Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

lauantai 30. marraskuuta 2019

TALVISODAN SYTTYMISESTÄ 80 VUOTTA

Ensimmäiset pommitukset iltapäivällä 30.11.1939 Helsinkiin
(Lönnrotinkadun ja Abrahaminkadun kulma)

Talvisodan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi tasan 80 vuotta. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat kiristyneet pitkin syksyä 1939. Taustalla oli Saksan ja Neuvostoliiton elokuussa 1939 solmima Molotov-Ribbentrop-sopimus, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa maat jakoivat itselleen etupiirit. Suomi laskettiin kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiiriin.
Neuvostoliitto esitti Suomelle aluevaatimuksia, joita Suomi ei hyväksynyt. 26.11.1939 Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen rajan yli tykillä Mainilassa. Näin ei todellisuudessa ollut, mutta Neuvostoliitto sai tästä tekosyyn katkaista irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja diplomaattisuhteet.
Sota alkoi 30.11.1939 kello 07.00. Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Suomeen koko itärajan pituudelta.

Suomalaisia joukkoja etenemässä hiihtäen.

Sota on tunnettu erityisen vaikeista talviolosuhteista (talvi 1939–1940 oli vuosisadan kylmimpiä), puna-armeijan valtavista miestappioista, suomalaisten mottitaktiikasta sekä ”talvisodan hengestä”.


Kaatuneita neuvostosotilaita ja tuhottua kalustoa Raatteen tiellä.

Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 prosenttia maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Talvisodan synnyttämä revanssihenki oli osaltaan viemässä Suomea jatkosotaan.


Suomalaiset sotilaat tutkimassa alasammuttua neuvostoliittolaista SB-2 pommikonetta.










Blogitekstin lähde: Iltasanomat, Wikipedia 
Kuvat: Internet
Video: Youtube

lauantai 9. marraskuuta 2019

BERLIININ MUURIN MURTUMISESTA 30 VUOTTA


Tänään on kulunut 30 vuotta siitä, kun Berliinin muuri murtui. Berliinin jakanut betonimuuri avautui marraskuun 9. päivän iltana vuonna 1989.

Muistopäivän juhlallisuuksiin Berliinissä osallistui joukko Euroopan maiden johtajia.
Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier otti vastaan Bellevuen linnassa Puolan, Slovakian, Tsekin ja Unkarin presidentit.


Myöhemmin Itä-Euroopan johtajat siirtyivät Berliinin muurin muistomerkille, missä on säilytetty joitakin kymmeniä metrejä entistä muurialuetta. Juhlallisuuksiin osallistui myös Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka tapasi kansalaisia Berliinin Sovituksen kappelissa.


Muurilla kuoli vuosina 1961–1989 ainakin 140 länteen pyrkijää. Viimeinen heistä oli Chris Gueffroy, jonka Itä-Saksan rajavartijat ampuivat vain muutamaa kuukautta ennen muurin murtumista.


********************

BERLIININ MUURI


Berliinin muuri (saks. Berliner Mauer) oli muuri, joka erotti Itä-Berliinin ja sitä ympäröineen Itä-Saksan valtion Länsi-Berliinistä 1961–1989. Sen tarkoituksena oli lännen mielestä estää itäberliiniläisten ja itäsaksalaisten pääsy länteen kun taas idän mielestä pohjimmainen tarkoitus oli suojella DDR:n kansalaisia lännen fasismilta.

Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Myös pääkaupunki Berliini jaettiin samalla tavalla Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan vyöhykkeisiin, vaikka se sijaitsikin keskellä Neuvostoliiton vyöhykettä. Neuvostoliitto hallitsi kaupungin itäosaa, kolme länsivaltaa sen länsiosaa.


Kun Neuvostoliitto poliittisen kiistan vuoksi saartoi Berliinin länsivyöhykkeet kesäkuussa 1948, kaikki elintarvikkeet oli kuljetettava kaupunkiin lentoteitse ilmasiltaa pitkin toukokuuhun 1949 saakka. Tämän jälkeen Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan Saksan-vyöhykkeistä muodostui Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa) ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (Itä-Saksa eli DDR). Länsi-Berliinistä tuli tällöin käytännössä osa läntistä Saksaa Itä-Saksan alueen sisällä. Kun Saksan sisäraja suljettiin vuonna 1952, jäi Berliini ainoaksi paikaksi, jossa raja oli yhä avoin. Miljoonat itäberliiniläiset ja -saksalaiset pakenivat sen kautta länteen, joukossaan paljon korkeasti koulutettuja ja työikäisiä kansalaisia. Berliinin muuri rakennettiin tämän joukkopaon estämiseksi.

