Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
Saksassa muistetaan tänään Georg Elseriä, joka yritti surmata Adolf Hitlerin 80 vuotta sitten Münchenissä. Hitler pelastui täpärästi, koska hän oli poistunut natsien tilaisuudesta Bürgerbräukeller-oluttuvassa etuajassa vain 13 minuuttia ennen Elserin virittämän pommin räjähtämistä.
Pommi-iskussa kuoli kahdeksan ihmistä ja kymmeniä haavoittui.
Elser pyrki marraskuussa 1939 tehdyn pommi-iskun jälkeen Sveitsiin, mutta jäi melko pian kiinni ja joutui lopulta keskitysleirille. Hänet teloitettiin kuitenkin vasta toisen maailmansodan loppupäivinä syksyllä 1945.
– Halusin estää sodan, Elser perusteli tekoaan kuulustelupöytäkirjojen mukaan.
Hän vakuutti toimineensa yksin, mutta natsikoneisto kertoi julkisuudessa sille sopivampaa versiota, jonka mukaan Elser oli ollut tekijä Hitlerin poliittisten vastustajien ja Britannian salaisen palvelun punomassa juonessa.
Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier paljasti alkuviikosta Elserin muistomerkin tämän synnyinkunnassa Hermaringenissä Etelä-Saksassa. Steinmeierin mukaan Elser oli poikkeuksellisen rohkea mies, joka näki, mihin Saksa on menossa ja päätti toimia sen estämiseksi.
Hitlerin salamurhaa yrittäneen Georg Elserin muistomerkki.
Teksti: Keskisuomalainen 8.11.2019
Kuvat: Keskisuomalainen 8.11.2019 & Wikipedia & MTV3
Netistä sain vanhalta MiG-lentäjältä ja muiltakin "vanhemmilta" sediltä (ja miksei tädeiltäkin) kipinän jo 40 vuotta tauolla olleeseen harrastukseen. Tarvikkeita ja koneiden rakennussarjoja olen jo kerännyt pari vuotta. Nyt vihdoin ja viimein sain ensimmäisen koneen tulille. Kunnian eka tekeleeksi sai jo 71 vuotta täyttänyt Saab Tunnan från Sverige. Tuossa ylhäällä olevassa rakennussarjan laatikon kannessa kone on YK:n väreissä.
Rakennussarja on muovinen ja sen mittakaava on 1:72. Aloittelen helpolla vähän osia sisältävällä suihkuhävittäjällä ennen kuin siirryn vaikeampiin mäntämoottorikoneisiin eli ”propellivehkeisiin!
Alumiiniväriä on jo runko saanut, ja siivetkin sai vanhus alleen…!! Kovin pieniä ovat vain nuo osat – ei meinaa nähdä!! Ei ne joskus vuonna 1979 olleet noin pikkuriikkisiä?
Toisen maailmansodan loputtua Ruotsin ilmavoimat hankki englantilaisia De Havilland Vampire -hävittäjäkoneita. Saab käynnisti oman tutkimuksen suihkuhävittäjästä.
Ruotsi sai Sveitsin kautta saksalaisten sodan aikaista aerodynaamista taitotietoa, jonka avulla se lähti suunnittelemaan nuolisiipistä konetta. Taitotietoa toivat myös Saksasta palaavat ruotsalaiset insinöörit ja Saksasta Ruotsiin tulleet saksalaiset insinöörit. Esimerkiksi Yhdysvallat suunnitteli pääasiassa suorasiipisiä koneita, koska saksalaisen Alexander Lippischin suunnittelemaa 45° deltasiipeä pidettiin siellä vielä tuolloin liian erikoisena. Venäläiset ottivat nuolisiiven nopeasti käyttöön suihkukoneissaan.
Tunnanista tehtiin neljä prototyyppiä. Koneen ensilento tapahtui 1. syyskuuta 1948. Koneita valmistettiin 1951–1956 kaikkiaan 661 kappaletta:
224 kpl versiota J 29A (hävittäjä)
361 kpl J/A 29B -versiota (hävittäjäpommittaja)
76 kpl S 29C-versiota (tiedustelu)
30 Tunnania myytiin Itävaltaan 1960-luvun alussa. Ruotsin ilmavoimat käyttivät Tunnania vuoteen 1976 asti. Tunnania käytettiin YK:n palveluksessa Kongon kriisin aikana 1961–1963 sotatoimissa.
Toinen maailmansota alkoi päivälleen 80 vuotta sitten, kun Saksa hyökkäsi Puolaan.
Saksan panssarivaunut ylittävät joen Puolaan.
Saksalaiset lavastivat aamuyöllä 1. syyskuuta 1939 rajaselkkauksen, josta syyttivät puolalaisia. ”Rauhanomaiselle laivastovierailulle” Danzigin satamaan muutama päivä aiemmin saapunut taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui sodan ensimmäiset laukaukset klo 04.45 kohti pientä puolalaista varuskuntaa, käynnistäen toisen maailmansodan ensimmäisen taistelun. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Luftwaffen pommittajien ensimmäiset pommit osuivat sairaalaan ja kirkkoon Wieluńissa viittä minuuttia aiemmin.
Schleswig Holstein tulittaa Gdyniaa 13.09.1939.
Pian tämän jälkeen Saksan armeija vyöryi rajan yli. Adolf Hitler puhui aamulla radiossa: ”Viime yönä puolalaiset vakinaisten maavoimien sotilaat ensimmäisen kerran tulittivat aluettamme. Kello 5.45 me aloimme vastata tuleen, ja tästä lähtien pommeihin vastataan pommeilla.” Sota oli syttynyt.
Hitler seuraa joukkojensa etenemistä Puolan alueella.
Britannia ja Ranska vaativat Saksaa vetäytymään, mutta Saksa ei vetäytynyt. Seurauksena maat julistivat sodan Saksaa vastaan. Sota laajeni suurimpaan mittaansa vuonna 1941 kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Japani teki yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaa Pearl Harbouriin.
Euroopan osalta sota tuli päätökseen toukokuussa 1945, kun Saksa antautui.
Sota päättyi Tyynellämerellä saman vuoden elokuussa Japanin antautumiseen, kun Yhdysvallat pudotti atomipommit kahteen japanilaiskaupunkiin.
JU-87 syöksypommittajat eli Stukat Puolan taivaalla.
Riemuitsevia pariisilaisia päivä kaupungin vapauttamisen jälkeen, 26. elokuuta 1944.
”Pariisi! Raivoon järkytetty Pariisi! Särjetty Pariisi! Kärsimään joutunut Pariisi! Mutta vapautettu Pariisi!”
Sanat ovat puheesta, jonka kenraali Charles de Gaulle piti Hôtel de Villen parvekkeelta iltaseitsemältä perjantaina 25. elokuuta 1944.
Puhe on Ranskan historian muistetuimpia. Pariisi oli juuri vapautettu. Ranskan trikolori oli nostettu Eiffel-tornin huipulle puoliltapäivin, hakaristin tilalle.
Oli kulunut neljä pitkää vuotta siitä, kun Wehrmachtin joukot olivat panneet Ranskan polvilleen salamasodallaan ja Adolf Hitler oli saapastellut Pariisin kaduilla voitonriemuisena.
Mutta nyt natsi-Saksan miehitysvalta oli ohi. Iltapäivällä, muutamaa tuntia ennen kuin de Gaulle nousi Hôtel de Villen portaat, saksalaiskenraali Dietrich von Choltitz oli allekirjoituksellaan vahvistanut joukkojensa antautumisen.
Pariisin vapautus tai Pariisin taistelu oli toisessa maailmansodassa liittoutuneiden ja Saksan joukkojen välinen taistelu Pariisista, joka oli ollut saksalaisten hallussa Ranskan antautumisesta 14. kesäkuuta 1940. Taistelu oli osa suurempaa operaatio Overlordia. Taisteluun ottivat osaa Vapaan Ranskan joukot, Ranskan vastarintaliike, Yhdysvaltain 3. armeija ja Espanjan vastarintaliike. Taistelu alkoi 19. elokuuta 1944 ja päättyi saksalaisten antautumiseen 25. elokuuta 1944. Noin 13 000 saksalaissotilasta joutui sotavankeuteen. Tämän jälkeen saksalaiset siirsivät Vichyn Ranskan hallituksen Vichystä Saksan Sigmaringeniin.
Hitler näyttää Mussolinille pommin aiheuttamaa tuhoa.
Heinäkuun 20. päivän salaliitto, josta käytetään myös nimitystä operaatio Valkyyria, oli epäonnistunut yritys murhata Adolf Hitler ja kukistaa natsi-Saksan hallinto 20. heinäkuuta 1944.
Salaliiton juuret juontavat vuoteen 1938, jolloin Saksan yleisesikunnan silloinen päällikkö, kenraalieversti Ludwig Beck oli eronnut virastaan vastalauseena Hitlerin politiikalle.
Gestapon attentaatin jälkeen suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että Saksan armeijan korkeimmassa johdossa oli jo vuonna 1938 syntynyt ryhmittymä, joka vastusti Hitlerin sotapolitiikkaa, arvosteli juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kirkon vastaisia toimia sekä muita natsihallinnon laittomuuksia. SALAMURHAN SUUNNITTELU Eversti Claus von Stauffenberg alkoi suunnitella Hitlerin salamurhaa syyskuussa 1943. Salamurhan suunnitteluun osallistuivat Stauffenbergin ohella Henning von Tresckow ja Friedrich Olbricht. Alkuperäinen tavoite oli murhata Hitlerin ohella samanaikaisesti myös Hermann Göring ja Heinrich Himmler. Von Stauffenberg sopi tapaamisen Hitlerin kanssa 11. heinäkuuta 1944 Kotkanpesässä Hitlerin huvilalla. Von Stauffenberg oli pakannut räjähteet mukaan, mutta joutui lopulta perumaan aikeensa, koska Göring ja Himmler eivät olleet saapuneet paikalle. Seuraava mahdollisuus salamurhan toteuttamiseksi tuli 15. heinäkuuta 1944 Sudenpesässä, mutta myös tuolloin suunnitelma peruttiin, koska Himmler ei ollut paikalla. Stauffenberg katsoi vallanvaihdoksen onnistuvan vain jos Himmler olisi myös paikalla ja hän saisi murhattua sekä Hitlerin että Himmlerin samanaikaisesti. Lopullinen salamurhayrityksen päivä tuli lopulta olemaan 20. heinäkuuta 1944. Vaikka Himmler ja Göring eivät osallistuneet kokoukseen Sudenpesässä ei Stauffenberg enää halunnut perua suunnitelmaansa. Hitler oli saatava hengiltä hinnalla millä hyvänsä.
Claus von Stauffenberg
TAPAHTUMIEN KULKU Heinäkuun 20. päivän salaliitto oli vakavin kansallissosialistisen Saksan aikana tehty vallankaappausyritys, ja sen taustalla oli useita korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä. Salaliitto huipentui attentaattiyritykseen, jossa von Stauffenbergin tehtävä oli viedä kaksi yhden kilon painoista räjähdettä laukussaan Hitlerin pitämään kokoukseen Itä-Preussissa sijaitsevaan Sudenpesään. Kokouksen oli määrä alkaa klo 13.00, mutta sitä siirrettiin alkavaksi puoli tuntia aikaisemmin eli klo 12.30. Von Stauffenberg sai kuulla kellonajan muuttuneen vasta klo 12.20, joten hänelle tuli kiire mennä virittämään pommi valmiiksi. Von Stauffenberg meni Sudenpesään yhdessä luutnantti Werner von Haeften kanssa ja pyysi päästä jonnekin siistiytymään ennen kokouksen alkamista. Stauffenberg ja von Haeften alkoivat virittää 2 kappaletta räjähteitä, joiden paino oli yhteensä kaksi kiloa, mutta oven takana koputeltiin ja pyydettiin Stauffenbergiä jo tulemaan, koska kokous oli alkanut. Stauffenberg ehti virittää vain yhden pommin valmiiksi. Pommi asetettiin laukkuun, jonka von Stauffenberg sijoitti kokoushuoneeseen tammipöydän alle, vajaan metrin päähän Hitleristä. Pommissa oli varoaika, joka oli noin 10–30 minuuttia. Kuumalla säällä tosin pommi saattoi räjähtää myös ennen aikojaan. Von Stauffenberg kuiskasi vieressä olevalle upseerille, että hänen täytyi käydä soittamassa puhelu Berliiniin esikuntaan. Von Stauffenbergin poistuttua paikalta eversti Heinz Brandt potkaisi vahingossa laukun kumoon. Brandt nosti laukun ylös mutta siirsi sen Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse. Von Stauffenberg poistui ulos Sudenpesästä kello 12.40 ottaen samalla autokyydin yhdessä luutnantti von Haeftenin kanssa. Kello 12.42 pommi räjähti juuri kun von Stauffenberg ja von Haeften olivat istuneet autoon. Von Stauffenberg käski kuljettajaa ajamaan lentokentälle joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä. Von Stauffenberg ja von Haeften lensivät suoraan Berliiniin ja olettivat Hitlerin kuolleen.
Henkilöiden sijainti sekä kuolleet ja selviytyneet pöydän ympärillä.
20. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ
Berliinissä von Stauffenberg sai kuulla, että Hitler olisi edelleenkin hengissä. Hän ei uskonut sitä ollenkaan. Von Stauffenberg piti mahdottomana sitä, että räjähdyksestä olisi voinut kukaan selvitä. Von Stauffenberg määräsi, että radioasemat sekä hallintokortteli otettaisiin välittömästi haltuun. Myös Gestapo, Waffen-SS ja propagandaministeri Joseph Goebbels piti pidättää.
