HITLERIN KUOLEMASTA 75 VUOTTA

Ihmiset juhlivat diktaattorin kuolemaa ympäri maailma.

30 . huhtikuuta 1945 toinen maailmansota, joka oli alkanut 1.9.1939, oli päättymässä Euroopan osalta tuhoutuneen Berliinin raunioille. Neuvostojoukot joutuivat vielä taistelemaan Berliinin kaduilla, kuten myös länsiliittoutuneet läntisissä Saksan osissa.

Neuvostosotilaita sekä kuollut saksalainen sotilas Berliinissä 1945. Saksalaissotilaan uniformuun on kiinnitetty rautaristi.

Hitlerin uni viimeisenä yönä oli jäänyt vian kolmen tunnin mittaiseksi. Puolenyön jälkeen 30.huhtikuuta 1945 hän oli hyvästellyt henkilökuntansa ja vetäytynyt hetkeksi lepäämään. Kello 5 aamulla Hitler nousi ylös ja pyysi valtakunnankanslian ja sen alla sijaitsevan Fuhrerbunkkerin puolustuksesta vastaavan SS-Brigadefuhrer Wilhelm Monken antamaan tilanneraportin.

"Venäläiset ovat Potsdamer Platzilla, alle 400 metrin päässä valtakunnankansliasta", kertoi SS-kenraalimajuri Mohnke tilanteen toivottomuudesta.

Puolilta päivin Hitler tapasi vielä Berliinin puolustuksesta vastaavan tykistökenraali Helmut Weidlingin, joka ilmoitti näkemyksenä: Taistelu Berliinistä hävittäisiin saman päivän iltaan mennessä.

Puna-armeijan sotilaiden punalipun nosto Berliinin Valtiopäivätalon harjalla 2.5. 1945

Ironista kyllä venäläisten ykköstavoite ei natsijohtajien pelosta huolimatta ollut Fuhrerbunker, jonka he valtasivat vasta kaksi päivää myöhemmin 2. toukokuuta, Venäläiset eivät uskoneet Hitlerin olevan enää Berliinissä, vaan paenneen esikuntineen etelään jo paljon aiemmin.

Hitler saneli viimeisen päiväkäskynsä ja antoi saarroksissa oleville joukoille luvan yrittää läpimurtoa pienissä ryhmissä ulos Berliinistä. Natsijohtaja teki myös päätöksen kohtalostaan.

"Huhtikuun 30. päivä 1945 Bormann ilmoitti minulle puolenpäivän jälkeen, että Hitlerin päätös on lopullinen; hän aikoo ampua itsensä tänään. Myös Eva Braun tekee itsemurhan. Ruumiit on määrä polttaa", todisti Hitlerin adjutantti Otto Guntsche 1956.

Hän antoi määräyksen kerätä mahdollisimman paljon polttoainetta ja viedä ne bunkkerin sisäänkäynnin luo.

Noin kello 13 Hitler nautti viimeisen ateriansa sihteeriensä Gertraud Jungen ja Gerda Christianin kanssa. Aterian jälkeen Hitler hyvästeli sihteerinsä ja pari tuntia myöhemmin, kello 15:20-15:25 hän sulkeutui asuintiloihinsa yhdessä Eva Braunin kanssa.

Adolf Hitler ja Eva Braun Baijerin Obersalzbergin teehuoneessa silloin kun kaikki oli vielä toisin.

Eri lähteistä riippuen Hitlerin itsemurha tapahtui 30.4.1945 kello 15:30-15:50. Hitlerin huoneiden rautaovien läpi ei kuulunut ääniä, esimerkiksi laukausta. Hitlerin sotilaspalvelija Heinz Linge oli ensimmäinen, joka meni sisään Hitlerin huoneistoon.

Linge ja Gunsche kuvailivat kuulustelijoilleen 1950-luvulla mahdollisimman tarkoin näkymän Hitlerin olohuoneessa. Heidän kertomuksensa ovat hyvin yhteen pitäviä.

”Adolf Hitlerin ja Eva Braunin ruumiit ovat sohvalla eteisen ovea vastapäätä. Hitler istuu edestä katsoen vasemmalla. Hänen päänsä on retkahtanut hieman vasemmalle ja eteen. oikea käsi retkottaa yli käsinojan. Hänen silmänsä ovat auki.", kertoi Linge.