Vielä vähän ennen muurin rakentamista kesällä 1961 Itä-Saksan kommunistipuolueen johtaja Walter Ulbricht vannoi Neues Deutschland -lehdessä, ettei kellään ole aikomusta pystyttää muuria (”Niemand hat die Absicht, eine Mauer zu errichten”). 13. elokuuta 1961 40 000 Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan sotilasta, poliisia ja työläistä sulki Länsi-Berliiniin johtavat tiet ja kadut. Ensin kaupungin jako tehtiin piikkilangalla, mutta pari päivää myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan muuria betoniharkoista. Itä-Saksan viranomaisten mukaan muuri oli ”antifasistinen suojavalli” (antifaschistischer Schutzwall).

Berliinin muuri oli yli 155 kilometriä pitkä. Sitä rakennettiin neljässä eri vaiheessa:
    1. piikkilanka-aita (1961)
    2. parannettu piikkilanka-aita ja muurattu muuri (1962–1965)
    3. betonimuuri (1965–1975)selvennä
    4. rajamuuri 76,8 km (betonielementtimuuri 75 km) (1975)

Vuoden 1962 kesäkuussa aloitettiin toisen vaiheen rakennustyöt, jolloin muurin vieressä sijainneet talot hajotettiin ja noin sadan metrin päähän rakennettiin uusi muuri. Väliin jäi tyhjä kaistale, jota alettiin kutsua ”kuoleman käytäväksi”. Se oli täytetty hienojakoisella soralla, jotta pakoa yrittävien jalanjäljet näkyisivät helposti. Alue oli täysin suojaton ja ansoitettu muun muassa paukkupanoksilla, jotka oli liitetty mutkittelevaan lankaan. Pienikin töytäisy laukaisi paukkupanokset, jotka haavoittivat pakenijaa ja hälyttivät rajavartijat paikalle. Alueen tärkein ominaisuus oli vartiotorneissa oleville vartijoille avautuva vapaa tulilinja. Aluetta ei ollut Saksan sisärajan tavoin miinoitettu.
Viimeinen rakennusvaihe alkoi vuonna 1975. Lopullisen muurin korkeus oli 3,6 metriä ja leveys 1,5 metriä. Rakentaminen maksoi 16 155 000 DDR:n markkaa. Muurin yläosassa oli betoninen putki, joka hankaloitti sen yli kiipeämistä. Ennen betonista putkea kokeiltiin lasinsirpaleita muurin päällä, mutta päättäjät katsoivat paremmaksi siirtyä betoniseen putkeen. Rakennelmaan kuului myös 302 vahtitornia ja 30 bunkkeria.



Muurin rakentamisen jälkeen pako Länsi-Berliiniin oli erittäin vaikeaa. Piikkilankavaiheessa, kun raja vielä kulki pitkin kaupungin katuja, pakoa saattoi yrittää yksinkertaisesti loikkaamalla talon ikkunasta kadun toiselle puolelle, jossa muun muassa Länsi-Berliinin palomiehet auttoivat pakenijoita. Erityisesti Bernauer Strasse -niminen katu tarjosi tällaisen pakotien, koska siellä talojen julkisivut olivat lähellä toisiaan muurin molemmin puolin. Pakojen estämiseksi ikkunat muurattiin umpeen ja katoille laitettiin piikkilankaesteitä. Pakenemista yrittäneistä 5 000 onnistui, mutta ainakin 230 kuoli ja 200 haavoittui vakavasti. Suurin osa pakoyrityksistä pysäytettiin ja pakoa yrittäneitä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Betonimuurin ja suojavyöhykkeen valmistuttua pako rakennusten kautta muuttui mahdottomaksi. Myöhemmin pakoa yritettiin muun muassa kaivamalla tunneleita muurin ali tai lentämällä muurin yli. Raskailla ajoneuvoilla tai puskutraktoreilla saattoi alkuaikoina onnistua ajamaan muurin läpi, jos pystyi välttämään vartijoiden luodit.

