Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

torstai 14. maaliskuuta 2019

JORMA KARHUNEN


Sain aika nopeaan tahtiin luettua loppuun oheisen muistelmateoksen, Joppe – Ritari Jorma Karhusen elämä. Nopeaa tehtävästä suoriutumista helpotti aiheen mielenkiintoisuus ja kirjoittajan hyvin onnistunut asiankerronta. Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut ilmailusta - ja lähinnä sotilasilmailusta. Kuten monet ikäluokkani pojat – niin asiaan perehdyin ensi kertaa Siivet ja Korkeajännitys sarjakuvalehtiä lukien. Kyseisen Jorma Karhusen sotakirjoja olen lukenut ensi kertaa jo ala-asteikäisenä. Kuitenkaan ainakaan pariin kymmeneen vuoteen en ole hänen teoksiaan tutkinut.

Jorma ”Joppe”Karhunen on yksi suomalaisen sotilasilmaillun merkkihenkilöitä. Tämä Jukka Piipposen kirjoittaman 734 sivuinen kirja lähestyy Jopen elämää dokumentaarisesti, mutta samalla romaanikerronnan keinoin. Kirjassa keskitytään suurimmaksi osaksi sota-aikaan, mutta henkilön muustakin historiasta ennen sotia ja sodan jälkeen kerrotaan – kuitenkin pintapuolisemmin. Tietenkin sotaa edeltäneeseen lennonopetteluun, lentämiseen ja sotilasaikaan kiinnitetään myös paljon huomiota.

Kirjasta pidin kovin ja varsinkin lentokohtaukset veivät mukanaan. Melkein tunsin itse olevani Fokkerin, Brewsterin tai Messerschmittin ohjaimissa. Lentolaivue 24 ohjaajien kohtaloista kerrottiin selväsanaisesti kuten myös muuallakin tapahtuneista asioista. Itse pidin lukiessani aina vierelläni netin auki lisätietojen etsimistä varten. Lisäksi käytin apuna teosta – Kohtalokkaat lennot. Tästä Jaakko Hyvösen kirjoittamasta tietoteoksesta tarkistin aina jokaisen kirjassa mainitun suomalaisen alasammutun ohjaajan tietoja, ja tästä kohtalokkaasta lennosta kerrotun tarinan. 

Kirjassa näkyy usein Karhusen huoli kaluston vanhenemisesta ja siitä, että neuvostoliittolaiset saivat koko ajan uutta kalustoa ja heidän lentäjiensä ja taktiikkansa taso parani. Myös huoli lentäjätovereista oli jatkuva. Aika ajoin tuli se hetki, jolloin joku heistä lensi viimeisen lentonsa.

Paljon voisin kertoa tässä muutakin, tästä mielestäni todella erinomaisesta opuksesta. Kerrankin olin tyytyväinen kirjan kuvitukseen, jota vihdoin oli mielestäni tarpeeksi. Kirja on taas yksi niistä jonka varmaan hankin jossain vaiheessa myös omaan kokoelmaani.

Alla on vielä pieni netistä ja Wikipediasta kokoamani tietoisku Jorma Karhusesta sekä Koala kustannuksen julkaisemat tiedot kirjasta.


Jorma karhusen lentämä Fokker D.XXI - FR-112


******************


Jorma ”Joppe” Karhunen (17. maaliskuuta 1913 Pyhäjärvi Ul – 18. tammikuuta 2002 Tampere) oli suomalainen upseeri, hävittäjälentäjä, Mannerheim-ristin ritari ja kirjailija.
Hänen isänsä rautateiden liikennepäällikkö Ananias Karhunen toimi Suojeluskunnan paikallispäällikkönä Uudenmaan Pyhäjärvellä. Jorma-poikakin liittyi Suojeluskunnan poikaosastoon 13-vuotiaana. Jorma Karhunen kirjoitti ylioppilaaksi Heinolassa keskikoulun jatkoluokilta 1933 ja pääsi varusmieheksi Ilmasotakouluun samana vuonna.
Karhusen veljet olivat kenraalimajuri, kirjailija Veikko Karhunen, eversti Osmo Karhunen ja yliluutnantti Erkki Karhunen.