Heti Lingen ja Bormannin jälkeen olohuoneeseen tullut Gunsche kertoi: ”Näen haavan hänen oikeassa ohimossaan, juuri  kohdassa, jossa oikea kulmakarva päättyy. Siinä on verta ja tummunut jälki. Hänen suunsa on osin avoinna. Lattialla käsinojan alla on pieni lätäkkö verta.

Gunsche meni viereiseen kokoushuoneeseen ja ilmoitti siellä odottaville: ”Fuhrer on kuollut!.

Lingen mukaan Eva Braunin ruumis makasi sohvalla puoli-istuvassa asennossa, vartalo noin30 sentin päässä Hitleristä. Braun oli nostanut jalkansa sohvalle vasemmalle. ”Hänen silmänsä ovat avoinna ja huulet tiukasti yhteen puristuneina. Hänessä ei ole näkyviä vammoja.”

Hitler oli surmannut itsensä laukauksella ohimoon ja Eva Braun ottamalla sinihappomyrkkyä. Hitlerin ja Braunin ruumiit vietiin bunkkerin ulkopuolelle, valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen.

Järjetön taistelu Berliinistä jatkui Hitlerin kuolemasta huolimatta. Vasta yli vuorokausi itsemurhan jälkeen 1. toukokuuta 1945 kello 22.26 Radio Hamburg kertoo kansalle uutisen: ”Fuhrerin päämaja ilmoittaa, että Fuhrerimme Adolf Hitler kaatui tänään iltapäivällä komentopaikallaan valtakunnankansliassa taistellessaan bolsevismia vastaan viimeiseen hengenvetoon saakka”.

 LEHTIEN ETUSIVUT KERTOIVAT HITLERIN KUOLEMASTA

 

Artikkelin tekstilähteet: IS teema: natsien tuho, Internet

Kuvat: Internet

Video: Youtube

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ 27.4.2020

Muistakaahan Koronan aiheuttamien vaikeuksien keskellä, että joillakin on ollut joskus myös aika pahat paikat - siis pahemmat! Joillakin se matka kesti jopa useita vuosia. Noin 97 000 siviiliuhrit mukaan lukien jäi sille tielle. Pysyvän vamman sai yli 100 000 – henkisistä vammoista puhumattakaan! Se on tänään taas kynttilän paikka isäukon haudalle! "Unski" oli rintamalla vuosina 1941- 1944.

80 VUOTTA LIITTOUTUNEIDEN MAIHINNOUSUSTA NORJAAN

Englanti ja Ranska nousivat maihin Norjassa 80 vuotta sitten eli 14. huhtikuuta 1940. Pääkohde oli Narvikissa, koska operaation pääasiallinen tavoite oli estää em. sataman kautta Ruotsin rautamalmin kuljetukset vihollismaa Saksaan. Narvik oli rautateitse yhteydessä ruotsalaisiin malmikaivoksiin ja myös ao. radan haltuunotto oli ollut erityisesti Englannin suunnitelmissa jo Suomen talvisodan aikana. Suomen sotaa oli tarkoitus käyttää savuverhona sille, että varsinainen kohde oli rautamalmi. Suomen asia oli julkisuudessa esitetty syy, mutta taustalla oli siis toiset asiat. Tuolloin asia kaatui siihen, että sen kummemmin Norja kuin Ruotsikaan eivät halunneet vieraiden joukkojen käyttävän aluettaan. Suomikaan ei lopulta tarttunut tähän ”avuntarjoukseen”.

Liittoutuneet eivät näytä jakaneen ajatuksiaan huhtikuun maihinnoususta Norjan kanssa tai siltä aikeeseensa lupaa edes pyytäneen. Tämä kuvastaa myös puolustuksensa laiminlyöneen Norjan tilaa Saksan ja toisaalta liittoutuneiden kohdistaessa siihen kiinnostustaan lopputalvesta 1940, oltiin puun ja kuoren välissä eikä omaa puolustusvalmiuttakaan haluttu tehostaa.

Liittoutuneiden operaatioon varatut joukot ja laivat olivat Suomen yhteyden takia kuitenkin olemassa ja Norjan osalta syntyi Saksan ja länsiliittoutuneiden välille kilpailu, jonka voitti Saksa nousemalla maihin Norjan tärkeimmissä satamakaupungeissa 9. huhtikuuta. Rautamalmin osalta tärkeässä Narvikissa saksalaisjoukot tuotiin paikalle kymmenellä hävittäjällä, jotka eivät kovin hyvin joukkojenkuljetukseen soveltuneet, mutta niitä oli käytettävä nopeuden takia, maihinnousseella joukolla oli pisin merimatka kuljettavanaan ja normaalit hitaat rahtilaivat olisivat varmasti paljastuneet Norjaa vahtivalle Englannin laivastolle.