Muurin murtumisen aikoihin oli suunnitteilla muurin valvonnan tehostaminen esimerkiksi elektronisilla valonheittimillä ja hämäränäkölaseilla. Niitä ei kuitenkaan ehditty asentaa paikoilleen ennen muurin murtumista.

Itä- ja Länsi-Berliinin välillä oli vain muutamia rajanylityspaikkoja, joista ainoat ulkomaisille matkailijoille avoimet olivat Checkpoint Charlie ja Friedrichstraßen metroasema. Muut rajanylityspaikat olivat avoimia vain tietyille erikoisryhmille kuten diplomaateille ja valtiovieraille. Lisäksi Länsi-Berliinin länsirajalla oli rajanylityspaikkoja Länsi-Berliinin ja läntisen Saksan välistä, Itä-Saksan alueen kautta kulkevaa läpikulkuliikennettä varten.



Itä-Saksan kansalaisilla ei ollut oikeutta ylittää rajaa ilman erityistä lupaa, joita varsinkaan alkuvuosina ei juuri myönnetty. Pakenemisia rajanylityspaikkojen kautta tapahtui väärennettyjä Länsi-Berliinin passeja käyttäen ja salakuljettamalla matkustajia autoissa. Itä-Saksan viimeisinä vuosina rajanylitysluvan saivat varsinkin eläkeläiset helposti, mutta samaan aikaan rajan valvontaa tiukennettiin niin, että luvaton rajanylitys kävi entistä mahdottomammaksi.

Muurin murtuminen johtui oikeastaan väärinkäsityksestä. Syksyllä 1989 alkoivat suuret Itä-Saksan hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Maan johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta. Uusi hallitus päätti marraskuussa lievittää hiukan ankaria matkustusrajoituksia ihmisten lepyttämiseksi. Tiedotteen lukija Günter Schabowski ei ollut mukana päätöksenteossa eikä tiennyt yksityiskohtia, ei myöskään sitä, että päätöksen piti astua voimaan vasta seuraavana päivänä. Schabowski sekosi papereissaan suorassa lähetyksessä ja ilmoitti, että matkoja muurin toiselle puolelle tehtäisiin vastedes ilman ennakkoehtoja. Hän vastasi italialaistoimittajan kysymykseen: ”Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä.” Tämä ilmoitettiin myös länsisaksalaisilla televisiokanavilla ja pian kymmenet tuhannet uteliaat ihmiset ryntäsivät muurille. Hämmästyneet rajavartijat eivät tienneet, mitä tehdä pääsyä muurin toiselle puolelle vaatineille ihmismassoille. Koska vaihtoehtona olisi ollut omien kansalaisten ampuminen, rajavartijat antoivat periksi ja päästivät kansanjoukot läpi. Muurin toisella puolella heitä tervehtivät riemuitsevat länsiberliiniläiset. Tätä marraskuun yhdeksättä päivää vuonna 1989 pidetään muurin murtumispäivänä.


Rajan ylitys oli tämän jälkeenkin periaatteessa sallittua vain virallisilla rajanylityspaikoilla, mutta käytännössä ihmisten sallittiin kiipeillä muurin ylikin. Seuraavien viikkojen aikana kuitenkin avattiin joukko uusia rajanylityspaikkoja, joiden kohdalta muuri purettiin. Ensimmäisten joukossa avattiin kulkuyhteys Potsdamin aukion kautta ja 22. joulukuuta 1989 avattiin myös Brandenburgin portti. Seuraavien vuosien aikana, Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen muuri purettiin lähes kokonaisuudessaan ja vain muutamia lyhyitä osia siitä on enää pystyssä.



perjantai 8. marraskuuta 2019

SALAMURHAYRITYS HITLERIÄ VASTAAN 8.11.1939

Oluttuvan rauniot räjähdyksen jälkeen.

Saksassa muistetaan tänään Georg Elseriä, joka yritti surmata Adolf Hitlerin 80 vuotta sitten Münchenissä. Hitler pelastui täpärästi, koska hän oli poistunut natsien tilaisuudesta Bürgerbräukeller-oluttuvassa etuajassa vain 13 minuuttia ennen Elserin virittämän pommin räjähtämistä.
Pommi-iskussa kuoli kahdeksan ihmistä ja kymmeniä haavoittui.