Vanhempien veljiensä Veikon ja Osmon esimerkkiä seuraten hän halusi upseeriksi (neljäs veljeksistä Erkki oli reserviupseeri) ja kävi ilmavoimien Reserviupseerikoulun sekä Kadettikoulun ilmasotalinjan 1934–1936. Valmistuttuaan hän toimi Fokker-lentäjänä lentolaivue 24:ssä Utissa. 

Sotien aikana Karhunen oli lentueen päällikkönä aluksi Fokker-, myöhemmin Brewster-koneilla. Hänet ylennettiin kapteeniksi 1941, ja seuraavana vuonna hänelle myönnettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti numerolla 92 ansioistaan hävittäjälentäjänä. Ylennystä majuriksi 1943 seurasi nimitys komentajaksi Hävittäjälentolaivue 24:ään, josta tuli sodanjälkeisessä uudelleenjärjestelyssä Hävittäjälentolaivue 31. Karhunen saavutti sotien aikana 1939–1944 yhteensä 31,5 ilmavoittoa. 

Sotien jälkeen hän palveli ilmavoimissa lentovarikon varapäällikkönä 1946–1949 ja kävi Sotakorkeakoulun 1948–1949. Hän yleni everstiluutnantiksi 1951, ja samana vuonna hänet nimitettiin lentorykmentti yhden komentajaksi. Sen jälkeen vuosina 1952–1955 hän toimi 2. lennoston komentajana. Tänä aikana hän lensi myös suihkukoneella. Myöhemmin Satakunnan lennostoksi nimensä muuttaneesta joukko-osastosta Karhunen jäi eläkkeelle 1955. 

Eläkkeelle jäätyään Karhunen aloitti sotakirjailijan uransa ja käytti kirjailijanimenä lempinimeään Joppe. Hän kirjoitti erityisesti talvi- ja jatkosodan ilmataisteluista käyttäen hyväksi sodassa mukana olleiden henkilöiden kertomuksia. Hän ei ollut niinkään historioitsija vaan ennemminkin kirjailija, joka kunnioitti sotaveteraanien saavutuksia. Kolmessa kirjassaan Talvisodan taivas, Ujeltavat potkurit ja Siipien sirkus hän kirjoitti romaanimuodossa; tapahtumat olivat todellisia mutta henkilöiden nimet vaihdettu. Näiden kolmen kirjan kokijahahmo, luutnantti Jarmo Karhe, on tosiasiassa Karhunen itse. Selvästi tunnistettavissa myös nimellä Pekka Tuli esiintyvä kapteeni Pekka Kokko, joka yhdessä vääpeli Sesse Vitikaisen kanssa sai lentäjäkuoleman talvella 1944 Pyry-koneen maahansyöksyssä. Muiden pilottihahmojen, kuten Illu Juutin (Ilmari ”Illu” Juutilainen), Eikka Luukan (Eino ”Eikka” Luukkanen), Hans Wildin (Hans ”Hasse” Wind), jne nimet on pidetty vielä selkeämmin tunnistettavissa kirjoitusasua vain hieman muokaten. 
Historialliset komentajat, jotka eivät esiinny kirjoissa henkilökohtaisesti, kuten Siilasvuo tai Kuhlmey on pidetty sellaisenaan. Lopulta kun Karhunen sai varmistettua, että oikeitakin nimiä saisi käyttää henkilöhahmoilla, hän muutti tekstiään enemmän dokumentaariseksi. 

Suomen Ilmailuliitto myönsi vuonna 1992 everstiksi 1967 ylennetylle Joppe Karhuselle Harmon-
patsaan. 

