Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
PUOLUSTUSVOIMAT on ostamassa Saksasta lisää ohjuksia. Niitä
käytetään sekä sotalaivojen että panssarivaunujen tuhoamiseen. Ohjukset
saapunevat Suomeen vuonna 2014.
PUOLUSTUSMINISTERIÖ valmistelee Eurospike-ohjusten ostamista
maa- ja merivoimille. Tarjouspyyntö on lähtenyt marraskuun puolivälin jälkeen.
”Se on suorahankinta meille aikaisemmin vastaavia ohjuksia
toimittaneelta yritykseltä”sanoo
hallitusneuvos JoukoTuloisela.
Ohjusjärjestelmää voidaan käyttää sekä merimaaleihin että
panssaritorjuntaan. Valmistaja on Saksassa toimiva Eurospike-yhtiö, jonka
omistaa kaksi saksalaista ja yksi israelilainen yritys.
Samoja ohjuksia on käytössä muun muassa Hollanissa,
Puolassa, Italiassa, Espanjassa ja Saksassa.
Ohjuskaupan koko ei ole vielä julkinen tieto. Kyse on
miljoonista euroista. ”Kun mukana on kaksi puolustushaaraa, niin eihän se
tietenkään ole mitään herneitä. Se on kohtuullisen kokoinen hanke”, Tuloisela
sanoo.
Eurospike-yhtiö vastannee tarjouspyyntöön loppuvuonna.
Ohjukset saapunevat Suomeen vuonna 2014.
Merivoimilla ja maavoimilla on jo ennestään käytössä viime
vuosikymmenellä hankittuja Eurospike-järjestelmiä PSTOHJ 2000M ja
rannikko-ohjus RO2006.
Rannikko-ohjus RO2006 eli Euro Spike ER -ohjuksen laukaisu Hangon Russarössä 4.
kesäkuuta 2008
MERIVOIMISSA järjestelmiä käyttävät rannikkojoukkojen
ohjuskomppaniat. Maavoimissa niitä on erityisillä
panssaritorjuntaohjuskomppanioilla, joita on esimerkiksi valmiusyhtymissä.
Komentaja Taneli Uosukainen maavoimien
materiaalilaitoksesta sanoo, että Eurospike on Suomen kehittynein
panssaritorjuntajärjestelmä. ”Tämä on kultamunia panssaritorjunnassa. Sillä
pystytään ampumaan suhteellisen pitkälle, vaikeissa oloissa ja liikkuvaan
maaliin. Niitä käytetään esimerkiksi painopisteen luonnissa
ratkaisutilanteissa.”
Maa- ja merivoimien versiossa on kyse samasta aseesta, jonka
pääosat ovat ampumalaite ja ohjus. Erona on se, että merivoimien käyttämän
ohjuksen kantama on kahdeksan ja maavoimien neljäkilometriä. ”Niissä on vain
erilainen laukaus, erilainen taistelukärki” Uosukainen kuvaa.
”Maa- ja merivoimien ampumalaitteiden tekniset erot johtuvat
siitä, että pidemmälle kantava rannikko-ohjus on kolme kertaa painavampi kuin
panssarintorjuntaversio. Se vaatii ampumalaitteeseen lisätukikomponentteja ja
vastaavia.”
Ohjus ja sen ampumalaite ovat niin samanlaisia, että
koulutuksessa ja huollossa syntyy synergiaetuja. Käytännössä merivoimien
ampumalaitteet voivat ampua sekä isoa että pientä laukausta eli ohjusta, mutta
maavoimien laitteet vain pienempiä panssaritorjuntaohjuksia.
Eurospike-panssaritorjuntaohjus näyttelyssä Helsingissä 2012
MAA- ja merivoimien ohjusosto on yhdistetty yhdeksi
hakkeeksi siksi, että isompi kauppa johtanee halvempaan hintaan.
”Ohjusten lisäksi ostetaan varusteita, kuten testilaitteita
ja muuta käytössä kulunutta välineistöä. Samalla ohjusten laukaisulaitteita
modernisoidaan”, Uosukainen sanoo.
Puolustusvoimien aiemmin ostamissa ampumalaitteissa on myös
kotimainen osa. Niissä käytettävä lämpö- eli yötähtäin oli suomalaisen Instan
valmistama.
SUOMI ON TEHNYT ISOJA OHJUSKAUPPOJA
SUOMI on viime vuosina panostanut merkittävästi ohjuksiin.
Viime kesänä Yhdysvaltain kongressi antoi luvan myydä
Suomelle enintään 70 kappaletta taktisia Atacms-ohjuksia (Army tactical missile
system).
Nämä niin kutsutut tykistöohjukset laukaistaan raskaista
raketinheittimistä. Kauppasopimus solmittaneen tänä vuonna.
Aiemmin maaliskuussa Suomi ilmoitti ostavansa Yhdysvalloista
enintään 70 kappaletta Jassm-ohjuksia (Joint air-to-surface standoff missiles).
Jassm on Hornet-hävittäjästä laukaistava risteilyohjus.
Kaupan arvo 145 miiljoonaa euroa.
Jassm-ohjus valmiina asennettavaksi Hornet-hävittäjäpommittajaan (US Air Force)
Pentagon on myös valmis myymään Suomeen enintään 600
kappaletta Stinger-ohjuksia. Tarjous liittyy tarjouskilpailuun , jossa Suomi
valmistelee uuden lähi-ilmatorjuntaohjuksen hankintaa. Päätös ohjuksen
valinnasta tulee 2013-2014.
Stinger-ilmatorjuntaohjus valmiina laukaisuun (US Marine)
Kolme vuotta sitten Suomi osti Norjasta uuden keskipitkän
matkan Nasams- ilmatorjuntaohjusjärjestelmän (Norwegian advanced surface-to-air
missile system). Hinta oli 346 miljoonaa euroa.
Nasamsia kootaan paraikaa Suomessa. Puolet järjestelmästä
luovutettiin Puolustusvoimille viime keväänä.
Ilmatorjuntaohjuksen laukaisu
Suomeen odotellaan parhaillaan myös lisää Amraam - ilmatorjuntaohjuksia,
jotka ostettiin Yhdysvalloista neljä vuotta sitten. Ohjusta käyttävät sekä
Hornetit että uusi Nasams-järjestelmä.
Yhdysvaltalainen F-18 hävittäjä laukaisee AMRAAM-ohjuksen
Kylmän sodan ”kuumemman” vaiheen jälkeen (esim.. Kuuba kriisi), Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ja sen seuraaja Venäjä ovat pyrkineet vähentämään ydinaseidensa määrää lukuisilla sopimuksilla. Tuorein niistä on strategisia ydinkärkiä rajoittava Start-sopimus, joka astui voimaan helmikuussa 2011.
Näiden kahden ydinasesuurvallan esimerkkiä pidetään suunnannäyttäjänä paitsi muille ydinasevaltioille myös ydinaseita havitteleville maille sekä – kliseisesti – koko maailmalle.
Tässä valossa etenkin Moskovasta on viime aikoina kantautunut huolestuttavia uutisia. Venäjä on virallisesti ilmoittanut kunnianhimoisesta ja kalliista ydinaseiden uudistamisohjelmasta. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, Venäjä nykyaikaistaa lähes koko ydinarsenaalinsa kymmenessä vuodessa.
Strategisten ohjusjoukkojenkomentaja, kenraalieversti Sergei Karakajev ilmoitti syyskuun alussa uutistoimisto Ria Novostin mukaan, että uusi mannertenvälinen ohjus otetaan käyttöön vuonna 2018. Se korvaa Venäjän ydinpelotteen selkärangan SS-18-ohjuksen, joka Naton koodikielellä tunnetaan myös nimellä ”saatana”.
SS-18 Satan laukaistaan
SS-18 on varsinainen tuomiopäivän ase. Se kykenee kantamaan kymmenen 750 kilotonnin ydinkärkeä, joista kunkin kärjen räjähdysteho on noin 60-kertainen verrattuna Hiroshimaan pudotettuun pommiin. Ei liene epäselvää etteikö uusi ohjus olisi edeltäjäänsä suorituskykyisempi.
Maasta laukaistava mannertenvälinen ohjus SS-18 "Saatana"
Pituus: 34,4 metriä, Lähtöpaino: 220 tonnia, Kantama: yli 10 000 km, Ydinkärkien määrä:10, Räjähdysteho: 10 x 750 kilotonnia (Hiroshiman atomipommin räjähdysteho oli 13 kilotonnia)
Jo aiemmin Venäjän puolustusministeriö on kertonut Strategisten pommikoneiden Tu-160 Blackjackin ja Tu-95 Bearin perusteellisesta päivittämisestä Lentokonevalmistaja Tupolev kehittää myös kokonaan uutta häivepommittajaa, jonka arvioidaan tulevan palveluskäyttöön ensi vuosikymmenen lopulla.
Venäläinen TU-95 Bear pommikone kahden MiG-29 hävittäjän saattamana
Niin ikään ydinsukellusvenelaivastonpalauttaminen neuvostoaikojen tasolle on hyvässä vauhdissa. Ikääntyvät Delta- ja Typhoon-luokan sukellusveneet korvataan Borei-luokan aluksilla. Niistä ensimmäiset, Juri Dolgoruki ja Aleksandr Nevski on jo otettu käyttöön. Borei-luokan sukellusveneet tullaan aseistamaan mannertenvälisillä Bulava-ohjuksilla. Venäjän uusinta ohjusteknologiaa edustava Bulava kykenee kantamaan 6-10 ydinkärkeä. Borei-luokan alus pystytään varustamaan 12 ohjuksella.
Venäläinen Borei-luokan ydinsukellusvene, Juri Dolgoruki
Venäjä on niin ikään panostanut voimakkaasti taktisiin ydinaseisiin, joiden merkitys sotilasdoktriinissa on vuosi vuodelta korostunut. Esimerkiksi Zapad-2009-sotaharjoitus päättyi simuloituun ydinaseen laukaisuun. Venäjä on perustellut ydinarsenaalinsa modernisointia muun muassa Yhdysvaltojen kaavaileman ohjustorjuntajärjestelmän aiheuttamalla uhalla.
Myös Yhdysvalloissa on paineita nykyaikaistaa ikääntyvää ydinaseistusta. Virallista hintalappua ei ole esitetty, mutta Washingtonilainen ajatuspaja Stimson Center arvioi koko ydinasejärjestelmä perusteellisen remontin maksavan ainakin 352 miljardia dollaria (270 miljardia euroa) tulevan vuosikymmenen aikana, sanomalehti Washington Post kertoo.
Mikäli Yhdysvallat haluaa säilyttää ydinarsenaalinsa iskukyvyn, sen pitää korvata niin lentokoneet, sukellusveneet kuin ohjuksetkin uusilla.
Vaikka Yhdysvallat on viime vuosina panostanut tavanomaisiin aseisiin ja presidentti Barack Obama visioi ydinaseettomasta maailmasta, ydinaseiden merkitystä puolustuksessa ei kyseenalaisteta. Kun Obaman hallinto haki republikaaneilta tukea Start-sopimukselle, se lupasi lisärahaa ydinaseiden modernisointiohjelmaan.
Ongelmana on se, että myös asevoimiin kohdistuu valtavia säästöpaineita talouden kontatessa. The Washington Postin haastattelemat asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että mitä pidempään ydinaseiden uudistamisessa viivytellään, sitä kalliimmaksi se tulee.
Voimassa olevat sopimukset rajoittavat ydinaseiden määrää, mutta eivät estä niiden kehittämistä. Venäjällä tästä otetaan kaikki hyöty irti ja ilmeisesti Yhdysvaltojenkin on pakko seurata perässä.
VENÄJÄLLÄ JA YHDYSVALLOILLA ON PALVELUSKÄYTÖSSÄ TUHANSIA YDINKÄRKIÄ
STRATEGISET YDINASEET
Srategiset ydinaseet on tarkoitettu isojen ja tärkeiden kohteiden, kuten kaupunkien, komentokeskusten ja ydinohjusten tuhoamiseen, Ne voidaan toimittaa kohteeseen mannertenvälisillä ohjuksilla, sukellusveneistä laukaistavilla ohjuksilla ja pommikoneilla.
Lentokoneista laukaistavat risteilyohjukset ja pommit
pommikoneet
ydinkärjet
Venäjällä on noin 70 Tu-160 Blackjack ja TU-95 Bear-strategista pommikonetta. Arvioiden mukaan ydinkärkiä on noin 800, joista 200 on sijoitettu pommikoneiden käyttämiin tukikohtiin.
Yhdysvalloilla on noin 60 B-52-H Stratofortress -strategista pommikonetta.
