Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
Suomessa rynnäkkökiväärin patruunoita valmistaa Nammo Lapua Oy. Tutkija
Ilkka Laineen mukaan paukkupatruunoiden uudelleenlatausta on tehty
ainakin jo 1980-luvulta lähtien.
Panssarisytytys- ja panssaripatruunoita varastoidaan pääasiassa sodan ajan käyttöä silmällä pitäen. Ammutut messinkihylsyt kunnostetaan käytettäväksi paukkupatruunoiden valmistuksessa.
Varusmiesten ampumakoulutuksessa tutuksi tulevat lähinnä paukku-, valojuova- sekä kokovaippapatruunat. Patruunavalikoima on kuitenkin näitä kolmea laajempi, mutta muiden käyttö koulutuksessa on vähäistä.
Eniten puolustusvoimissa käytetään suomalaista kokovaippapatruunaa, seuraavaksi paukkupatrunaa eli ”räkäpäätä”. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija Ilkka Laineen mukaan erikoisluodeiksi voidaan luokitella kaikki muut kuin messinki- tai teräsvaippaiset lyijy-ydinluodit.
Panssari- ja panssarisytytysluotien ydin on valmistettu teräksestä tai kovametallista, ja niiden läpäisy panssariteräkseen on 10–15 millimetriä. Normaalin kokovaippaisen luodin läpäisy panssariteräkseen on noin 3 millimetriä. Laineen mukaan näitä erikoisluoteja ei hyödynnetä normaalissa koulutuskäytössä.
– Käyttöä rajoittaa niiden läpäisykyky eli esimerkiksi ammunnanharjoittelussa ratalaitteet olisivat osumista kovilla. Syynä voi myös olla se, että luodeissa on teräsvaippa, joka kuluttaa nopeasti aseen piippua.
Panssarisytytysluodin kärkiosaan ja peräonteloon on sijoitettu iskusta leimahtavaa sytytysmassaa. Kun luoti iskeytyy kohteeseen, leimahtaa sen kärkiosan sytytysmassa osuman merkiksi.
– Tehdään esimerkiksi sissiylläkkö vihollisen huoltopaikalle. Ammutaan polttoainesäiliöt ja ajoneuvojen polttoainetankit täyteen reikiä toivoen, että luotien sytytysmassan avulla saadaan aikaiseksi kunnon roihu, Laine konkretisoi.
Mikäli riittävän laajaa varoaluetta ei ole käytettävissä vaikkapa taisteluammuntoja varten, voidaan turvautua alumiinisydämisiin lyhytkantamaluoteihin. Kevyinä luoteina ne menettävät lentonopeutensa nopeasti ja putoavat maahan aikaisemmin kuin tavallinen RK:n luoti.
– Alumiinisydänluodin kantama on noin yksi kilometri, kun taas lyijy-ytimisen luodin kantama on noin 2,6 kilometriä, Laine havainnollistaa.
Messinkihylsyn jälleensyntyminen
Ampumaratapäivän jälkeen hylsyt siivotaan pois eivätkä varusmiehet mieti niiden kohtaloa sen kummemmin. Tosiasiallisesti messinkihylsyt kerätään, sillä ne kunnostetaan käytettäviksi paukkupatruunoiden valmistuksessa.
– Hylsyt puhdistetaan, vanha nalli poistetaan, ja hylsyt supistetaan. Ammuttaessa ruutikaasun paine pullistaa hylsyä ja supistamalla se saadaan sopimaan uudestaan RK:n patruunapesään. Sitten lisätään uusi nalli ja ladataan hylsy uudelleen puuluodilla, Laine kertoo prosessista.
Teräshylsyjä ei voida uudelleenladata, sillä hylsy ei kestä supistamista ja nallin poistaminen on vaikeaa. Tekninen päällikkö Ari Pynnönen puolustusvoimien järjestelmäkeskukselta kertoo, että puuluotisten paukkupatruunoiden lisäksi olemassa on myös muovihylsyyn tehtyjä paukkupatruunoita, mutta niitä ei ole RK:n kaliipereissa.
– Suomessa valmistuslinja RK:n paukkupatruunoille on olemassa: puuluotisissa voidaan hyödyntää jo kertaalleen ammuttuja hylsyjä, hän toteaa.
Laineen mukaan ainoa patruunoiden kehitystarve voisi olla lyijytön luoti kiristyneiden ympäristömääräysten vuoksi. Toisaalta puolustusvoimat on modernisoinut ampumaratojaan estääkseen luotien lyijyn kulkeutumista pohjavesiin.
