikä tämän tekijän psykologista vaikutusta voi olla ottamatta huomioon.Itä-Karjalan valtausta oli myös perusteltu sen mahdollistamien lyhyempien puolustuslinjojen tuomalla edulla, joten niistä luopuminen taisteluitta koettiin raskaaksi. Joukkojen siirto Kannakselle sen puolustuksen vahvistamiseksi olisi käytännössä merkinnyt vetäytymistä Itä-Karjalasta ja sen vapaaehtoista luovuttamista neuvostoliittolaisille.


Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T34-tankin 30. kesäkuuta 1944.

Puna-armeina suurhyökkäys Suomeen alkoi 9.6.1944 Karjalan kannaksella Valkeasaaren tykistövalmistelulla ja päättyi Stalinin antamalla käskyllä lyötyjen puna-armeijan joukkojen perääntymiseen 12.7.1944.

Tämän jälkeen käynnistyivät neuvottelut, joiden pohjalta aikaansaatiin 4.9. voimaan astunut aselepo.

Nopeasti murtuneiden pää- ja VT-linjojen sekä VKT-linjan sijainti kartalla. 
Luoteessa olevaa Salpa-linjaa ei koskaan käytetty.




Tuhottu suomalainen rynnäkkötykki Viipurin ratapihalla.

torstai 6. kesäkuuta 2019

NORMANDIAN MAIHINNOUSU 1944

Historian suurin maihinnousu yllätti natsi-Saksan 75 vuotta sitten


6.6.1944 noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta nousi maihin rannikkokaistaleella Pohjois-Ranskassa. Normandia on edelleen sotahistorian suurin maihinnousu. Toisen maailmansodan kulun kääntänyt maihinnousu oli tarkkaan harkittu operaatio, jossa muun muassa sääolosuhteilla oli suuri merkitys.







Kun rampit laskettiin, saksalaiset konekivääriampujat keskittivät tulituksensa aukkoon. Liiankin monessa tapauksessa vene oli takertunut hiekkasärkkään jonkin matkan päästä rannasta, kirjoittaa historioitsija Antony Beevor teoksessaan Normandia 1944.
Edessä olevan rantakaistaleen ylittäminen näytti mahdottomalta. Ajatus juoksemisesta matalassa vedessä kantaen painavia varusteita vaatteet läpimärkinä vaikutti pahalta unelta, jossa raajat tuntuvat lyijynraskailta ja puutuneilta, Beevor jatkaa.
Hän kuvailee amerikkalaisten joukkojen maihinnousua koodinimellä Omaha tunnetulle rantakaistaleelle Normandiassa aamunkoitteessa 6. kesäkuuta 1944.



Video: Liittoutuneiden joukkoja nousemassa maihin Normandiassa.


Liittoutuneiden joukot suorittivat maihinnousun Ranskan rannikolla Normandiassa 6.6.1944. Runsaista tappioista huolimatta liittouneet saivat riittävän tukevan jalansijan ja pääsivät etenemään lopulta aina Berliiniin saakka.
Normandian maihinnousua pidetään sotahistorian suurimpana maihinnousuna. Kyseessä oli operaatio, jonka suunnittelu oli aloitettu jo vuosia ennen varsinaista maihinnousua. Maihinnousua pohjustettiin kuukausia aikaisemmin syöttämällä saksalaisille virheellisiä tietoja maihinnousun ajasta ja paikasta. Esimerkiksi Fortitude-ohjelman avulla saksalaisille uskoteltiin, että maihinnousu tapahtuisi Pas-de-Calais'ssa, noin 250 kilometriä Normandiasta koilliseen.




Normandia ennen maihinnousua
  

Sää sekoitti sotasuunnitelmat

Normandian maihinnousu oli tarkkaan suunniteltu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maihinnousu, niin sanottu D-Day, olisi tapahtunut vuoden 1944 vapunpäivänä. Maihinnousua kuitenkin lykättiin, koska meteorologit eivät olleet yksimielisiä päivän sääennusteesta. Lisäksi lykkäys tarjosi mahdollisuuden keskittää lisää joukkoja ja tarvikkeita maihinnousua varten.
Maihinnousun arkkitehdeilla oli mielessään täsmälliset säävaatimukset. Onnistunut maihinnousu vaati täysikuun, sopivan vuoroveden ja oikean kellonajan. Näiden vaatimusten vuoksi vain muutama päivä kuukaudessa oli maihinnousun kannalta kelvollisia.
Uutta yritystä suunniteltiin kesäkuun 5. päivälle, mutta jälleen kerran huono sää esti suunnitelmat. Lopulta sääolot näyttivät suotuisilta ja maihinnousu päätettiin aloittaa 6. päivänä – muussa tapauksessa maihinnousua olisi pitänyt lykätä pari viikkoa ja siltikään olosuhteet eivät olisi olleet ihanteelliset.



Video: Laskuvarjojoukkoja laskeutumassa Normandiaan.


Normandian maihinnousussa laivoilla saapuineiden joukkojen ohella käytettiin maahanlaskujoukkoja.

Saksa johdettiin sivuraiteille tekaistuilla tiedustelutiedoilla

Puoli seitsemän aikaan aamulla noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta rantautui Normandian rannoille. Amerikkalaisista, briteistä ja kanadalaisista sotilaista koostuvat joukot nousivat maihin viidestä kohtaa.
Saksalaiset oli johdettu harhaan virheellisillä tiedustelutiedoilla. Tästä huolimatta saksalaisten vastarinta oli kovaa. Esimerkiksi amerikkalaisten maihinnousu niin sanotulla Omaha Beachin rantakaistaleella ei ollut itsestäänselvyys.
Maihinnousun tukena olivat liittoutuneiden ilmavoimat. Reilut 11 000 lentokonetta osallistui sotatoimiin.




Normandia 6. kesäkuuta 1944 illalla
  

Yli 400 000 uhria

Arviot maihinnousun uhreista vaihtelevat. Yleisesti arvioidaan, että noin 7 500 liittoutuneiden sotilasta haavoittui ja noin 2 500 sotilasta kuoli maihinnousun ensimmäisenä päivänä. Tuoreet amerikkalaisen National D-Day Memorial Foundationin tutkimukset kuitenkin nostavat liittoutuneiden miestappiot 4 400 sotilaaseen. On mahdollista, että kuolleiden sotilaiden määrä nousee vielä tulevaisuudessa.
Saksan joukkojen tappioista Normandian maihinnousussa ei ole tarkkaa tietoa. Arvioiden mukaan loukkaantuneita tai kuolleita olisi 4 000–9 000.
Liki kolme kuukautta kestäneissä Normandian taisteluissa kuoli, haavoittui tai katosi yli 425 000 liittoutuneiden ja Saksan sotilasta. Taisteluissa kuolleiden saksalaissotilaiden määrä on hyvinkin karkea arvio. Lisäksi liittoutuneet vangitsivat noin 200 000 Saksan sotilasta.




Ensimmäisen päivän loukkaantuneet tai kuolleet

OPERATION OVERLORD (Operaatio Valtaherra)


NORMANDIA 1944 - by Antony Beevor

Maihinnoususta on kirjoitettu paljon kirjoja. Tässä on yksi jonka itsekin olen lukenut.