Palvelukäytössä olevat strategiset ydinkärjet yhteensä
ydinkärjet
TAKTISET YDINASEET
Taktiset ydinaseet on tarkoitettu käytettäväksi lähinnä taistelukentällä. Taktisia ydinaseita ovat ohjusten ja pommien lisäksi muun muassa tykinammukset, miinat, syvyyspommit ja torpedot. Niiden tuhovoima ja kantomatka on strategisia huomattavasti pienempi.
Ydinkärjet
(Blogitekstissä olen käyttänyt apuna artikkelia - HS 5.10.2012; Kuvat:Internet, Video:Youtube)
Venäjän asevoimien komentaja pyysi kesällä Patrialta tietoja panssaroiduista AMV-vaunuista.
AMV on Patrian tärkein vientituote. Niitä ovat ostaneet muun muassa Puola, Kroatia ja Ruotsi.
Kroatialaisia AMV-vaunuja paraatissa
Venäjä on ostanut aseita ulkomailta vian poikkeustapauksissa.
Patria selvittää, minkälaisista AMV-ajoneuvoista Venäjän asevoimien komentaja Makarov on kiinnostunut.
Suomalainen puolustusalan yhtiö Patria on edennyt keskusteluissa panssaroitujen AMV-ajoneuvojen myymisestä Venäjälle.
”Olemme jatkaneet venäläisten kanssa kirjeenvaihtoa aihepiirin tiimoilta”, sanoo markkinointijohtaja Jukka Holkeri..
Holkerin mukaan Patria aikoo osallistua myös Tanskan järjestämään panssaroitujen ajoneuvoja koskevaan tarjouskilpailuun. Tanska on hankkimassa 200-400 vaunua.
AMV 105 mm:n kanuunalla
Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov vieraili viime kesänä Pariisissa pidetyillä puolustusmessuilla. Niiden jälkeen Makarov pyysi kirjeitse Patrialta AMV-vaunuista.
Neuvotteluja on hankaloittanut se, ettei Venäjä ole tottunut ostamaan aseita ulkomailta. Venäjällä ei olekaan samanlaisia muista maistata tuttuja armeijoiden materiaalilaitoksia, joiden kanssa esimerkiksi Patria voisi luontevasti keskustella.
”En ota kantaa siihen, kenelle meidän kirjeet lähtevät”, Holkeri sanoo.
Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Venäjä olisi kiinnostunut 500 panssaroidun ajoneuvon hankkimisesta. Lukumäärään ei ole saatu virallista vahvistusta.
”Onko kirjeenvaihdossamme mainittu lukuja, niin siihenkään en voi ottaa kantaa”, Holkeri sanoo.
Hänen mukaansa Patria selvittää nyt, millaisia vaatimuksia Venäjällä on. AMV-ajoneuvosta on olemassa erilaisia versioita. Yksi vaihtoehto on yksiputkisella kranaatinheittimellä varustettu Nemo.
AMV Nemo
”Jos kaikki menee normaalin prosessin mukaan, venäläiset tulevat jossain vaiheessa tutustumaan tarkemmin tuotteeseen.” Varsinaisen tarjouspyynnön jättämiseen menee helposti ainakin vuosi.
Holkeri huomauttaa, että Venäjällä on käyty presidentti Vladimir Putinia myöten sen sävyistä keskustelua, ettei asejärjestelmiä pitäisi ostaa ulkomailta.
”Venäjä ei välttämättä halua ostaa ulkomailta, vaan he ehkä ostavat muutamia kappaleita ja heidän oma teollisuutensa tekisi loput”
Venäjän aseteollisuus ei ole entisensä. Sillä on ollut vaikeuksia valmistaa länsimaiden asevalmistajien kanssa kilpailukykyisiä tuotteita.
Venäläinen BTR-90
”Venäläiset selvästi painottavat, että he haluavat vastuulliseksi valmistajaksi eli kyse ei olisi vain lisenssivalmistuksesta tai kokoonpanosta”
Patria joutuu olemaan koko ajan kieli keskellä suuta, ettei sen osaamista valu kilpailijoille.
”Moni maa on lähestynyt meitä, että myykää kaksi ajoneuvoa, niin testaamme ne ja palaamme asiaan. Emme missään nimessä halua lähteä mihinkään sellaiseen mukaan” , Holkeri kertoo.
”Jos Venäjältä tulee vastaava pyyntö, tuskin halutaan sittenkään.”
AMV-vaunuja on valmistettu eri maiden armeijoille jo noin 700 kappaletta. Tilauksessa on erilaisilla sopimusjärjestelyillä yli tuhat.
Viime keskiviikkona atria kuitenkin tiedotti, että suurin osa Slovenian tilaamasta 135 vaunun kaupasta peruuntuu. Maan käyttöön jää vain 30 AMV:tä.
Hämeenlinnassa valmistetaan paraikaa Ruotsille menevää 113 vaunun sarjaa, jonka toimitukset alkavat puolen vuoden sisällä. Suomen armeijalla on kuutisenkymmentä AMV-vaunua. Ne on sijoitettu Porin prikaatiin.
Patrian AMV-mainos
(Blogitekstissäni olen käyttänyt Helsingin Sanomien artikkelia, HS 10.9.2012 - Kuvat: Internet, Video: Youtube)
Falklandin sota (Guerra de las Malvinas/Guerra del Atlántico Sur) käytiin maalis–kesäkuussa 1982 Argentiinan itäpuolella sijaitsevien Falklandinsaarten (Islas Malvinas) sekä kauempana Etelä-Atlantilla sijaitsevien Etelä-Georgian saaren ja Eteläisten Sandwichsaarten hallinnasta. Saaret kuuluvat Yhdistyneelle Kuningaskunnalle, mutta Argentiina oli pitkään vaatinut niitä itselleen. Kenraali Leopoldo Galtierin johtama Argentiinan sotahallitus yritti lopulta saarten valtaamista. Otaksuttiin, että Britannia ei ryhtyisi sotilaallisiin vastatoimiin ja että onnistunut aluelaajennus kasvattaisi sotilasjuntan kannatusta talouskriisin kouriin joutuneessa kotimaassaan
Operaatio Azul - Argentiina valtaa Etelä-Georgian ja Falklandinsaaret
Operaatio Azul
Argentiinan hallitus päätti 23. maaliskuuta lähettää 18. maaliskuuta Ushuaiasta merelle lähteneen laivaston jäänmurtaja ARA Bahía Paraíson miehittämään Etelä-Georgian saaren. Seuraavana päivänä HMS Endurance saapui Etelä-Georgian hallintokeskukseen Grytvikeniin aloittaen partioinnin rannikon edustalla. Bahía Paraíso saapui hieman ennen puolta yötä 24. maaliskuuta Leithiin, jossa kymmenen luutnantti Alfredo Astizin komennossa ollutta argentiinalaista sotilasta rantautuivat kohtaamatta vastarintaa. Jäänmurtajan Alouette-helikopteri seurasi HMS Endurancea.