– Lyijytön vaihtoehto olisi kallis, ja kuten uutisista jatkuvasti kuullaan, rahat ovat vähissä, hän selittää.
Bolt action rifles were the mainstays of armies across the globe for nearly over half a century, and I pick what War History Online believes to be the five best ever fielded. The list factors in effectiveness, fun factor, historical significance, and ease of use.
Mauser derivatives and predecessors to the 98 were excluded from the list, or it would have been 5 Mausers. Derivatives included the Arisaka series, Springfield M1903s, and the P14/M1917
All five of these guns are fantastic, and we recommend you get behind them should the opportunity present itself!
Krag-Jorgensen
Close-up of an open American 1896 Springfield Krag magazine loading gate.
The Krag–Jørgensen is a repeating bolt action rifle designed by the Norwegians Ole Herman Johannes Krag and Erik Jørgensen in the late 19th century.
A distinctive feature of the Krag–Jørgensen action was its magazine. While many other rifles of its era used an integral box magazine loaded by a charger or stripper clip, the magazine of the Krag–Jørgensen was integral with the receiver (the part of the rifle that houses the operating parts), featuring an opening on the right hand side with a hinged cover. Instead of a charger, single cartridges were inserted through the side opening, and were pushed up, around, and into the action by a spring follower.
The design presented both advantages and disadvantages compared with a top-loading “box” magazine. A similar claw type clip would be made for the Krag that allowed the magazine to be loaded all at once, also known as the Krag “Speedloader magazine”.
Normal loading was one cartridge at a time, and this could be done more easily with a Krag than a rifle with a “box” magazine. In fact, several cartridges can be dumped into the opened magazine of a Krag at once with no need for careful placement, and when shutting the magazine-door the cartridges are forced to line up correctly inside the magazine.
The design was also easy to “top off”, and unlike most top-loading magazines, the Krag–Jørgensen’s magazine could be topped up without opening the rifle’s bolt. The Krag–Jørgensen is a popular rifle among collectors, and is valued by shooters for its smooth action.
Lee Enfield
Enfield Mk I (1903), UK. Caliber .303 British.
The Lee–Enfield bolt-action, magazine-fed, repeating rifle was the main firearm used by the military forces of the British Empire and Commonwealth during the first half of the 20th century. It was the British Army’s standard rifle from its official adoption in 1895 until 1957.
A redesign of the Lee–Metford (adopted by the British Army in 1888), the Lee–Enfield superseded the earlier Martini–Henry, Martini–Enfield, and Lee–Metford rifles. It featured a ten-round box magazine which was loaded with the .303 British cartridge manually from the top, either one round at a time or by means of five-round chargers.
The Lee–Enfield was the standard issue weapon to rifle companies of the British Army and other Commonwealth nations in both the First and Second World Wars. Although officially replaced in the UK with the L1A1 SLR in 1957, it remained in widespread British service until the early/mid-1960s and the 7.62 mm L42 sniper variant remained in service until the 1990s.
As a standard-issue infantry rifle, it is still found in service in the armed forces of some Commonwealth nations, notably with the Bangladesh Police, which makes it the longest-serving military bolt-action rifle still in official service. The Canadian Forces’ Rangers Arctic reserve unit still used Enfield No.4 rifles as of 2012, with plans announced to replace the weapons sometime in 2014 or 2015. Total production of all Lee–Enfields is estimated at over 17 million rifles.
The Lee–Enfield takes its name from the designer of the rifle’s bolt system—James Paris Lee—and the factory in which it was designed—the Royal Small Arms Factory in Enfield. In Australia, Canada, New Zealand, Southern Africa and India the rifle became known simply as the “three-oh-three”.
Karabiner K31
Mousqueton 1931
The Karabiner Model 1931 (K31) is a magazine-fed, straight-pull bolt action rifle. It was the standard issue rifle of the Swiss armed forces from 1933 until 1958 though examples remained in service into the 1970s. It has a 6-round removable magazine, and is chambered for the 7.5×55mm Swiss Gewehrpatrone 1911 or GP 11, a cartridge with ballistic qualities similar to the 7.62×51mm NATO/.308 Winchester cartridge.
Each rifle included a 6-round detachable box magazine with matching stamped serial number. A charger is used to load the magazine from the top of the receiver.
The Karabiner Model 1931 replaced both the Model 1911 rifle and carbine and was gradually replaced by the Stgw 57 from 1958 onwards.
