Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

perjantai 31. tammikuuta 2020

BOULTON PAUL DEFIANT


Viime vuoden puolella aloitin uudestaan n. 40 vuotta unohduksissa olleen harrastuksen – eli lentokoneiden pienoismallit. Saab J29 Tunnan sai kunnian olla ensimmäinen yritelmä. Sen sainkin lopulta valmiiksi tammiluun alkuun. Sen jälkeen aloitin uuden mallin kokoamisen. Tämä olikin sitten brittiläinen, legendaarinen ja epäonninen, Boulton Paul Defiant.

Saab Tunnan "lähtökiidossa".


Saab Tunnan edestä.


Vuosi 2019 oli Saab J29 Tunnanin juhlavuosi.


Siellä Saab "kököttää" nyt F4 Phantomin ja Rafalen keskellä.


Boulton Paul Defiant Mk.1 kuuluu samaan pakettiin Dornierin kanssa.


Ensiksi aloitin brittikoneen. Do-17 on sitten seuraava "uhri".


Mukana seuraa hyvät ohjeet maalausohjeiden kera.


Sarjassa on maltillinen määrä osia. Ne ovat kiinnitetty neljään valumuottiin.


Sainkin nopeasti koottua rungon siipineen.


Tätä kirjoittaessa olen päässyt yllä olevaan vaiheeseen. KK-torni on jo paikoillaan.


Jonkin verran on ollut hankaluuksia työvaiheiden kanssa. 
Avuksi otin käsikirjan. Osien pienuus on yksi iso ongelma.



Boulton Paul Defiant
Tekniset tiedot

Yleiset ominaisuudet

    Miehistö: 2
    Pituus: 10,77 m
    Kärkiväli: 11,99 m
    Korkeus: 3,46 m
    Tyhjäpaino: 2 763 kg
    Suurin lentoonlähtöpaino: 3 909 kg
    Voimalaite: 1 × Rolls-Royce Merlin -V12-moottori; 768 kW (1 030 hv)

Suoritusarvot

    Suurin nopeus: 504 km/h
    Matkalentonopeus: 417 km/h
    Lentomatka: 749 km
    Lakikorkeus: 9 250 m
    Nousuaika: 8,5 min 4 600 m

Aseistus

    4 × 7,7 mm konekivääriä taakse sijoitetussa kääntyvässä tornissa, 600 ptr/ase.


************************
Lisätietoja koneesta täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Boulton_Paul_Defiant