Adjutantti esittelee räjähdyksessä repeytyneitä Hitlerin housuja.
21. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ
Von Stauffenberg käski majuri Otto Ernst Remerin komentaman vartioprikaatin hoitamaan kyseiset tehtävät. Remer meni Goebbelsin huvilalle pidättämään tämän kertoen hänelle samalla, että Hitler oli kuollut. Goebbels soitti puhelun Sudenpesään ja pyysi saada Hitlerin puhelimeen. Hitler vastasi ja kertoi olevansa kunnossa. Samalla Hitler pyysi Remerin puhelimeen ja antoi tälle ohjeet pidättää salaliittoon osallistuneet välittömästi ja ottamaan haltuun hallintokorttelin. Remer teki työtä käskettyä ja vielä samana iltana teki rynnäkön Bendlerblockin hallintorakennukseen, jossa Stauffenberg piti majaansa muiden salaliittolaisupseereiden kanssa. Koko salaliittoon osallistunut joukko pidätettiin ja vietiin Bendlerblockin pihalle teloitettavaksi. Teloituksessa kuolivat von Stauffenberg, von Haeften, Olbricht ja Albrecht Mertz von Quirnheim. Hyvin tehtävänsä suorittanut Remer ylennettiin vielä samana iltana suoraan majurista everstiksi.
Hitler vierailee attentaatissa loukkaantuneen Karl-Jesco von Puttkamerin luona sairaalassa.
SALALIITON JÄLKEEN
Epäonnistunut salaliitto johti laajoihin kostotoimiin, yli 5 000 ihmisen pidättämiseen, syytteisiin kansantuomioistuimissa ja useiden kohdalla kuolemantuomioihin. Kuolemantuomiot toteutettiin yleensä julmalla tavalla. Esimerkiksi sotamarsalkka von Witzlebenin kaulan ympäri pujotettiin koukkuun ripustetusta ohuesta vaijerista tehty silmukka ja hänet nostettiin ilmaan oman painonsa varaan, jolloin hän niskan katkeamisen sijasta kuristui hitaasti kuoliaaksi. Hänen teloituksensa filmattiin Hitlerin käskystä, ja nauha toimitettiin Hitlerin katseltavaksi. Hitlerin vastainen attentaatti muodostui käännekohdaksi sodan kulussa Saksan osalta. Toisen maailmansodan alkamisesta, syyskuun alusta 1939 heinäkuun 20. päivään 1944 saakka sai surmansa yhteensä noin 2,8 miljoonaa saksalaista sotilasta ja siviiliä. Heinäkuun 20. päivästä 1944 Saksan antautumiseen, toukokuun alkuun 1945 saakka saksalaisia sotilaita ja siviilejä kuoli noin 4,8 miljoonaa. Ennen vallankaappausyritystä saksalaisia kuoli päivittäin keskimäärin 1 588 henkeä, vallankaappausyrityksen jälkeen vastaava luku oli yli kymmenkertainen, 16 640.
Tasan 75 vuotta sitten alkaneessa taistelussa Saksan Wehrmacht kohtasi oman ”Cannaensa”.
Näiden noin kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden jälkeen Saksan Keskustan armeijaryhmä oli käytännössä tuhottu.
********************************************** Operaatio Bagration - Stalinin kosto
(Anthony Tucker Jonesin kirjan kansi)
Kesällä 1944 puna-armeija murskasi Saksan Wehrmachtin Keskustan armeijaryhmän yhdessä sotahistorian mittavimmista hyökkäyksistä. Lähes päivälleen kolme vuotta Neuvostoliiton natsi-invaasion jälkeen käynnistetty operaatio Bagration oli Stalinin kosto Hitlerille, jonka operaatio Barbarossaa ei ollut unohdettu.
Sarjalla ylivoimaisia hyökkäyksiä puna-armeija sai takaisin haltuunsa käytännössä kaikki ne alueet, jotka Neuvostoliitto oli menettänyt vuonna 1941.
Neuvostoliittolainen T-34/85 tankki ja konekivääri
Operaatio
Barbarossan alkamisen kolmantena vuosipäivänä 22.kesäkuuta 1944
sai alkunsa eräs toisen maailmansodan merkittävimmistä
tapahtumista. Neuvostoliiton operaatio Bagration aloittaisi Saksan
rintaman lopullisen murskaamisen. Vaikka läntiset historiantutkijat
usein ylenkatsovat tätä operaatiota, hyökkäys ja siihen liittyvät
operaatiot olivat ratkaisevampia Saksan lopulliselle tappiolle kuin
Normandian maihinnousu.