Argentiinan laivaston korvetti ARA Guerrico saapui 2. huhtikuuta Etelä-Georgian rannikolle, minkä jälkeen argentiinalaiset joukot valtasivat Etelä-Georgian ja Eteläiset Sandwichsaaret. Argentiinalainen Puma-helikopteri ammuttiin alas käsiaseilla, jolloin neljä sen kyydissä ollutta sai surmansa.
Falklandin saaret
Argentiinalainen erikoisjoukkojen sotilas ohjaa Brittiläisiä antautuneita
Kuvernööri sai 1. huhtikuuta varoituksen seuraavana aamuna tapahtuvasta argentiinalaisten joukkojen maihinnoususta. Hän oli kuitenkin ennakoinut ongelmia saatuaan tiedon Argentiinan laivaston pysäyttäneen puolalaisen huoltoaluksen 110 merimailia saarten pohjoispuolella. Alusta oli kielletty jatkamasta matkaansa etelämmäs.
Saaren puolustuksesta vastasi majuri Gary R. H. Nootin johtama merijalkaväen osasto Naval Party 8901 (NP8901), jonka kokonaisvahvuus oli 69 miestä. Näiden lisäksi oli HMS Endurancen 11 laivaston merimiestä sekä yksi alueella asunut eläkkeelle jäänyt merijalkaväensotilas. Aseistuksena oli henkilökohtaisten aseiden lisäksi Carl Gustaf- ja LAW66-singot. Uhan kasvaessa 23-miehinen kutsuttiin aseisiin Falkland Islands Defence Force ja miehittämään vartiopaikat, jotka sijaitsivat Sapper Hillillä ja Cape Pembroken majakassa.
Argentiinan laivaston ARA Santísima Trinidadlaski 2. huhtikuuta 90 merijalkaväen sotilasta Seal Pointin edustalla kumilautoille (kuvassa kohta A). Maihin noustuaan osasto jakautui kahtia suuremman osan hyökätessä merijalkaväen kasarmeille Moody Brooksiin ja pienemmän osan hyökätessä kuvernöörin palatsiin (kohta B). Sukellusvene ARA Santa Felähetti sukeltajia Cape Pembroken itäpuolella Yorke Bayhin (kohta C). Maihinnousualus ARA Cabo San Antonio sekä kuljetusalukset ARA Almirante Irízar ja ARA Isla de los Estados suojanaan ARA Hércules, ARA Drummond ja ARA Granville. Suojaavien alusten oli lisäksi tarvittaessa tuettava maihinnousua tykkitulella. Lentotukialusosasto ARA Veinticinco de Mayo suojanaan ARA Hipólito Bouchard, ARA Piedra Buena, ARA Seguí ja ARA Comodoro Py olivat saarten pohjoispuolella. Maihinnousuosaston kokonaisvahvuus oli noin 1000 sotilasta, joista pääosa oli merijalkaväkeä.
Tieto maihinnoususta saatiin vasta sen alettua. Kello 06.00 kuultiin laukauksia merijalkaväen kasarmeilta, jossa ei kuitenkaan ollut miehitystä (kohta D). Hieman myöhemmin havaittiin liikettä kuvernöörinpalatsin takana (kohta G). Hyökkääjien avattua tulen saatiin tieto Yorke Bayn maihinnoususta (kohta F). Puolustajien resurssit eivät riittäneet maihinnousun estämiseen, ja pian myös lentokenttä oli argentiinalaisten hallussa (kohta J).
Brittien merijalkaväen sotilaat torjuivat ensimmäisen hyökkäyksen kuvernöörin palatsiin. Argentiinalaisten pääjoukon edetessä kohti Port Stanleya ne joutuivat brittien ylläkköön (kohta H). Ylläkön tehneiden irtauduttua argentiinalaiset jatkoivat matkaansa Port Stanleyyn (kohta I). Ylivoiman edessä brittiläinen kuvernööri Rex Hunt määräsi britit antautumaan argentiinalaisille. Yksikään britti ei ollut saanut surmansa.
Vangit kuljetettiin Montevideoon.
Poliittisen ratkaisun etsintä
Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi 3. huhtikuuta päätöslauselman numero 502, jossa Argentiinaa kehotettiin välittömään väkivaltaisuuksien lopettamiseen ja vetäytymiseen. Päätöslauselmassa Zaire, Guyana, Irlanti, Jordania, Japani, Togo, Ranska ja USA antoivat tukensa Britannialle. Argentiina sai tukea Panamalta, Kiinalta, Puolalta, Espanjalta. Neuvostoliitto ei osallistunut päätöksen tekoon.
Argentiinalaisten otettua saaret haltuunsa yritti Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig sovitella Argentiinan ja Britannian välillä. 8. huhtikuuta 1982 Haig saapui Lontooseen pikaneuvotteluun Falklandin tilanteesta. Seuraavana päivänä, 9. huhtikuuta, Haig saapui Buenos Airesiin keskustelemaan Argentiinan hallituksen kanssa. Ulkovalloista Euroopan talousyhteisö ilmoitti antavansa täyden tukensa Britannialle ja julistavansa Argentiinan kauppasaartoon. 15. huhtikuuta – 19. huhtikuuta ulkoministeri Haig kävi toiset neuvottelut Argentiinan hallituksen kanssa. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Neuvottelujen ja Haigin käymän "sukkuladiplomatian" tuloksena Britannian onnistui saada itselleen YK:n turvallisuusneuvoston,Euroopan talousyhteisön, Naton ja Brittiläisen kansainyhteisön tuen. Argentiina puolestaan epäonnistui pyrkimyksessään saada tukea Amerikan yhtenäisyysjärjestöltä, OAS:ltä.
Haigin epäonnistuttua sovittelua jatkoi Yhdistyneet kansakunnat, joka päätöslauselmassaan määräsi Argentiinan lopettamaan saarten miehityksen ja kiistan osapuolet ryhtymään kahdenvälisiin neuvotteluihin. Yhdysvalla tuki Britanniaa ja Euroopan talousyhteisö julisti Argentiinan kauppasaartoon. Latinalaisen Amerikan maista vain Kolumbia ja Augusto Pinochetin johtama Chile ilmaisivat tukensa Britannialle. Chilen ja Argentiinan välit olivat vanhastaan huonot, ja maat olivat 1970-luvun lopulla olleet sodan partaalla Tulimaata koskevan aluekiistan takia.
Argentiinan varustautuminen
Argentiinalainen Super Etendard
Falklandin saari jaettiin kahteen puolustusalueeseen, joiden väliraja kulki Bougainvillen saaren länsirannikolta suoraan pohjoiseen. Läntinen rannikkosektori, jonka komentajana oli prikaatikenraali O. E. Parada, käsitti Fox Bayn (8. rykmentti ja 9. pioneerikomppania), Port Howardin (5. rykmentti) ja Goose Greenin tukikohdat (12. rykmentti ja 25. rykmentin C-komppania) sekä Pebblesaaren ja Goose Greenin lentotukikohdat. Itäisen Stanleyn sektorin joukot oli keskitetty Port Stanleyhin, jossa oli kaikkiaan viisi jalkaväkirykmenttiä, 5. merijalkaväkipataljoona, 3. kenttätykistörykmentti, 4. ilmakuljetteinen tykistörykmentti, 10. panssariautokomppania, 601. helikopteripataljoona ja tukevia joukkoja, kuten pioneerikomppanioita ja ilmatorjuntaa.
Britannian vastatoimet
Brittiläinen lentotukialus Hermes
23. huhtikuuta Britannian ulkoasiainministeriö kehotti brittejä lähtemään Argentiinasta. Pääministeri Margaret Thatcher määräsi 29. maaliskuuta kolme ydinsukellusvenettä sekä RFA Fort Austinin lähtemään Etelä-Atlantille. Seuraavana päivänä pääministeri antoi laivaston esikuntapäällikölle amiraali Sir Henry Leachille ohjeen valmistautua saarten takaisin valtaukseen.
Leach lähetti 1. huhtikuuta määräyksen keskeyttää Välimerellä pidetyn harjoituksen ja aloittaa valmistautumisen Etelä-Atlantille siirtymiseen. Edustajainhuone hyväksyi 2. huhtikuuta voimankäytön sekä laivasto-osaston lähettämisen alueelle. Osastoon kuului lopulta 127 alusta, joista 43 varsinaisia laivaston aluksia, 22 Royal Fleet Auxiliaryn sekä loput 62 kauppalaivastosta palvelukseen kutsuttuja.
Britannian hallitus muodosti 6. huhtikuuta sotakabinetin, jonka tehtävänä oli seurata ja ottaa kantaa poliittiseen tilanteeseen. Kabinetti kokoontui joka päivä 12. elokuuta saakka.
Huhtikuun puoleen väliin mennessä Kuninkaalliset ilmavoimat olivat perustaneet tilapäisen lentotukikohdan Ascensioniin (RAF Ascension Island), joka sijaitsi Yhdysvaltain Wideawaken lentotukikohdan alueella. Tukikohtaan sijoitettiin Avro Vulcan B Mk.2 -pommittajia, Handley Page Victor K. Mk.2 -ilmatankkauskoneita ja McDonnell Douglas Phantom FGR Mk.2 -hävittäjiä. Suurin piirtein saman aikaisesti saapui laivaston pääosasto saarelle.
Argentiinan ja Britannian kohtaaminen alkoi jo huhtikuussa, kun etelään matkannutta laivasto-osastoa varjosti Argentiinan ilmavoimien Boeing 707 -lentokone. Osa tiedustelulennoista estettiin lähettämällä Sea Harrier -hävittäjät ilmaan lentotukialuksilta, mutta varsinaisia taistelutoimia ei suoritettu.
Operaatio Paraquet - Etelä-Georgian takaisinvaltaus
HMS Plymouth operaation aikana
Brittien Special Air Servicen vuoristojoukkoja laskettiin maihin 21. huhtikuuta Fortunan jäätikölle, josta niiden oli tarkoitus siirtyä edelleen Leithiin. Osaston eteenmisen kuitenkin esti lumivyöry. HMS Antrimin Wessex-helikopteri nouti osaston takaisin alukselle seuraavana päivänä RFA Tidespringin 845. laivueen Wessex-helikopterien tuhouduttua noutoyrityksissä. SAS:n veneosasto nousi maihin 22. huhtikuuta Grass Islandilla valvoakseen Leithiä ja SBS nousi maihin Houndin lahdella, josta se pyrki etenemään Cumberlandin lahden itärannalle. Jäät kuitenkin estivät siirtymisen ja lopulta osasto siirrettiin helikoptereilla Morainen vuonoon.[
Etelä-Georgian edustalla olleelle laivasto-osastolle annettiin sukellusvenehälytys, jolloin ne siirtyivät HMS Endurancea lukuun ottamatta avomerelle. RFA Tidespring jatkoi 24. huhtikuuta sukellusvenejahtia, kun Argentiinan ilmavoimien Boeing 707 lensi laivasto-osaston yli. Seuraavana päivänä helikopterit vaurioittivat Argentiinan laivaston sukellusvenettä ARA Santa Fetä, jonka miehistö hylkäsi King Edward Pointin laituriin. Sukellusveneuhan päätyttyä maihinnousuosasto laskettiin maihin Hesteslettenissä.
HMS Antrim ja HMS Plymouth tukivat maihin nousseita joukkoja tykkitulella. Joukot etenivät Grytvikeniin ja King Edward Pointiin, jolloin argentiinalaisjoukot antautuivat. 26. huhtikuuta Etelä-Georgian Leithin argentiinalaisjoukkojen komentaja kapteeni Largos allekirjoitti antautumissopimuksen HMS Antrimin kannella. Luutnantti Alfredo Astiz antautui joukkonsa kanssa Stromnessissa. Vangitut joukot sijoitettiin HMS Plymouthille ja HMS Enduranceen.
25. toukokuuta brittiläiset Harrier-hävittäjät ja Avro Vulcan -pommittaja hyökkäsivät Port Stanleyn lentokentälle. Kolme argentiinalaista lentokonetta ammuttiin alas. Päivää myöhemmin Perun presidentti Belaúnde Terry esitti rauhanehdotuksen, johon Argentiinan presidentti Galtieri suostuu periaatteessa ehdottaen joitain muutoksia.
ARA General Belgranon upotus
General Belgrano uppoaa
Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusvene HMS Conqueror varjosti Argentiinan laivaston risteilijä ARA General Belgranon ympärille muodostettua osasto TG79.3:a. Sukellusvene muun muassa ilmoitti osaston sijainnin 2. toukokuuta kello 05.00. Amiraali Woodward antoi kello 08.05 määräyksen upottaa risteilijä, vaikka hänellä ei siihen valtuutusta ollutkaan. Britannian amiraalineuvosto teki kello 09.15 päätöksen, jonka mukaan upottaminen olisi mahdollista myös sotatoimialueen ulkopuolella. Lounaalla asia esiteltiin pääministeri Thatcherille, joka viidentoista minuutin keskustelun jälkeen siunasi päätöksen. Sukellusveneen päällikkö sai tiedon ohjeiden muuttumisesta kello 12.07.
HMS Conqueror laukaisi kello 18.57 1400 jaardin etäisyydeltä kolme vanhan mallista Mk.8-torpedoa, joissa oli suurimmat mahdollisimmat lataukset risteilijän panssarivyön läpäisemiseksi. Kaksi niistä osui upottaen ARA General Belgranon, jolloin sodan tuhoisimmassa yksittäisessä sotatoimessa sai surmansa 323 miehistönjäsentä. The Sun -sanomalehti julkaisi seuraavana päivänä etusivullaan kuuluisan ja keskustelua herättäneen "Gotcha"-otsikon. Sotatoimen jälkeen Argentiinan hallitus torjui Perun tekemän rauhanehdotuksen.
HMS Sheffieldin upotus
HMS Sheffield palaa
Argentiinan ilmavoimien Super Étendard -hävittäjät upottivat 4. toukokuuta Exocet-ohjuksella brittiläisen hävittäjä HMS Sheffieldin, jonka miehistöstä kuoli 20. Yksi brittiläinen Harrier-hävittäjä ammuttiin alas.
Britannian maihinnousua valmistelevat hyökkäykset
Sea Harrier tukialus Hermeksen kannella
7. toukokuuta YK ryhtyi rauhanvälitykseen. 9. toukokuuta britit pommittivat Falklandinsaaria mereltä ja ilmasta. Sea Harrier -tukialushävittäjät upottivat argentiinalaisen hinaaja Narwalin. 14. toukokuuta kolme Argentiinan ilmavoimien A-4 Skyhawk -hävittäjää ammuttiin alas. Britannian pääministeri Margaret Thatcher varoitti, ettei rauhanomainen ratkaisu ole ehkä mahdollinen.
Britannian erikoisjoukot hyökkäsivät 14.-15. toukokuuta välisenä yönä Pebblesaarelle, jolla sijaitsi argentiinalainen lentotukikohta. Yksitoista argentiinalaista lentokonetta tuhottiin maassa. 18. toukokuuta Britannia torjui YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllarin esittämän rauhansuunnitelman. Brittien maihinnousujoukot lähestyivät Falklandinsaaria suuressa laivasaattueessa.
Brittijoukkojen maihinnousu ja eteneminen
Brittijoukkoja rantautumassa San Carlosin lahdella
21. toukokuuta brittijoukot nousivat maihin amfibioajoneuvoilla San Carlosin lahdella (San Carlos Water) itäisen Falklandinsaaren luoteisrannalla. Yhdeksän maihinnousua häirinnyttä argentiinalaista hävittäjää ammuttiin alas, mutta myös HMS Ardent upposi saatuaan pommiosumia. Maihinnousujoukot lähtivät etenemään jalkaisin kohti kahta tavoitetta: etelässä kohde oli Darwinin ja Goose Greenin asutuskeskus ja idässä Port Stanley.
Argentiinalaisten lentotoiminta jatkui vilkkaana. 23. toukokuuta brittiläinen HMS Antelope upposi alukseen osuneen pommin myöhästyneen räjähtämisen vuoksi. Argentiina menetti taisteluissa 10 lentokonetta. 25. päivä HMS Coventryllä kuoli 19 miehistön jäsentä Argentiinan ilmavoimien Skyhawk-hävittäjien upotettua sen kolmella 500 kg:n pommilla. Lisäksi argentiinalainen Exocet-ohjus osui kuljetusalus MV Atlantic Conveyoriin, joka upposi 28.toukokuuta 12 miehistön jäsentä kuoli.
28. toukokuuta brittien ilmahyökkäykset Port Stanleyn lentokentälle jatkuivat. Sodan kovimmat maataistelut käytiin Darwinissa ja Goose Greenissä brittien maahanlaskurykmentin 2. pataljoonan ja argentiinalaisten välillä. 17 brittisotilasta ja noin 50 argentiinalaissotilasta kaatui. 1400 argentiinalaista antautui sotavangiksi.
29. – 30. toukokuuta sotalaivat ja Harrier-hävittäjät pommittivat argentiinalaisten asemia. Britit etenivät ja Douglas varmistettiin. Kolmas maahanlaskurykmentti valtasi takaisin Teal Inletin asutuskeskuksen. 1. kesäkuuta britit toistivat tulitaukoehtonsa. 4. kesäkuuta Britannia torjui Yhdistyneiden kansankuntien turvallisuusneuvostossa Panaman ja Espanjan aselepoa koskevan päätöslauselmaehdotuksen. Kaksi päivää myöhemmin Versailles'n kokous ilmaisi tukensa briteille.
8. kesäkuuta Argentiinan ilmavoimat hyökkäsivät brittiläisiä maihinnousualuksia, RFA Sir Galahadia ja RFA Sir Tristamia, vastaan Port Pleasantissa Bluff Covesta etelään. 53 brittiä kuoli.
Port Stanleyn valtaus ja sodan loppu
Argentiinalaisia sotavankeja
12. kesäkuuta brittien maahanlaskurykmentin 3. pataljoona iski Mount Longdonin vuorelle, jolla sijaitsi Port Stanleyta puolustavien argentiinalaisten asemia. Vastarinta oli sitkeää ja lopulta lähitaistelua käytiin pistimin. 23 brittiä kuoli ja 47 haavoittui, joista 6 kuoli myöhemmin. Argentiinalaisia kaatui 50 ja useampi haavoittui. Myös Two Sisters -vuoren ja Mount Harrietin argentiinalaiset asemat vallattiin brittien kärsiessä vain lieviä tappioita. Kiivaammassa Mount Tumbletownin taistelussa 2. skottilaisrykmentti valtasi argentiinalaisten asemat. Yhdeksän brittiä ja 40 argentiinalaista kaatui sekä 32 antautui. 32 brittiä haavoittui. Brittiläinen hävittäjä HMS Glamorgan vaurioitui Exocet-ohjuksen osumasta, jolloin 13 brittiä haavoittui.
