Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

tiistai 15. tammikuuta 2013

PALLADA - Паллада

This story in english:  http://iluvon66.blogspot.fi/2013/01/pallada.html

Venäläinen panssarilaiva Pallada upposi yli 98 vuotta sitten Suomen vesillä. Suomalainen sukellusryhmä löysi Palladan vuonna 2000.

Panssaroitu risteilijä Pallada

Maailmansota, jota paljon myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan ensimmäiseksi maailmansodaksi, alkoi elokuun ensimmäisenä päivänä 1914. Vastakkain olivat toisella puolella ”keskusvallat” Saksa ja Itävalta-unkari ja toisella puolella ”ympärysvallat” Venäjä sekä Ranska ja Britannia.
Venäjän johto pelkäsi Saksan hyökkäävän Pietariin, keisarikunnan pääkaupunkiin, joko mereltä tai Suomen kautta maata pitkin. Kuten historiankirjoista muistamme, Suomi kuului tuolloin Venäjän keisarikuntaan. Maahyökkäyksen varalta Venäjän armeija siirsi Suomeen 30 000 sotilasta heti sodan alussa.
Saksan merihyökkäyksen varalta Suomen lahden poikki laskettiin useita miinaketjuja. Pisin niistä kulkisi koko Suomenlahden poikki Porkkalasta Naissaareen.

Suomen ja Viron rannikolle jätettiin kapeat väylät, joista omat laivat saattoivat kulkea. näitä reittejä valvottiin rannikkopattereista.
Suurin vastuu Pietarin puolustamisesta oli kuitenkin Venäjän Itämeren-laivastolla, joka oli keisari Nikolai II:n erityisessä suojeluksessa. Se oli keisarin oma laivasto.
Pallada oli Itämeren laivaston ylpeys. Se oli peräti 137 metriä pitkä uudenaikainen sota-alus, joka oli otettu käyttöön vuonna 1911, siis vain kolme vuotta aikaisemmin.
Palladan rakentaminen oli kestänyt vuosia, koska Pietarissa oli valmisteilla yhtä aikaa kolme suurta sota-alusta: Pallada ja sen kaksi sisaralusta Bajan ja Admiral Makarov.


 Pallada - Bajan-luokan risteilijä oli ensimmäinen sota-alus, jonka Venäjän keisarillinenlaivasto menetti ensimmäisessä maailmansodassa

Pituus: 137m, Leveys: 17,5m, Uppouma: 7 860tn, Koneteho: 16500hv(12 500kw), Nopeus: 21 solmua (39km/h), Miehistö: 597, Aseistus: 2x203mm tykkejä, 8x152mm tykkejä, 20x75mm tykkejä, 4x47mm tykkejä, 2x381mm torpedoputkia
 
Venäläiset laivat hallitsivat sodan alussa lähes koko Suomenlahtea. Ne pitivät kotisataminaan Pietarin lisäksi Tallinnaa, Helsinkiä ja Hankoa.
Venäjä sai Itämeren merivalvontaan apua liittolaiseltaan Britannialta, joka lähetti sukellusveneitä Suomenlahdelle. Ne saivat käyttää tukikohtinaan Helsinkiä ja Hankoa.
Saksan laivasto joutui pysyttelemään kaukana Itämerellä, koska sillä ei ollut tukikohtia Suomenlahden rannalla. Saksalaislaivojen piti purjehtia Suomenlahdelle Itämeren etelärannalta asti.
Saksan laivasto halusi kuitenkin koetella voimiaan ja tunkeutui elokuun lopulla Suomenlahdelle. Alku oli huono, suorastaan nolo.
Risteilijä Magdeburg, Saksaan laivaston ylpeys juuttui matalikkoon Viron rannikolla. Magdeburg pysyi niin lujasti pohjassa, ettei saksalaisten lopulta auttanut muu kuin räjäyttää oma laivansa.
Ennen räjäytystä saksalaiset heittivät hädissään mereen laivan asiakirjoja. Mereen meni myös hyvin salainen Saksan merivoimien koodisto.
Kun Pallada ja muut venäläiset laivat tulivat räjäytyspaikalle, ne onkivat saksalaisten koodikirjat merestä. Niistä annettiin kopio briteille, ja koodiston avulla Venäjän ja Britannian laivastot pystyivät kuuntelemaan Saksan merivoimien sisäistä radioliikennettä.
Magdeburgin menetys oli saksalaisille niin suuri nöyryytys, että sille haluttiin hakea hyvitystä. Sodan laki, silmä silmästä ja hammas hampaasta, vaati kostoa.
Myöhemmin syksyllä saksalaiset ryhtyivät härnäämään venäläisiä. tarkoitus oli houkutella venäläiset laivat sellaiselle paikalle, jossa ne joutuisivat saksalaisten sukellusveneiden tulilinjalle.