Elser pyrki marraskuussa 1939 tehdyn pommi-iskun jälkeen Sveitsiin, mutta jäi melko pian kiinni ja joutui lopulta keskitysleirille. Hänet teloitettiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan loppupäivinä syksyllä 1945.

–  Halusin estää sodan, Elser perusteli tekoaan kuulustelupöytäkirjojen mukaan.
Hän vakuutti toimineensa yksin, mutta natsikoneisto kertoi julkisuudessa sille sopivampaa versiota, jonka mukaan Elser oli ollut tekijä Hitlerin poliittisten vastustajien ja Britannian salaisen palvelun punomassa juonessa.

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier paljasti alkuviikosta Elserin muistomerkin tämän synnyinkunnassa Hermaringenissä Etelä-Saksassa. Steinmeierin mukaan Elser oli poikkeuksellisen rohkea mies, joka näki, mihin Saksa on menossa ja päätti toimia sen estämiseksi.

Hitlerin salamurhaa yrittäneen Georg Elserin muistomerkki.




Teksti: Keskisuomalainen 8.11.2019
Kuvat: Keskisuomalainen 8.11.2019 & Wikipedia  & MTV3

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

SAAB J-29 F TUNNAN


Netistä sain vanhalta MiG-lentäjältä ja muiltakin "vanhemmilta" sediltä (ja miksei tädeiltäkin) kipinän jo 40 vuotta tauolla olleeseen harrastukseen. Tarvikkeita ja koneiden rakennussarjoja olen jo kerännyt pari vuotta. Nyt vihdoin ja viimein sain ensimmäisen koneen tulille. Kunnian eka tekeleeksi sai jo 71 vuotta täyttänyt Saab Tunnan från Sverige. Tuossa ylhäällä olevassa rakennussarjan laatikon kannessa kone on YK:n väreissä.



Rakennussarja on muovinen ja sen mittakaava on 1:72. Aloittelen helpolla vähän osia sisältävällä suihkuhävittäjällä ennen kuin siirryn vaikeampiin mäntämoottorikoneisiin eli ”propellivehkeisiin!



Alumiiniväriä on jo runko saanut, ja siivetkin sai vanhus alleen…!! Kovin pieniä ovat vain nuo osat – ei meinaa nähdä!! Ei ne joskus vuonna 1979 olleet noin pikkuriikkisiä?


Toisen maailmansodan loputtua Ruotsin ilmavoimat hankki englantilaisia De Havilland Vampire -hävittäjäkoneita. Saab käynnisti oman tutkimuksen suihkuhävittäjästä.
Ruotsi sai Sveitsin kautta saksalaisten sodan aikaista aerodynaamista taitotietoa, jonka avulla se lähti suunnittelemaan nuolisiipistä konetta. Taitotietoa toivat myös Saksasta palaavat ruotsalaiset insinöörit ja Saksasta Ruotsiin tulleet saksalaiset insinöörit. Esimerkiksi Yhdysvallat suunnitteli pääasiassa suorasiipisiä koneita, koska saksalaisen Alexander Lippischin suunnittelemaa 45° deltasiipeä pidettiin siellä vielä tuolloin liian erikoisena. Venäläiset ottivat nuolisiiven nopeasti käyttöön suihkukoneissaan.

Tunnanista tehtiin neljä prototyyppiä. Koneen ensilento tapahtui 1. syyskuuta 1948. Koneita valmistettiin 1951–1956 kaikkiaan 661 kappaletta:
224 kpl versiota J 29A (hävittäjä)
361 kpl J/A 29B -versiota (hävittäjäpommittaja)
76 kpl S 29C-versiota (tiedustelu)
30 Tunnania myytiin Itävaltaan 1960-luvun alussa. Ruotsin ilmavoimat käyttivät Tunnania vuoteen 1976 asti. Tunnania käytettiin YK:n palveluksessa Kongon kriisin aikana 1961–1963 sotatoimissa.





sunnuntai 1. syyskuuta 2019

TOISEN MAAILMANSODAN SYTTYMISESTÄ 80 VUOTTA

Toinen maailmansota alkoi päivälleen 80 vuotta sitten, kun Saksa hyökkäsi Puolaan.