Although the K31 is a straight-pull carbine broadly based on previous Swiss “Schmidt–Rubin” service rifles and carbines, the K31 was not designed by Colonel Rudolf Schmidt as he was not alive in 1931 to do so. Mechanical engineer Eduard Rubin was the designer of the 7.5×55mm Swiss ammunition previous Swiss service rifles and the K31 are chambered for.
The Karabiner Model 1931 was a new design by the Eidgenössische Waffenfabrik in Bern, Switzerland under Colonel Adolf Furrer. The first 200 K31s were made in May 1931 for troop trials, thus the model number of 1931.
MAS 36
Francoska repetirka MAS 36
The MAS-36 is a short, carbine-style rifle with a two-piece stock and slab-sided receiver. It is chambered for the modern, rimless 7.5×54mm French cartridge, a shortened version of the 7.5×57mm MAS mod. 1924 cartridge that had been introduced in 1924 (then modified in 1929), for France’s FM 24/29 light machine gun.
The rifle was developed based on French experience in World War I and combines various features of other rifles used, like the British SMLE rifle (rear locking lugs resistant to dirt), the U.S. M1917 Enfield rifle (turned down bolt, peep sight), and the German Mauser (five-round box-magazine), to produce an “ugly, roughly made, but immensely strong and reliable” service rifle.
The MAS-36 bolt handle was bent forward in an “awkward fashion” to bring it into a convenient position for the soldier’s hand, some of which found today have since been bent backward into a facing-downwards position like that of many other bolt-action rifles. The MAS-36 had a relatively short barrel and was fitted with large aperture (rear) and post (front) sights designed for typical combat ranges.
Typical for French rifles of the period, the MAS-36 had no manual safety. It was normally carried with a loaded magazine and empty chamber until the soldier was engaged in combat, though the rifle’s firing mechanism could be blocked by raising the bolt handle. The MAS-36 carried a 17-inch spike bayonet, reversed in a tube below the barrel. To use the bayonet, a spring plunger was pressed to release the bayonet. It was then free to be pulled out, turned around, and fitted back into its receptacle.
Like the Lebel model 1886 rifle, the MAS-36 featured a stacking hook offset to the right side of the barrel for standing a number of the rifles (usually a trio) upwards.
Mauser K98k
Karabiner 98k stripper clip with five 7.92×57mm Mauser cartridges
In February 1934 the Heereswaffenamt (Army Weapons Agency) ordered the adoption of a new military rifle. The Karabiner 98k was derived from earlier rifles, namely the Mauser Standardmodell of 1924 and the Karabiner 98b, which in turn had both been developed from the Gewehr 98.
Since the Karabiner 98k rifle was shorter than the earlier Karabiner 98b (the 98b was a carbine in name only, a version of Gewehr 98 long rifle with upgraded sights), it was given the designation Karabiner 98 kurz, meaning “Carbine 98 Short”. Just like its predecessor, the rifle was noted for its reliability, great accuracy and an effective range of up to 550 yd with iron sights and 1,090 yd with an 8× telescopic sight.
The Karabiner 98k is a controlled-feed bolt-action rifle based on the Mauser M 98 system. Its internal magazine can be loaded with five 7.92×57mm Mauser cartridges from a stripper clip or one-by-one. The straight bolt handle found on the Gewehr 98 bolt was replaced by a turned-down bolt handle on the Karabiner 98k.
German sniper aiming his Karabiner 98k with 4x Zeiss ZF42 telescopic sight.
This change made it easier to rapidly operate the bolt, reduced the amount the handle projected beyond the receiver, and enabled mounting of aiming optics directly above the receiver. Each rifle was furnished with a short length of cleaning rod, fitted through the bayonet stud. The joined rods from 3 rifles provided one full-length cleaning rod.
The Mauser Karabiner 98k rifle was widely used by all branches of the armed forces of Germany during World War II. It saw action in every theater of war involving German forces, including occupied Europe, North Africa, the Soviet Union, Finland, and Norway. Although comparable to the weapons fielded by Germany’s enemies at the beginning of the War, its disadvantages in rate of fire became more apparent as American and Soviet armies began to field more semi-automatic weapons among their troops.
Still, it continued to be the main infantry rifle of the Wehrmacht until the end of the War. Resistance forces in German-occupied Europe made frequent use of captured German Karabiner 98k rifles. The Soviet Union also made extensive use of captured Karabiner 98k rifles and other German infantry weapons due to the Red Army experiencing a critical shortage of small arms during the early years of World War II.
Many German soldiers used the verbal expression “Kars” as the slang name for the rifle.
