Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
Tuli vajaa pari viikkoa sitten ostettua uusi operaatio Barbarossasta tarinoiva opus.
Nyt on ainakin ”puolueeton” näkökanta, kun kirjoittaja on ruotsalainen.
Tässä sairasvuoteella aloittelin urakan, ja lupaavalta vaikuttaa.
(Isävainaa aloitti myös sotaretkensä vuonna 1941, ja kuoli Barbarossan 63. vuosipäivänä 22.6.2004.)
Operaatio Barbarossa 1941(kirjan takakannen esittely)
Operaatio Barbarossa eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon on
maailmanhistorian suurin sotaretki. Sen taustalla oli Hitlerin
fanaattinen pyrkimys valloittaa Neuvostoliitto, nujertaa bolševismi ja
saada samalla elintilaa Saksan kansalle. Syttyneessä sodassa kaksi
täysin erityyppistä armeijaa otti verisesti yhteen. Wehrmacht oli
tuolloin kiistatta aikansa edistyksellisin armeija, jonka
salamasotataktiikka oli mullistanut sodankäynnin. Rintaman toisella
puolella oli kyvykkäimmistä komentajistaan puhdistettu Neuvostoliiton
armeija, jota armoton Stalin johti itsevaltiaan tavoin ilman
minkäänlaista sotilaskoulutusta.
Hyökkäys alkoi aamuyöstä kesäkuun 22. päivänä 1941. Saksa saavutti
ennennäkemättömiä voittoja toinen toisensa perään. Viidessä kuukaudessa
se oli vallannut 1,4 miljoonaa neliökilometriä. Neuvostoliiton
asevoimille oli aiheutettu valtavia tappioita: 566 852 miestä kaatuneina
ja 2 335 482 kadonneina tai sotavankeina, joiden lisäksi puoli
miljoonaa neuvostoreserviläistä oli vangittu ennen kuin he olivat
ehtineet tarttua aseisiin. Mutta vuoden 1941 päättyessä Operaatio
Barbarossan hyökkäyskärjet olivat kuitenkin juuttuneet paikoilleen.
Kuinka Saksan menestys oli mahdollinen? Miksi lopullinen voitto jäi
saavuttamatta?
Christer Bergström on perehtynyt perusteellisesti
vuosisatamme sotaretkeen, yksityiskohtia unohtamatta, ja käy taistelut
läpi molempien osapuolten näkökulmasta inhimillistä puolta unohtamatta.
Vuosien tutkimus Saksan ja Venäjän arkistoissa tuo esille uusia
johtopäätöksiä taistelun kulusta. Samalla kumotaan monia myyttejä ja
väärinkäsityksiä, joita on pidetty totuuksina vuosikymmenten ajan.
The Indians HATE Their New Russian-Made Stealth Fighter
New Delhi says Sukhoi T-50 is pricey, sloppy, under-powered
Russia’s new T-50 stealth fighter is fast, maneuverable, heavily-armed and hard to detect on radar. In theory.
But according to Indian air force officials, in practice the Sukhoi-made stealth jet is also too expensive, poorly engineered and powered by old and unreliable engines.
The Indians’ complaints illustrate the yawning gulf between stealth warplane design and the actual production of radar-evading jets. In other words, it’s one thing to sketch an advanced warplane on paper. It’s quite another to build one and get it to work.
All new aerospace development is difficult and many planes get poor reviews early in testing. But the gripes coming out of New Delhi are particularly worrisome for the Russians.
Sukhoi is working on two variants of the T-50—one for Russian use and another for the Indians. The Indian air force has ambitions to purchase 144 of the stealth jets, and the money from this sale underpins the entire T-50 development effort. New Delhi is also kicking in $6 billion for design work.
Without the Indians’ cash, there wouldn’t be a T-50. And Russia would have basically no hope of acquiring a stealth jet to counter the Americans’ F-22s and F-35s and Chinese J-20s and J-31s.
A T-50 suffers an engine flame-out during a 2011 air show.
The Russian version of the T-50 is reportedly simpler than the Indian version, which includes Indian avionics and a wider range of compatible weapons. Five Russian T-50 prototypes are flying. The Indian model still exists only on paper.
But that hasn’t stopped the Indian air force from voicing its unhappiness with the T-50. According to transcripts of December and January meetings obtained by Business Standard, air force and defense ministry officials listed at least four “shortfalls … in terms of performance and other technical features”:
The AL-41F engines currently fitted to the T-50 are unreliable. The radar is inadequate. The airframe is poorly built, with serious implications for the jet’s stealth profile. And in light of these defects, $6 billion is too much to pay up front.
According to Business Standard, Russian officials countered, saying the AL-41F engines are a temporary fit until brand-new and more powerful motors can be developed. The radar, too, is temporary—pending new sensors being developed specifically for the Indian version of the warplane.
But the allegations of sloppy construction appear to be particularly serious. Besides posing an accident risk, low-quality construction can result in gaps and mismatched angles that elevate a plane’s radar signature.
Press reports in 2013 indicated that Sukhoi was having problems with quality control in the T-50 effort. At least one of the prototypes needed patches on its wings to keep from falling apart during high-stress maneuvers.
All the same, Business Standard speculates that the Indian complaints could be somewhat politically motivated, as New Delhi is also planning to buy 126 new Rafale fighters from France for an eye-watering total price of $18 billion. Scrapping the T-50 could help India pay for the French jets.
Text of the article:War is boring/David Axe Pictures:Wikipedia/Internet
Luin joku aika sitten Rudelista kertovan romaanin Stuka-lentäjä. Kirja perustui Rudelin itsensä kirjoittamiin muistelmiin. Hän ei juurikaan salaillut aatettaan eli oli kansallissosialisti henkeen ja vereen, Kokosin kirjasta pienen "sotapäiväkirjan".