11. - 12. kesäkuuta Stanleyn yöllisessä tykistötulituksessa kolme falklandilaista siviiliä sai surmansa brittialukselta ammutun kranaatin osuttua heidän asuntoonsa. 14. kesäkuuta Port Stanleyn argentiinalainen varuskunta luopui vastarinnasta ja päätti sotatoimet. Argentiinalaiskomentaja Mario Menéndez allekirjoitti antautumissopimuksen. 20. kesäkuuta britit valtasivat vielä takaisin Eteläiset Sandwichsaaret. Britannia päätti muodollisesti vihollisuudet sotatoimialueella.
OSAPUOLTEN TAPPIOT
(Artikkelissa käytetyt lähteet: Teksti: Wikipedia, HS - Kuvat: Internet- Video:Youtube)
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä kokoaa maanantaina 4.6.2012 Helsingin Senaatintorille noin 1100 miestä ja naista sekä noin 60 ajoneuvoa ja kymmenkunta lentokonetta. Myös merivoimien kaksi laivaa Eteläsatamassa ja Lentosotakoulun lentonäytös Kaivopuiston merialueen yllä ovat yleisölle avoimia katsottaviksi.
Kaartin Soittokunta pitää kuviomarssiesityksen Senaatintorilla.
Paraati katselmuksineen ja ohimarsseineen antaa hyvän kuvan tämän päivän Puolustusvoimien osaamisesta ja kalustosta. Vapaaehtois- ja reserviläisjärjestöt esittäytyvät omilla osastoillaan. Kunniavieraina ovat sotiemme veteraanit.
Puolustusvoimat on ylentänyt ja palkinnut ansiomitalein lippujuhlan päivänä sekä reserviläisiä että henkilökuntaa.
HISTORIAA
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on 4. kesäkuuta. Se on virallinen liputuspäivä.
Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen.
Vuosina 1919–1939 juhlaa vietettiin nimellä sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta muistaen hallitukselle uskollisten Suomen tasavallan joukkojen, valkoisten voittoa punaisista sisällissodassa 1918.
Kahtiajaosta muistuttava päivä haluttiin siirtää talvisodan jälkeen toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan sisällissodassa ja talvisodassa kaikkien henkensä antaneiden suomalaisten muistoa, jolloin alkoi kaatuneiden muistopäivän vietto.
Jatkosodan aikana puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäiväänsä 4.6. vietettiin aluksi nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta pian nimeksi vakiintui puolustusvoimain lippujuhlan päivä.
Lippujuhlapäivänä jaetaan myönnetyt kunniamerkit ja ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä.
Puolustusvoimat pitää valtakunnallisen paraatikatselmuksen ja ohimarssin, jonka vastaanottavat puolustusvoimain ylipäällikkö ja puolustusvoimain komentaja.
Suomen itsenäisyyden juhlavuosina eli joka kymmenes vuosi paraati järjestetään Helsingissä.
Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim ja tasavallan presidentti Risto Ryti tarkastavat joukkoja sodan ajan viimeisenä puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Ensossa 4.6.1944
Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloittettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä: puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä
Päivään kuuluvat käynnit sankarihaudoilla. Alkuvuosikymmeninä Suomen lippua pidettiin klo 10-14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, muun osan päivästä (8-10 ja 14-21) kokotangossa. Vuodesta 1977 lähtien kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintuneena liputuspäivänä. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.
Kaatuneiden muistopäivän historiaa
Muistopäivän viettäminen Suomessa sai alkunsa huhtikuussa 1940 järjestetystä evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Mannerheimin antamassa päiväkäskyssä ilmoitettiin, ettei 16. toukokuuta, sisällissodan päättymispäivänä ja siihenastisena puolustusvoimain lippujuhlan päivänä järjestetä juhlallisuuksia. Tällä Mannerheim pyrki korostamaan kansallista yhtenäisyyttä. Päiväkäsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella. Toukokuun kolmatta sunnuntaita nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi ja nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen.
Sankarivainajien muistopäivän kansallisesta viettämisestä vastasi Sotainvalidien Veljesliiton yhdessä Suomen Aseveljien Liiton kanssa vuodesta 1942. Kun jatkosodan jälkeen Moskovan välirauhan tuloksena aseveliyhdistykset oli lakkautettava, työn jatkajaksi tuli 1945 Sotaleskien Huolto, joka yhdistyi 1946 kahden muun muun yhdistyksen kanssa Sotaleskien ja kaatuneitten omaisten huolloksi, vuodesta 1958 Kaatuneiden Omaisten Liitto.
Israel on viime aikoina koventanut Iranin-vastaisia puheitaan. Israel uhkaa iskeä Iranin ydinlaitoksiin, koska se uskoo Iranin kehittävän ydinasetta. Operaatio olisi äärimmäisen vaikea.
Bushehrin ydinvoimala Iranissa
OSIRAK 6.6.1981 - IRAK
Kerran aikaisemmin Israel on suorittanut samantapaisen operaation. Irakilla epäiltiin olevan salainen ydinaseprojekti, jonka kannalta ranskalaisten ja italialaisten avulla rakennuttu Osirakin laitos oli avainkohde.
Operaatio Opera - Isku Osirakin ydinlaitokseen 6.6.1981
Sunnuntaina 6.6.1981 Israelin ilmavoimien koneet tekivät uskaliaan ilmasikun Irakilaista Osirakin ydinvoimalaa vastaan Bagdadin lähistöllä. Hyökkäysosastoon kuului kuusi F-15 Eagle - konetta suojahävittäjinä ja kahdeksan F-16 Fighting Falcon - konetta, joiden aseistuksena oli kaksi 1000 kg pommia kussakin. Matkaa kohteelle oli 1100 km. Koneet lensivät matalalla Jordanian ja Saudi-Arabian ilmatilan kautta kohteelle, missä tapahtui nousu ylös ja pommitus. Kaikki pommit osuivat maaliin, joka vaurioitui pahasti. Ilmatorjunta avasi tulen, mutta liian myöhään - hyökkäys tuli tietenkin yllätyksenä.
Tällä operaatiolla Israel halusi osoittaa omaavansa kyvyn iskeä ilma-aseella hyvinkin kauas, ja myös strategisiin kohteisiin. Jom Kippurin-sodan (1973) jälkeen hankittu uusi lentokalusto, F-15 ja F-16 oli tässä avainasemassa.