Hornet- hävittäjien viimeisin MLU-päivitys on käynnissä ja sen kautta lentolaivastomme on huippukunnossa. Uuden monitoimihävittäjän HX-hanke on käynnistynyt ja siihen käytetään nyt ja tulevina vuosina satoja henkilöiden työpanosta.
Puolustusvoimat lähettää kirjeen neljän maan hallitukselle. Nämä maat ovat Britannia, Ranska, Ruotsi ja Yhdysvallat. Kirje menee tiedoksi myös näissä maissa toimiville hävittäjävalmistajille. Niitä ovat Isossa-Britanniassa BAE Systems, joka toimii Eurofighteria valmistavien edustajana Suomen hankkeessa, Ranskassa Dassault Aviation, joka valmistaa Rafale-hävittäjää, Ruotsissa Saab-yhtymä, joka valmistaa JAS 39 Gripen-hävittäjä, Yhdysvalloissa Boeing-yhtymä, joka valmistaa F-15 ja F/A-18 hävittäjää, ja Locheed Martin -yhtymä, joka valmistaa F-16 ja F-35 – hävittäjiä.
Kirjeessä informoidaan hallituksia ja valmistajia HX-hankkeen rakenteesta, tilanteesta ja suunnitellusta tavoiteaikataulusta. Helmikuun lopussa on ilmeisesti jo mennyt hävittäjävalmistajille varsinainen tietopyyntöasiakirja. Tietopyyntö kohdistuu nyt valmistajiin, joiden konetyypit ovat tuotannossa sellaisessa vaiheessa, että ne voisivat täyttää Suomen tarpeet.
Ilmavoimat lähetti tietopyynnöt neljän maan hallituksille ja viidelle valmistajalle.
Eurofighter Typhoon
Dassault Rafale
Saab JAS 39NG Gripen
Boeing F15 Silent Eagle
Boeing F/A 18E/F Superhornet
Locheed Martin F-16 Fighting Falcon
Locheed Martin F-35 Lightning II
Artikkelin teossa apuna käytetty: Siivet - Wings 1/2016, Suomen Sotilas 1/2016
Nyt myös kuuluisa ilmaherruushävittäjä F-15 on mukana kun kaavaillaan uutta hävittäjää Suomen nykyisten F-18 Hornetien seuraajaksi. Kyseessä olisi koneen uusin versio.
BOEING F-15SE Silent Eagle – Hiljainen Kotka
Yhdysvaltain ilmavoimat jatkaa F-15 kaluston käyttöä F-22 Raptorin ja F-35 JSF:n rinnalla tulevaisuudessa. Kun ilmavoimat joutuu säästöohjelmista johtuen luopumaan vanhemmasta ilmasta maahan - vaikutuskyvystään, muun muassa A-10 kaluston poistuessa, jaa F15E- Strike Eagle turvaamaan tätä kykyä yhtenä nykytason merkittävimpänä monitoimihävittäjänä. F-15 on maailmassa käytössä runsaat 1500 konetta sen eri versioita.
Boeingin uhkana on, että F-18:n ja F-15:n tuotantolinjat suljetaan ellei Yhdysvallat jatka konetilauksia ja jos vientikaupat ehtyvät. Super Hornetin osalta Yhdysvaltain Merivoimat pyrkii lisätilauksella täyttämään F-35- tuotannon viivästyksestä johtuvaa lentokaluston määrän laskua.
USAFilla on käytössään noin 200 F-15 konetta eikä sillä ole tarvetta lisätilauksiin maan panostaessa valtavaan kolmen eri alatyypin F-35 hävittäjän hankintaan. Sen vuoksi Boeing on kehittänyt F-15:sta edelleen 4,5 – sukupolveen tähtäävää F-15SE monitoimihävittäjää, jolle se on toivonut vientimarkkinoita maihin, noissa konetyyppi on ennestään käytössä, tai joissa on jouduttu pohtimaan F_35 JSF:n kalleutta. Kaupat ovat olleet hilkulla, mutta yhtään tilausta ei toistaiseksi ole tullut.
F-15E Strike Eagle- pohjaisesta koneesta on pyritty vähentämään sen tutkapoikkipinta-alaa erityisesti siten, että sen rungonmyötäiset lisäsäiliöt on korvattu vastavilla, joissa on kummallakin puolella sisäiset asekuilut yhteensä neljälle ohjukselle. Häiveominaisuutta on pyritty lisäämään myös kallistamalla pystyssä olleita sivuvakaimia 15 astetta ulospäin. Näillä aerodynaamisilla muutoksilla koneen toimintamatkaa on voitu kasvattaa noin 150 km:llä. Tutkahavaittavuutta on pyritty pienentämään myös koneen osittaisella uudella stealth- pinnoituksella.