Operaatio Bagration
aloitti kokonaisen Itämereltä Karpaateille ulottuvan päällekkäisten
operaatioiden sarjan, ja hyökkäyksen ryöppyävä rytmi sai
saksalaiset lopullisesti menettämään tasapainonsa ja esti heitä
vakiinnuttamasta rintamaa enää lainkaan. Kun nämä valtavat
hyökkäykset lopulta tyrehtyivät, Itä-Euroopassa valta oli
vaihtunut ja Wermachtin seuraava taistelu käytäisiin itse
Kolmannesta valtakunnasta.
Saksalaisia sotilaita antautumassa puna-armeijan sotilaille
Kesäkuun alussa
saksalaiset ilmatorjuntamiehet olivat ampuneet alas Keskisen
armeijaryhmän ylitse lentäneen neuvostoliittolaisen
tiedustelukoneen ja ottaneet vangiksi lentäjän, joka oli
neuvostoliittolainen esikuntaupseeri. Häneltä löydettiin
suunnitelmat, jotka selvästi osoittivat seuraavan hyökkäyksen
kohdistuvan Keskiseen armeijaryhmään. Hitler ei kuitenkaan pannut
painoa tiedusteluvoitolle tai muuttanut joukkojensa ryhmitystä sen
mukaan, koska hän ja hänen neuvonantajaremminsä olivat
vakuuttuneita siitä, että seuraava hyökkäys kohdistuisi
Ukrainaan. Stavkalla oli muita ajatuksia ja se ennusti, että heikoin
lohko saksalaisten ryhmityksessä oli äärimmilleen venytetyn
Keskisen armeijaryhmän kohdalla. Puna-armeija päätti hyökätä
rintaman tälle lohkolle, ja neuvostoliittolaisten lopullisena
tavoitteena oli iskeä kiila Pohjoisen armeijaryhmän ja Keskisen
armeijaryhmän väliin, ehkä jopa eristää ensiksi mainittu
kokonaan. Neuvostoliiton panssarijoukkojen lopullinen tavoite olin
näin ollen Itämeren rannikko.
Operaatio Bagration
(napsauta suuremmaksi)
Tässä vaiheessa
Keskisen armeijaryhmä todellakin oli venytetty äärimmilleen
Valko-Venäjällä Baltian ja Pripetin soiden välillä 650 000
neliökilometrin alueella. Krim oli menetetty toukokuussa.
Saksalaiset sotilasjohtajat pitivät koko Pohjoisen armeijaryhmän
vetäytymistä suotavana, sillä se ei enää palvellut mitään
strategista tarkoitusta. Toivo Leningradin valtaamisestakin oli
haihtunut, Toimenpide olisi lyhentänyt rintamaa huomattavasti ja
vapauttanut joukkoja muille alueille. On sanomattakin selvää, että
Hitler hylkäsi ehdotuksen suoralta kädeltä ja väitti , että
Baltian maiden hallinta sitoi paljon neuvostojoukkoja ja piti Suomen
sodassa. Tämä itsepintaisuus oli tavanmukaisesti johtamassa uuteen
katastrofiin.
Kun von Kluge oli
loukkaantunut auto-onnettomuudessa, Keskisen armeijaryhmän otti
komentoonsa sotamarsalkka Ernst Busch. Kaikista sodan ajan
marsalkoista Busch oli kaikkein sopimattomin korkea-arvoiseen
tehtäväänsä. Tämän keskinkertaisen upseerin nopea yleneminen
voidaan lukea sen ansioiksi, että hän oli ennemminkin kiihkeä
Hitlerin tukija kuin sotilaallisesti pätevä. Kuitenkin jopa Busch
kykeni ymmärtämään, että hänen rintamansa saisi niskoilleen
puna-armeija seuraavan hyökkäyksen voiman. Hän pyysi lupaa saada
vetää Keskinen armeijaryhmä takaisin Berezinajoelle sekoittaakseen
puna-armeijan valmisteluja ja suojellakseen miehiään hyökkäyksen
alun raivokkuudelta. Buschin näkemyksen mukaan Harkovan kaltainen
välitön vastahyökkäys voitaisiin aloittaa, mikäli puna-armeijan
isku osuisi tyhjiin linjoihin. Tapansa mukaan Hitler kuitenkin
kieltäytyi antamasta lupaa minkäänlaiseen vetäytymiseen.
Neuvostosotilaat etenevät tykistökeskityksen turvin
Keskisen
armeijaryhmän 700 000 miestä vastassa oli kolmen puna-armeijan
rintaman 166 divisioonaa, eli kaikkiaan 1 250 000 miestä.
Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia puolustusaseissa eli
panssarivaunuissa, tykistössä ja lentokoneissa. Esimerkiksi 900
saksalaista panssarivaunua vastassa oli 4000 puna-armeijan vaunua.
Hyökkäys alkoi hirvittävällä 30000 tykin ja Katjusa-
raketinheittimen tykistöpommituksella. Jo yksin tässä
alkuvalmisteluissa kaatui tuhansia saksalaisia. Eloonjääneet olivat
niin poissa tolaltaan ja hajallaan, että kun puna-armeijan
panssarivaunut ja jalkaväki hyökkäsivät, saksalaiset eivät juuri
kyenneet vastarintaan. Samaan aikaan puna-armeijan ilmavoimien
ennakoiva ilma-isku pyyhkäisi käytännössä Luftwaffen taivaalta.
Näitä iskuja seurasivat maataistelukoneiden parvet, jotka ampuivat
huolto- ja panssarikolonnoja ja aiheuttivat raskaita tappioita
jalkaväelle, tykistölle ja johtoelimille. Ensimmäistä kertaa
sodan aikana neuvostojoukot olivat saaneet ilmaherruuden ja käyttivät
sitä tehokkaasti hyväkseen.
Neuvostoliittolainen IL-2 "Sturmovik" maataistelukone
Operaatio Bagration
osoittautui pian Saksan koko sodan suurimmaksi yksittäiseksi
tappioksi. Liiaksi venytetty saksalainen rintama romahti niin
nopeasti, ettei lujan puolustuslinjan muodostamisesta ollut
toivoakaan, ja saksalaiset joukot joko tungettiin takaisin Puolaan
Veikselille saakka tai ne tuhoutuivat verilöylyssä. Kaikkiaan 400
000 miestä kaatui, haavoittui tai katosi Keskinen armeijaryhmä
lakkasi yksinkertaisesti olemasta.
Puna-armeijan
panssarivaunut virtasivat rintamaan revitystä aukosta ja etenivät
hellittämättä ja tappioista piittaamatta. Puna-armeijan
panssarivaunut ajoivat jopa läpikulkemattomana pidettyjen Pripetin
soiden halki hiljan tehtyjä tukkiteitä myöten. Jokaista läpimurtoa
hyödynnettiin häikäilemättä, eikä hyökkäysnopeuden annettu
laskea. Sen sijaan vastarintapesäkkeet ohitettiin ja ansaan jääneet
saksalaisjoukot jäivät kaksinkertaisiin motteihin: yksi
saartorengas sitoi saarrettuja joukkoja ja toinen esti apujoukkojen
toiminnan. Puna-armeijan panssarikomentajat olivat selvästi ottaneen
opiksi Saksan panssarijoukkojen kolmena edellisvuonna antamista
ankarista iskuista.
Tuhottuja saksalaisia Pzkw IV panssarivaunuja
Neuvostojoukot
etenivät ensimmäisen viikon aikana 250 kilometriä ja avasivat 400
kilometrin levyisen aukon Saksan rintamaan. Kesäkuun 27. päivään
mennessä Vitebsk oli eristetty, mikä avasi valtavan aukon Saksan 3.
panssariarmeijan linjoihin. Yhden panssariarmeijakunnan kokoiseksi
kutistunut panssariarmeija työnnettiin pian Liettuaan. Minskin
ympärillä sulkeutui valtava pihtiliike heinäkuun alussa ja saartoi
sisäänsä 100 000 saksalaista. Heinäkuun puoliväliin mennessä
puna-armeijan kärkijoukot olivat syvällä Koillis-Puolassa ja
vaarallisen lähellä Itä-Preussia. Neuvostojoukot siirsivät nyt
hyökkäyksen voimat keskustasta sivustoille ja hyökkäsivät
pohjoisessa ja etelässä.
Heti kun Keskisen
armeijaryhmän katastrofaalinen rohahdus kävi selväksi, Hitler
erotti onnettoman Buschin ja nimitti 28. Walter Modelin komentamaan
oman Pohjois-Ukrainan armeijaryhmänsä (jonka nimi muutettiin
samalla Eteläiseksi armeijaryhmäksi) lisäksi Keskistä
armeijaryhmää. Model oli täydellinen mies tehtävään.
Model havaitsi pian
rintaman heikot kohdat ja vahvisti niitä parhaansa mukaan, vaikka
menestys jäi heikoksi. Hän onnistui siirtämään toisen
armeijaryhmänsä niukkoja reservejä Keskisen armeijaryhmän tueksi,
Ennen kaikkea Model pyrki sulkemaan aukon, jonka puna-armeija oli
iskenyt 4. armeijan ja 3. panssariarmeijan väliin. Sen lisäksi oli
vielä lyöty uusi aukko Eteläisen armeijaryhmän alueelle 1. ja 4.
panssariarmeijan väliin. Model aikoi sulkea aukon hätäisesti
uudelleenjärjestetyllä 17. armeijalla. Sen saapumiseen saakka
useiden neuvostoläpimurtojen torjuminen lankesi 24.
panssaridivisioonalle. Divisioonankomentaja onnistui siinä luomalla
useita taisteluosastoja, jotka käyttivät menestyksellistä
ylläkkötaktiikkaa, kunnes 17. armeija oli jämäkästi paikoillaan.
Samalla kun tämä taistelu kiihtyi huippuunsa, Fuhrer kaipasi
sotamarsalkkaansa yhä kipeämmin lännessä, ja Model siirrettiin
lännen joukkojen komentajaksi elokuun puolivälissä.
T-34/85 panssarivaunuja ja puna-armeijan sotilaita tutkimassa tuhottua vihollisajoneuvoa
Kun operaatio
Bagration alkoi, kyvykkään panssarikomentajan Herman Balckin
komentama XLVIII panssariarmeijakunta oleili Lembergin ja Tarnapolin
liepeillä noin 150 kilometriä Karpaateilta pohjoiseen.
Panssariarmeijakunnan rintama kuli Styrpajoen mukaisesti ja sitä
miehitti noin kymmenen divisioonaa, muun muassa tykistödivisioona ja
joukko pienempiä erillisiä jalkaväkiosastoja. Armeijakunnan vanhat
1. ja 8. panssaridivisioona olivat nyt reservissä.
Balck oli
valmistautunut ja laatinut suunnitelman neuvostojoukkojen lyömiseksi
takasin toistuvilla pienillä hyökkäyksillä,joiden tarkoituksena
oi sekoittaa niiden hyökkäysvalmistelut ja järjestellä uudelleen
saksalasisten omat puolustusasemat, Kuten säntillinen Von Mennenthin
puresvasti huomautti, Modelin tinkimätön asenne aiheutti kuitenkin
lisää vaikeuksia. Model oli antanut käskyn, jonka mukaan etulinja
piti pitää täysin miehitettynä yölläkin, ja sama koski koko
rintamalinjaa. Busch ja myös Balck tahtoivat etulinjaksi
etuvartioasemien ketjun, jolloin pääpuolustuslinja olisi vasta
taempana poissa tykistön ulottuvilta. Lisäksi hän tahtoi , että
oma tykistö keskitettäisiin hyödyllisempään
vastatykistötoimintaan, ja saatavilla olevat panssarivaunut
keskitettäisiin valmiiksi liikkuviksi hälytyskunniksi puna-armeijan
mahdollisia läpimurtoja vastaan. Pitkän väittelyn jälkeen Model
lopulta taipui,mutta puna armeija pääsi läpimurtoon ennen kuin
saksalaisten tykistö oli ennätetty järjestää kokonaan
panssaritoruntarintamiin. Ainakin jalkaväki säästyi Keskisen
armeijaryhmän tovereiden saa kohtalaolta, mutta Balckin
puolustussuunnitelmat vaikeutuivat pahasti.
Neuvostoliittolainen "Katjusha" raketinheitinpatteri tulittaa saksalaisten asemia
Heinäkuun 14.
päivänä puna-armeija aloitti etelässä kauan odotetun iskun
Galitsiaan. Hyökkäystapa oli identtinen edellisen hyökkäyksen
kanssa: raju, mutta lyhyt tykistövalmistelu, jota seurasivat ilma-
ja maahyökkäykset. Balckin valmistelut kuitenkin osoittautuivat
hyödyllisiksi, ja puna-armeija pääsi läpimurtoon vain kahdella
lohkolla. Balck käski välittömästi reservissä olleet kaksi
panssaridivisioonaansa vastahyökkäyksen. Ensimmäinen
panssaridivisioona saavutti menestystä, mutta 8. panssaridivisioonan
komentaja ei noudattanut Balckin käskyjä ja valitsi
hyökkäysväyläkseen tien metsäuran sijaan. Kuten odotettavissa
oli, puna-armeijan ilmavoimat iskivät lujaa, ja suojaton
panssaridivisioona tuhottiin. Balck oli oikeutetusti raivoissaan ja
totesi sodan jälkeen, että ”on mielenkiintoista panna merkille,
että sattumalta kyseinen henkilö oli arvossa pidetty
yleisesikuntaupseeri. Nokkela, mutta valitettavasti hyvin
epäkäytännöllinen.”