Saksan panssarivaunut ylittävät joen Puolaan.


Saksalaiset lavastivat aamuyöllä 1. syyskuuta 1939 rajaselkkauksen, josta syyttivät puolalaisia. ”Rauhanomaiselle laivastovierailulle” Danzigin satamaan muutama päivä aiemmin saapunut taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui sodan ensimmäiset laukaukset klo 04.45 kohti pientä puolalaista varuskuntaa, käynnistäen toisen maailmansodan ensimmäisen taistelun. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Luftwaffen pommittajien ensimmäiset pommit osuivat sairaalaan ja kirkkoon Wieluńissa viittä minuuttia aiemmin.

 
Schleswig Holstein tulittaa Gdyniaa 13.09.1939.

Pian tämän jälkeen Saksan armeija vyöryi rajan yli. Adolf Hitler puhui aamulla radiossa: ”Viime yönä puolalaiset vakinaisten maavoimien sotilaat ensimmäisen kerran tulittivat aluettamme. Kello 5.45 me aloimme vastata tuleen, ja tästä lähtien pommeihin vastataan pommeilla.” Sota oli syttynyt.


Hitler seuraa joukkojensa etenemistä Puolan alueella.

Britannia ja Ranska vaativat Saksaa vetäytymään, mutta Saksa ei vetäytynyt. Seurauksena maat julistivat sodan Saksaa vastaan. Sota laajeni suurimpaan mittaansa vuonna 1941 kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Japani teki yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaa Pearl Harbouriin.
Euroopan osalta sota tuli päätökseen toukokuussa 1945, kun Saksa antautui.
Sota päättyi Tyynellämerellä saman vuoden elokuussa Japanin antautumiseen, kun Yhdysvallat pudotti atomipommit kahteen japanilaiskaupunkiin.


JU-87 syöksypommittajat eli Stukat Puolan taivaalla.


sunnuntai 25. elokuuta 2019

PARIISIN VAPAUTTAMISESTA 75 VUOTTA

Riemuitsevia pariisilaisia päivä kaupungin vapauttamisen jälkeen, 26. elokuuta 1944.

”Pariisi! Raivoon järkytetty Pariisi! Särjetty Pariisi! Kärsimään joutunut Pariisi! Mutta vapautettu Pariisi!”

Sanat ovat puheesta, jonka kenraali Charles de Gaulle piti Hôtel de Villen parvekkeelta iltaseitsemältä perjantaina 25. elokuuta 1944.

Puhe on Ranskan historian muistetuimpia. Pariisi oli juuri vapautettu. Ranskan trikolori oli nostettu Eiffel-tornin huipulle puoliltapäivin, hakaristin tilalle.

Oli kulunut neljä pitkää vuotta siitä, kun Wehrmachtin joukot olivat panneet Ranskan polvilleen salamasodallaan ja Adolf Hitler oli saapastellut Pariisin kaduilla voitonriemuisena.

Mutta nyt natsi-Saksan miehitysvalta oli ohi. Iltapäivällä, muutamaa tuntia ennen kuin de Gaulle nousi Hôtel de Villen portaat, saksalaiskenraali Dietrich von Choltitz oli allekirjoituksellaan vahvistanut joukkojensa antautumisen.


Pariisin vapautus tai Pariisin taistelu oli toisessa maailmansodassa liittoutuneiden ja Saksan joukkojen välinen taistelu Pariisista, joka oli ollut saksalaisten hallussa Ranskan antautumisesta 14. kesäkuuta 1940. Taistelu oli osa suurempaa operaatio Overlordia. Taisteluun ottivat osaa Vapaan Ranskan joukot, Ranskan vastarintaliike, Yhdysvaltain 3. armeija ja Espanjan vastarintaliike. Taistelu alkoi 19. elokuuta 1944 ja päättyi saksalaisten antautumiseen 25. elokuuta 1944. Noin 13 000 saksalaissotilasta joutui sotavankeuteen. Tämän jälkeen saksalaiset siirsivät Vichyn Ranskan hallituksen Vichystä Saksan Sigmaringeniin.





Artikkelitekstin lähteet: HS 25.8.2019, Wikipedia
Artikkelin kuvat: Internet

lauantai 20. heinäkuuta 2019

OPERATION VALKYRIE

HITLERIN MURHAYRITYKSESTÄ 75 VUOTTA
Hitler näyttää Mussolinille pommin aiheuttamaa tuhoa.