Liittoutuneiden maihinnousua edelsi kaksi Narvikin edustalla vuonossa käytyä meritaistelua 10. ja 13. huhtikuuta. Näissä tuhoutuivat kaikki kymmenen saksalaista hävittäjää brittilaivaston yllätettyä ne. Saksalaisten hävittäjien olisi suunnitelman mukaan pitänyt poistua paikalta aavalle merelle jo aikaisemmin, mutta niille polttoainetäydennystä tuovista aluksista vain toinen oli päässyt Narvikiin ja pulaa tuli myös ampumatarvikkeista. Osan saksalaisista hävittäjistä niiden miehistö ajoi rantaan tai tuhosi muuten. Menetys oli Kriegsmarinelle erittäin kipeä, se menetti puolet hävittäjistään Narvikissa. Kun tähän lisätään vielä yhden raskaan ja yhden kevyen risteilijän menetys operaatio Weserübungissa niin voi sanoa Saksan merivoimien kokeneen kohtuuttoman suoneniskun muihin asevoimien osiin nähden. Hävittäjien miehistöistä suurin osa eli yli 2000 miestä säästyi ja heidät liitettiin jalkaväkenä maihinnousseisiin saksalaisiin.

Narvikissa maihin nousi 9. huhtikuuta kenraaliluutnantti Eduard Dietlin komennossa vahvennettu vuoristojääkärirykmentti 139. Gebirgsjäger-Regiment sekä 3. Vuoristodivisioonan esikunta. Kuljetustavasta johtuen mukana oli vain vähän raskasta aseistusta, mm. tykistöä oli erittäin vähän ja se oli kevyttä vuoristotykistöä. Narvikissa oli hyvin vähän norjalaisia joukkoja ja se antautui käytännössä heti ilman vastarintaa. Dietlistä ja hänen joukoistaan tuli koko saksalaisten Norjan valtauksen suurin sankaritarina eikä syyttä. Ylivoimaa vastaan taistellen se peräytyi kohden Ruotsin rajaa ja vain vaikeissa oloissa ilmateitse tehty huolto ja täydennys sekä länsirintaman tapahtumat pelastivat sen. Alun perin vahvennettu rykmentti sai täydennykseksi ilmateitse pataljoonan laskuvarjojääkäreitä ja pikakoulutetun, laskuvarjoilla hypänneen vuoristojääkäripataljoonan. Dietlin alaisuudessa taisteli lopulta englantilaisia ja ranskalaisia vastaan saksalaisia vuoristojääkäreitä, ilmavoimiin kuuluvia laskuvarjojääkäreitä ja merivoimien matruuseja. Narvikin taistelu toi Dietlille Rautaristin ritariristin ja myöhemmin Suomessa 1941 operoineen vuoristojääkäriarmeijakunnan komentajuuden sekä lopulta Wehrmachtin Suomessa toimineen vuoristoarmeijan johdon sekä kenraalieverstin arvon.

Liitoutuneiden maihinnousupaikkoja olivat 14. huhtikuuta myös Namsos ja pari päivää myöhemmin Andalsnes, mutta nämä jäivät sivusotanäyttämöiksi, ratkaisuun liittoutuneet pyrkivät Narvikissa. Nämä sivujuonteet evakuoitiin jo toukokuun alussa parisen viikkoa maihinnousun jälkeen.

Yleiskuva Norjan maihinnousuista kartalla, saksalaisten toimen sinisellä ja liittoutuneiden punaisella.

Ranskalaisia ja brittejä Norjassa, vasemmalla kaksi ranskalaista vuoristojoukkojen upseeria, heidän vieressään Ranskan muukalaislegioonan upseeri ja oikealla brittilaivaston upseeri.

Saksalainen hävittäjä tuhoutuneena Narvikissa.

Brittejä 1-6th Duke of Wellington’s Regimentistä menossa Norjaan puolalaisella Sobieski-rahtilaivalla. Huomaan Bren-pikakivääri ilmatorjuntalavetilla. 