Balck lähetti Von
Mellenthinin ottamaan divisioonan tilapäisesti komentoonsa ja käski
sen auttaa saarrettua XIII armeijakuntaa koillisessa. Vahvat
neuvostojoukot olivat eristäneet XIII armeijakunnan 40 000 miestä
XLVIII panssariarmeijakunnasta, ja von Mellenthin odotti kiivaita
taisteluja. Sen sijaan hän huomasi, että vai puolta tuntia ennen
hyökkäyksen alkua divisioonan panssarirykmentin komentaja käski
suojaavaa jalkaväkeä vetäytymään täysin vihollisen nähden.
Raivostunut von Mellenthin erotti välittömästi hairahtanen
rykmentinkomentajan, mutta nyt oli jo liian myöhäistä hyökätä,
sillä ennakkovaroituksen saaneet neuvostojoukot olivat vahvistaneet
asemiaan. Onneksi saarretut joukot onnistuivat murtautumaan ulos
saartorenkaasta rynnäköimällä itse raivokkaasti puna-armeijaa
vastaan van käsiaseet mukanaan.
Taistelun väsyttämä saksalainen KK-mies tovereineen
Saksalaisten linjat
olivat kaikesta huolimatta kestämättömät, ja XLVII
panssariarmeijakunta ajettiin etelään Karpaateille. Elokuun
ensimmäisellä viikolla puna-armeija oli saanut haltuunsa Lublinin
ja Konevin rintaman joukot olivat päässet Veikselille. Saksalaisten
1. ja 4. panssariarmeija olivat vetäytymässä sekasortoisesti , kun
Balck ja hänen ”nokkela yleisesikuntamiehensä” von Mellenthin
siirrettiin 28. heinäkuuta komentamaan 4. panssariarmeijaa. Konev
hyökkäsi tuolloin hellittämättä päin 4. panssariarmeijaa ja
toivoi eristävänsä sen 1. panssariarmeijasta. Neljännen
panssariarmeijan edellinen komentaja Raus siirrettiin pohjoiseen 3.
panssariarmeijan komentajaksi.
Puna-armeija
keskittyi valtaamaan sillanpääasemia Veikselin vastarannalta
elokuun alussa. Niistä huomattavin oli Baranovissa ollut suuri
sillanpää, mutta neuvostojoukot saivat myös muutamia pienempiä
sillanpääasemia. Sillä valin kun saksalainen jalkaväki taisteli
päättäväisesti sillanpäiden rajaamiseksi, Balck iski sekä II
että XLVIII panssariarmeijakunnalla Baranovin sillanpäätä vastaan
ja onnistui supistamaan sitä huomattavasti. Guderian kehui Balckin
toimia vuolaasti, mutta valitti sitä, ettei sillanpäätä saatu
pyyhkäistyä kokonaan kartalta. Balck onnistui myös muutamia
pienempiä puna-armeijan sillanpäitä vastaan, ja taitava
panssarijoukkojen käyttö kulutti neuvostoliittolaiset puolustajat
loppuun.
Saksalainen Pzkw V Panther panssarivaunu vastahyökkäyksessä
Heinäkuun 28.
päivänä puna-armeijan panssarikärjet ylsivät Puolassa
Brest-Litovskiin, mistä operaatio Barbarossa oli kolme vuotta
aiemmin alkanut, Veikselillä puna-armeijan hyökkäys alkoi
kuitenkin tyrehtyä. Elokuun alussa viisi saksalaista
panssaridivisioonaa – 4., 19., 3. SS Totenkopf, 5. SS Wiking ja
Hermann Göring- panssaridivisioona – pysäyttivät neuvostojoukot
Varsovan porteille. Puna-armeijan pysähtyminen joelle johtui
kuitenkin pikemmin tarpeesta kasata tarvikkeita viimeistä hyökkäystä
varten kuin saksalaisten terästäytyneestä puolustuksesta. Kun
operaatio Bagration lopulta pysähtyi, puna-armeija oli edennyt 720
kilometriä kuukaudessa ja tuhonnut keskeisen armeijaryhmän täysin.
Tuhottu saksalainen rynnäkkötykki ja muuta kalustoa
Jono saksalaisia vankeja
Blogiartikkelissa käytetyt tekstilähteet: Stalinin Kosto - Puna-armeijan vastaisku kesällä 1944/Anthony Tucker Jones, Panssarisota, Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa/Peter McCarthy&Mike Syron, Suomen Sotilas 3/2019