 Risteilijä Magdeburg 1911

Sunnuntaina 11.lokakuuta 1914 Hangossa oli kirkas sää. Tuuli oli heikkoa, ja merenkäynti kohtalainen, kun Pallada ja sen sisaralus Bajan lähtivät torpedoveneiden saattamina satamasta ulos merelle partioimaan.
Näkyvyys merellä oli hyvä. Se oli tärkeää, sillä laivojen miehistön oli koko ajan tähystettävä merelle. Tutkia ei vielä ollut, ja vihollinen piti havaita silmin.
Panssariristeilijä Pallada oli mahtava laiva. Sen voimanlähteenä oli kaksi höyrykonetta, jotka pyörittivät aluksen potkureita. Kyljet oli vahvistettu lähes kahdenkymmenen senttimetrin paksuisella panssarilla. Aluksella oli peräti kymmenen tykkiä ja 22 kanuunaa.
Myös laivan miehistä oli huippuluokkaa. Palladan päällikkönä oli 1. luokan kapteeni Sergei Romanovitz Magnus, hieman yli 40-vuotias kokenut ja ansioitunut meriupseeri. Hän oli valmistunut vuonna 1890 merikadettikoulusta ja kunnostautunut Venäjän ja Japanin sodassa.
Magnus oli palkittu useilla kunniamerkeillä. Hänen sotilasarvonsa oli niin korkea, että se vastasi maavoimien everstin arvoa.
Hänen apunaan palveli kaksikymmentä upseeria. hekin olivat kokeneita miehiä, joilla oli tarkka keskinäinen arvojärjestys. Myös Palladan suuri miehistö oli valittu tarkasti, sillä laivalla työskentely vaati teknistä näppäryyttä ja oppimiskykyä.
Heidät oli värvätty Venäjän Euroopan-puoleisesta osasta, varsinkin Pietarin seudulta. He olivat nuorukaisia, vasta hieman yli 20-vuotiaita. Lähes kaikki olivat lukutaitoisia. Monet olivat aikaisemmin olleet töissä tehtaissa tai satamissa. Valtaosa miehistä oli venäläisiä. Myös virolaisia ja baltteja oli joukossa. Suomalaisia ei tiettävästi ollut kuin yksi, mutta hän kuului laivan päällystöön. Hän oli lääkäri Georg Silversvan, 40-vuotias helsinkiläinen aatelismies, jonka suvussa oli paljon meriupseereita.
Palladan tähystäjät tekivät työtään, mutta eivät sunnuntaiaamuna havainneet saksalaisten alusten liikkuvan alueella.
Tähystäjille oli kuitenkin tapahtunut kohtalokas erehdys. Saksalainen sukellusvene U 26 oli jäänyt huomaamatta. Se seurasi pinnan alta periskoopin avulla venäläisten laivojen kulkua.
Saksa oli panostanut valtavasti varoja sukellusveneiden kehittämiseen, sillä se halusi haastaa Britannian ylivallan maailman merillä. Ensimmäinen sukellusvene oli rakennettu vasta muutama vuosi ennen sotaa, ja sukellusveneet olivat vielä kömpelöitä ja vaikeasti hallittavia. Ne pystyivät olemaan veden alla vain muutamia tunteja kerrallaan ja liikkuivat hyvin hitaasti. Niillä toimiminen vaati upseereilta ja miehistöltä erinomaisia taitoja.
U-26:n komentajana toimi kapteeniluutnantti Egewolf von Berckheim. Hän oli vasta 33-vuotias ja saanut kolmenkymmenen miehen sukellusveneen johtoonsa vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.