Hans-Ulrich Rudel (2. heinäkuuta 1916 – 18. joulukuuta 1982) oli toisen maailmansodan kuuluisin natsi-Saksan ilmavoimien Luftwaffen Stuka-lentäjä (Sturzkampfflugzeug) ja maailman menestynein sotilaslentäjä. Hän lensi sodan aikana 2 530 taistelulentoa, mikä on maailmanennätys.
Syntyi 2. heinäkuuta 1916 Konradswaldaussa Landeshutin piirissä
Sleesiassa evankelisen seurakunnan pastorin Johannes Rudelin ja hänen
vaimonsa Marthan, omaa sukuaan Mueckner, poikana.
1922-1936 kävi kansakoulua ja klassillista lyseota (kimnaasia) suorittaen
ylioppilastutkinnon. Oli jo koululaisena erinomainen urheilija.
Kesällä 1936 suoritti menestyksellisesti pääsykokeet ilmavoimien upseerin
uralle.
Syksyllä 1936 suoritti työpalveluvelvollisuutensa, kaksi kuukautta valtakunnan
työpalvelussa NeiBe-joen säännöstelytyömaalla Muskaussa
Cottbusin piirissä.
4.12.1936 astui ilmavoimiin upseerioppilaana (Fahnenjunker) ja sai
peruskoulutuksensa Wildpark-Werderissa Berliinin liepeillä.
Heinäkuussa 1937 alkoi Rudelin ohjaajakoulutus Berlin-Werderin ilmasotakoulussa.
Heinäkuussa 1938 siirretty 'upseerikokelaana' (Oberfahnrich) I/St.G
168:n 1. Staffeliin ('Syöksypommitusrykmentti 168:n I . laivueen 1.
lentue') syöksypommituskoulutukseen.
1.12.1938 siirretty tähystäjäkoulutukseen Hildesheimin tiedustelukouluun.
1.1.1939 ylennetty sotilasarvoon Leutnant ('luutnantti', vastasi suomalaista
vänrikkiä).
1.6.1939 siirretty tähystäjäksi 2.(F)/121:een ('Kaukotiedustelulaivue
121:n 2. lentue') Prenzlauhun Neubrandenburgin/Uckermarckin alueelle.
Puolan sota
Syyskuussa 1939 sotalentoja edellä mainitussa yksikössä Puolan sotaretken
aikana, paluu Prenzlauhun retken päätyttyä.
10.11.1939 sai I I luokan Rautaristin. Tuloksettomia yrityksiä päästä
takaisin Stuka-joukkoihin.
2.3.1940 aloitti toiminnan rykmentin adjutanttina Lentokoulutusrykmentissä
43 Wien-Stammersdorfissa ja Crailsheimissa Wtirttembergissa.
Kesällä 1940 palasi Stuka-yksikköön, siirto entiseen "Grazer Gruppeen",
silloin nimetty I/St.G 3:ksi ('Syöksypommitusrykmentti 3:n I laivue'),
entinen I./St.G 168 ja 1/St.G 76, Caeniin Ranskaan.
Venäjän sota 1941
22.6.1941 Saksan Venäjän sotaretki, operaatio Barbarossa, alkaa ja
samalla alkaa Rudelin ainutlaatuinen ura syöksypommituskoneen ohjaajana,
ensimmäiset neljä sotalentoa 1 ./St.G 2:n ('Syöksypommitusrykmentti
2:n 1. lentue') riveissä tänä päivänä.
Kesällä1941 siirretty III/St.G 2:n teknilliseksi upseeriksi.
18.7.1941 myönnetty I luokan Rautaristi ja kultainen sotalentosolki
(Frontflugspange in Gold, osoitti että yli 110 sotalentoa oli suoritettu).
23.9.1941 upotti täysosumalla taistelulaiva "Maratin" (23 600 tn)
Kronstadtin sotasatamassa. Upotti lisäksi yhden risteilijän ja yhden hävittäjän
tätä seuraavilla lennoilla.
20.10.1941 sai kunniapalkinnon erityisistä suorituksista ilmasodassa
(Ehrenpokal) .
8.12.1941 myonnetty 'Saksan kultaristi' (Deutsches Kreuz in Gold).
Taistelulaiva "Marat"
Venäjän sota 1942
6.1.1942 myönnetty Rautaristin ritariristi, sotalentoja pitkälti yli 400.
Maaliskuusta elokuuhun 1942 toimi Stuka-täydennyslentueen päällikkönä
Graz-Thalerhofissa ja Sarabuksessa Krimin niemimaalla.
15.8.1942 palasi rintamalle. Sotalentoja Stuka-täydennyslentueella ja
9./St.G 2:n lentueenpäällikkönä Kaukasuksen alueella ja Mustallamerellä.
24.9.1942 500. sotalento.
Marraskuun alussa 1942 lyhyen aikaa sairaalassa keltataudin takia Rostovissa.
Marraskuussa 1942 l./St.G 2 "Immelmannin" lentueenpäällikkö.
Venäjän sota 1943
10.2.1943 saavutti ensimmäisenä lentäjänä maailmassa 1 000 sotalennon
rajan, toiminta-alueena Isjum itärintaman eteläosalla.
1.4.1943 ylennetty kapteeniksi (Hauptmann) erityisen vihollisen edessä
osoitetun urhoollisuuden perusteella (nimitys kapteeniksi jo
1.4.1942).
Keväällä 1943 Kubanin sillanpään taisteluissa upotti Ju 87 G -tykkikoneella
70 venäläisten maihinnousuvenettä.