Heinäkuun 20. päivän salaliitto, josta käytetään myös nimitystä operaatio Valkyyria, oli epäonnistunut yritys murhata Adolf Hitler ja kukistaa natsi-Saksan hallinto 20. heinäkuuta 1944.

Salaliiton juuret juontavat vuoteen 1938, jolloin Saksan yleisesikunnan silloinen päällikkö, kenraalieversti Ludwig Beck oli eronnut virastaan vastalauseena Hitlerin politiikalle. 

Gestapon attentaatin jälkeen suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että Saksan armeijan korkeimmassa johdossa oli jo vuonna 1938 syntynyt ryhmittymä, joka vastusti Hitlerin sotapolitiikkaa, arvosteli juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kirkon vastaisia toimia sekä muita natsihallinnon laittomuuksia.

SALAMURHAN SUUNNITTELU

Eversti Claus von Stauffenberg alkoi suunnitella Hitlerin salamurhaa syyskuussa 1943. Salamurhan suunnitteluun osallistuivat Stauffenbergin ohella Henning von Tresckow ja Friedrich Olbricht. Alkuperäinen tavoite oli murhata Hitlerin ohella samanaikaisesti myös Hermann Göring ja Heinrich Himmler. Von Stauffenberg sopi tapaamisen Hitlerin kanssa 11. heinäkuuta 1944 Kotkanpesässä Hitlerin huvilalla. Von Stauffenberg oli pakannut räjähteet mukaan, mutta joutui lopulta perumaan aikeensa, koska Göring ja Himmler eivät olleet saapuneet paikalle. Seuraava mahdollisuus salamurhan toteuttamiseksi tuli 15. heinäkuuta 1944 Sudenpesässä, mutta myös tuolloin suunnitelma peruttiin, koska Himmler ei ollut paikalla. Stauffenberg katsoi vallanvaihdoksen onnistuvan vain jos Himmler olisi myös paikalla ja hän saisi murhattua sekä Hitlerin että Himmlerin samanaikaisesti. Lopullinen salamurhayrityksen päivä tuli lopulta olemaan 20. heinäkuuta 1944. Vaikka Himmler ja Göring eivät osallistuneet kokoukseen Sudenpesässä ei Stauffenberg enää halunnut perua suunnitelmaansa. Hitler oli saatava hengiltä hinnalla millä hyvänsä.


 Claus von Stauffenberg

TAPAHTUMIEN KULKU

Heinäkuun 20. päivän salaliitto oli vakavin kansallissosialistisen Saksan aikana tehty vallankaappausyritys, ja sen taustalla oli useita korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä.
Salaliitto huipentui attentaattiyritykseen, jossa von Stauffenbergin tehtävä oli viedä kaksi yhden kilon painoista räjähdettä laukussaan Hitlerin pitämään kokoukseen Itä-Preussissa sijaitsevaan Sudenpesään. Kokouksen oli määrä alkaa klo 13.00, mutta sitä siirrettiin alkavaksi puoli tuntia aikaisemmin eli klo 12.30. Von Stauffenberg sai kuulla kellonajan muuttuneen vasta klo 12.20, joten hänelle tuli kiire mennä virittämään pommi valmiiksi. Von Stauffenberg meni Sudenpesään yhdessä luutnantti Werner von Haeften kanssa ja pyysi päästä jonnekin siistiytymään ennen kokouksen alkamista. Stauffenberg ja von Haeften alkoivat virittää 2 kappaletta räjähteitä, joiden paino oli yhteensä kaksi kiloa, mutta oven takana koputeltiin ja pyydettiin Stauffenbergiä jo tulemaan, koska kokous oli alkanut. Stauffenberg ehti virittää vain yhden pommin valmiiksi. Pommi asetettiin laukkuun, jonka von Stauffenberg sijoitti kokoushuoneeseen tammipöydän alle, vajaan metrin päähän Hitleristä. 