 Kapteeniluutnantti Egewolf von Berckheim

Nyt U-26 oli kaukana korisatamastaan Gdanskista, ja se liikkui vaarallisilla vesillä. Jos venäläisten vikkelät torpedoveneet tai hävittäjät havaitsisivat sen, sukellusveneen tuho olisi lähellä.
Saksalaisen sukellusveneen tähystäjä oli jo varhain aamulla huomannut venäläisen laivasaattueen.
Sukellusvene vaani venäläistä saattuetta koko aamupäivän ja ujuttautui sukelluksissa lähemmäksi laivoja. Kello oli 11.10. kun U26:n päällikkö, kapteeniluutnantti von Berckheim antoi torpedoampujalle käskyn:
”Rohr drei-Achtung-Los!”, Siis: Kolmonen-huomio-tulta!
Torpedo oli niin suuri, että sen lähtö keinautti sukellusvenettä. Torpedossa oli 200 kilon räjähdepanos. Von Berckheim saattoi seurata periskoopista, miten torpedon kuplavanan eteni veden pinnassa kohti risteilijää.
Etäisyyttä sukellusveneestä risteilijään oli laukaisuhetkellä vain puoli kilometriä. Palladan kannella varmaankin nähtiin lähestyvän torpedon tuottama kuplavana, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Suuren risteilijän oli mahdotonta enää väistää. Se oli täysosuma. Torpedo iskeytyi Palladan keskikohtaa, joka oli risteilijän arin paikka, sillä ammusvarasto sijaitsi laivan keskellä. Seurasi valtava räjähdys. Laiva katkesi kahtia ja upposi muutamassa minuutissa. Risteilijän mukana painui syvyyksiin koko miehistö. Kirjoissa ja tutkimuksissa on hieman erilaisia uhrilukuja. Suurin luku on 611 ja pieni 584 miestä. Epävarmaa on myös se, selvisikö joku laivalta hengissä. Joissakin kirjoissa kerrotaan, että laivasta ennätti pelastua muutama mies. Toisten lähteiden mukaan kaikki kuolivat. Se on varmaa, että miehistöstä säilyivät ne viisi merimiestä, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet maihin. Vapaavuoro, sairausloma tai putkareissu pelasti merisotilaan hengen.
Muiden venäläisalusten miehistö saattoi vain seurata voimattomana, miten Pallada painui hetkessä pinnan alle. Silminnäkijöiden kertoman mukaan uppoamispaikalle jäi kellumaan matruusien hattuja ja laivasta irronneita puunkappaleita. Muutaman päivän päästä löytyi merestä Vapahtajan ikoni. Se oli peräisin Palladasta. Pyhäinkuvan olisi pitänyt tuoda laivalle siunausta. Ei se tuonut.