14.4.1943 myönnetty Rautaristin ritariristi tammenlehvän kera 229.
Saksan puolustusvoimien sotilaana yli 1 000. sotalennon jälkeen.
Heinäkuussa Belgorodin-Harkovan alueella ensimmäiset sotalennot
venäläisiä panssarivaunuja vastaan. Ensimmäisellä sotalennolla neljä,
iltaan mennessä 12 T-34:ta tuhottu.
12.8.1943 1 300. sotalento, samalla Rudelin taka-ampuja Erwin
Hentschel lensi ensimmäisenä Saksan ilmavoimien taka-ampuja/radistina
1 000. sotalennon.
18.9.1943 nimitetty III/St.G 2 "Immelmannin" komentajan sijaiseksi.
9.10.1943 Rudelin 1 500. ja Hentschelin 1 200. sotalento.
Juhlintaa ennätyslentojen jälkeen
18.10.1943 Stukageschwader 2 nimitetty Schlachtgeschwader 2 "Immelmanniksi"
('Maataistelurykmentti 2, perinnenimenä Immelmann').
30.10.1943 100. Ju 87 G:lla tuhottu panssarivaunu.
Marraskuussa 1943 1 600. sotalento.
23.11.1943 Rudel tuhosi seitsemän venäläispanssaria itärintaman eteläosalla.
25.11.1943 myönnetty Rautaristin ritariristi tammenlehvän ja miekkojen
kera Saksan puolustuslaitoksen 42. sotilaana yli 1 600 sotalennon ja yli
100 panssarivaunun tuhoamisen perusteella.
Venäjän sota 1944
Tammikuussa 1944 erinomaisia torjuntatuloksia laivueensa ja erityisesti
Rudelille alistetun 'panssarintorjuntalentueen' (Panzerjadgstaffel)
kanssa venäläisten 67. Panssariprikaatia vastaan Korovobadin taisteluissa.
7.-10.1.1944 Rudel tuhosi 17 venäläispanssarivaunua ja 7 rynnäkkötykkiä.
11.1.1944 150. tykki-Stukalla tuhottu vaunu.
16.1.1944 Rudelin 1 700. sotalento.
22.2.1944 nimitetty III/SG 2 "Immelmannin" komentajaksi.
1.3.1944 ylennetty majuriksi (Major), nimitys jo 1.10.1942.
20.3.1944 päivän kahdeksannella sotalennolla, hyökkäyksessä Dnjestrin
siltoja vastaan Jampolissa, lasku vihollisalueelle pelastamaan pakkolaskun
tehnyttä miehistöä. Pehmenneellä maaperällä Ju 87:n lentoonlähtö
ei onnistunut. Seurasi pako venäläisiä, jossa yhteydessä Rudelia
ammuttiin olkapään läpi. Hän saavutti tästä huolimatta omat linjat päivää
myöhemmin noin 50 km marssin jälkeen. Pakomatkalla hukkui
hänen suuresti kunnostautunut taka-ampujansa Erwin Hentschel
Dnjestrin jäisiin aaltoihin.
25.3.1944 Rudelin 1 800. sotalento.
26.3.1944 Rudel ampui 17 panssaria.
27.3.1944 maininta Saksan puolustusvoimien (OKW.n) tiedotteessa:
"...majuri Rudel, erään maataistelulaivueen komentaja, tuhosi itärintaman
eteläosassa yhtenä päivänä 17 panssaria" (tarkoittaa edellistä päivää).
Romania 1944
28.3.1944 maininta Saksan puolustusvoimien tiedotteessa:".. .Dnjestrin
ja Prutin vahlla osallistuivat saksalaiset maataistelulentojoukot taisteluihin.
Ne tuhosivat lukuisia vihollispanssareita ja valjasajoneuvoja.
Talloin tuhosi majuri Rudel puolestaan yhdeksän vihollispanssaria. Hän
on nyt yli I 800 sotalennolla tuhonnut yksin 202 vihollispanssaria."
29.3.1944 myönnetty Rautaristin ritariristi tammenlehvän, miekkojen
ja briljanttien kera Saksan puolustusvoimien 10. sotilaana ja ensimmäisenä
sekä ainoana Stuka-maataistelulentäjänä yli 1 800 sotalennon
ja yli 200 tuhotun panssarivaunun perusteella (tähän aikaan korkein
käytössä ollut Saksan kunniamerkki).
30.3.1944 mainittu OKW:n tiedotteessa "briljantit".
1.6.1944 Rudelin 2 000. sotalento Jassyn taistelualueella Romaniassa,
tuhosi talloin 301. panssarinsa (78 pommein, 223 tykein).
3.6.1944 mainittu OKW:n tiedotteessa: ".. .Majuri Rudel, jolle on myönnetty
korkein saksalainen kunniamerkki, lensi 2 000. kerran vihollista
vastaan itärintamalla..." Ilmavoimien ylipäällikkö, valtakunnanmarsalkka
Göring, myönsi Rudelille 2 000. sotalennon johdosta kultaisen ohjaajan
lentomerkin briljanteilla ja kultaisen sotalentosoljen briljanteilla
ja lisäkilvellä 2 000.
Rudelin "tykki-Stuka"
5.8.1944 11 panssaria ammuttu Ju 87 G:lla ja kokonaistuloksena 300
tykillä tuhottua panssarivaunua.
6.8.1944 taas maininta OKW:n tiedotteessa: "...27 muuta panssaria
tuhottiin maataistelulentäjien toimesta. Talloin majuri Rudel ampui
yksin 11 panssaria ja saavutti nain 300. panssarivaunun tuhoamisen
tuliaseella."