Narvikin kaupunki kärsi taisteluissa. Taustalla satamaa ja uponneita laivoja, huomaa vuonon erittäin jyrkät rannat.

***************************

Artikkelin alkuperäinen lähde SUOMEN SOTILAS: http://www.suomensotilas.fi/

80 VUOTTA SAKSAN HYÖKKÄYKSESTÄ TANSKAAN JA NORJAAN

Sota Euroopassa oli Suomen talvisodan päättymisen jälkeen ollut vain asemasotaa länsirintamalla, mutta 9. huhtikuuta 1940 aamuyöstä alkoi taas tapahtua Saksan hyökätessä Tanskaan ja Norjaan. Tanska antautui kolmessa tunnissa, mutta Norjasta tuli saksalle kovempi pähkinä. Toki maissa oli eroakin, Saksan rajanaapuri Tanska kovin laakeana oli ideaali moottoroitujen joukkojen käytölle ja asevoimansa laiminlyöneenä sen mahdollisuudet olivat vähäiset. Maastoltaan hyökkääjälle erittäin vaikea Norja ei myöskään ollut lukenut vaaran merkkejä oikein, mutta kesti lopulta huomattavasti pitempään.

Operaation “Weserübung” oli saksalaisilla ollut valmisteilla jo joulukuusta 1939. Taustalla oli toisaalta Saksan varusteluteollisuudelle tärkeän Ruotsin rautamalmin kuljetusten suojelu, toisaalta estää länsiliittoutuneiden eli lähinnä Englannin Norjaan kiinnostuksen muuttuminen sotilaallisiksi teoiksi. Englanti ja Ranska olivat jo Suomen talvisodan aikana osoittaneet Pohjolaan kiinnostusta, jossa Englannilla oli pyrkimys katkaista Saksalta rautamalmin saanti, Ranskalla johtaa kiinnostus sodassa pois sen rajoilta. Suomen auttaminen oli savuverho näille pyrkimyksille.

Tanskaa varten Saksa oli varannut kokonaisen armeijakunnan, jonka alaisuudessa oli mm. kaksi jalkaväkidivisioonaa, moottoroitu jalkaväkiprikaati ja erillisiä pataljoonia. Tämä ilmavoimien kenraali Leonhard Kaupischin XXXI Armeekorps ei lopulta taistellut juuri ollenkaan aivan maiden rajalla tapahtuneita kahakoita lukuun ottamatta vaan Tanskan valtaus oli enemmänkin marssisuoritus. Tanskan asevoimien vahvuus oli hyökkäyksen aikoihin noin 14.000 miestä, mutta taistelujoukkoja on arvioitu siitä olleen noin puolet.

Tanskan valtauksessa saksalaiset toimivat myös uhkarohkeasti lähettämällä Hansestadt Danzig -rahtilaivalla jalkaväkipataljoonan suoraan Kööpenhaminan satamaan. Toiminta pääkaupungissa onnistui ja lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen Tanskan kuningas ja pääministeri päättivät että maa antautuu. Tanska kärsi noin kolmen tunnin sodassa 16 kaatuneen ja 20 haavoittuneen miehen tappiot, saksalaisten tappiot olivat samaa luokkaa. Voimasuhteet ja sotataidot huomioon ottaen lopputulos oli käytännössä ennalta varma vaikka Tanska olisi jatkanut vastarintaa pidempään.

Norja oli maastollisesti Tanskaa vaativampi ja sen osalta tähdättiin tärkeimpien satamakaupunkien eli Oslon, Arendalin, Kristiansandin, Egersundin, Stavangerin, Bergenin, Trondheimin ja Narvikin. Ilmavoimien kannalta tärkeät Fornebun ja Solan lentokentät olivat myös kohteita. Norjaa varten oli osoitettu kenraali Nikolaus von Falkenhorstin XXI Armeijakunta, jonka pääosat olivat peräti viisi jalkaväkidivisioonaa ja yksi vuoristodivisioona eli se oli armeijan kokoluokkaa. Hyvin monitahoista hyökkäystä Norjaan ei tässä pysty yksityiskohtaisemmin käsittelemään, yhteistä kaikille osille oli saksalaisten häikäilemättömyys, joka empiviin norjalaisiin tehosi hyvin. Periaatteessa Norjalla oli kuuden jalkaväkidivisioona sodan ajan vahvuus, mutta saksalaisten hyökätessä rivissä oli vain pataljoona tai kaksi kunkin divisioonan osalta eikä totaalisesta liikekannallepanosta ehditty tai kyetty tekemään ajoissa päätöstä. Ääritapauksissa saksalaiset ajoivat laivoineen satamaan ja hyvin pienin joukoin ottivat ao. kaupungin haltuunsa.