Palladan uppoamisen jälkeen sen sisaralus Bajan päällikön piti sähköttää merivoimien esikuntaan Kronstadtiinja kertoa, mitä kauheaa oli tapahtunut.
Venäjällä vallitsi ankara sotasensuuri. Lehdet saivat kirjoittaa vain hyvin niukasti sotatapahtumista, varsinkin tappioista. Sensuurin vaikutus näkyi myös Palladan uppoamisen uutisoinnissa. Pietarin lehdet kirjoittivat siitä vähän. Esimerkiksi aikakauslehti Ogonjok julkaisi kuvan hukkuneista meriupseereista, mutta miehistöstä ei ole sanottu mitään.
Tieto haaksirikosta levisi suusta suuhun, kun laivasto joutui kertomaan sadoille perheille, ettei toivoa pelastumisesta ollut. Hukkuneiden omaiset yrittivät epätoivoisesti saada lisää tietoja. Niitä ei paljon ollut. Helsingin Sanomat oli tuolloin Suomen tärkein tiedostusväline, maan suurin sanomalehti.
Kaksi päivää tuhon jälkeen, tiistaina 13. lokakuuta 1914, lehdessä oli pieni, vain yhden palstan uutinen, jonka otsikko kuului: ”Pallada uponnut miehistöineen.” Uhrien lukumäärää ei kerrottu.
Parin päivän päästä ilmestyi jatkojuttu, jossa selostettiin tapahtumien kulkua merellä. uutisen loppuun oli –varmaankin viranomaisten vaatimuksesta – lisätty outo virke: ”On kovasti sääli hukkunutta risteilijää ja sen miehistöä, mutta yhden vanhentuneen risteilijän häviöllä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta sotatoimiemme lopulliseen päätökseen Itämerellä.”
Samalla tylyllä linjalla jatkettiin myös myöhemmissä uutisissa. Lehti käsitteli Palladaa lyhyesti ja vain viisi kertaa. Puolen vuoden päästä 31.maaaliskuuta 1915, pantiin kirjoittelulle piste – lähes sadaksi vuodeksi.
Viimeisessä kirjoituksessa kehdattiin jo väittää, että Palladan menetyksestä huolimatta Venäjän Itämeren-laivasto oli ”ylipäänsä” vahvistunut, ei heikentynyt.
Se oli silkkaa vääristelyä. Palladan menetys oli kova isku laivastolle, Venäjän ensimmäinen suuri meritaistelutappio koko sodassa.
Brittiläinen The Times osasi jo pari päivää Palladan tuhon jälkeen antaa tappiolle sille kuuluvan arvon: se oli käännekohta merisodassa. The Times arveli Palladan tuhon todistavan, että saksalaiset sukellusveneet pystyvät toimimaan isoillakin merialueilla. brittejä huoletti varsinkin sukellusveneen torpedojen valtava voima, koska se kykeni repimään kappaleiksi jopa 8000 tonnin taisteluristeilijän.
Saksan pääkaupungissa Berliinissä Palladan upottaminen aiheutti valtavaa riemua. Venäjän suurimman risteilijän tuhoaminen oli uuden sotatekniikan suurvoitto.

Sukellusvene U26:n päällikkä kapteeniluutnantti Egewolf von Berckheim nostettiin sotasankariksi. Kun U 26 palasi voittonsa jälkeen takaisin kotisatamaan Gdanskiin, siellä oli odottamassa sähke itseltään Saksan keisarilta Wilhem II:lta. Von Beckhaim ja koko miehistö saivat 2.luokan rautaristin Se oli poikkeuksellisen korkea huomionosoitus – sodan ensimmäinen rautaristi Saksan Itämeren-laivastolle.
Mutta sota oli vasta alussa.
Palladan tuhoamisen jälkeen U 26 jatkoi taisteluaan Itämerellä. Nuoren kapteeninsa johdolla se sai aikaan hirveää tuhoa: se ennätti vuoden aikana upottaa viisi venäläistä sotalaivaa, joista yksi oli suuri risteilijä, yskisuuri miinalaiva ja kolme pienempiä aluksia.
U 26 oli elokuun lopulla vuonna 1915 taas partioimassa Suomenlahdella, kun se yhtäkkiä katosi. Saksalaiset yrittivät saada sukellusveneen kohtalosta tietoa, mutta mitään selvyyttä ei saatu. Laiva hävisi jäljettömiin, eikä sen uppoamispaikkaa ole saatu selville.

