IluVon66 at War Blogi: 80 VUOTTA SAKSAN HYÖKKÄYKSESTÄ TANSKAAN JA NORJAAN

Sota Euroopassa oli Suomen talvisodan päättymisen jälkeen ollut vain asemasotaa länsirintamalla, mutta 9. huhtikuuta 1940 aamuyöstä alkoi taas tapahtua Saksan hyökätessä Tanskaan ja Norjaan. Tanska antautui kolmessa tunnissa, mutta Norjasta tuli saksalle kovempi pähkinä. Toki maissa oli eroakin, Saksan rajanaapuri Tanska kovin laakeana oli ideaali moottoroitujen joukkojen käytölle ja asevoimansa laiminlyöneenä sen mahdollisuudet olivat vähäiset. Maastoltaan hyökkääjälle erittäin vaikea Norja ei myöskään ollut lukenut vaaran merkkejä oikein, mutta kesti lopulta huomattavasti pitempään.

Operaation “Weserübung” oli saksalaisilla ollut valmisteilla jo joulukuusta 1939. Taustalla oli toisaalta Saksan varusteluteollisuudelle tärkeän Ruotsin rautamalmin kuljetusten suojelu, toisaalta estää länsiliittoutuneiden eli lähinnä Englannin Norjaan kiinnostuksen muuttuminen sotilaallisiksi teoiksi. Englanti ja Ranska olivat jo Suomen talvisodan aikana osoittaneet Pohjolaan kiinnostusta, jossa Englannilla oli pyrkimys katkaista Saksalta rautamalmin saanti, Ranskalla johtaa kiinnostus sodassa pois sen rajoilta. Suomen auttaminen oli savuverho näille pyrkimyksille.

Tanskaa varten Saksa oli varannut kokonaisen armeijakunnan, jonka alaisuudessa oli mm. kaksi jalkaväkidivisioonaa, moottoroitu jalkaväkiprikaati ja erillisiä pataljoonia. Tämä ilmavoimien kenraali Leonhard Kaupischin XXXI Armeekorps ei lopulta taistellut juuri ollenkaan aivan maiden rajalla tapahtuneita kahakoita lukuun ottamatta vaan Tanskan valtaus oli enemmänkin marssisuoritus. Tanskan asevoimien vahvuus oli hyökkäyksen aikoihin noin 14.000 miestä, mutta taistelujoukkoja on arvioitu siitä olleen noin puolet.

Tanskan valtauksessa saksalaiset toimivat myös uhkarohkeasti lähettämällä Hansestadt Danzig -rahtilaivalla jalkaväkipataljoonan suoraan Kööpenhaminan satamaan. Toiminta pääkaupungissa onnistui ja lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen Tanskan kuningas ja pääministeri päättivät että maa antautuu. Tanska kärsi noin kolmen tunnin sodassa 16 kaatuneen ja 20 haavoittuneen miehen tappiot, saksalaisten tappiot olivat samaa luokkaa. Voimasuhteet ja sotataidot huomioon ottaen lopputulos oli käytännössä ennalta varma vaikka Tanska olisi jatkanut vastarintaa pidempään.

Norja oli maastollisesti Tanskaa vaativampi ja sen osalta tähdättiin tärkeimpien satamakaupunkien eli Oslon, Arendalin, Kristiansandin, Egersundin, Stavangerin, Bergenin, Trondheimin ja Narvikin. Ilmavoimien kannalta tärkeät Fornebun ja Solan lentokentät olivat myös kohteita. Norjaa varten oli osoitettu kenraali Nikolaus von Falkenhorstin XXI Armeijakunta, jonka pääosat olivat peräti viisi jalkaväkidivisioonaa ja yksi vuoristodivisioona eli se oli armeijan kokoluokkaa. Hyvin monitahoista hyökkäystä Norjaan ei tässä pysty yksityiskohtaisemmin käsittelemään, yhteistä kaikille osille oli saksalaisten häikäilemättömyys, joka empiviin norjalaisiin tehosi hyvin. Periaatteessa Norjalla oli kuuden jalkaväkidivisioona sodan ajan vahvuus, mutta saksalaisten hyökätessä rivissä oli vain pataljoona tai kaksi kunkin divisioonan osalta eikä totaalisesta liikekannallepanosta ehditty tai kyetty tekemään ajoissa päätöstä. Ääritapauksissa saksalaiset ajoivat laivoineen satamaan ja hyvin pienin joukoin ottivat ao. kaupungin haltuunsa.