Saksalaisten häikäilemättömillä hyökkäyksillä oli myös kääntöpuolensa, joista Oslon vuonoon ajaneen ja norjalaisten rannikkopatterien tulialueelle tuhoutuneen raskaan risteilijän Blücherin kohtalo on merkittävin. Muutenkin Saksan laivaston tappiot aluksina olivat Norjan valtauksessa kipeät.

“Weserübung” eli “Weserin harjoitus” oli sikäli käänteentekevä operaatio, että siihen osallistuivat maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat yhdessä. Erityisesti Norjaan hyökkääminen vaati näiltä kaikilta uudenlaista yhteistoimintaa. Maavoimien joukkoja kuljetettiin sekä hitaissa normaaleissa rahtilaivoissa että nopeampikulkuisissa sotalaivoissa, laivojen lähtöajat Saksan satamista oli aikataulutettu niin, että toiminta alkaisi yhtä aikaa pitkin Norjan rannikkoa. Merikuljetukset onnistuivat vaikka Englannin vahvan laivaston uhka oli todellinen.

Uutta “Weserübungissa” oli myös laskuvarjojääkärien käyttö. Ensimmäistä kertaa ilmasta vallattiin avainasemassa olevia kohteita. Koska suurin osa Saksan kaksi divisioonaan käsittävistä maahanlaskujoukoista oli jo varattu pitkälle suunniteltuun hyökkäykseen lännessä käytössä oli vain majuri Erich Walterin Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäinen pataljoona. Sen 1. ja 2. komppania suunnattiin Oslon Fornebun lentokentälle, 3. komppania Stavangerin luona olevalle Solan lentokentälle ja 4. komppania Tanskaan Falsterin ja Fünenin väliselle sillalle. Muissa kohteissa yllätys onnistui, mutta sumun takia 1. ja 2. komppania päätyivät ensin Tanskaan Alborgin kentälle ja vasta myöhemmin Fornebuhun. Uusi aselaji onnistui ensimmäisissä taisteluissaan lähes täydellisesti, yllätys oli enemmän kuin puoli voittoa.

Tanskan valtauksen jälkeen Saksa hallitsi suvereenisti pääsyä Itämerelle ja aikanaan koko Norjan vallattuaan se ilmestyi pohjoisessa Suomen naapuriksi. Tällä tuli olemaan suuri merkitys Suomelle kun Saksan mielenkiinto kääntyi lännen voitollisen sotaretken jälkeen itään. Suomelle jäi vähänlaisesti vaihtoehtoja, joista ainoa looginen oli pyrkiä yhteistyöhön Saksan kanssa.

Tanskan valtaus kartalla, huomaa maahanlaskuja tarkoittavat laskuvarjot Falsterin ja Fünenin välissä sekä Aalborgin lentokentän kohdalla.

Norjan valtauksen alkuvaihe kartalla, saksalaisten joukot ja liikkeet sinisellä, norjalaisten ja brittien punaisella.

Tanskalaisia sotilaita, kuvaan liitetekstin mukaan 9.4.1940. Tanska oli laiminlyönyt asevoimansa ja ilmeisesti puolustustahdossakin oli toivomisen varaa.

Saksalla ei ollut maihinnousuun tarkoitettua aluskalustoa vaan käytössä oli normaaleja rahtilaivoja sekä sota-aluksia. Kuvassa raskas risteilijä Admiral Hipper purkaa maihinnousevia joukkoja.

Saksalaisia Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäisen pataljoonan miehiä Oslon Fornebun lentokentällä. Koko Weserübungiin osallistui vain neljä komppaniaa laskuvarjojääkäreitä, mutta heidän toimintansa oli menestys.

Raskas rtisteilijä Blücher upposi Oslo-vuonoon ajettuaan toimintavalmiin norjalaisen rannikkotykistön tulialueelle. Menetys oli Saksan Kriegsmarinelle erityisen kipeä.

Blücher uppoamassa.

***************************

Artikkelin alkuperäinen lähde SUOMEN SOTILAS: http://www.suomensotilas.fi/