Sukellusvene U26:n miehistö rautaristeineen

Palladan kohtalo painui maailmansodan aikana unohduksiin, vaikka sen mukana oli hukkunut 600 miestä. Venäjä menetti sodassa Suomen lähivesillä yhteensä 37 alusta. Kaikkien muiden  alusten tappiot olivat yhteensä 300 miestä.
Palladan uppoaminen oli vuosikymmeniä pahin Suomen lähivesillä koskaan tapahtunut onnettomuus. Vasta kun Estonia upposi syksyllä 1994, menetettiin vielä enemmän ihmishenkiä, peräti 859.
Mitoiltaan Estonia oli hieman Palladaa suurempi laiva. Estonia oli 155 metriä pitkä.
Estonian uhreille on pystytetty useita muistomerkkejä, ja uhreja muistetaan onnettomuuden vuosipäivänä.
Palladan uhreille ei ole rakennettu yhtään muistomerkkiä, eikä heitä ole milloinkaan muisteltu – ei Suomessa, ei Neuvostoliitossa, ei Venäjälle, ei Virossa.
Vuosikymmenten aikana myös uppoamispaikka unohtui. Palladalle tuli merihistorianharrastajien ja sukeltajien puheissa legendaarinen maine. Hylku oli jossain kaukana avomerellä ja uinui niin syvällä, että sinne oli mahdotonta päästä.


PALLADAN HYLKY LÖYTYY

Toinen Palladan suurista potkureista

Espoon Otaniemessä syntyi 1980-luvun puolivälissä sukellusryhmä, joka vähitellen erikoistui sukeltamaan historiallisten sotalaivojen hylkyihin,. Ryhmään kuului teekkareita ja muutamia muita sukelluksen harrastajia. 1990-luvun lopulla ryhmä kiinnostui Palladasta. Ryhmän silloinen vetäjä ryhtyi käymään läpi meriarkistoja, joissa oli ristiriitaisia tietoja Palladan uppoamispaikasta. Kukaan ei enää vuosikymmeniin ollut varmasti tiennyt, mihin laiva aikoinaan upposi.
Vetäjä selvitti juurta jaksain , mikä todennäköinen uppoamispaikka voisi olla. Arkistotyön lopuksi kartalle piirrettiin rajat ,joiden sisällä hylyn pitäisi olla.
Paikasta ei kuitenkaan ollut varmuutta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin ryhtyä luotaamaan meren pohjaa. Se oli hidastajatylsää työtä.
Kaikuluotauksessa käytettiin veneeseen kiinnitettyä kaikuluotainta.
Esityöt oli tehty huolellisesti, mutta onneakin oli mukana, sillä jo 12 tunnin etsintäajon jälkeen tärppäsi.
Kaikuluotaimessa näkyi lupaava heijastuma. Miehet uskoivat, että he olivat löytäneet Palladan uppoamispaikan.
Tietoa ei kuitenkaan voinut sanoa varmaksi ennen kuin laiva olisi nähty ja tunnistettu. Elokuussa vuonna 2000 sukellusryhmä pääsi tekemään ensimmäisen sukelluksen.
Veneen ympärillä näkyi silmän kantamattomiin aavaa merta. Sää oli hyvä.
Poijuankkuri heitettiin veneestä veteen, ja kaksi ensimmäistä sukeltajaa, Jorma Manninen ja Jouni Polkko, lähtivät laskeutumaan meren tummiin syvyyksiin. He seurasivat oranssia poijuköyttä.
Kaikkia jännitti. Veneessä aprikoitiin, onnistuisiko sukellus. Sukeltajat miettivät, löytyisikö syvyyksistä sittenkään Palladaa vaan jotain ihan muuta.
Manninnen ja Polkko olivat kokeneita sukeltajia, joilla oli parhaat varusteet. Kaikki valmistelut oli tehtiin niin hyvin kuin mahdollista.
Vielä muutama vuotta aikaisemmin ei olisi ollut mahdollista sukeltaa näin syvälle. Sukellu stekniikassa tapahtui kuitenkin 1990-luvun lopulla hyppäys, kun sukeltamisessa otettiin käyttöön seoskaasu. Sen avulla saattoi tehdä havaintoja sellaisissa kohteissa, jotka olivat yli 40 metrin syvyydessä.
Jorma Manninen ja Jouni Polkko  painuivat kohti pohjaa. Matkaa oli 60 metriä, ja laskeutuminen kesti useita minuutteja. Veden alla minuutit olivat hyvin pitkiä.
Ensimmäiseksi sukeltajat näkivät lamppujen valokiilassa jotain vaaleaa. Se oli vaalea ja sileä – kokeneille sukeltajille tuttu näky aikaisemmilta sukelluksilta. Tuolta näytti laivan pohja, kun se kellotti ylösalaisin.
Sukeltajat menivät lähemmäksi. Aikaa ei ollut paljon, sillä alhaalla pystyi olemaan vain 20 minuuttia. Mannisella ja Polkolla oli hyvä tuuri. He osuivat laivan keulaan, joka oli ehjä. Ja onneksi merivesikesällä 2000 oli poikkeuksellisen kirkasta. Sukeltajat etenivät laivan sivustaa pitkin ja näkivät, että alus oli katkennut keskeltä kahtia. Meren pohjassa he näkivät valtavia ankkureita sekä hylyn kupeessa makaavan tykkitornin.
Suurimman vaikutuksen heihin teki puuveistos. Se oli Palladan keulakuvan, Pallas Athenen patsaan, viuhkamainen päähine.