Karhunen voitti upseerien sarjan mestaruuden SA hiihtomestaruuskilpailuissa 1937 ja osallistui Suomen joukkueessa sotilaspartiohiihdon MM-kisoihin Zakopanessa 1939. 


Jorma Karhusen Brewster - nimikkokone BW-366





Kapteeni Jorma Karhunen ja Lentomestari Ilmari Juutilainen 
sekä keskellä Peggy Brown - takana Brewster



******************
JOPPE- RITARI JORMA KARHUSEN ELÄMÄ


Jukka Piipponen

Joppe - Ritari Jorma Karhusen elämä

Isänmaallisessa perheessä kasvanut Jorma Karhunen näki eräänä keväisenä päivänä Ilmavoimien taitolentoesityksen. Lentosirkus teki nuorukaiseen niin suuren vaikutuksen, että hän teki tuolloin päätöksen hakeutua lentäjäksi Ilmavoimiin.

Karhunen sai kolmekymmentäluvulla perusteellisen koulutuksen Ilmavoimien lentäjäupseeriksi. Laivuepalvelus alkoi perinteikkäässä Utissa hävittäjäkoneilla varustetussa Lentolaivue 24:ssä. Opitut taidot laitettiin talvisodassa käyttöön ja punailmavoimien kimppuun käytiin aina kun sää ja oma vähälukuinen Fokker-kalusto sen salli.

Jatkosodassa Joppe Karhusen kolmoslentueella oli käytössään Brewsterit. Taivaan helmeksikin kutsutuilla hävittäjillä Lentolaivue 24 saavutti runsaasti ilmavoittoja vähäisin tappioin. Yksilösuoritusten lisäksi oman panoksensa menestykseen toivat niin taktiikka ja taistelunjohto kuin radiotiedustelukin. Saavutukset eivät jääneet huomaamatta ja Karhuselle myönnettiin syyskuussa 1942 Mannerheim-risti. Laivueen lentueet tekivät laajat kierrokset Itä-Karjalassa päätyen Kannaksen puolustukseen. Laivueenkomentajana Joppe Karhunen johti Messerschmitteillä taistelevia miehiään kesäsodan 1944 ratkaisevina hetkinä. Talvi- ja jatkosodassa Karhunen saavutti 31 ilmavoittoa.

Sodan jälkeen Joppe Karhunen eteni everstiluutnanttina lennostonkomentajaksi ja oli luotsaamassa Ilmavoimia suihkukonekauteen. Eläkkeellä Joppe Karhunen loi vielä pitkän uran maamme tuotteliaimpana ilmasotakirjailijana.

Sid.
148 x 210 mm
736 sivua
230 kuvaa
1. painos
ISBN
978-952-229-194-3




perjantai 22. helmikuuta 2019

ITÄRINTAMAN OPERAATIOKARTASTO 1941-1945


Helmikuisella Kuopion reissulla löytyi kolme uutta kirjaa kokoelmiini. Suomalaisesta kirjakaupasta mukaan tarttui mielenkiintoinen Itärintamaa käsittelevä teos, Itärintaman operaatiokartasto 1941-1945. Antikvariaatti Kirja- ja Lehtilinnasta tulikin sitten hankittua todellinen harvinaisuus täällä Suomessa, гермaнcкая армия вo вtoгой мировой войне (Saksan armeija toisessa maailmansodassa); eli kirja on alkuperäiskielellä venäjäksi. Samaisesta liikkeestä haalin vielä mukaan alkuperäisen eli tässä tapauksessa englanniksi kirjoitetun ilmataisteluteoksen, Battle of Britain (Taistelu englannista).

Näissä riittääkin taas tutkittavaa, ja varsinkin tuo itänaapurin teos aiheuttaa jonkin verran vaivaa heikohkon venäjän sanavaraston takia, vaikkakin jotakin olen jo ensi silmäyksellä onnistunut sieltä ymmärtämään. 

Näistä kirjoista halukkaan on helpoin hankkia tietenkin tuo Robert Kirchubelin  kirjoittama ”karttakirja”, Itärintaman operaatiokartasto 1941-1945. Tämä kyseinen teos on kivijalkakauppojen lisäksi hyvin saatavilla nettikaupoista.


*****************

ITÄRINTAMAN OPERAATIOKARTASTO 1941 - 1945


Toisen maailmansodan itärintama on maailmanhistorian suurin rintama niin maantieteellisen ja ajallisen pituuden kuin armeijoiden miesvahvuuden ja menetettyjen ihmishenkienkin osalta.
Tämä laaja kartasto visualisoi kaikki sotatoimet, joita Berliinistä aina Moskovan edustalle, Stalingradiin ja Itä-Preussiin ulottuneella rintamalla käytiin. Mukana on myös Suomen lähialueen taistelut ja mm. suomalaisten käymät taistelut Karjalankannaksella.
Tarkat ja yksityiskohtaiset sotakartat havainnollistavat erinomaisesti sotatoimien käsittämättömän laajuuden ja antavat elävän kuvan taisteluiden kulusta.
Itärintama oli toisen maailmansodan tärkein näyttämö. Sinne sijoitettiin Wehrmachtin suurin miesvahvuus, ja siellä puna-armeija lopulta kukisti Saksan asevoimat.
Vuonna 1941 alkaneesta operaatio Barbarossasta aina Berliinin murtumiseen vuonna 1945 saksalaiset ja neuvostosotilaat taistelivat Valkovenäjän metsissä ja soilla, Ukrainan tasangoilla ja Kaukasuksen vuorilla.
Teoksen 128 karttaa ja niihin liittyvät tekstit kuvaavat tarkasti niin taistelut ja joukkojen liikkeet, hyökkäykset ja perääntymiset, mutta myös molempien osapuolten suunnitelmat ja arviointivirheet.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika:10/2018, viikolla 44
Sivumäärä:272 s.
Koko:197 x 257 mm
Sidosasu:Sidottu
Kirjastoluokka:90.35
ISBN:9789523127029
Muuta: Suomennos Tapio Kakko, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji




torstai 14. helmikuuta 2019

HAPPY VALENTINE´S DAY

Hyvää Ystävänpäivää!!



Niin....nämäkin viiksekkäät "vekkulit" olivat hetken ystäviä!


Yhtä jalkaa mentiin hetki!


No...naimisiin ei kuitenkaan menneet!


Hitler ehti pettää "ystävänsä" ensin!

Ja lopulta: Hitler sai turpiinsa Stalinin uusien kamujen avustuksella!


Semmoinen oli tämä ystävyys....

Mutta, joka tapauksessa....




sunnuntai 27. tammikuuta 2019

LENINGRADIN PIIRITYS 1941-1944

Tänään sunnuntaina tuli kuluneeksi tasan 75 vuotta Leningradin piirityksen päättymisestä.


Leningradin piiritys oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jonka aikana Leningradin kaupungin maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin.


Piiritys alkoi 8. syyskuuta 1941 ja päättyi 27. tammikuuta 1944 kun Saksan joukot saatiin ajetuksi Laukaanjoen tasalle kaupungista.

Piirityksen aikana kaupungissa kuoli satojatuhansia ihmisiä.




perjantai 25. tammikuuta 2019

TANKKEJA JA HÄVITTÄJIÄ


Pienen positiivisen mielenhäiriön vallassa ostaa päräytin Adlibris.com -kirjakaupasta kaksi kuvassa esillä olevaa teosta, jotka kuuluvat jokaisen vastuullisen perheenäidin kirjahyllyyn heti keittokirjan viereen: ”Achtung, panzer und Rafale” - ei kun - ”внимание, tанк и Рафале”!! Tai siis: ”Puna-armeijan panssarivaunut – yksiköt ja operaatiot 1939-1945” ja ”Paras hävittäjä Suomelle – Hornetin seuraajaehdokkaat”. Näitäpä alan nyt tutkistelemaan tarkemmin jahka olen selvinnyt kolmen peräkkäisen yövuoron aiheuttamasta koomasta!