Kun koneella halutaan kantaa maksimaalinen asekuorma, 11 748 kg, voidaan runkoon muotoillut lisäsäiliöt vaihtaa takaisin ja varustaa kone kaikilla E-tyypin normaaleilla aseripustimilla.
F-15 on ollut yksi maailman nopeimmista hävittäjistä, huippunopeuden ollessa 2650 km tunnissa (yli 2,5 Mach). Kahdella 10 824 kilopondin työntövoimaisilla P&W:n ohivirtausmoottoreilla kone voi saavuttaa 254m/s kohoamisnopeuden ja suurin toimintakorkeus voi olla 18 200 metriä.
Kone voidaan varustaa uuden fly-by-wire –ohjusjärjestelmän lisäksi erilaisilla viidennen sukupolven järjestämillä, kuten modernit näytöt, AESA-tutka, IRST-sensori, Link-16-tietovuo, elso- sekä maalinosoitusjärjestelmät, joilla koneen monipuolista ilmasta ilmaan ja ilmasta maahan -aseistusta voidaan käyttää. Koneessa on edelleen 20 mm:n Gatling-tykki, jonka tulinopeus on säädettävissä 4000:een tai 6000 laukaukseen minuutissa.
Boeing on tähdännyt uusimmalla F-15 versiollaan vajan 200 koneen vientikauppoihin. Koneella on suuri toiminnallinen potentiaali. Nähtäväksi jää, onnistuuko se hamuamaan jonkin osan mahdollisesti kalliiksi mielletyn F-35-koneen hankinnasta luopuvilta markkinoilta. Kone itsessään ja sen kehitysversioon lisätty uusi teknologia kiinnostaa myös Suomea, joten se on yhtenä ehdokkaana kisaamassa Suomen uudeksi hävittäjämalliksi.
Some firearms have had such a great impact on global events that their very silhouette is synonymous with global events. This is a list of 5 truly revolutionary firearms that have helped shape the world as we know it today.
In this list, we chose to focus on the smokeless powder era:
French Model 1886 Lebel Rifle
Lebel M1886. From the Swedish Army Museum.
It is an 8 mm bolt action infantry rifle that entered service in the French Army in 1887. It is a repeating rifle that can hold eight rounds in its forestock tube magazine, one round in the transporter plus one round in the chamber. The Lebel rifle has the distinction of being the first military firearm to use smokeless powder ammunition.
Mauser 98
Mauser M98, cutaway model.
It is a German bolt action Mauser rifle firing cartridges from a 5 round internal clip-loaded magazine that was the German service rifle from 1898 to 1935, when it was replaced by the Karabiner 98k
M1 Garand
M1 Garand rifle, USA. Caliber .30-06. From the collections of Armémuseum (Swedish Army Museum), Stockholm.
It is a semi-automatic rifle chambered for the .30-06 Springfield rifle cartridge, used by the United States Army from 1936 to 1957. The rifle was named after its designer John Garand. It was the first standard-issue semi-automatic military rifle.
The AK-47
AK-47 with first generation bayonet
It is a selective-fire (semi-automatic and automatic), gas-operated 7.62×39mm assault rifle, developed in the Soviet Union by Mikhail Kalashnikov. Design work on the AK-47 began in the last year of World War II (1945). In 1946, the AK-47 was presented for official military trials, and in 1948, the fixed-stock version was introduced into active service with selected units of the Soviet Army.
M-16
An early M16 rifle: note “duckbill” flash suppressor, triangular grip, forward assist, and the lack of brass deflector
It is a United States military adaptation of the ArmaLite AR-15 rifle. The original M16 was a select-fire, 5.56×45mm rifle with a 20-round magazine. In 1969, the M16A1 replaced the M14 rifle to become the U.S. military’s standard service rifle.
Tänään torstaina 28. tammikuuta tulee kuluneeksi 65 vuotta Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin (1867–1951) kuolemasta.
Julkaisen tässä Päivi Tapolan kirjoittaman tekstin Mannerheimin kuolemasta ja hänen paluustaan Suomeen. Alkuperäinen teksti on julkaistu Aamulehden nettisivuilla (kulttuuri/28.1.1.2016).