 Pallas Athenen viuhkamainen  päähine
 
Sukeltajat ottivat ensimmäiset kuvat ja lähtivät nousemaan ylös.
Kun sukeltajat nousivat veneeseen, siellä puhkesi suuri riemu. Pallada oli löytynyt.
Ensimmäisen sukelluksen jälkeen Palladan löytäjät jatkoivat työtään. Vuosina 2000 ja 2001 ryhmä teki yhteensä kuutisenkymmentä henkilösukellusta Palladan hylylle. Se tarkoittaa, että kuusikymmentä kertaa sukeltaja kävi alhaalla Palladan luona.
Vesi oli hyvin kirkasta. Se auttoi hylyn kuvaamista ja kartoittamista.
Keulan läheltä löytyi myös laivan peräosa, joka sekin makasi merenpohjalla ylösalaisin.
Aluksenperäosaa koristi kaksipäinen kotkavaakuna, keisarillisen Venäjän tunnus.

 Keisarillisen Venäjän tunnus - Kaksipäinen kotkavaakuna (ylösalaisin)

Aluksen kyljestä löytyi myös aluksen nimi, joka oli kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla. Meren pohjalla oli muitakin jäännöksiä: tykin ammuksia, laivavene ja astioita. Sukeltajaryhmä kuvasi ja videoi kohteitaan. Hylkyyn tai siitä levinneisiin esineisiin ei koskettu. Hylkyyn ei kiinnitetty ankkuria, ja sen paikka merkittiin väliaikaisilla poijuille. e poistettiin aina jokaisen sukelluksen päätyttyä. Sukeltajaryhmä palasi kesä kesän jälkeen paikalle ja jatkoi tutkimuksiaan.
Yksityiskohdat tarkentuivat ryhmän sukeltajiin kuulunut Juha Flinkman teki hylystä tarkat piirrokset.
Ryhmä kävi salassa pitämässä Sotamuseossa viranomaisille esitelmän Palladan hylystä ja siihen liittyvistä tutkimuksista. (On mahdollista, että myös viranomaiset ovat löytäneet hylyn omissa tutkimuksissaan. Julkisuuteen niistä ei ole kuitenkaan annettu tietoja.)
Sukeltajaryhmä oli heti alusta alkaen päättänyt, että löydöstä ei kerrota mitään kenellekään muille kuin viranomaisille, siis Sotamuseolle ja Museovirastolle.
Uppoamispaikka pysyi sukeltajaryhmän salaisuutena peräti 12 vuotta. Sana ei levinnyt edes sukeltajapiireissä.
Palladan hylky sijaitsee Suomenlahdella Hangon eteläpuolella. Tarkempaa sijaintia ei kerrota.