*************************

PUNA-ARMEIJAN PANSSARIVAUNUT
Yksiköt ja operaatiot 1939- 45


Puna-armeijan panssarivaunut
Yksiköt ja operaatiot 1939–45
David Porter

Upeasti kuvitettu opas Neuvostoliiton asevoimien toisessa maailmansodassa käyttämistä panssarivaunuista, panssarivaunuyksiköistä ja niiden operaatioista.

Kirjassa esiteltyjä puna-armeijan vaunuja käytettiin myös Suomen-rintamalla talvi- ja jatkosodassa. Kirjassa on aiheesta omat Suomi-lukunsa.

Panssariyksikköjen ja -yhtymien tyypilliset kokoonpanot ja organisaatio komppaniatasolta armeijakuntatasolle on esitetty havainnollisin piirroskuvin.

Kirja etenee aikajärjestyksessä vuodet 1939–1945 sotatoimi kerrallaan. Siinä kuvataan kattavasti Neuvostoliiton panssariaselajin käyttö kaikissa tärkeissä taisteluissa, muun muassa Saksan hyökkäyksessä Neuvostoliittoon vuonna 1941, Moskovan puolustustaisteluissa, Stalingradin vastahyökkäyksessä, Harkovan ja Kurskin taisteluissa, operaatio Bagrationissa sekä akselivaltojen lopulliseen tuhoon johtaneissa taisteluissa Berliinissä, Wienissä ja Budapestissa vuonna 1945.

Mukaan on otettu myös useita liittoutuneiden Lend-Lease-ohjelman turvin toimittamia panssarivaunuja, kuten brittiläinen Churchill ja yhdysvaltalainen Sherman.

Kirjassa on 250 väripiirrosta ja runsaasti valokuvia.

Kirjan tiedot
Ilmestymisaika: 11/2018, viikolla 45
Sivumäärä: 192 s.
Koko: 190 x 240 mm
Sidosasu: Sidottu, nelivärinen
Kirjastoluokka: 39.1
ISBN: 9789523127180
Sähkökirjan ISBN:
Muuta: Suomennos Tapio Kakko, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji
Tietokirjat
Sota

*************************

PARAS HÄVITTÄJÄ SUOMELLE
Hornetin seuraajaehdokkaat


Paras hävittäjä Suomelle
Pentti Perttula

Suomen merkittävin asehankinta puhuttaa!Teos esittelee Hornetin seuraajaehdokkaat, niiden vahvuudet ja heikkoudet. Kirja on tarkoitettu kaikille ilmailusta, tekniikasta ja Suomen maanpuolustuksesta kiinnostuneille.Ilman hävittäjälentokoneita ei Suomea pystytä puolustamaan. Ilmatorjunnalla voidaan suojata tärkeitä kohteita, mutta sillä ei pystytä luomaan valtakunnallista suojaa ilmauhkaa vastaan. Miehittämättömät ilmaalusjärjestelmät eivät myöskään vastaa hävittäjien suorituskykyä, tehtäväkenttää ja ominaisuuksia todennäköisesti vielä vuosikymmeniin, jos koskaan.Nykyajan hybridisodankäyntiin, jonka operaatioille on luonteenomaista suuri nopeus, voidaan reagoida vain välittömässä valmiudessa olevilla kyvyillä, jotka voidaan suunnata hyvin lyhyellä viipeellä maahantunkeutujaa vastaan. Hävittäjäilmavoima on siihen nopein tapa.Nykyinen Ilmavoimien Boeing F/A-18C/D Hornet -kalusto vanhenee ja poistuu käytöstä vuosina 20252030. Sen vuoksi puolustusministeriö käynnisti vuonna 2015 niiden korvaamiseen tähtäävän hankkeen, jonka ehdokkaiksi valikoitui viisi konetyyppiä: ruotsalainen Saab JAS 39E/F Gripen, brittiläis-saksalais-italialais-espanjalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale sekä amerikkalaiset Lockheed-Martin F-35 Lightning II ja Boeing F/A-18E/F Super Hornet.Sotilasilmailutoimittaja Pentti Perttula kirjoitti teoksen, koska yhteiskunnallisesti merkittävästä hankkeesta käytävä keskustelu ansaitsee selkeämpää tietoutta kuin tällä hetkellä on helposti saatavissa.

