Taas tuli kahlattua lisää sisällissodan historiaa. Tällä kertaa oli kierroksessa aihealueeltaan vähän erikoisempi opus. Panssarijunat ja niiden käyttö sodassa ovat olleet minulle aika iso musta-aukko omaksumassani sotahistoriassa. Sisällissotahan oli toisaalta radanvarsisotaa. Autoista ja autoteistä ei vielä huolinut edes puhua, ei vallankaan talvella, jolloin liikkuminen oli paitsi jalkamarssien ja hevoskuljetusten sekä erityisesti junaliikenteen varassa. Punaiset käyttivät panssarijunia vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi venäjältä kävi jokunen juna pyörähtämässä sotanäyttämöllä. Valkoisten panssarijunakalusto oli huomattavasti heikompaa, mutta parani sotasaaliskaluston hankkimisen myötä.
Suomen sisällissodassa käytettyjen panssarijunien määrä on epäselvä, mutta punaisilla oli ilmeisesti ainakin kuusi panssarijunaa. Punaisten junat olivat mukana useissa taisteluissa sodan aikana. Maaliskuun lopulla 1918 panssarijunat 1 ja 3 osallistuivat toimintaan Kangasalan-Messukylän-Suinulan suunnalla, jossa ne törmäsivät toisiinsa vetäytymisvaiheen aikana. Saksan Itämeren divisioonan hyökättyä Vantaalle 11.–14. huhtikuuta panssarijuna toimi näkyvänä osana punaisten puolustusta, samoin kuin kuun loppupuolella Karjalankannaksen alueella.
Tämän teoksen pääosassa on enimmäkseen panssarijuna n:o1 ja sen miehistö.
Punaisten panssarijuna n:o 1 Toijalan asemalla.
Panssarijuna n:o 1:n miehistöä.
Tampereen valtauksen jälkeen valkoisille jäänyt punaisten panssarijuna n:o 3.
Venäläisten aseapuna tullut panssarijuna "Partisaani" valkoisten valtaamana.
Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja antoi taas uutta ulottuvuutta tietämykseeni Suomen sisällissodasta. Harvemmin tulee muutenkin luetuksi naistutkijan tai kirjailijan historiaan liittyviä kirjoja. Toisaalta luinhan minä Sofi Oksasenkin puhdistuksen, ja sitäkin voi sanoa ainakin osittain historialliseksi romaaniksi. Kirjan oli muuten helppolukuinen ja sain sen runnottua aika nopeasti kannesta kanteen. Kuvamateriaalikin oli mukana, mutta sitä ei ole mielestäni koskaan riittävästi. Varsinaisesti panssarijuniin liittyviä kuvia on varmaankin aika rajallisesti saatavilla.
Ainoa asia joka kirjassa häiritsi oli ihmisten nimien tulva. En aina oikein pysynyt mukana junien miehistön ja muunkaan tarinaan liittyvien ihmisten esille tuonnissa. Pienistä vioista huolimatta kirja oli mielenkiintoinen ja antoi piristävän lisän lukuvalikoimaani.
***************************
PUNAISTEN PANSSARIJUNA 1918
Suomen sisällissodassa punakaarti käytti asetta, jollaista ei ennen ollut näillä main nähty: panssarijunaa. Punakaartin eliittitaistelijoiden miehittämä panssarijuna n:o 1 osallistui sodan tärkeimpiin taisteluihin ympäri Etelä-Suomea. Se nähtiin niin Helsingissä, Tampereella, Lylyssä, Vilppulassa, Orivedellä, Karjaalla, Inkoossa, Riihimäellä, Lahdessa kuin Kouvolassa. Valkoiset pelkäsivät sitä ja punaiset hurrasivat sen puuskuttaessa ohi.
Punaisten panssarijuna 1918 seuraa sisällissodan tapahtumia panssarijunan miesten silmin. He kokevat sodan toiveikkaan alun, verisen käännekohdan ja paniikinomaisen paon vihollisen tieltä. Punaisten huolimattomuus, epäonnistuneet ajoitukset ja silkka huono onni seuraavat toistaan. Silti periksi ei anneta ja puolustaudutaan, vaikka saartorengas kiristyy kaikilla rintamanosilla.
Tietokirjailja Tuija Wetterstrand on tehnyt vuosien arkistotyön kirjaa varten. Tuloksena on vetävä teos, joka koukuttaa lukijansa alusta loppuun. Vaikka sodan lopputulos tiedetään, kirjan loppuratkaisu on yllättävä.
ISBN: 978-952-264-740-5
Kirjoittaja: Tuija Wetterstrand
Julkaisuajankohta: 8 / 2017
Sivumäärä: 250
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti