Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

perjantai 9. marraskuuta 2018

KRISTALLIYÖ 1938

Kristalliyöstä 80 vuotta


Marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä vuonna 1938 juutalaisiin kohdistui Saksassa ja Itävallassa väkivallan aalto. Vainossa tuhottiin yli 1 300 synagogaa, 7 000 liikettä ja kotia. Yli 30 000 juutalaista vietiin keskitysleireihin.

Myöhemmin tapahtumaa alettiin kutsua kristalliyöksi, rikkoutuneiden lasien mukaan. Se vaikutti spontaanilta, mutta oli natsien tarkkaan suunnittelema. Poliiseille ja pelastuslaitoksille oli annettu ohjeet, että tapahtumiin ei saa puuttua.

Useat saksalaiset olivat suorastaan riemuissaan, kun juutalaisten liikkeitä ja synagogia tuhottiin kristalliyönä. Kuva on seuraavalta aamulta Magdeburgista.



Kristalliyö (saks. Kristallnacht, myös Reichskristallnacht ja Pogromnacht) on natsi-Saksassa vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Kristalliyö sai nimensä rikottujen kauppojen ikkunoiden lasinsirpaleista. Teoksessaan Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho William L. Shirer ei käytä termiä ’Kristalliyö’, vaan puhuu ainoastaan siitä alkaneesta ’Lasinsirujen viikosta’.

Kristalliyö sai alkunsa Herschel Grynszpanin, Saksasta vainoja Pariisiin paenneen juutalaismiehen, surmattua Saksan lähetystövirkailijan Ernst vom Rathin Pariisissa 7. marraskuuta. Vom Rathin murha laukaisi väkivallan aallon juutalaisia vastaan Saksassa. Hyökkäys näytti spontaanilta, mutta Saksan hallitus oli järjestämässä sitä. Hallitus toimi virallisten kanavien lisäksi kansallissosialistisen puolueen kautta.

Kansallissosialistisen puolueen johto juhli parhaillaan Münchenissä vuoden 1923 oluttupakaappauksen vuosipäivää, kun Adolf Hitler sai tiedon, että vom Rath oli kuollut. Välittömästi tämän jälkeen Joseph Goebbels ryhtyi antamaan puolueelle ja poliisivoimille ohjeita siitä, mitä näiden olisi tehtävä. Kello 23.55 Gestapon päällikkö Heinrich Müller lähetti poliisilaitoksille sähkeitse ohjeet, joiden mukaan juutalaisia vastaan kohdistettavia iskuja ei pitänyt estää, mutta oli valmistauduttava ainakin 20 000 juutalaisen pidättämiseen valtakunnan alueella. Myöhemmin yöllä turvallisuuspoliisin päällikkö Reinhard Heydrich lähetti poliisille yksityiskohtaisemmat ohjeet toimenpiteistä juutalaisia vastaan.


Vainossa tuhottiin yli 1 300 synagogaa, monia juutalaisia hautausmaita, lähes 7 000 liikettä ja kotia. Yli 30 000 juutalaista vietiin keskitysleireihin. Arvio kuoliaaksi hakattujen määrästä vaihtelee 36:sta 91:een. Eri lähteet antavat hyvin erilaisia lukuja tuhoista. Kristalliyön tapahtumat synnyttivät kansainvälisen reaktion ympäri maailmaa. Monet natsimyönteiset liikkeet tuomittiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mikä johti niiden merkityksen vähenemiseen.

Saksassa natsit yrittivät saada uhrit itse näyttämään syyllisiltä tapahtumiin. Niinpä 12. marraskuuta annettiin asetus, jonka mukaan juutalaisten asunnonomistajien ja liikkeenharjoittajien oli välittömästi korvattava vahingot. Saksassa käytetty ikkunalasi tuotiin Belgiasta, ja rikotun lasin määrä vastasi puolta Belgian lasiteollisuuden koko vuosituotannosta, minkä vuoksi kaikkia rikottuja ikkunoita ei voitu korjata edes juutalaisilta takavarikoiduilta rahoilla. Koska tähän meni huomattava osa Saksan ulkomaanvaluuttavarannosta, muutamat natsipoliitikotkaan kuten Hermann Göring eivät hyväksyneet näitä juutalaisia vastaan tehtyjä iskuja.

Saksassa sanan Kristallnacht käyttö on vähentymässä ja sanaa ollaan korvaamassa muilla ilmauksilla, sillä pelätään, että ihmiset saavat muuten liian myönteisiä mielikuvia asiasta. Kristall tarkoittaa joko kiteitä tai kristallia eli hiottua lasia, jotka koetaan kauniiksi ja koristeellisiksi.


Itäsaksalainen postimerkki vuodelta 1963: ”Ei enää koskaan kristalliyötä.”




torstai 1. marraskuuta 2018

FASISMI SUOMESSA


Sillanpään kirjan kanssa rinnakkain aloittelin yllä olevan opuksen kahlaamisen: ”Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet”. Nyt sain lokakuun lopussa sen kokonaan luettua. Kirja kertoo, kuten nimensä sanoo, suomalaisesta fasismista. Kirjassa ei kerrota mistään nykyään kaduilla heiluvista rajat kiinni porukoista, vaan vapaussodasta eteenpäin toisen maailman sodan loppuun vaikuttaneista fasismin lähettiläistä. Nämä henkilöt olivat monesti entisiä tai palveluksessa olevia sotilaita, poliitikkoja, pappeja, professoreita tai teollisuusjohtajia. Heillä oli siis valtaa, kykyä ja rahaa moninkertaisesti enemmän kuin näillä nykypäivän, lähinnä surkuhupaisina pidettävillä, natsiuhoajilla on. He olisivat ihan oikeasti voineet jossain vaiheessa jopa tehdä vallankaappauksen ja perustaa Suomeen fasistisen diktatuurin. Jos he olisivat silloin 30-luvulla pystyneet kumoamaan demokratian ja perustamaan diktatuurin, olisi Suomen tie ollut toisenlainen. Suomi olisi itsenäistynyt uudelleen vasta 1990 luvulla Baltian maiden rinnalla. Tosiasia olisi ollut se, että Suomi ei olisi saanut armoa liittoutuneilta toisen maailmansodan lopulla,vaan puna-armeija olisi miehittänyt Suomen ja maa olisi liitetty osaksi Neuvostoliittoa.

Kirjassa tullaan siihen tulokseen, että fasistinen toiminta oli laajempaa kun on aiemmin uskoteltu. Liikkeet olivat kuitenkin aika hajanaisia eikä niiden johtajat uskaltaneet ryhtyä kriittisillä hetkillä toimimaan tarmokkaasti – toisin sanoen lähteneet muuttamaan asioita väkivalloin. Suojeluskunta oli loppujen lopuksi aika paljon oikeiston käsissä ja johdateltavissa.

Nykyisen äärioikeiston taistelukohteiden maahanmuuton ja islamin sijaan asialistalla olivat Suur-Suomen luominen, kommunismin torjuminen ja kansainvälinen juutalaisvaara. Osa fasisteista piti tiivistä yhteyttä saksalaisiin kansallissosialisteihin tai italialaisiin fasisteihin.

Kirjassa oli paljon asioita joista olin jo lukenut tai kuullut aiemmin. Uuttakin oli todella paljon. Näistä pari asiaa mainitsen tässä vielä. Kirjassa väitetään, että suurin osa suomalaisista SS- vapaa ehtoisista ei ollutkaan pelkästään seikkailun- ja toiminnanhaluisia nuoria vaan ihan oikeita ”aatteen” miehiä. Entisen tasavallan presidentin K.J.Ståhlbergin kyydityksestä olin tietoinen, mutta sitä en tiennyt, että tuleva tasavallan presidentti Kyösti Kallio, joka tuolloin oli pääministeri, oli tarkoitus murhata vuonna 1930 Seinäjoen asemalla. Tehtävään valitut 22-vuotias Yrjö Hissa ja 27-vuotias Juho Perämäki eivät kuitenkaan toteuttaneet saamaansa tehtävää keskusteltuaan hetken sympaattisen 57-vuotiaan pääministerin kanssa. Kumpikin attentaatista livennyt salaliittolainen teki lopulta itsemurhan vielä samana päivänä

Kirjasta voisin kertoa enemmänkin, mutta se kannattaa tietenkin lukea itse, jos asia kiinnostaa. 
Itse pidin kirjaa todella hyvänä tietoiskuna. Ongelmana oli taas se, että luin välillä liian nopeasti ja jouduin palaamaan taaksepäin, että pysyisin kärryillä. Kirjan on kyllä jaoteltu järkevästi, joten sen lukeminen ei muuten ole ongelma. Kuvia oli kivasti lisätty mukaan, mutta kuten aina niitä olisi saanut olla enemmän. Nimiä vilisi taas siihen malliin, että jouduin taas etsimään henkiöistä lisätietoja netistä. Älykännykkä oli siis vierellä koko ajan. Kirja oli taas yksi niistä, jonka saatan jossain vaiheessa hankkia omaan kirjahyllyyni.

Olen omien höpinöideni lisäksi liittänyt tähän kirjakatsaukseeni pienen referaatin Iltasanomien kirjaa käsittelevästä jutusta vuodelta 2016. Lopussa on vielä perustietoa teoksesta.


***************
Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet:  
Suomalaista fasismia vähätelty – ”Vaarallisin hetki ei ollut Mäntsälän kapina...”


 Suomalaista sotien välistä ja sodan aikaista fasismia on vähätelty historiankirjoituksessa ja 
-tutkimuksessa.
– Ei sodan jälkeen ollut intressiä muistella näitä julkisesti. Kommunistien taholta tulleet yritykset kaivella näitä onnistuttiin estämään. Neuvostoliiton uhka oli kouriintuntuva ja se sulki suut. Harva halusi pelata Neuvostoliiton ja kommunistien pussiin sanoo dosentti Oula Silvennoinen.

SilvennoisenMarko Tikan ja Aapo Roseliuksen kirja Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet (WSOY) kertoo suomalaisesta äärioikeistosta 1900-luvun ensimmäisellä puolella.


Kirjan mukaan muillakin fasistisina pidetyillä järjestöillä kuin Lapuan Liikkeellä ja IKL:lla oli suuri merkitys ennen sotaa. Samat henkilöt tosin liikkuivat järjestöstä toiseen. Erityisesti esiin nousee Vapaussodan rintamamiesten liitto.

– Siinä on yhteys ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen rintamamiesliikehdintään, josta koko eurooppalainen fasismi nousi, sanoo filosofian tohtori Roselius.

– Suomi osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja sotakokemus tuotti samoja kokemuksia kuin Euroopassakin, Silvennoinen kuvaa.

Euroopan suuret fasistijohtajat Benito Mussolini ja Adolf Hitler korostivat osallistumistaan sotaan rintamalla. Saksassa maailmansodan veteraaneista kootut äärioikeistolaiset iskujoukot edelsivät natsipuoluetta.

Italian diktaattori, Il Duce, Benito Mussolini sekä Suomen ”Il Duce”, Vihtori Kosola

Vaaran vuosi 1930

Suomessa Lapuan liike korosti taistelua kommunismia vastaan ja uhosi omaa vallankumoustaan.

– Vaarallisin hetki ei ollut Mäntsälän kapina vaan liikkeen nousukiito. Hetken ajan liikkeen taakse saatiin iso osa oikeistoa ja keskustaa, sanoo dosentti Marko Tikka.

Lapuan liikkeen huippuhetki oli talonpoikaismarssi Helsinkiin vuonna 1930. Liikkeen lumo alkoi kadota, kun se kaappasi Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin itärajalle ”kyyditettäväksi”. 

– Se oli julkisuuskatastrofi, Tikka sanoo.

Talonpoikaismarssi heinäkuussa 1930 oli Lapun liikkeen suuri voimannäyttö.

Vuonna 1932 liikkeen mellakointi Mäntsälässä johti avoimeen kapinaan, joka kuitenkin kukistettiin verettömästi. Lapuan liikkeen seuraajaksi tuli IKL,

Toinen kukoistuskausi vuonna 1942

1930-luvulla toimi muitakin itseään fasistisina pitäneitä järjestöjä. Ne eivät kuitenkaan saaneet paljoa aikaiseksi. Talvisota herätti pelon ja vihan kommunismia vastaan. Kun Suomi jatkosodassa kävi Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan, myös yhteiskunnan eliitti näki Suomen paikan Natsi-Saksan johtamassa uudessa Euroopassa.

Merkittävin sen hahmottelija oli Suomen Valtakunnan liitto, johon liittyi akateemikkoja ja taiteilijoita. Sitä johti professori Mauno Vannas ja jäseniin kuului Helsingin yliopiston rehtori Rolf Nevanlinna. Jopa neljänneksen Suomen professoreista on väitetty kuuluneen järjestöön. Taiteilijoita edusti mm. kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen.

– Se on osoitus kuinka yhteiskunnassa lähdetään mukaan, kun on henkilökohtaista hyötyä luvassa. Aika vaarallista, Roselius sanoo.

IKL:n tunnus

Sodan jälkeen äärioikeiston kanssa flirttailleet akateemikot jäivät asemiinsa. Mitään puhdistusta ei tullut. Vaaran vuosien yhteinen rintama sulki suut aiemmin harhapoluilla seikkailleista.
Aate elää
Silvennoisen mukaan fasismi on 1800-luvun aate, joka ei ole hävinnyt minnekään 2000-luvulla.

– 1900-luvulta teemat ovat ehkä vaihtuneet. Kovin moni ei vaahtoa juutalaisten salaliitoista ja harvempi enää kommunismistakaan Neuvostoliiton kaaduttua. Nyt puhutaan vaikka islamista ja sen muodostamasta vaarasta sivistyksellemme ja elämäntavallemme. Perusmotivaation lähde on kuitenkin sama. Koetaan, että oma yhteisö on uhan alla ja se uhka pitää äkkiä torjua.

Tapparamies- aikakauslehden joulunumero vuodelta 1933
Suomi-neitoa ahdistelevat bolsevikki, katolinen munkki, vapaamuurari ja rahavaltaan yhdistetty juutalaishahmo.

***************

SUOMALAISET FASISTIT
Mustan sarastuksen airuet

"Kiväärin kieli on ainoa maailmankieli, paljon selvempi kuin esperanto tai muut vastaavat potaskat. Siis rasvaa kiväärisi ja kiillota saappaasi."

Uraauurtava teos kertoo, mistä suomalaisessa fasismissa oli kyse ja kuinka fasistisilla liikkeillä oli jäsenmääräänsä suurempi vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan 1918-1944.

Sana 'fasismi' on noussut kesän 2015 aikana osaksi suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Samalla on pohdittu yhtymäkohtia nykypäivän ja menneen välillä.  Tässä kirjassa vetävästi mutta kiihkotta kirjoittavat historioitsijat kartoittavat fasismin paikan Suomen historiassa. Käsittelyssä ovat niin henkilöt, aatteet kuin vaikutuskin. Kirjoittajat näyttävät kuinka fasistinen aatemaailma levisi piilossa julkifasistien selän takana ja sai kannatusta ja tukea elinkeino- ja yhteiskuntaelämässä hyvissä asemissa olleilta henkilöiltä. Teoksesta paljastuu myös ne kohdat, jolloin varsinainen fasistinen kumous oli lähellä. Suomi asettuu osaksi eurooppalaista fasismin historiaa.

FT. Aapo Roselius (s. 1975) on tutkinut laajasti Suomen sisällissodan ja 1920- ja 1930-luvun historiaa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa Teloittajien jäljillä ja Isänmaallinen kevät.

Dos. Oula Silvennoinen (s. 1970) tunnetaan erityisesti Suomen toisen maailmansodan aikaisia kipupisteitä luotaavista teoksista kuten Salaiset aseveljet ja Tuntematon Lauri Törni.

Dos. Marko Tikka (s. 1970) on kirjoittanut erityisesti sisällissodasta ja sitä seuranneesta ajasta sekä populaarikulttuurista. Teoksia: Koston kevät, Terrorin aika ja Tanssiorkesteri Dallape - suomijatsin legenda 1925-2010.

  • Sivumäärä: 503
  • Paino: 600 grammaa         





tiistai 16. lokakuuta 2018

HURSKAS KURJUUS



Nyt lokakuun alussa sain päätökseen ensimmäisen kokonaan lukemani F.E Sillanpään kirjan. Joskus koulussa tai muussa yhteyksissä olen muistaakseni pieniä osia herran tuotannosta vilkaissut. 
Kyseinen ”veikko” eli Frans Emil Sillanpää voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939.

Opus jonka lukaisin läpi oli Hurskas kurjuus, ja se oli kirjoitettu sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Yllykkeen tämän kirjan lukemiseen sain sisällissodan viime aikojen tutkimuksistani kun eräässä teoksessa mainittiin kyseisen kirjan päähenkilön traaginen loppu valkoisen teloittajan toimesta.

Itse kirjaa en meinannut löytää Lapinlahden kirjaston hyllystä – eikä siellä ollut kyllä paljon muitakaan kyseisen kirjailijan teoksia. Kyse ei lopulta ollutkaan siitä, että kaikki Frans Emilin luomukset olisivat olleet lainattu, ja täten loistaneet poissaolollaan, vaan yksinkertaisesti siitä, että osa kirjoista on tilanpuutteen tai ”vanhuuden” perusteella siirretty varaston puolelle. Kirjaston henkilökunta haki ystävällisesti minulle lopulta kyseisen niteen, ja sitten livahdin onnellisena itsepalvelulainauksen kautta kotiin lukemaan.

Kirjan sain luettua aika nopeasti läpi ja tykkäsin siitä kovin. Kieli oli rikasta ja minulle välillä aika vaikeasti luettavaa, mutta pari kertaa uudelleen vaikeampaa kohtaa silmäillen asia selvisi jopa meikäläiselle. Jahka saan odottamassa olevaa muiden kirjoittajien kirjapinoa ”tuhotuksi” palaan jälleen Sillanpään pariin ja etsin käsiini seuraavan tilanteeseen sopivan teoksen.

Juonta ja tarinaa sen kummemmin kertomatta; Hurskas kurjuus kertoo Johan Abraham Benjamin pojan elämäntarinan. Hänen etunimensä ja sukunimensä vaihtuu elämän kulkiessa eteenpäin. Yksi asia mikä pysyy on ainainen köyhyys sekä ympäristössä riehuvat sairaudet sekä oman itsetunnon murentuminen uudestaan ja uudestaan. Kirjan loppua hallitsee vuonna 1918 alkanut kansallinen murhenäytelmä - sisällissota. Tämän kurimus koituu lopulta myös hänen kohtalokseen – kuolla syyttömänä voittajien kostonhalun uhrina. 

Tämän pienen kirjakatsaukseni jatkoksi lisäsin vielä Kirjasampo.fi – sivustolla olevan tiedon kirjasta sekä pienen tietoiskun kyseisen romaanin kirjoittajasta, F.E.Sillanpäästä - Suomen ainoasta kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajasta. 

Kirjasampo.fi on kaunokirjallisuuteen keskittyvä verkkopalvelu, joka perustuu kirjastojen laajoille kaunokirjallisuuskokoelmille.

*********************************




*********************************

FRANS EMIL SILLANPÄÄ


Frans Emil Sillanpää (16. syyskuuta 1888 Hämeenkyrö – 3. kesäkuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, jolle on toistaiseksi ainoana suomalaisena myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan”.



Teokset








keskiviikko 3. lokakuuta 2018

RISSALAN LENTOTURMASTA 40 VUOTTA


Rissalan lentoturmasta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta.Viisitoista ihmistä sai surmansa tuhoisassa Rissalan lento-onnettomuudessa 3.10.1978. Koneen matkustajat olivat suomalaisia huipputason vaikuttajia, jotka olivat palaamassa Kuopiosta Helsinkiin maanpuolustuskurssin kokouksesta.


Onnettomuuskone oli DC-3-kuljetuskoneen C-47-versio.


Kone lähti Kuopiosta kello 21.30. Mukana oli kolmen hengen miehistön lisäksi kaksitoista korkeassa asemassa olevaa suomalaista johtajaa. Ongelmat alkoivat pian nousun jälkeen.

DC-3-mallinen kone sakkasi sen lähdettyä Kuopion lentoasemalta. Toinen moottori sammui, ja ohjaaja pyrki kaartamaan takaisin kentälle.

– Oikea nuija on pysähtynyt. Kaarran takaisin kentälle, olivat kapteenin viimeiset sanat.

Vain kymmenen sekunnin kuluttua moottorin sammumisesta kuului räjähdys. Kone syöksyi Juurusveteen vieden mukanaan miehistön ja kaikki matkustajat. Kukaan koneessa olleista ei selviytynyt.


Onnettomuuspaikka ilmasta kuvattuna.

Tutkijalautakunnan mukaan perussyy oli moottorihäiriö. Myötävaikuttaviksi syiksi nimetään ilmannopeuden aleneminen alkunousun ja kaarron aikana moottorihäiriön seurauksena ja ohjaajan huomion siirtyminen ohjaamisesta moottorihäiriön aiheuttamiin toimenpiteisiin. Nämä tekijät johtivat koneen ohjattavuuden menettämiseen toteavat tutkijat. Lisäksi mainitaan vaikeat olosuhteet. Pimeys ja alhainen lentokorkeus olisivat edellyttäneet keskittynyttä mittarilentoa, jota puuskaisuus vaikeutti.


Turmassa menehtyneiden muistolaatta


Uhrit osallistuivat 60. maanpuolustuskurssille, joten he olivat oman alansa johtavia henkilöitä.

Onnettomuudessa menehtyivät Oy Lohja Ab:n toimitusjohtaja Risto K. Alanko, kansanedustaja Kirsti Hollming, eversti Aarno Hukari, tilastokeskuksen ylijohtaja Aaro Kenttä, everstiluutnantti Tapio Kokkonen, vientitakuulaitoksen johtaja Pekka Lahdensuu, kansanedustaja Olavi Majlander, kansanedustaja Aaro Merisaari, maaherra Antti Pohjonen, oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Kari Sinisalo, Kemira Oy:n johtaja Viljo Särkkä, Suomen IBM:n johtaja Olli Varho, koneen kapteeni, yliluutnantti Kari Halmetoja, perämies, ylivääpeli Seppo Raninen ja lentomekaanikko, vääpeli Heikki Mannila.

Myös presidentti Tarja Halosen piti olla koneen kyydissä, sillä SAK.n lakimiehenä työskennelleen Halosen piti alun perin emännöidä 60. maanpuolustuskurssin kokoontumista. Matka jäi kuitenkin väliin, sillä Halonen oli viimeisillään raskaana ja neuvolalääkäri oli kieltänyt häneltä lentämisen.


Ilmavoimien keskiraskas helikopteri nousi Juurusselän ylle etsintöihin heti aamun valjettua 4.10.1978.


keskiviikko 12. syyskuuta 2018

The Soviet Invasion of Poland 1939


September 1939 is mostly remembered for the German invasion of Poland, the event that triggered the Second World War in Europe. But Germany wasn’t the only power that invaded Poland that month. The Soviets were also on their way.


Propaganda Preparations

Germany and the Soviet Union were unlikely allies. Hitler’s Nazi ideology included repeated condemnation of Communism. The Nazi party itself gave capitalist businesses the sort of free hand that Communists detested.
But as the Second World War repeatedly showed, realpolitik could be more powerful than ideology. The two countries secretly agreed the Molotov-Ribbentrop Pact, a deal in which they would divide Poland between them along a pre-agreed border.

Molotov (left) and Ribbentrop (right) at the signing of the Pact.

When the Germans invaded Poland at the start of September 1939, the Soviets didn’t immediately react. They were dealing with a conflict with Japan on their eastern border and needed time to mobilize.
On the 15th of September, Soviet troops began massing along the Polish frontier. Officers were gathered for briefings on the coming campaign. These briefings weren’t just about practical plans for the invasion but also contained a large propaganda element. According to commanders, this would be not an invasion but a liberation, freeing the Polish workers from the unjust rule of the landowners.

Soviet cavalry on parade in Lviv, after the city’s surrender to the Red Army during 1939 Soviet invasion of Poland. The city, then known as Lwów, was annexed by the Soviet Union and today is part of Ukraine.

On the 16th, commissars went out among the men, providing more of the same briefing. The plight of the Polish workers, including their starvation and torture by landowners, was depicted in lurid detail to fire the men up to fight.

First Clashes

On the 17th, the invasion began. At five in the morning, mechanized cavalry crossed the frontier, soon followed by the rest of the army.
The Poles were poorly prepared for a Soviet invasion. The Molotov-Ribbentrop pact was a secret, while the threat from Germany had been clear for months. Most Polish forces had been focused in the west even before the Germans attacked, and the fighting there had drawn more troops away. The eastern border was poorly defended.

Soviet invasion of Poland, 1939. Advance of the Red Army troops

The Polish army was large and courageous, but it was already dealing with the chaos of the war in the west. As the massed forces of the Red Army advanced, they swept all before them. Defensive positions were quickly overcome. Polish troops were captured or brushed aside, inflicting only minor losses on the invaders.
During the first day, the Soviets advanced up to 60 miles. It wasn’t long before Eastern Poland was theirs.

Polish infantry, 1939

A Ragged Army

At the sound of rumbling tanks and tramping boots, Poles emerged from their homes, frightened and bewildered, to see what was happening.

What they saw was less than impressive. Many of the Soviet soldiers were carelessly dressed or missing parts of their uniforms. Rear units trailed out along the roads. Supply services were poorly organized. Tanks, tractors, and other vehicles had to be left by roadsides due to lack of fuel.

Red Army soldiers distributing the Soviet propaganda newspapers to peasants near Wilno (Vilnius) in Soviet occupied part of Poland.

Far from finding impoverished peasants, the Soviet troops found a country apparently wealthier than their own. Twenty-five years later, Colonel G. I. Antonov still remembered troops disobeying the orders of their superiors to rush into shops and buy everything they could, making the most of a favorable Soviet-set exchange rate. 

Dispirited Polish civilians, unable to resist, could only accept this sudden upheaval. 

Confrontation

Within days, the Soviets were approaching the new border they had agreed with the Germans for the division of Poland.

Hitler watching German soldiers marching into Poland in September 1939.

Before the invasion, the Soviet troops had been ordered to avoid fighting with the Germans when they met them, settling any disputes peacefully. But as they drew close to the German lines, there were inevitably clashes. Both armies were in a war zone, facing unfamiliar forces. If shots were sometimes fired before questions could be asked, confrontations could easily escalate.
This led to a number of casualties in the new border region. But officers understood their role in this strange new situation, stepping in to resolve disputes even when their men had been injured or killed.

A German and a Soviet officer shaking hands at the end of the Invasion of Poland.

In places, the Germans had passed the new border and were occupying territory meant to go to the Soviets. This sometimes led to tense discussions before the Germans withdrew, taking portable property with them.
On the whole, the two armies cooperated well. The Germans handed Brest fortress over to the Red Army, then the two forces held a joint military parade in the town.

Joint parade of the Wehrmacht and Red Army in Brest at the end of the Invasion of Poland. At the center Major General Heinz Guderian and Brigadier Semyon Krivoshein.

While small enclaves of Polish troops kept fighting a doomed fight and thousands more followed their government abroad to keep up the fight, the Soviets settled in. 

Sovietization

Now began the process of “Sovietization”, transforming occupied Poland so that it could follow the same political and economic model of the USSR. Led by the Soviet Union’s interior ministry, the NKVD, this transformation would bring ruin for many Poles.
Economic change came fast. Monetary reforms saw the Soviet ruble replace the Polish zloty, depriving Poles of their existing wealth. Goods disappeared from the shelves of stores, forcing many to pay extortionate prices on the black market.

Bydgoszcz on 8th September 1939 – first days of German occupation. Polish civilian arrested during the “łapanka” and guarded by Wehrmacht soldiers at rallying point at Parkowa Street.

Private businesses were closed down, to be replaced by ones run by the government. There was no smooth transition. Instead, people were left without basic necessities like bread while the new systems were put in place.
An investigation by the Central Committee of the Communist Party eventually recognized the existence of a food crisis and moved to tackle it. But the Polish workers the Red Army had come to liberate were still worse off than they had been under the much-demonized landowners.

War and Hunger / Barefoot in Winter

One Man, One Vote

The greatest symbolic act came with elections to the Supreme Council of the Polish Soviet Socialist Republic, as the region was renamed by the Soviets. After six weeks of intense propaganda, voters found only one option for the first member of the council – Joseph Stalin.

Poland’s fate was heavily discussed at the Yalta Conference in 1945. Joseph Stalin presented several alternatives which granted Poland industrialized territories in the west whilst the Red Army simultaneously permanently annexed Polish territories in the east, resulting in Poland losing over 20% of its pre-war borders.

The Soviets had quickly conquered half of Poland, bringing in a ruinous regime. Only when the Germans came again two years later would the Poles learn that things could be even worse. 





Source of the article: War history online
Pictures:  War history online, Bundesarchiv, Interner

torstai 6. syyskuuta 2018

SUOMEN SOTILASLENTOKONEET 1918 - 2010


Vihdoinkin posti toi laatikkoon Antikvaari.fi – nettisivuston kautta tilaamani opuksen: ”Albatrosista Pilatukseen -Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010”. Kirja on käytännössä uuden veroinen, ja maksoi about 50% uuden hinnasta! Sokerina pohjalla: laatikkoon pamahti uunituore Suomen sotilaan numero. Torstai oli sitten kaltaiseni ”sivarin” märkä päiväuni uneliaasta aamusta huolimatta!


ALBATROSISTA PILATUKSEEN
Suomen sotilaslentokoneet 1918 - 2010



Maaliskuun 6:ntena päivänä 1918 ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti ja luovutti kenraali Mannerheimille Thulin typ D -lentokoneen. Tuosta tapahtumasta katsotaan ilmavoimien historian Suomessa alkavan. Tosin Ruotsista oli saatu jo noin viikkoa aikaisemmin samoin lahjoituksena N.A.B typ 9 Albatros, mutta sen matka päättyi lumipyryn seurauksena ja moottori kiinnileikanneena junalla Kolhoon. Tässä teoksessa lähdetään siitä, että ensimmäisenä Suomen kamaralle tullut kone on vanhin ja Se Alku. Runsaassa 90:ssä vuodessa Suomen Ilmavoimien käytössä on ollut lähes 200 eri konetyyppiä, kun mukaan on otettu alatyypit ja muunnokset. Vähän yli satasta putputtelevat kangasverhouksiset avo-ohjaamokoneet ovat kehittyneet jopa kahden machin vauhtivehkeiksi ja aivan uusimmat lähes itsestään toimiviksi monipuolisiksi tietokoneiksi. Koneet esitellään tässä teoksessa yksityiskohtaisesti teknisen kehitystyön, hankinnan ja käytön suhteen. Viimeisimpänä tyyppinä on kesällä 2010 maahan tullut Pilatus PC-12 NG. Kirjan kuvituksena on paitsi mustavalkoisia valokuvia varhaisemmilta ajanjaksoilta myös Klaus Niskan, Kyösti Partosen ja insevl evp Jyrki Laukkasen uudemmista tyypeistä ottamia hienoja valokuvia. Viimemainitun vielä lennolla ottamia. Pentti Mannisen taidokkaat väripiirrokset täydentävät kuvitusta.



  • Sivumäärä:315
  • Paino:920 grammaa



maanantai 3. syyskuuta 2018

SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT



Kävin vapaapäivän kunniaksi kirjastossa. Lukujonossa on tällä hetkellä kolme kirjaa yhtä aikaa, mutta tämä piti ottaa vielä muiden rinnalle. On nimittäin nääs asia silleen, että Suomen ruotuväki a.k.a intti a.k.a Suomen Puolustusvoimat täyttää 100 vuotta!


SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT 100 VUOTTA



Suomen puolustusvoimien toiminta on koko itsenäisyyden ajan pohjannut suomalaisten vankkumattomaan oman maan puolustamisen tahtoon. Yleinen asevelvollisuus on ollut ja on yhä edelleen se peruskallio, johon puolustusvoimat nojaa tehtäviä toteuttaessaan.Teos käsittelee itsenäisen Suomen puolustusvoimien ensimmäistä vuosisataa. Sotatieteellisen tutkimuksen keinoin maalataan puolustusvoimien kehityksestä mahdollisimman todenmukainen kuva. Rauhan ajan toiminnan ohella teoksen sivuilla saavat sijansa myös sotien ajan karut kokemukset.Teoksen aluksi luodaan yleiskuva puolustusvoimien käännekohdista koko itsenäisyyden ajalta. Kahdeksan teemaluvun kautta peilataan syvemmin ja tarkemmin sotataidellista kehitystä, puolustussuunnitelmia, koulutusta, kokeilutoimintaa, materiaalihankintoja, kokonaismaanpuolustusta ja kansainvälistä toimintaa.
Historiateokselle poikkeuksellisesti kirjan pääluvussa hahmotellaan Suomen puolustusvoimien tulevaisuuden kehityskulkuja. Teoksen kirjoittajakunta koostuu kolmestakymmenestä akateemisesta, pääosin tohtoritasoisesta tutkijasta. Kunkin aihealueen kirjoitajat ovat aihepiirinsä johtavia sotahistorian tutkimuksen osaajia.