Yksi Mannerheimin ruumista Suomeen hakeneista oli Tapolan isoisä, Mannerheim-ristin ritari Kustaa A. Tapola (1895–1971). Päivi Tapola on kirjoittanut tapahtumista vuonna 2010 julkaistun kirjan Marsalkan kotiinpaluu
Kaikki alkoi ruokamyrkytyksestä
Marsalkka Mannerheim sairastui 19. tammikuuta 1951, ja ensin ajateltiin, että hänellä oli ruokamyrkytys. Hänet vietiin asunnostaan Val-Montin parantolasta Lausannen kantonin sairaalaan. Matkalla marsalkka oli hyvällä tuulella ja laski leikkiä läsnäolijoiden kanssa.
Professori Pierre Decker leikkasi marsalkan keskiviikkoiltana 24. tammikuuta, sillä Mannerheimilla oli todettu suolitukos. Leikkauksen jälkeen Mannerheim voi "olosuhteisiin nähden hyvin". Jo torstaiaamuna marsalkka kykeni itse avaamaan postinsa nukuttuaan yön rauhallisesti.
Leikkauksen jälkeen Mannerheim ei saanut syödä normaalisti viiteen vuorokauteen, joten hän sai ravintoruiskeita. Hän oli menettänyt huomattavasti painostaan ja painoi vain 52 kiloa. Marsalkka jaksoi lukea jonkin verran, mutta pääasiassa hän nukkui. Hän oli hämmästynyt perjantaina aamupäivällä nähdessään henkilökohtaisen adjutanttinsa everstiluutnantti C. O. Lindemanin astuvan huoneeseensa.
Mannerheimin terveydentila huononi lauantai-iltana 27. tammikuuta ja oli puolen yön aikaan erittäin vakava. Hänellä oli kuumetta ja hänen valtimonsa syke oli epätasainen ja nopea. Marsalkan luona oli kolme lääkäriä, sveitsiläiset professorit Decker ja Vannotti sekä hänen ruotsalainen henkilääkärinsä Nanna Svartz. Presidentti Paasikivi oli itse soittanut Nanna Svartzille Tukholmaan ja pyytänyt tätä matkustamaan Lausanneen Suomen valtion kustannuksella. Kuolinvuoteella
Mannerheim kuoli keskiyön jälkeen sunnuntaina 28. tammikuuta 83-vuotiaana. Marsalkan vuoteen äärellä olivat kuoleman hetkellä professori Nanna Svartz, adjutantti everstiluutnantti C. O. Lindeman ja ministeri Reinhold Svento. Professori Decker oli viisi minuuttia aiemmin mennyt käymään toimistossaan. Marsalkan tytär Sophie oli lähtenyt Pariisista isänsä luo, mutta hän ehti sairaalaan muutama minuutti kuoleman jälkeen.
Marsalkka kuoli rauhallisesti ja kipuja tuntematta. Kahden viimeisen tunnin ajan hän oli tajuton, mutta siihen saakka hän oli ollut tajuissaan ja keskustellut verrattain virkeästi. Hän ymmärsi itse kuolevansa ja hyvästeli läsnäolijat sekä kiitti jokaista hoidostaan.
Lääkärit ja hoitajat sekä läsnäolijat ihailivat marsalkan tahdonvoimaa, joka piti hänet tajuissaan ja virkeällä mielellä aivan loppuun saakka. Hänellä oli loppuun saakka "sielunvoimaa", josta kenraali Erik Heinrichs kirjoittaa kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan Mannerheim Suomen kohtaloissa.
Kuljetus kotimaahan
Kaksi kenraalia ja Mannerheim-ristin ritaria, jalkaväen tarkastaja K. A. Tapola ja rajavartiostojen päällikkö A. A. Puroma, saivat kunniatehtävän noutaa Suomen Marsalkka takaisin kotimaahan. Jo Mannerheimin kuolinpäivänä aloitettiin hautajaissuunnitelmat. Tasavallan presidentin ensimmäinen adjutantti, Mannerheimin pitkäaikainen adjutantti, eversti Ragnar Grönvall antoi Tapolalle ennakkotiedon, että valtioneuvosto (pääministerinä oli Kekkonen) määräisi hänet yhdessä Puroman kanssa noutamaan marsalkan arkun.
Maanantaina 29. tammikuuta aamupäivällä asia varmistettiin. Aeron erikoiskone Douglas DC-3 valmisteltiin noutamaan Suomen Marsalkan ruumis Suomeen. Koneen matkustamo oli verhoiltu mustaan suruasuun. Verhot peittivät osittain myös ikkunat ja seinät. Marsalkan arkku oli tarkoitus sijoittaa lattialle.
Tapola kirjasi pieneen, mustakantiseen muistikirjaansa lyijykynällä kaikki matkaan liittyvät yksityiskohdat. Hän kirjoitti: "Mukana: sotaliput, Marsalkan turkislakki, kunniamiekka, Marsalkan sauva ja kotimaan kukkia, paraatipuku surunauhoineen." Miekka, lakki ja sauva oli määrä laskea arkulle ja eversti Ragnar Grönvall oli tuonut ne Tapoloiden kotiin Pohjoisrannan Kiholinnaan.
Kenraali Tapolan puoliso Emilia Tapola oli käynyt Dan Wardilla ostamassa valkoisia kukkia, neilikoita ja kalloja, laskettaviksi marsalkan arkulle Sveitsissä. Mukana oli myös kielekkeinen sotalippu, jolla arkku ensin peitettäisiin.
Aeron erikoiskone Douglas DC-3 lähti tiistaina 30. tammikuuta kello 9 Malmin lentokentältä kohti Geneveä.
Malmin lentokentällä lähtijöitä olivat saattamassa lehtimiesten lisäksi Grandell, Grönvall sekä kenraalien rouvat. Muistikirjassaan Kustaa Tapola kuvasi säätä, pilviä, aurinkoa ja kertoo pieniä yksityiskohtia, esimerkiksi lennolle tuli tieto, että lentoperämies Mauri Maunula oli saanut pojan kello 10.25. Pian lennettiin Tukholman yli, jota ei kuitenkaan näkynyt, ja siellä oli laskeutumiskielto. Niin tehtiin välilasku Kastrupiin kello 13 aikoihin.
Seuraavana aamuna 31. tammikuuta kello 9 Suomen aikaa Kustaa Tapola oli Mannerheimin luona: "Vaihdoimme sotalipun (edellisenä päivänä mahdotonta), kiinnitimme kannen. Sauvan, miekan, lakin ja Suomen kukat kiinnitimme kanteen. Kirstu sinetöitiin."
Mannerheimin arkku kuljetettiin Lausannen sairaalasta Geneven lentokentälle. Liikkeelle lähdettiin noin kello 10. Ruumisauton perässä ajoi ministeri Sventon auto, jossa oli marsalkan tytär, Sophie Mannerheim.
Varsinkin Sveitsissä, mutta myös muissa Euroopan maissa marsalkan kuolema huomioitiin merkittävänä uutisena. Tribune de Lausanne -lehti kirjoitti samana päivänä, 31. tammikuuta otsikolla: "Viimeinen seremonia Marsalkka Mannerheimin kunniaksi. Suomalainen sotilaslentokone, jonka Suomen hallitus oli lähettänyt noutamaan marsalkan ruumista, saapui Cointrinin lentokentälle tiistaina kello 18 mukanaan kaksi kenraalia, jotka eversti Lindeman otti vastaan; nämä molemmat lähtivät välittömästi Lausanneen kunnianosoitukselle kuolleen marsalkkansa luokse." Paluumatka kotiin
Mannerheimin arkkua kuljettanut lentokone teki välilaskun Ruotsissa Malmöhön, jonne saavuttiin kello 16.50. Siellä suoritettiin uudet seremoniat. Bulltoftan lentokentällä oli suuri sotilaskunniavartio ja vastassa olivat Ruotsin valtion ja armeijan edustajat, Suomen ystäviä sekä marsalkan käly, vapaaherratar Elsie Mannerheim. Lentohalliin oli järjestetty kappeli kukkineen, kynttilöineen ja laakeripuineen.
Uusi Suomi kirjoitti: "Marsalkan tyttäret lauantaina Helsinkiin. Suomen Marsalkan tytärtä, Sophie Mannerheimia, odotettiin eilen lentoteitse Ruotsiin. Suomen Marsalkan toisen tyttären, Anastasien, pitäisi tulla tänään Tukholmaan, josta molemmat saapuvat Suomeen lauantaina. Everstiluutnantti Lindeman kertoi myös, että hän sekä kenraalimajurit Tapola ja Puroma vuorottelevat koko ajan paarien ääressä, jotta Suomen Marsalkan ei tarvitse olla yksin vierasmaalaisten parissa. Niin ikään hän mainitsi Suomen Marsalkan kerran pyytäneen, että hänet haudattaisiin sotamarsalkan asussa. Näin myös tapahtuu."
Koko talviyön Ruotsin armeijan upseerit ja suomalaiset sotilassaattajat kukin vuorollaan pitivät vartiota marsalkan arkun ääressä. Suomalaiset saattajat olivat jakaneet keskenään vartiovuorot, jokaisella oli kaksi kertaa kahden ja puolen tunnin vuoro.
Ruotsista matka jatkui helmikuun ensimmäisen päivän aamuna. Muistikirjaansa Kustaa Tapola kirjoitti omista tunnelmistaan matkansa ja tehtävänsä suhteen. Hän tunsi tyydytystä, sillä "voimme todistaa kansalaisillemme, että Suomen Marsalkka on nyt todella kotona".
Uusi Suomi -lehti kirjoitti tilaisuudesta: "Erikoislentokoneen laskeutuessa Malmin lentokentälle suomalaiset sotilaat seisoivat kunnia-asennossa ja siviilihenkilöt paljastivat päänsä. Monen silmäkulmassa kiilsi kyynel ja paikalla olleet kuvasivat, että hiiskumattomassa hiljaisuudessa kuului vaimennettua nyyhkytystä.
Lentokoneen pysähdyttyä havutien kohdalle sen ovi avattiin ja vastaanottajien silmien eteen aukeni valkoinen kukkapaljous. Tasavallan presidentin vanhempi adjutantti, eversti Grönvall nousi tasavallan presidentin edustajana koneeseen ja hieman myöhemmin Helsingin Varuskuntapataljoonan sotilaat noutivat sieltä seppeleet sekä asettuivat sen jälkeen rivistöksi havutien vasemmalle puolelle.
Aeron lentoupseerit nostivat arkun lentokoneesta. Sen kummallakin puolella seisoivat marsalkan tomua Sveitsistä saattaneet kenraalimajurit Tapola ja Puroma sekä ministeri Svento ja everstiluutnantti Lindeman. Helsingin Varuskunnan soittokunta soitti musiikkikapteeni Ropen johdolla Porilaisten marssin arkkua kannettaessa lentokoneesta vähän matkan päässä olevalle mustiin verhotulle katafalkille.
Kenraalimajurit Tapola ja Puroma, ministeri Svento ja everstiluutnantti Lindeman pysähtyivät katafalkin taakse. Kenraaliluutnantti Öhquist sekä kenraalimajurit Oinonen, Poppius, Helminen, Järvinen, Vainio, Ekberg ja Karhu nostivat arkun katafalkilta ja Narvan marssin hitaassa tahdissa suuntasivat askeleensa kohti ruumisautoa. Arkun jäljessä kulkivat ensimmäisinä Suomen Marsalkan sukulaiset, sitten kenraalimajurit Tapola ja Puroma, everstiluutnantti Lindeman ja ministeri Svento sekä seuraavina eduskunnan puhemies Fagerholm ja pääministeri Kekkonen ja muut viralliset edustajat.
Arkkua autoon siirrettäessä soittokunta soitti Klemetin säveltämän Suomen armeijan surumarssin ja kenraalimajuri Tapola lausui: ’Ilmoitamme suorittaneemme valtioneuvoston määräyksen tuoda Suomen Marsalkka kotiin’."
Kustaa A. Tapola sai tämän valokuvan Sveitsin armeijan kuvaajalta.
Katselin marraskuussa jo aiemminkin esitetyn mainion dokumentin Hengen asein – tykin, jumalan ja haitarin voimalla! Neliosainen dokumenttisarja Hengen asein kertoo propagandan ja viihteen osuudesta vuosien 1939 - 44 sodissamme.
Propagandasta ja viihteestä on aikaisemmin kirjoitettu ja tehty ohjelmia, mutta nyt ne on ensimmäistä kertaa liitetty samaan kokonaisuuteen. Sarjan juontavat kirjailija Lasse Lehtinen ja muusikko Seppo Hovi.
Lisäksi TV-ssä pyörii tuokiokuvia historiasta esittävä dokumentti Vuosirenkaita, jossa kuulin tai oikeastaan kuuntelin ensimmäistä kertaa sota-ajan iskelmää - Uraliin! Tämä antoi innoituksen tähän pieneen blogipläjäykseen.
Uraliin - "biisin" lisäksi on tässä tietenkin vielä esiteltävä talvisotaa kuvaava Njet Molotoff.
Jatkosodan aikaiset sotakupletit herjasivat vihollisen balalaikkoja, "tsajua" ja "kaalimaata". Sotien jälkeen propagandalevyt joutuivat Yleisradiossa soittokieltoon.
Myös pilapiirroksia, sarjakuvia yms. tehtiin paljon propagandakäyttöön. Palaankin asiaan myöhemmin kun saan uuden "isänmaallisen"-innostuksen puuskan.