Saksalaisten häikäilemättömillä hyökkäyksillä oli myös kääntöpuolensa, joista Oslon vuonoon ajaneen ja norjalaisten rannikkopatterien tulialueelle tuhoutuneen raskaan risteilijän Blücherin kohtalo on merkittävin. Muutenkin Saksan laivaston tappiot aluksina olivat Norjan valtauksessa kipeät.

“Weserübung” eli “Weserin harjoitus” oli sikäli käänteentekevä operaatio, että siihen osallistuivat maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat yhdessä. Erityisesti Norjaan hyökkääminen vaati näiltä kaikilta uudenlaista yhteistoimintaa. Maavoimien joukkoja kuljetettiin sekä hitaissa normaaleissa rahtilaivoissa että nopeampikulkuisissa sotalaivoissa, laivojen lähtöajat Saksan satamista oli aikataulutettu niin, että toiminta alkaisi yhtä aikaa pitkin Norjan rannikkoa. Merikuljetukset onnistuivat vaikka Englannin vahvan laivaston uhka oli todellinen.

Uutta “Weserübungissa” oli myös laskuvarjojääkärien käyttö. Ensimmäistä kertaa ilmasta vallattiin avainasemassa olevia kohteita. Koska suurin osa Saksan kaksi divisioonaan käsittävistä maahanlaskujoukoista oli jo varattu pitkälle suunniteltuun hyökkäykseen lännessä käytössä oli vain majuri Erich Walterin Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäinen pataljoona. Sen 1. ja 2. komppania suunnattiin Oslon Fornebun lentokentälle, 3. komppania Stavangerin luona olevalle Solan lentokentälle ja 4. komppania Tanskaan Falsterin ja Fünenin väliselle sillalle. Muissa kohteissa yllätys onnistui, mutta sumun takia 1. ja 2. komppania päätyivät ensin Tanskaan Alborgin kentälle ja vasta myöhemmin Fornebuhun. Uusi aselaji onnistui ensimmäisissä taisteluissaan lähes täydellisesti, yllätys oli enemmän kuin puoli voittoa.

Tanskan valtauksen jälkeen Saksa hallitsi suvereenisti pääsyä Itämerelle ja aikanaan koko Norjan vallattuaan se ilmestyi pohjoisessa Suomen naapuriksi. Tällä tuli olemaan suuri merkitys Suomelle kun Saksan mielenkiinto kääntyi lännen voitollisen sotaretken jälkeen itään. Suomelle jäi vähänlaisesti vaihtoehtoja, joista ainoa looginen oli pyrkiä yhteistyöhön Saksan kanssa.

Tanskan valtaus kartalla, huomaa maahanlaskuja tarkoittavat laskuvarjot Falsterin ja Fünenin välissä sekä Aalborgin lentokentän kohdalla.

Norjan valtauksen alkuvaihe kartalla, saksalaisten joukot ja liikkeet sinisellä, norjalaisten ja brittien punaisella.

Tanskalaisia sotilaita, kuvaan liitetekstin mukaan 9.4.1940. Tanska oli laiminlyönyt asevoimansa ja ilmeisesti puolustustahdossakin oli toivomisen varaa.

Saksalla ei ollut maihinnousuun tarkoitettua aluskalustoa vaan käytössä oli normaaleja rahtilaivoja sekä sota-aluksia. Kuvassa raskas risteilijä Admiral Hipper purkaa maihinnousevia joukkoja.

Saksalaisia Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäisen pataljoonan miehiä Oslon Fornebun lentokentällä. Koko Weserübungiin osallistui vain neljä komppaniaa laskuvarjojääkäreitä, mutta heidän toimintansa oli menestys.

Raskas rtisteilijä Blücher upposi Oslo-vuonoon ajettuaan toimintavalmiin norjalaisen rannikkotykistön tulialueelle. Menetys oli Saksan Kriegsmarinelle erityisen kipeä.