Kirjailija:
Pentti Perttula
Alaotsikko: Hornetin seuraajaehdokkaat Kieli: suomi Julkaistu: 2018-01
ISBN: 9789522915092 Kustantaja:
Docendo
Sivumäärä: 208


*************************

torstai 10. tammikuuta 2019

BABYLON BERLIN



Viime vuonna alkoi TV-ykkösellä todella mainio saksalainen sarja. Babylon Berlin alkaa kuohuvan 20-luvun lopusta. Genre on lähinnä rikosdraamaa, mutta itse pidän tätä myös hyvänä historiallisena ajankuvana. Sarjassa sivutaan myös ensimmäistä maailmansotaa, joten laitan tämän infon sarjasta ”normi-blogini” lisäksi myös tänne.Kaksi kautta on tätä todella hienoa sarjaa tehty. Itse en malttanut kahden ensimmäisen  jakson katsottuani enää odotella seuraavaan viikkoon, vaan katsoin sarjan läpi aika nopeaan tahtiin YLE -areenasta Chromecastia hyväksi käyttäen.

Sarjan tekoon on uponnut n. 40 miljoonaa euroa. Tämä ”massi” on käytetty todella hyvin. Lavasteet, ajankuva tms. on tehty viimeisen päälle. Näyttelijät ovat myös hyviä ja roolitus on mielestäni loistava. Sarja on yksi parhaista, jos ei jopa paras, mitä olen elämäni aikana nähnyt. Nyt odotellaan sitten kolmannen kauden valmistumista!

Sarja perustuu  Volker Kutscherin romaaneihin. Seuraavaksi, kun jonossa olevalta kirjapinolta ehdin, aion lukea myös kyseisen herran aiheeseen liittyvän kirjan (tai kirjoja)! Alle kopsasin vielä Wikipediasta löytyneen "sepustuksen" sarjasta.



Babylon Berlin on saksalainen historiallinen rikosdraamasarja, joka perustuu Volker Kutscherin romaaneihin. Kansainväliseksi menestyssarjaksi noussut, vuonna 2017 alkanut Babylon Berlin on Saksan historian kallein televisiosarja. Sarjan tapahtumat alkavat vuoden 1929 Weimarin tasavallasta, ja etenevät aina natsien nousuun saakka.

Sarja alkoi lokakuussa 2017 Sky:lla ja Das Erstella Saksassa ja Itävallassa. Sky Atlantic on näyttänyt sarjaa Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Keväällä 2018 Netflix hankki oikeudet sarjaan. Suomessa sarjaa esittävät Yle TV1 ja Yle Areena marraskuusta 2018 lähtien.

Saksan lisäksi Babylon Berlin on Manner-Euroopan kallein televisiosarja sekä kallein ei-englanninkielinen televisiosarja. Sarjan budjetti oli lähes 40 miljoonaa euroa. Rahalla on tehty suuria joukkokohtauksia ja todella realistisia lavasteita, jotka esittävät lähes sadan vuoden takaista Berliiniä. Sarjan ulkokohtausten kuvaamista varten Babelsbergin studioille rakennettiin 15 000 neliömetriä katuja ja rakennusten julkisivuja.

Babylon Berlinin päähenkilöitä ovat sodassa traumatisoitunut rikoskomisario Gereon Rath (Volker Bruch) ja köyhistä oloista tuleva Charlotte Ritter (Liv Lisa Fries), joka työskentelee poliisin sihteerinä ja yöllä prostituoituna.