Itä-Preussi ja Kuurinmaa 1944
Elokuun puolivälissä1944 Rudel ampui Kuurinmaalla 320. panssarivaununsa.
19.8.1944 ilmatorjunta ampui alas Erglissa Kuurinmaalla. Pakkolaskussa
etummaisimpiin saksalaisten asemiin haavoittui jalkaan.
Unkari 1944 (syyskuusta lahtien)
17.11.1944 haavoittui Unkarissa maajoukkojen tulesta (luoteja jalkaan
sekä jalasta läpi); laskeutui Budapestin hävittäjäkentälle. "Karkasi" pian
sairaalasta ja jatkoi lentämistä rintamalla jalka kipsissä.
22.12.1944 Rudelin 2 400. sotalento.
23.12.1944 tuhosi 463. venäläispanssarin.
29.12.1944 myönnetty Rautaristin ritariristi kultaisen tammenlehvän,
miekkojen ja briljanttien kera Saksan puolustuslaitoksen ensimmäisenä
ja ainoana sotilaana Rudelin suoritettua yli 2 400 sotalentoa ja tuhottua
463 panssarivaunua, ylennetty samalla everstiksi (Oberst).
1.1.1945 Hitler luovutti edellä mainitun kunniamerkin läntisessä päämajassaan
Taunuksella kaikkien kolmen puolustushaaran päälliköiden
(maa-, meri- ja ilmavoimat) ja Saksan puolustusvoimien pääesikunnan
läsnä ollessa.
3.1.1945 Maataistelurykmentti 2 "Immelmann" lentää komentajansa
eversti Rudelin johdolla 125 000. sotalentonsa.
Hitler palkitsee Rudelin.
8.1.1945 kolme sotalentoa Unkarin rintamalla, jolloin Rudel ampuu 8
panssaria ja tuhottujen vaunujen luku nousee 471:een.
14.1.1945 Rudelille luovutetaan korkein unkarilainen kunniamerkki urhoollisuudesta,
Kultainen urhoollisuusmitali. Merkkiä myönnettiin vain
seitsemän kertaa ja Rudel oli sen ainoa ulkomainen saaja.
18.1.1945 Rudelin 481. tuhottu panssari.
30.-31.1.1945 tuhottu seitsemän vaunua, kokonaisluku nyt 505.
2.2.1945 panssarintorjuntalentue ampuu päivän seitsemällä sotalennolla
yhteensä 15 vaunua, Rudel näistä 7.
Saksa 1945
8.2.1945 Lebusin taistelualueella Oder-joella Rudel tuhoaa 12 vaunua,
13. tuhottaessa osuu koneeseen ilmeisesti 37 mm:n ilmatorjunta ja Rudel
haavoittuu pahoin. Pakkolasku omalle alueelle ja taka-ampuja, rykmentin
lääkäri, tri Gadermann pelastaa Rudelin vuotamasta kuiviin. SS:n
pääkenttäsairaalassa Seelowissa, 20 km länteen Kiistrinista, Rudelin
oikea sääri amputoidaan, tämän jälkeen Berliiniin sairaalaan.
10.2.1945 OKW:n tiedote ilmoittaa Rudelin ampuneen 11 vaunua viime
päivinä (silminnäkijöiden mukaan 13) ja nostaneen tuhottujen vaunujen
luvun 516:een.
Rudelin tykki-Stukan tuhoama T34/85
25.3.1945 Rudel palaa rykmenttiinsä.
4.4.1945 huolimatta lentokiellosta ja parantumattomasta jalan tyngästä
Rudel lentää taas. Tuloksia ei ilmoiteta yleensä hänen ampumikseen
vaan ne menevät "rykmentin tiliin". TK-mies, kapteeni Niermann (yli
600 sotalentoa, esitetty ritariristiä) lentää taka-ampujana.
24.4.1945 Bautzenin itäpuolella Rudel ampuu 26. panssarivaununsa
"yhdellä jalalla" sitten pahan haavoittumisensa 2 ja puoli kuukautta aikaisemmin.
8.5.1945 Rudel laskeutuu Kitzingenin kentälle mukanaan muutama
rykmentin henkilöstöön kuuluva ja joutuu amerikkalaisten sotavangiksi.
Laskettu huhtikuussa 1946 pois vankeudesta Furthin sotasairaalaan
Baijeriin.
Sotalentojen kokonaistulos: 2 530 sotalentoa, naista 430 Fw 190:11a.
Tuhottu yli 519 panssarivaunua, upotettu 1 taistelulaiva, 1 risteilijä, 1
hävittäjä ja 70 maihinnousuvenettä. Maakulkuneuvoja tuhottu erilaisia
yli 800, yli 150 tykistö-, panssarintorjunta- tai ilmatorjunta-asemaa,
neljä panssarijunaa ja lukuisia siltoja jne. Lisaksi 9 vahvistettua ilmavoittoa
(venäläishävittäjiä 7, Il-2 -maataistelukoneita 2 kpl). Rudel
ammuttiin alas yli 30 kertaa maajoukkojen tai ilmatorjuntatulella, haavoittui
viidesti ja pelasti kuusi miehistöä vihollisalueelta.
Yksikään lentävään henkilökuntaan kuuluva ei yltänyt koskaan lähellekään
samoja tuloksia ja Rudel on kiistämättä maailman ilmasotahistorian
menestyksekkäin lentäjä.
Rudel näyttää hyökkäystaktiikkaa panssaria vastaan.
Ju-87 G-2 "tykki-Stuka"
Rudel lensi maataistelulentoja myös Focke Wulfilla.
Sodan jälkeisestä ajasta vielä yksi tieto, jonka löysin Siivet lehdestä.
Sodan jälkeen Rudel edesauttoi Yhdysvaltoja sen kuuluisan A-10 maataistelukoneen suunnittelussa. USA:ta ei haitannut, että Rudel on vieläkin natsi ja Adolf Hitlerin kannattaja sydänjuuriaan myöten. Sodan jälkeen hän menestyi liike-elämässä ja jatkoi Kolmannen Valtakunnan rasististen toimintaperiaatteiden puolustamista. Hän oli uus-natsistisen Saksan valtakunnanpuolueen tunnettu jäsen vuodesta 1953 lähtien.
Kuitenkin Rudel johti eversti Robert Dilgerin A-10:n pääaseen suunnittelijan kutsumana seminaaria, joka järjestettiin A-10:n tuotannon aattona Washington DC:ssä lokakuussa 1976. Kun A-10:tä suunniteltiin Yhdysvalloissa, kaikkien suunnitteluryhmän jäsenten piti lukea Rudelin kirja Stuka-lentäjä josta olen ottanut tähän artikkeliin suurimman osan tiedoista.
A-10 "Tank Killer"
Rudelin hauta
Blogitekstin lähde: Stuka-lentäjä/Hans Ulrich Rudel, Siivet-Wings 5/2015, Wikipedia
75 years ago Germany attacked against Soviet Union
A quick look at the invasion of the Soviet Union by Nazi Germany in 33 facts
1.The invasion of the Soviet Union was the most ambitious campaign of the Second World War, and yet Hitler believed that it could be won within three months with a fast, powerful blitzkrieg strike.
2. The campaign was launched with Fuhrer Directive 21. Signed on 18 December 1940, it set out the intention to “crush Soviet Russia in one rapid campaign”.
3. In February 1941, British and American intelligence learned of the planned invasion of the USSR. Hoping to encourage Stalin to act against Hitler, they informed him of the plan. Stalin did not believe them, as he believed that Hitler would stick to the non-aggression pact the two countries had signed before the war.
4. The German navy was to play a part in the operation, blocking Soviet ships from breaking out of the Baltic Sea.
5. Ready for the invasion, the Germans mustered over 3 million soldiers in 152 divisions. This included 17 Panzer and 13 motorized divisions.
A burning village in Russia
6. Transport was provided by 625,000 horses and 600,000 motor vehicles.
7. The initial invasion force included 3,350 tanks, 7,146 artillery pieces, and 1,950 aircraft.
8. The Finnish army also took part in the invasion. They supplied 17 divisions and 2 brigades. Following the Soviet invasion of Finland earlier in the war, they were eager for revenge.
9. Romania also contributed to the army, with 14 divisions, 7 brigades and one reinforced panzer regiment.
10. The German ambassador in Moscow delivered a declaration of war at 0530 on 22 June 1941, citing Soviet violations of their pact as the excuse for invasion.
11. The frontier across which the Germans invaded ran from the Baltic to the Black Sea, a distance of 1,900 miles.
12. They were divided into three army groups – Army Group South under Field Marshal Gerd von Rundstedt, Army Group North under Field Marshal Wilhelm von Leeb, and Army Group Centre under Field Marshal Fedor von Bock.
13. The invasion was named Operation Barbarossa after the founder of the 12th century First German Reich.
German soldiers in the Soviet Union, June 1941
14. Only 20% of the invading forces could conduct the sort of rapid mobile warfare Operation Barbarossa relied on – the rest were too slow-moving to keep up with the rapid pace of blitzkrieg.
15. Stalin was so shocked by the invasion that it was said he did not speak for eleven days.
16. The Soviets had two to three times as many tanks and planes as the Germans, but many of the planes were obsolete.
T-34 Tanks heading towards the front.
17. Among the Russian tanks was the T-34, arguably the best tank of any fielded in the Second World War.
18. At the time of the invasion, the Soviets had 150 divisions in their western territory, able to immediately turn and face the Germans.
19. After two weeks, successful battles on the frontiers led the Nazi command to believe that the campaign was already won, the Soviet forces crumbling.
20. The speedy initial advance allowed the Germans to take in the summer harvest from most of Ukraine, bolstering their food supply and badly depriving the Soviets.
21. The Germans surrounded several Soviet armies, forcing them to surrender. Those cut off at Minsk and Smolensk alone led to nearly 600,000 soldiers becoming prisoners of war. A further 665,000 prisoners were taken at Kiev.
22. By the end of July, just over a month into the invasion, they had seized a chunk of the Soviet Union over twice the size of France.
German soldiers marching through a village in Russia.
23. By mid-August, 200 more Soviet divisions had joined the fray, massively outnumbering the Germans.
24. The Soviets struggled with military leadership, as Stalin had purged the Red Army in the 1930s, getting rid of supposedly anti-Communist officers, and killing many of the best generals in the process.
25. In the Baltic states and parts of Belorussia and Ukraine, the Germans were welcomed as liberators throwing out the Russian Communist oppressors.
26. In Kiev, the Jews welcomed the Nazis. The Germans had treated Kiev’s Jews well during the First World War, and the horrors of the death camps had not yet been revealed. But a terrible shock followed within days, as 100,000 Jews were led out of the city and massacred at the Baby Yar ravine.
27. To keep the war effort going, Stalin had entire factories moved eastwards so that they could keep on manufacturing aircraft, tanks, and other equipment.
British Mk III ‘Valentine’ destroyed in Soviet Union, January 1944.
28. Eager to keep Hitler occupied in the east, Britain and America both quickly began providing the Soviets with materials. They helped to build up the military machine that they, in turn, would face off against a decade later – a recurring theme in 20th-century wars.
29. From 10 July to 16 August, the Finnish army re-took the land they had lost to the Soviets. The German-Soviet Molotov-Ribbentrop Pact had enabled these Soviet conquests, but it was the Germans whose invasion allowed the Finns to retake their lost territory. They stopped at the old border, refusing to join the Germans in their invasion of Russia, but their presence helped to cut off Leningrad from the north.
30. The Siege of Leningrad, one of the most important engagements of the invasion, lasted 900 days. During that time, 200,000 civilians were killed by German bombardment. At least another 630,000 died from the disease and starvation that are constant threats for the targets of any siege.
Antiaircraft guns guarding the sky of Leningrad, in front of St. Isaac’s Cathedral.
31. With the fall of Vyazma and Bryansk in October, the Russians were left with only 824 tanks and no air support on the front.
32. When foreign diplomats were evacuated from Moscow in preparation for a siege, the embalmed body of former Soviet leader Lenin went with them. His loss was considered too terrible a propaganda blow for the Soviets to risk leaving him there.
33. The winter that halted the German advance was the coldest for 140 years. Oil froze in the engines of tanks. The grease used to pack artillery froze. Almost everyone in the German army suffered from frostbite. The same problems that had stopped the Soviets in Finland now saved them.
Russian T-34 tank was destroyed by german assault gun.
Suomessa rynnäkkökiväärin patruunoita valmistaa Nammo Lapua Oy. Tutkija
Ilkka Laineen mukaan paukkupatruunoiden uudelleenlatausta on tehty
ainakin jo 1980-luvulta lähtien.
Panssarisytytys- ja panssaripatruunoita varastoidaan pääasiassa sodan ajan käyttöä silmällä pitäen. Ammutut messinkihylsyt kunnostetaan käytettäväksi paukkupatruunoiden valmistuksessa.
Varusmiesten ampumakoulutuksessa tutuksi tulevat lähinnä paukku-, valojuova- sekä kokovaippapatruunat. Patruunavalikoima on kuitenkin näitä kolmea laajempi, mutta muiden käyttö koulutuksessa on vähäistä.
Eniten puolustusvoimissa käytetään suomalaista kokovaippapatruunaa, seuraavaksi paukkupatrunaa eli ”räkäpäätä”. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija Ilkka Laineen mukaan erikoisluodeiksi voidaan luokitella kaikki muut kuin messinki- tai teräsvaippaiset lyijy-ydinluodit.
Panssari- ja panssarisytytysluotien ydin on valmistettu teräksestä tai kovametallista, ja niiden läpäisy panssariteräkseen on 10–15 millimetriä. Normaalin kokovaippaisen luodin läpäisy panssariteräkseen on noin 3 millimetriä. Laineen mukaan näitä erikoisluoteja ei hyödynnetä normaalissa koulutuskäytössä.
– Käyttöä rajoittaa niiden läpäisykyky eli esimerkiksi ammunnanharjoittelussa ratalaitteet olisivat osumista kovilla. Syynä voi myös olla se, että luodeissa on teräsvaippa, joka kuluttaa nopeasti aseen piippua.
Panssarisytytysluodin kärkiosaan ja peräonteloon on sijoitettu iskusta leimahtavaa sytytysmassaa. Kun luoti iskeytyy kohteeseen, leimahtaa sen kärkiosan sytytysmassa osuman merkiksi.
– Tehdään esimerkiksi sissiylläkkö vihollisen huoltopaikalle. Ammutaan polttoainesäiliöt ja ajoneuvojen polttoainetankit täyteen reikiä toivoen, että luotien sytytysmassan avulla saadaan aikaiseksi kunnon roihu, Laine konkretisoi.
Mikäli riittävän laajaa varoaluetta ei ole käytettävissä vaikkapa taisteluammuntoja varten, voidaan turvautua alumiinisydämisiin lyhytkantamaluoteihin. Kevyinä luoteina ne menettävät lentonopeutensa nopeasti ja putoavat maahan aikaisemmin kuin tavallinen RK:n luoti.
– Alumiinisydänluodin kantama on noin yksi kilometri, kun taas lyijy-ytimisen luodin kantama on noin 2,6 kilometriä, Laine havainnollistaa.
Messinkihylsyn jälleensyntyminen
Ampumaratapäivän jälkeen hylsyt siivotaan pois eivätkä varusmiehet mieti niiden kohtaloa sen kummemmin. Tosiasiallisesti messinkihylsyt kerätään, sillä ne kunnostetaan käytettäviksi paukkupatruunoiden valmistuksessa.
– Hylsyt puhdistetaan, vanha nalli poistetaan, ja hylsyt supistetaan. Ammuttaessa ruutikaasun paine pullistaa hylsyä ja supistamalla se saadaan sopimaan uudestaan RK:n patruunapesään. Sitten lisätään uusi nalli ja ladataan hylsy uudelleen puuluodilla, Laine kertoo prosessista.
Teräshylsyjä ei voida uudelleenladata, sillä hylsy ei kestä supistamista ja nallin poistaminen on vaikeaa. Tekninen päällikkö Ari Pynnönen puolustusvoimien järjestelmäkeskukselta kertoo, että puuluotisten paukkupatruunoiden lisäksi olemassa on myös muovihylsyyn tehtyjä paukkupatruunoita, mutta niitä ei ole RK:n kaliipereissa.
– Suomessa valmistuslinja RK:n paukkupatruunoille on olemassa: puuluotisissa voidaan hyödyntää jo kertaalleen ammuttuja hylsyjä, hän toteaa.
Laineen mukaan ainoa patruunoiden kehitystarve voisi olla lyijytön luoti kiristyneiden ympäristömääräysten vuoksi. Toisaalta puolustusvoimat on modernisoinut ampumaratojaan estääkseen luotien lyijyn kulkeutumista pohjavesiin.
– Lyijytön vaihtoehto olisi kallis, ja kuten uutisista jatkuvasti kuullaan, rahat ovat vähissä, hän selittää.
Bolt action rifles were the mainstays of armies across the globe for nearly over half a century, and I pick what War History Online believes to be the five best ever fielded. The list factors in effectiveness, fun factor, historical significance, and ease of use.
Mauser derivatives and predecessors to the 98 were excluded from the list, or it would have been 5 Mausers. Derivatives included the Arisaka series, Springfield M1903s, and the P14/M1917
All five of these guns are fantastic, and we recommend you get behind them should the opportunity present itself!
Krag-Jorgensen
Close-up of an open American 1896 Springfield Krag magazine loading gate.
The Krag–Jørgensen is a repeating bolt action rifle designed by the Norwegians Ole Herman Johannes Krag and Erik Jørgensen in the late 19th century.
A distinctive feature of the Krag–Jørgensen action was its magazine. While many other rifles of its era used an integral box magazine loaded by a charger or stripper clip, the magazine of the Krag–Jørgensen was integral with the receiver (the part of the rifle that houses the operating parts), featuring an opening on the right hand side with a hinged cover. Instead of a charger, single cartridges were inserted through the side opening, and were pushed up, around, and into the action by a spring follower.
The design presented both advantages and disadvantages compared with a top-loading “box” magazine. A similar claw type clip would be made for the Krag that allowed the magazine to be loaded all at once, also known as the Krag “Speedloader magazine”.
Normal loading was one cartridge at a time, and this could be done more easily with a Krag than a rifle with a “box” magazine. In fact, several cartridges can be dumped into the opened magazine of a Krag at once with no need for careful placement, and when shutting the magazine-door the cartridges are forced to line up correctly inside the magazine.
The design was also easy to “top off”, and unlike most top-loading magazines, the Krag–Jørgensen’s magazine could be topped up without opening the rifle’s bolt. The Krag–Jørgensen is a popular rifle among collectors, and is valued by shooters for its smooth action.
Lee Enfield
Enfield Mk I (1903), UK. Caliber .303 British.
The Lee–Enfield bolt-action, magazine-fed, repeating rifle was the main firearm used by the military forces of the British Empire and Commonwealth during the first half of the 20th century. It was the British Army’s standard rifle from its official adoption in 1895 until 1957.
A redesign of the Lee–Metford (adopted by the British Army in 1888), the Lee–Enfield superseded the earlier Martini–Henry, Martini–Enfield, and Lee–Metford rifles. It featured a ten-round box magazine which was loaded with the .303 British cartridge manually from the top, either one round at a time or by means of five-round chargers.
The Lee–Enfield was the standard issue weapon to rifle companies of the British Army and other Commonwealth nations in both the First and Second World Wars. Although officially replaced in the UK with the L1A1 SLR in 1957, it remained in widespread British service until the early/mid-1960s and the 7.62 mm L42 sniper variant remained in service until the 1990s.
As a standard-issue infantry rifle, it is still found in service in the armed forces of some Commonwealth nations, notably with the Bangladesh Police, which makes it the longest-serving military bolt-action rifle still in official service. The Canadian Forces’ Rangers Arctic reserve unit still used Enfield No.4 rifles as of 2012, with plans announced to replace the weapons sometime in 2014 or 2015. Total production of all Lee–Enfields is estimated at over 17 million rifles.
The Lee–Enfield takes its name from the designer of the rifle’s bolt system—James Paris Lee—and the factory in which it was designed—the Royal Small Arms Factory in Enfield. In Australia, Canada, New Zealand, Southern Africa and India the rifle became known simply as the “three-oh-three”.
Karabiner K31
Mousqueton 1931
The Karabiner Model 1931 (K31) is a magazine-fed, straight-pull bolt action rifle. It was the standard issue rifle of the Swiss armed forces from 1933 until 1958 though examples remained in service into the 1970s. It has a 6-round removable magazine, and is chambered for the 7.5×55mm Swiss Gewehrpatrone 1911 or GP 11, a cartridge with ballistic qualities similar to the 7.62×51mm NATO/.308 Winchester cartridge.
Each rifle included a 6-round detachable box magazine with matching stamped serial number. A charger is used to load the magazine from the top of the receiver.
The Karabiner Model 1931 replaced both the Model 1911 rifle and carbine and was gradually replaced by the Stgw 57 from 1958 onwards.
Although the K31 is a straight-pull carbine broadly based on previous Swiss “Schmidt–Rubin” service rifles and carbines, the K31 was not designed by Colonel Rudolf Schmidt as he was not alive in 1931 to do so. Mechanical engineer Eduard Rubin was the designer of the 7.5×55mm Swiss ammunition previous Swiss service rifles and the K31 are chambered for.
The Karabiner Model 1931 was a new design by the Eidgenössische Waffenfabrik in Bern, Switzerland under Colonel Adolf Furrer. The first 200 K31s were made in May 1931 for troop trials, thus the model number of 1931.
MAS 36
Francoska repetirka MAS 36
The MAS-36 is a short, carbine-style rifle with a two-piece stock and slab-sided receiver. It is chambered for the modern, rimless 7.5×54mm French cartridge, a shortened version of the 7.5×57mm MAS mod. 1924 cartridge that had been introduced in 1924 (then modified in 1929), for France’s FM 24/29 light machine gun.
The rifle was developed based on French experience in World War I and combines various features of other rifles used, like the British SMLE rifle (rear locking lugs resistant to dirt), the U.S. M1917 Enfield rifle (turned down bolt, peep sight), and the German Mauser (five-round box-magazine), to produce an “ugly, roughly made, but immensely strong and reliable” service rifle.
The MAS-36 bolt handle was bent forward in an “awkward fashion” to bring it into a convenient position for the soldier’s hand, some of which found today have since been bent backward into a facing-downwards position like that of many other bolt-action rifles. The MAS-36 had a relatively short barrel and was fitted with large aperture (rear) and post (front) sights designed for typical combat ranges.
Typical for French rifles of the period, the MAS-36 had no manual safety. It was normally carried with a loaded magazine and empty chamber until the soldier was engaged in combat, though the rifle’s firing mechanism could be blocked by raising the bolt handle. The MAS-36 carried a 17-inch spike bayonet, reversed in a tube below the barrel. To use the bayonet, a spring plunger was pressed to release the bayonet. It was then free to be pulled out, turned around, and fitted back into its receptacle.
Like the Lebel model 1886 rifle, the MAS-36 featured a stacking hook offset to the right side of the barrel for standing a number of the rifles (usually a trio) upwards.
Mauser K98k
Karabiner 98k stripper clip with five 7.92×57mm Mauser cartridges
In February 1934 the Heereswaffenamt (Army Weapons Agency) ordered the adoption of a new military rifle. The Karabiner 98k was derived from earlier rifles, namely the Mauser Standardmodell of 1924 and the Karabiner 98b, which in turn had both been developed from the Gewehr 98.
Since the Karabiner 98k rifle was shorter than the earlier Karabiner 98b (the 98b was a carbine in name only, a version of Gewehr 98 long rifle with upgraded sights), it was given the designation Karabiner 98 kurz, meaning “Carbine 98 Short”. Just like its predecessor, the rifle was noted for its reliability, great accuracy and an effective range of up to 550 yd with iron sights and 1,090 yd with an 8× telescopic sight.
The Karabiner 98k is a controlled-feed bolt-action rifle based on the Mauser M 98 system. Its internal magazine can be loaded with five 7.92×57mm Mauser cartridges from a stripper clip or one-by-one. The straight bolt handle found on the Gewehr 98 bolt was replaced by a turned-down bolt handle on the Karabiner 98k.
German sniper aiming his Karabiner 98k with 4x Zeiss ZF42 telescopic sight.
This change made it easier to rapidly operate the bolt, reduced the amount the handle projected beyond the receiver, and enabled mounting of aiming optics directly above the receiver. Each rifle was furnished with a short length of cleaning rod, fitted through the bayonet stud. The joined rods from 3 rifles provided one full-length cleaning rod.
The Mauser Karabiner 98k rifle was widely used by all branches of the armed forces of Germany during World War II. It saw action in every theater of war involving German forces, including occupied Europe, North Africa, the Soviet Union, Finland, and Norway. Although comparable to the weapons fielded by Germany’s enemies at the beginning of the War, its disadvantages in rate of fire became more apparent as American and Soviet armies began to field more semi-automatic weapons among their troops.
Still, it continued to be the main infantry rifle of the Wehrmacht until the end of the War. Resistance forces in German-occupied Europe made frequent use of captured German Karabiner 98k rifles. The Soviet Union also made extensive use of captured Karabiner 98k rifles and other German infantry weapons due to the Red Army experiencing a critical shortage of small arms during the early years of World War II.
Many German soldiers used the verbal expression “Kars” as the slang name for the rifle.
Hornet- hävittäjien viimeisin MLU-päivitys on käynnissä ja sen kautta lentolaivastomme on huippukunnossa. Uuden monitoimihävittäjän HX-hanke on käynnistynyt ja siihen käytetään nyt ja tulevina vuosina satoja henkilöiden työpanosta.
Puolustusvoimat lähettää kirjeen neljän maan hallitukselle. Nämä maat ovat Britannia, Ranska, Ruotsi ja Yhdysvallat. Kirje menee tiedoksi myös näissä maissa toimiville hävittäjävalmistajille. Niitä ovat Isossa-Britanniassa BAE Systems, joka toimii Eurofighteria valmistavien edustajana Suomen hankkeessa, Ranskassa Dassault Aviation, joka valmistaa Rafale-hävittäjää, Ruotsissa Saab-yhtymä, joka valmistaa JAS 39 Gripen-hävittäjä, Yhdysvalloissa Boeing-yhtymä, joka valmistaa F-15 ja F/A-18 hävittäjää, ja Locheed Martin -yhtymä, joka valmistaa F-16 ja F-35 – hävittäjiä.
Kirjeessä informoidaan hallituksia ja valmistajia HX-hankkeen rakenteesta, tilanteesta ja suunnitellusta tavoiteaikataulusta. Helmikuun lopussa on ilmeisesti jo mennyt hävittäjävalmistajille varsinainen tietopyyntöasiakirja. Tietopyyntö kohdistuu nyt valmistajiin, joiden konetyypit ovat tuotannossa sellaisessa vaiheessa, että ne voisivat täyttää Suomen tarpeet.
Ilmavoimat lähetti tietopyynnöt neljän maan hallituksille ja viidelle valmistajalle.
Eurofighter Typhoon
Dassault Rafale
Saab JAS 39NG Gripen
Boeing F15 Silent Eagle
Boeing F/A 18E/F Superhornet
Locheed Martin F-16 Fighting Falcon
Locheed Martin F-35 Lightning II
Artikkelin teossa apuna käytetty: Siivet - Wings 1/2016, Suomen Sotilas 1/2016