Pommissa oli varoaika, joka oli noin 10–30 minuuttia. Kuumalla säällä tosin pommi saattoi räjähtää myös ennen aikojaan. Von Stauffenberg kuiskasi vieressä olevalle upseerille, että hänen täytyi käydä soittamassa puhelu Berliiniin esikuntaan. Von Stauffenbergin poistuttua paikalta eversti Heinz Brandt potkaisi vahingossa laukun kumoon. Brandt nosti laukun ylös mutta siirsi sen Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse. Von Stauffenberg poistui ulos Sudenpesästä kello 12.40 ottaen samalla autokyydin yhdessä luutnantti von Haeftenin kanssa. Kello 12.42 pommi räjähti juuri kun von Stauffenberg ja von Haeften olivat istuneet autoon. Von Stauffenberg käski kuljettajaa ajamaan lentokentälle joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä. Von Stauffenberg ja von Haeften lensivät suoraan Berliiniin ja olettivat Hitlerin kuolleen. 


Henkilöiden sijainti sekä kuolleet ja selviytyneet pöydän ympärillä.


20. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ

Berliinissä von Stauffenberg sai kuulla, että Hitler olisi edelleenkin hengissä. Hän ei uskonut sitä ollenkaan. Von Stauffenberg piti mahdottomana sitä, että räjähdyksestä olisi voinut kukaan selvitä. Von Stauffenberg määräsi, että radioasemat sekä hallintokortteli otettaisiin välittömästi haltuun. Myös Gestapo, Waffen-SS ja propagandaministeri Joseph Goebbels piti pidättää.


Adjutantti esittelee räjähdyksessä repeytyneitä Hitlerin housuja.

21. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ

Von Stauffenberg käski majuri Otto Ernst Remerin komentaman vartioprikaatin hoitamaan kyseiset tehtävät. Remer meni Goebbelsin huvilalle pidättämään tämän kertoen hänelle samalla, että Hitler oli kuollut. Goebbels soitti puhelun Sudenpesään ja pyysi saada Hitlerin puhelimeen. Hitler vastasi ja kertoi olevansa kunnossa. Samalla Hitler pyysi Remerin puhelimeen ja antoi tälle ohjeet pidättää salaliittoon osallistuneet välittömästi ja ottamaan haltuun hallintokorttelin. Remer teki työtä käskettyä ja vielä samana iltana teki rynnäkön Bendlerblockin hallintorakennukseen, jossa Stauffenberg piti majaansa muiden salaliittolaisupseereiden kanssa. Koko salaliittoon osallistunut joukko pidätettiin ja vietiin Bendlerblockin pihalle teloitettavaksi. Teloituksessa kuolivat von Stauffenberg, von Haeften, Olbricht ja Albrecht Mertz von Quirnheim. Hyvin tehtävänsä suorittanut Remer ylennettiin vielä samana iltana suoraan majurista everstiksi.


Hitler vierailee attentaatissa loukkaantuneen Karl-Jesco von Puttkamerin luona sairaalassa.

SALALIITON JÄLKEEN 

Epäonnistunut salaliitto johti laajoihin kostotoimiin, yli 5 000 ihmisen pidättämiseen, syytteisiin kansantuomioistuimissa ja useiden kohdalla kuolemantuomioihin. Kuolemantuomiot toteutettiin yleensä julmalla tavalla. Esimerkiksi sotamarsalkka von Witzlebenin kaulan ympäri pujotettiin koukkuun ripustetusta ohuesta vaijerista tehty silmukka ja hänet nostettiin ilmaan oman painonsa varaan, jolloin hän niskan katkeamisen sijasta kuristui hitaasti kuoliaaksi. Hänen teloituksensa filmattiin Hitlerin käskystä, ja nauha toimitettiin Hitlerin katseltavaksi.

Hitlerin vastainen attentaatti muodostui käännekohdaksi sodan kulussa Saksan osalta. Toisen maailmansodan alkamisesta, syyskuun alusta 1939 heinäkuun 20. päivään 1944 saakka sai surmansa yhteensä noin 2,8 miljoonaa saksalaista sotilasta ja siviiliä. Heinäkuun 20. päivästä 1944 Saksan antautumiseen, toukokuun alkuun 1945 saakka saksalaisia sotilaita ja siviilejä kuoli noin 4,8 miljoonaa. Ennen vallankaappausyritystä saksalaisia kuoli päivittäin keskimäärin 1 588 henkeä, vallankaappausyrityksen jälkeen vastaava luku oli yli kymmenkertainen, 16 640.