Israelilaisia F15C-hävittäjäpommittajien rivistö
OPERAATIO IRANIN YDINLAITOKSIA VASTAAN
Lentokoneita tarvitaan kymmeniä
Israelista on matkaa Iranin ydinkohteisiin noin 1500 - 1800 kilometriä eli paljon enemmän kuin aikaisemmassa operaatiossa 1981.
Edestakainen matka on siis pahimmillaan 3600 kilometriä, eikä tähän ole laskettu varsinaisia iskuja tai mahdollisia ilmataisteluita.
Matka Jerusalemista Teheraniin
Iskuihin käytettäisisn F-15 ja F-16 taistelukoneita, jotka voivat kuljettaa pommeja kohteisiin. Niiden toimintasäde ei kuitenkaan ole riittävä tälläiseen operaatioon. F-15 ja F-16 koneet voidaan kuitenkin tankata ilmassa.
Israelilaista F15-hävittäjää tankataan ilmassa
Lentoreitit ovat vaikeat ja vihamieliset
Israelin lentokoneiden olisi Iraniin päästäkseen käytettävä muiden maiden ilmatiloja.
Lentoreittejä on kolme: pohjoisesta Turkin yli, etelästä Saudi-Arabian kautta tai sitten suoraan itään Jordanian ja Irakin kautta. Ne kaikki ovat ongelmallisia.
Israelin ja Turkin suhteet ovat olleet jäissä sen jälkeen kun israelissotilaat pari vuotta sitten pysäyttivät kovin ottein Gazaan matkalla olleen avustuslaivasaattueen. Saudi-Arabia ei myöskään tule kyseeseen. Ajatus siitä, että Israelin sotakoneet lentäisivät islamilaisten pyhimpien paikkojen yli, on yksinkertaisesti mahdoton.
Todennäköisin reittivaihtoehto kulkisi Irakin kautta. Se taas edellyttäisi koordinointia Yhdysvaltain kanssa, koska Yhdysvallat vastaa yhä suurelta osin Irakin ilmapuolustuksesta ja ilmavalvonnasta Persianlahden alueella.
Iskukohteet syvällä maan uumenissa
Ilmaiskujen todennäköiset kohteet olisivat Natanzin ja Fordon uraaninrikastamislaitokset, Arakin raskasvesireaktori, Isfahanin tutkimuslaitos ja Parchinin sotilastukikohta.
Iranin Ydinlaitosten sijainti
Natanzin ja Fordon laitokset sijaitsevat syvällä maan uumenissa, joten niiden tuhoaminen tai edes vaurioittamienn edellyttäisi valtavaa tuhovoimaa.
Israelilla on käytössään amerikkalaisvalmisteisia GBU-28-pommeja, joita kutsutaan "bunkkerintuhoajiksi". Silti on epävarmaa, ovatko ne riittävän tehokkaita. Israel on hiljattain pyytänyt Yhdysvalloilta uudempia ja tehokkaampia GBU-31-pommeja.
"Bunkkerin tuhoaja" laserohjattu pommi (GBU-28)
Iran ei myöskään katselisi sivusta, jos Israelin sotakoneet tunekutuisivat sen ilmatilaan. Iranin kalusto koostuu pääasiassa neuvosta- tai venäläisvalmisteisista MiG-29-hävittäjistä, sekä jonkin verran vanhoista amerikkalaisista F-14 Tomcat-hävittäjistä. Niiden suorituskyky jää selvästi jälkeen Israelin hävittäjistä. Sen sijaan Iranin ilmapuolustus on hyökkääjälle selkeä uhka. Sen selkärangan muodostavat Neuvostoliitossa suunnitellut SA-5-ohjukset.
2000-luvulla Iran hankki Venäjältä nykyaikaisempia Tor-M1-ohjusjärjestelmiä. Israel pyrkisi luonnollisesti lamauttamaan Iranin ilmapuolustuksen, mutta tehtävä on hyvin hankala.
Iranin kolme päähävittäjätyyppiä yhteislennoilla. (alhaalta - MiG29 Fulcrum, F14 Tomcat, F4 II Phantom)
Iran vastaisi laajentamalla konfliktia
Israel tuskin pystyy onnistuneellakaan operaatiolla täysin lamaannuttamaan Iranin ydinohjelmaa. Isku lähinnä viivästyttäisi sitä joillakin vuosilla. Iskulla tulisi kuitenkin olemaan suuria vaikutuksia varsinkin Lähi-idässä.
Iran pyrkisi todennäköisesti laajentamaan konfliktin alueellliseksi. Apuna se käyttäisi ainakin Libanonissa toimivaa Israelin verivihollista, ääri-islamilaista Hizbollah-järjestöä.Hizbollahilla on runsaasti raketti- ja muuta kalustoa, joilla se iskisi Israeliin. Myös Gazassa valtaa pitävä Hamas-jårjestö saatettaisiin valjastaa Israelin vastaiseen rintamaan. Tosin Hamas on ilmoittanut pysyttelevänsä mahdollisen Israel-Iran-konfliktin ulkopuolella.
Lisäksi Iran yrittäisi lisätä jännitteitä Syyriassa, Egyptissä, Irakissa ja Afganistanissa. Iran saattaisi - tai ainakin yrittäisi vimmatusti - toteuttaa uhkauksensa sulkea Hormuzinsalmi, jonka kautta kulkee noin 20 prosenttia maailman raakaöljystä. Tämä voiti vetää Yhdysvallat liittolaisineen mukaan konfliktiin, jolloin Yhdysvaltain tukikohdat alueella olisivat Iranin ohjusten ja terrori-iskujen kohteena.
Iranilainen sota-alus laukaisee ohjuksen
Terrori-iskujen uhka lännessä kasvaa merkittävästi, etenkin, jos Yhdysvallat osallistuisi iskuun Israelin rinnalla. Vastaiskun pääkohde on silti Israel. Iranilla on laaja kapasiteetti lyhyen, keskipitkän ja jopa pirkän matkan ohjuksia, joiden kantama riittää Israeliin. Ongelmana on laukaisualustojen rajallisuus ja ohjusten epätarkkuus länsimaiden aseisiin verrattuna.
Iranilainen Shahab3-ohjus laukaisualustallaan
Iran Vs Israel - Defense Technologies - Capabilities of War
(Teksti: Ilkka Miettinen , Kuvat ja Video: Internet - Lähteet: HS 23.3.2012 ,Uutistoimistot ja Internet ,Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa/Ahti Lappi)