 Yksi Palladan kasemattitykeistä

 Merkillistä kohtalon leikkiä oli se, että samaan aikaan Suomenlahden toisella puolella etsittiin Palladan tuhoajan, saksalaisen sukellusveneen U 26:n hylkyä.
Virolaiset olivat kesällä 2010 jo varmoja, että U26 oli löytynyt. Tutkimusalus Mare havaitsi Naissaaren ja Osmussaaren välillä sukellusveneen hylyn, joka lepäsi sadan metrin syvyydessä.
Virolaiset saivat hylystä hyviä kuvia ja päättelivät, että sen täytyi olla U26. Mutta kun hylkyä tutkittiin robotin avulla, paljastui, että se olikin neuvostoliittolainen sukellusvene, joka oli uponnut lokakuussa 1941.

Palladan löytäjät päättivät kesällä 2102, että he kertovat julkisuuteen hylyn löytymisestä. Sukeltajaryhmä luovutti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle vuosien aikana kerättyä kuvamateriaalia julkaisemista varten.
Samalla Palladan löytäjät lähettivät lehden lukijoille seuraavan viestin.
”Toivomme, että kaikki sukeltajat tuntevat vastuunsa ja kunnioittavat Palladan koskemattomuutta ja hautarauhaa. Haluamme, että hylkykohteet säilyvät myös jälkipolville nykyisessä tilassaan. Ne ovat hauraita muistomerkkejä aikansa historiallisista tapahtumista, tekniikasta ja elämäntavasta:”

EPILOGI: Surevan äidin pyyntö

Marraskuun 22.päivänä 1914 Helsingin Sanomissa julkaistiin ilmoitus otsikolla Palkkio luvataan.
Teksti kuului näin:
Risteilijä Palladassa oli hukkuneidenjoukossa Midshipmanni Nikolai Aleksandrowitsh Baulin (tuntomerkit: vaalea, 22-vuotias, keskikokoinen, laihahko, siniset silmät, tuskin näkyvät vaaleat viikset) sekä Midshipmanni Sergei Sergeijewitsh Poltanoff (tuntomerkit: vaalea, 21-vuotias, soreakasvuinen, harmaat silmät, tuskin näkyvät viikset). Kaikille niille, jotka voivat antaa heistä minkälaisia tietoja tahonsa ennen kuluvan vuoden joulukuun 14.päivää, annetaan korotettu 100 ruplan tai 250 markan palkinto. Niille, jotka ovat löytänet ruumiit – 1000 ruplan tai 2500 markka sekä niille, jotka voivat antaa tarkkoja tietoja heidän löytymisestään hengissä 2000 ruplaa tai 2500 markkaa. Tiedot annetaan osoitteella: Venäjä, Petrograd, Hotel ”Astoria”, Kenraalinrouva Baulin.

Nyt osaisimme vastata rouva Baulinille jotain.
Voisimme kertoa, missä sijaitsee kadonneiden nuorten merisotilaiden hauta.

 Palladan peräosan "parveke"


(Teksti: HS-Kuukausiliite/Unto Hämäläinen, Lokakuu 2012; Kuvat: :internet)

Sukellusryhmä: http://www.badewanne.fi/

Sukellusryhmän mediatiedote (english): http://www.badewanne.fi/press/pallada_release_20121006.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti