KURSK 1943 - Курск 1943

Kurskin taistelu - tasan 70 vuotta sitten

Saksalaista jalkaväkeä ja Panzer VI (Tiger I)

Kurskin taistelu heinäkuussa 1943 oli sodankäynnin historian suurin panssarivoimien yhteenotto. Saksalaisten hyökkäyksen (operaatio Zitadelle) juuret juontuivat katastrofaalisesta alkuvuodesta 1943, jolloin Neuvostoliitto tuhosi 6. armeijan Stalingradissa ja uhkasi sotamarsalkka Erich von Mansteinin Armeijaryhmä Donia.

 

 Neuvostoliittolaisia T-34 panssarivaunuja ja pst-tykki

 

Von Mansteinin tehokas vastahyökkäys kuitenkin tuhosi neuvostoliittolaisten hyökkäysten kärjet 18.2. - 18.3., minkä jälkeen itärintamalla alkoi seesteinen vaihe, kun uupuneet osapuolet järjestivät hajonneita joukkojaan odotettavissa olevaan kesäkampanjaan.

 

Neuvostoliittolainen pikakivääriasema

 

  

KURSKIN TAISTELU LYHYESTI

Manstein ja hänen kenraalinsa suunnittelevat taistelua

Ketkä:

Eräät sotamarsalkka Gunther von Klugen (1881-1944) Keskisen armeijaryhmän ja sotamarsalkka Erich von Mansteinin (1887.1973) Eteläisen armeijaryhmän osat vastaan marsalkka Konstantin Rokossovskin (1896-1968) Keskinen rintama ja marsalkka Nikolai Vatutinin (1901-1944) Voronezin rintama ylipäällikkö, marsalkka Georgi Zukovin (1896-1974) komennossa.

 

Kenraali KK Rokossovsky ja kenraalimajuri Telegin etulinjassa ennen taistelujen alkua.

Mitä:

Saksa pyrki vuoden 1943 strategisella offensiivillaan eliminoimaan mutkan, joka oli muodostunut rintamaan Kurskin kaupungin kohdalle.

Missä:

Kurskin tärkeän rautatieristeyksen seudulla Ukrainassa 800km Moskovasta etelään.

Milloin:

4. –13.7.1943

 

Miksi:

Saksalaisilla oli voimavarat vain rajoitettuun hyökkäykseen idässä ja he tarvitsivat voiton saadakseen liittolaisten horjuvan luottamuksentakaisin. Kurskin mutka tarjosi saksalaisille saavutettavalta vaikuttavan strategisen tavoitteen.

Tulos:

Saksan hyökkäys epäonnistui, ja Neuvostoliiton vastahyökkäys antoi pohjan Puna-armeijan muille operaatioille vuonna 1943. Idässä strateginen aloite siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle.

Kursk 1943 - saksalaisten offensiivi

Saksalaissotilaiden tupakkatauko juoksuhaudassa

Taistelujen kulku

Maaliskuun taistelujen jäljiltä Kurskin rintamaan jäi saksalaisten puolelle ulkoneva iso mutka. Saksan ylin johto päätti aloittaa seuraavan offensiivinsa koodinimeltä Zitadelle (Linnoitus). Hyökkäämällä tähän kiilaan kahdella pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä saksalaiset toivoivat voivansa saartaa ja tuhota suuren vihollisjoukon, sillä kesäkuun alussa pullistumaa puolusti kokonaista 850 000 neuvostosotilasta. Lisäksi puolustusasemat olivat porrastettu useaan kertaan ja suojattu 1500 miinalla per kilometri.

4.heinäkuuta 1943 sotamarsalkka Erich von Mansteinin eteläinen armeijaryhmä aloitti valmistelevat hyökkäykset kiilan etelänurkasta. Mansteinin joukkoon kuului 20 divisioonaa ja 1 405 panssaroitua taisteluajoneuvoa, jotka kenraali Werner Kempfin erillisosasto ja kenraalieversti Hermann Hothin 4. panssariarmeija olivat tarkoitukseen valinneet. Seuraavana aamuna keskiselle armeijaryhmälle alistettu kenraali Walter Modelin 9.armeija aloitti hyökkäyksen kiilan pohjoislaidalta. Modelin joukkoon kuului kuusi mekanisoitua ja 14 jalkaväkidivisioonaa sekä 1 840 panssaroitua taisteluajoneuvoa. Saksalaiskomentajat toivoivat, että nämä kaksi hyökkäystä yhyttäisivät toisensa Kurskissa ja yli 670 000 vihollista jäisi saarroksiin. Onnistuessaan operaatio Linnoitus saisi vangiksi suuuremman joukon vihollisia kuin mikään itärintaman lukuisista moteista.

 

"Tiikerit" siirtymässä taistelualueelle

(503:s raskas tankki pataljoona)

Ennaltaehkäisevä isku

Varhain heinäkuun 5. päivän aamuna Modelin 9. armeijan jalkaväen kärkijoukot hyökkäsivät Neuvostoliiton ensimmäiselle puolustuslinjalle kiilan pohjoisnurkassa. Neuvostojoukkojen tiedustelu oli kuitenkin saanut selville Modelin joukkojen hyökkäysajankohdan, ja ne aloittivat kiivaan tykkitulen saksalaisten asemiin häiritäkseen hyökkäystä.

Vahvalla kaikkien aselajien yhteishyökkäyksellä Modelin joukot onnistuivat etenemään 10 km etelään neuvostojoukkojen puolustusasemiin. Samana päivänä alkoi myös saksalaisten päähyökkäys kiilan etelälaidalla. Iltaan mennessä Hothin joukot olivat toistuvista kiivaista hyökkäyksistään huolimatta edenneet vain 10 km. Vielä pahempaa oli, että Kempfin panssarikärki ei ollut idempänä onnistunut edes murtautumaan neuvostojoukkojen puolustuslinjan läpi vihollisen sitkeän vastarinnan takia. Niinpä 9. armeijan joukot rynnäköivät 6.-9.heinäkuuta yhä uudestaan vihollisen toiseen puolustuslinjaan saadakseen haltuunsa tärkeän Olhovtkan harjanteen alueen. Vihollisen panssarivoimien pontevat vastahyökkäykset estivät kuitenkin Modelin joukkoja valtaamasta avainasemassa olevaa Ponyrin kylää. 10.-11. heinäkuuta vielä voimakkaammat neuvostojoukkojen vastahyökkäykset pysäyttivät Modelin uupuneiden joukkojen etenemisen. Modelin eteläsuuntainen liike oli siis viikon kiivaasta rynnäköinnistä huolimatta onnistunut etenemään vain 16 km vihollisen kerrospuolustuksen sisään. Mutta pahempaa olil tulossa, sillä 12. heinäkuuta alkaneet voimakkaat vastahyökkäykset pakottivat Modelin kärkijoukot luopumaan edeltävinä päivinä valtaamastaan alueesta. Saksalaisten isku pohjoispuolella oli epäonnistunut surkeasti.

Neuvostoliittolainen jalkaväki hyökkää T-34 vaunujen tukemana

Prohorovkan taistelu

Samaan aikaan eli 6.-9. heinäkuuta Saksan panssarivoimien hyökkäykset etelärintamalla olivat vähitellen ajaneet puna-armeijaa sen vastaiskuista huolimatta taaksepäin kohti Prohorovkan ja Obojanin kyliä. Kenraalieversti Hausserin II-SS-panssariarmeijakunta eteni täällä pisimmälle ja varmisti asemansa, mutta Kempfin panssarit idässä eivät onnistuneet yhtä hyvin, mikä jätti Hausserin sivustan alttiiksi neuvostojoukkojen vastaiskuille..

10.heinäkuuta saksalaispanssarit tunkeutuivat osaksi Neuvostoliiton kolmannen puolustuslinjan läpi ja lähestyivät Obojania ja Prohorovkaa. Tämä takaisku sai neuvostoarmeijan tuomaan paikalle parhaimman reservinsä, 5. kaartin panssariarmeijan, pysäyttämään saksalaisten etenemisen. Seurasi valtava taktinen panssaritaistelu, joka käytiin 12. heinäkuuta Prohorovkan luona, kun 805 neuvostopanssaria ja 495 saksalaisvaunua iskivät yhä uudelleen yhteen. Aikaisin aamulla neuvostopanssarit kävivät saksalaisen II SS- ja III panssariarmeijakunnan kimppuun juuri kun näiden divisioonat järjestyivät etenemään Prohorovkan kylään. Tietäen, että Saksan armeijan uusimmat Panther- ja Tiger-panssarivaunut pystyivät ampumaan erinomaisesti hyvin etäältä, neuvostopanssarit ryntäsivät lähemmäksi, jotta välimatka lyhenisi. Sekasortoiset yhteenotot kestivät lähes koko päivän, ja neuvostopanssarien vastaiskut estivät saksalaisia etenemästä Prohorovkan läpi pohjoiseen ja valtaamasta tätä aiemmin harmitonta kyläpahasta. Neuvostojoukot menettivät taistelusssa 412 panssarivaunua ja saksalaiset 149. Vaikka tästä voisi päätellä, että yhteenotto oli taktinen voitto saksalaisille, se oli heille itse asiassa strateginen fiasko. Taistelu aiheutti saksalaisille kalustotappioita, joita heidät oli vaikea korvata, mutta se myös riisti heidän hyökkäysoperaatioltaan viimeisenkin terän. Hitler tajusi tämän ja päätti 13. päivä peruuttaa Operaatio Linnoituksen. Päätöksen motivaationa oli kuitenkin myös Hitlerin halu siirtää parhaat panssarijoukkonsa Kurskin alueelta Sisiliaan torjumaan länsiliittoutuneiden maihinnousuja. 13-24. heinäkuuta Hothin ja Kempfin joukot joutuivat käymään sitkeitä perääntymistaisteluja kiivaasti hyökkääviä neuvostojoukkoja vastaan päästäkseen takaisin alkuperäisiin asemiinsa. Operaatio Linnoituksen epäonnistuminen tuli saksalaisille kalliiksi, sillä he kärsivät 883 taistelupanssarin ja 54 100 miehen tappiot saaden haltuunsa vain muutaman kilometrin merkityksetöntä maata. Saksan itärintaman armeija ei oikeastaan koskaan toipunut tästä fiaskosta.

Kaatuneita saksalaissotilaita ja palava Pzkw IV

Linnoitus sortuu

Saksan armeijalla oli kuitenkin edessään vielä pahempaa. Neuvostoliitto piti operaatio Linnoituksen pysäyttämistä vastakoordinoidun strategisen vastoffensiivin alkuvaiheena. Niinpä puna-armeija aloitti 12.heinäkuuta oman vastaoffensiivinsa, Operaatio Kutuzovin, Modelin joukkojen suojatonta pohjoista sivustaa vastaan, joka oli juuttunut kahakoimaan kiilan pohjoislaidalle. Hyökkäys heidän 2.panssariarmeijaansa vastaan yllätti saksalaiset, joiden huomio oli edelleen operaatio Linnoituksessa. Niinpä neuvostojoukkojen ripeä eteneminen länteen uhkasi katkaista saksalaisten huoltoyhteydet. Muuta vielä pahempaa oli tulossa kun Neuvostoarmeija 3. elokuuta alitti Voronezin ja arorintaman Offensiivin nimellä Operaatio Rumjantsev saksalaisten 4.panssariarmeijaa ja Kempfin erillisosastoa vastaan. Sen tarkoituksena oli eliminoida Kurskin kiilan etelälaita. 7. elokuuta nopeasti etelään edenneet neuvostopanssarit olivat vallanneet Harkovan kaupungin. Seuraavina viikkoina puna-armeija laajensi nämä operaatiot suureksi strategiseksi vastaoffensiiviksi Dneprjokea kohti.

 

Neuvostoliittolainen raketinheitin patteri tulittaa

(Katyusha)

 

 Kursk (eikä Stalingrad) oli todennäköisesti sodan tärkein käänne, joka varmisti Saksan tappion 1945.

 Tuhoutunut massiivinen Ferdinand ja kaatunut saksalaissotilas

 

KURSKIN TAISTELUN PANSSARIVAUNUT

 

Saksalaiset

 

Raskaan panssarivaunun kehittäminen oli alkanut ennen operaatio Barbarossaa. Sitä ei ollut aiottu saksalaisen panssaridivisioonan pääaseeksi, vaan sitä käytettiin lähinnä itsenäisissä pataljoonissa läpimurtoihin. Vuosina 1942-1944 valmistettiin vain 1354 Tigeriä. Vaunu joutui tuleen ensimmäisen kerran syksyllä 1942 ja se sai pian kuuluisuutta. 

Vaunu kehitettiin toimimaan panssarirykmenttien tulitukena. Vaunun ensimmäiset muunnelmat oli aseistettu lyhyellä 7,5 cm:n tykillä, jolla oli rajallinen panssarinläpäisykyky, mutta joka kykeni laukaisemaan paljon raskaampia sirpalekranaatteja kuin panssarirykmenttien muut vaunut. Vasta saksalaisten törmättyä T-34/76:iin Panzer IV sai toimia panssarintorjujana. Silloin se varustettiin pitkällä 7,5 cm:n kanuunalla, jolla oli hyvä panssarinläpäisykyky, ja siitä tuli Saksan panssarivoimien "työhevonen". Kaikkiaan vuosina 1942-1945 valmistettiin runsaat 7500 vaunua pitkällä 7,5 cm:n tykillä

Panther-vaunu kehitettiin saksalaisten panssarirykmenttien uudeksi päävaunuksi saksalaisten törmättyä T-34:ään. Panther oli huomattavasti soveltuvampi joukkotuotantoon kuin Panzer IV ja Tiger. Vaunun ensimmäinen suoritus rintamalla oli Kurskin taistelu. Panther hallitsi taistelukenttiä vuosina 1944-1945, mutta se ei riittänyt auttamaan saksalaisia. Vuosina 1943-1945 valmistettiin lähes 6000 Pantheria.

 

 

Porsche menetti tilaisuuden valmistaa Tigeriä, mutta sotavoimat päätti tuottaa 90 raskasta panssaritorjuntavaunua Porschen suunnittelemalle rungolle. Vaunut (yhtä lukuunottamatta) joutuivat ensimmäisen kerran tuleen Kurskissa kesällä 1943. Neuvostoliittolaisissa kuvauksissa itärintaman taisteluista tämä vaunu minitaan aika usein verrattuna siihen miten vähän niitä valmistettiin.

Neuvostoliittolaiset

Tällä vaunulla, jota puna-armeija sai Yhdysvalloista niin sanottuna vuokralaina-apuna, oli niitattu panssarilevy, jollaisista neuvostoliitolaiset ja saksalaiset panssrivaunuvalmistajat olivat siinä vaiheessa jo luopuneet. Suoran osuman sattuessa vaunuun niitit saattoivat lentää vaunun sisällä kuin ohjukset ja haavoittaa miehistöä. Lisäksi vaunun ulkomuoto, maalle nostettu panssarilaiva, osoittautui tehottomaksi. Yhdysvallat valmisti runsaat 6 200 vaunua, kunnes tuotanto lakkasi joulukuussa 1942.

Syntyessään 1941 T-34 edusti aivan uudenlaista ajattelua panssarivaunun suunnittelussa, varsinkin kaltevalla etupanssarillaan. Sillä oli kuitenkin yksi puute, nimittäin että vaununjohtaja sai toimia myös lataajana. Sodan aikana valmistettiin suuri määrä T-34:iä, runsaat 35 000 kappaletta 76 mm:n tykillä, ja se oli Neuvostoliiton panssarivoimien päävaunu vuosina 1942-1944. Vuonna 1944 joukot saivat raskaamman ja paremman muunnelman, T-34/85:n, jota valmistettiin 11 000 kappaletta. 

 

 

Tämän  raskaan vaunun (joka sai nimensä puolustusministeri Kliment Vorosilovin mukaan) aikaisemmat muunnelmat olivat kesällä 1941 yllättäneet hyökkäävät saksalaisjoukot, joilla ei ollut lainkaan sellaisia panssaritorjunta-aseita, jotka pystyivät lävistämään vaunun panssarin. Mutta vähitellen saksalaiset saivat tykkejä jotka pystyivät ampumaan KV-vaunua. KV:n tuotanto oli loppumassa kesällä 1943, se oli liian raskas ja sillä oli vaikeuksia selvitä uusista saksalaisvaunuista. Kaikkiaan valmistettiin runsaat 4 200 vaunua. 

 

  

Tuhoutuneita neuvostotankkeja

( amerikkalaisvalmisteinen M3 Lee)

 

 

Neuvostosotilaat tutkivat tuhottua Pantheria


Kurskin taistelu - The battle of Kursk

Artikkelin lähteet: Toisen Maailmansodan Suuret Taistelut/Chris Mann, Historian suurimmat panssaritaistelut/Stephen Hart, Toisen Maailmansodan Historia-osa III/Eddy Bauer, Kurskin taistelu-Historian suurin panssaritaistelu/Anders Frankson ja Niklas Zetterling

 

Kuvat ja Video: Internet ja Youtube

 

 

День Победы

VOITON PÄIVÄ

 

Berliini toukokuussa 1945 - Neuvostoliiton lippu nostetaan Valtiopäivätalon katolle

Venäjällä vietetään tänään toisen maailmansodan voitonpäivää eri puolilla maata, Vladivstokista Kaliningradiin asti järjestetään juhlatilaisuuksia.
Päivän tärkein tapahtuma on kuitenkin Moskovan Punaisella torilla järjestetty sotilasparaati.
Sinä päivänä osoitetaan kunnioitusta veteraaneja kohtaan, jotka taistelivat fasismia vastaan.
Voitonparaatit järjestetään kaikissa Venäjän suurimmissa kaupungeissa.

Moskovan paraatissa nähtiin myös Topol-ydinohjuksia

Sodan neljän vuoden aikana kuoli yli 23 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista.
Nuorin toisen maailmansodan veteraaneista on täyttänyt 86 vuotta.
Viimeiset viralliset kutsunnat järjestettiin vuoden 1944 syksyllä.
Silloin rintamalle lähtivät vuonna 1927 syntyneet nuoret miehet.

Puna-armeijan veteraaneja juhlimassa 68. Voiton päivää

Länsiliittoutuneille voitonpäivä on 8. toukokuuta 1945, koska tuolloin Alfred Jodlin Reimsissä allekirjoittama saksalaisten antautuminen tuli voimaan kello 23:01 Keski-Euroopan aikaa.

Neuvostoliitolle antautumisen allekirjoitti seuraavana päivänä 9. toukokuuta 1945 kello 00:03 sotamarsalkka Wilhelm Keitel Wehrmachtin, suuramiraali Hans-Georg von Friedeburg Kriegsmarinen ja
kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff Luftwaffen puolesta Berliinin Karlshorstissa
marsalkka Georgi Žukoville.

 

 Antautumisen allekirjoitustilaisuus - Keitel ottaa vastaan papereita.
 (keskellä takana)

Zukov allekirjoittaa Saksan antautumisasiakirjan

Священная Война - Pyhä Sota - The Sacred War 

Vietnamin ilmasota - Vietnam Air War

Vietnamin ilmasota oli modernin ilmasodan koelaboratorio, joka opettaa yhä.

  Helikoptereiden käyttö kuljetuksissa ja tulitukitehtävissä yleistyi Vietnamin sodan aikana.

Korean sodan mallin mukaisesti Pohjois-Vietnamin ilmavoimilla oli tarkkaan rajattu torjuntatehtävä oman alueen tärkeimpien kohteiden suojaamiseksi sekä Yhdysvaltain ilmatoiminnan kuluttamiseksi. Etelä-Vietnamin alueella ei käyty lainkaan ilmataisteluja, mutta Yhdysvallat laajensi ilmasodan myöhemmin myös naapurivaltioiden Kambodzan ja Laosin alueelle pohjoisvietnamilaisen huoltoreittien katkaisemiseksi.

 Yhdysvaltojen F4- hävittäjäpommittaja hyökkäystehtävässä Ho Chi Minhin huoltotietä vastaan.

Yli 1000 konetta

Vietnamin sodassa ei edes maasodassa ollut selkeitä rintamalinjoja, vaan Pohjois-Vietnamin tukemat Viet Cong-sissit kävivät sissisotaa Etelä-Vietnamin alueella, ja Yhdysvallat toimi suoraan Pohjois-Vietnamin alueella vain ilma-aseensa avulla. Erona Korean sotaan oli myös se, että tällä kertaa Yhdysvallat halusi välttää sodan laajentumisen sodankäynniksi Kiina tai Neuvostoliittoa vastaan, ja se pidättyi tästä syystä ydinaseiden käytön harkitsemisesta. Pohjois-Vietnamin hävittäjätoiminta perustui maassa toimiviin taistelujohtajiin, jotka johtivat ilmassa olevat muutaman koneen MiG-parit oikeaan paikkaan ja hetkeen. Taisteluhohtajat integroivat tehokkaasti myös ilmatorjunnan yhteistoimintaan MiGien kanssa. MiG-21 oli Pohjois-Vietnamin lentäjien ehdoton suosikki, mutta koska MiG-21-kalustoa ei ollut riittävästi, osa ohjaajista lensi lähes sodan loppuun asti MiG-17-koneilla. Missään vaiheessa ei Pohjois-Vietnamilla ollut käytössä kuin keskimäärin 40 MiG-hävittäjää, pois lukien vuosi 1972, jolloin Pohjois-Vietnamin ilmavoimilla oli 55 MiG-konetta käytössään. Etelä-Vietnamin puolella taistelivat Yhdysvaltojen lisäksi myös yhdeksän muun valtion joukot, joiden taistelukonekaluston määrä sotanäyttämöllä oli korkeimmillaan kerralla 1000 konetta.

Pohjoisvietnamilaisia MiG 21PF-hävittäjiä valmistellaan taistelua varten

Ässiä riitti

Pohjois-Vietnamin ilmavoimissa 102 lentäjää saavutti ilmavoiton ja 18 ässästatuksen vähintään viidellä ilmavoitolla. Menestyksekkäin oli Ngyen Van Coc yhdeksällä (mahdollisesti 14) ilmavoitolla. Vastoin Yhdysvaltojen väitteitä MiG-21-kalustolla ammuttiin alas myös muutamia strategisia B-52-pommikoneita hävittäjäsuojasta huolimatta. Pääosa B-52-koneistga menetettiin ilmatorjunnalle.

 Ngyen Van Coc MiG:n ohjaamossa

Aikajaksolla 5.8.1964-31.12.1974 Pohjois-Vietnamin ilmapuolustus tuhosi 4 181 amerikkalaista lentolaitetta (lukuun sisältyvät myös helikopterit ja miehittämättömät tiedustelukoneet), joista ilmatorjuntatykistö tuhosi 2 568 lentolaitetta (60% Yhdysvaltain kokonaistappioista). Pohjoisvietnamilaiset hävittäjät  ampuivat alas 320 amerikkalaista konetta (9%) menettäen ilmataisteluissa 76 omaa konetta. S-75 Dvina (SA-2) – ilmatorjuntaohjuksia käyttäneet Pohjois-Vietnamin ilmatorjuntaohjusjoukot tuhosivat 1 295 amerikkalaiskonetta (31%), joista 54 oli strategisia B-52-pommiokonriys. Ilmatorjuntaohjuksia kului yhteensä viat ja taistelumenetykset sisältäen 6 806 ohjusta, mikä tekee keskimäärin 5 ohjusta per tuhottu amerikkalaiskone. Samalla aikavälillä Yhdysvaltain ilma-ase pystyi tuhoamaan käytössä olleesta 95 ilmatorjuntaohjuspatterista 52. Panoksestaan amerikkalaisia maahantunkeutujia vastaan saavutettuun voittoon Pohjois-Vietnamin ilmatorjuntaohjusjoukot palkittiin sodan päätyttyä sankariaselajin kunnianimellä. Amerikkalaisten puolustukseksi on mainittava, että nämä tappiot jakautuivat 10 vuoden ajalle. Kaikesta huolimatta amerikkalaiset jatkoivat päättäväisesti ilmasotaa koko konfliktin ajan.

Pohjoisvietnamilainen SA-2 ilmatorjuntaohjuspatteri

Kolme kertaa II maailmansota

Kaakkois-Aasian sodassa pudotettiin kolme kertaa niin paljon pommeja kuin toisessa maailmansodassa. Pelkästään vuosina 1963-1968 Pohjois-Vietnamin pudotettiin 8,6 tonnia pommeja neliökilometriä kohti eli noin 150 kiloa jokaista miestä, naista ja lasta kohti. Pommeja pudotettiin yhteensä 7 miljoonaa tonnia, ja arviolta 2,6 miljoonaa pohjoisvietnamilaista kuoli pommituksissa. Erona Korean sotaan oli myös se, että vaikka Neuvostoliitto ja Kiina tukivat tällä kertaa Pohjois-Vietnamia julkisesti, taistelutoimiin osallistuivat vain pohjoisvietnamilaiset lentäjät. Neuvostolentäjät antoivat ajoittain hävittäjien tyyppikoulutusta myös Pohjois-Vietnamissa. Tämä käy selville sekä venäläisistä virallisista arkistoista että myös tyyppikouluttajien mustelmista ja haastatteluista. Ilmatorjunnassa ja ilmavalvonnassa neuvostoliittolaisia sotilasasiantuntijoita oli koulutustehtävissä enemmän, ja he osallistuivat satunnaisesti myös taistelutoimien johtamiseen. Neuvostoliiton, sen liittolaisten ja Kiinan tuki Pohjois-Vietnamille oli ennen kaikkea apua sota- ja siviilimateriaalien sekä asiantuntijoiden muodossa. Kun pohjoisvietnamilaiset saivat käyttöönsä tarvittavat materiaalit ja asiantuntemusta, he hoitivat itse sotimisen omin voimin sangen menestyksellisesti.

 B-52 pommittaa Viet Congin asemia kesäkuussa 1965. Valtavan pommittajan D- versio pystyi ottamaan lähes 32 000 kg:n pommilastin.

Modernin ilmasodan alku

Vietnamin ilmasodassa käytettiin ensimmäistä kertaa sotatilanteessa monia uusia taistelutapoja ja – välineitä: helikopterien laajamittaista käyttöä joukkojen kuljettamiseen, huoltoon ja taistelukentän tulitukeen, taisteluhelikoptereita, ilmatorjuntaohjuksia, rypäleammuksia ja –pommeja, keskipitkän matkan puoliaktiivisesti hakeutuvia tutkahakuisia ilmataisteluohjuksia, miehittämättömiä tiedustelukoneita, tutkaan hakeutuvia ilmasta maahan –ohjuksia, laajamittaista täsmäpommien  ja –ohjusten käyttöä, joukkojen peitteisessä maastossa siirtymisestä varoittavia lentokoneista kohdealueelle pudotettavia etäantureita, Gunship- tyyppisiä lähitukilentokoneita, hävittäjätoiminnan, ilmavalvonnan ja ilmatorjuntatykistön sekä ilmatorjuntaohjusten yhdistämistä integroiduksi ilmapuolustusjärjestelmäksi, ilmatilan kaukovalvontatutkakoneita, ilmatankkausta ja paljon muuta. Yhdysvallat joutui vetäytymään sadasti ei niinkään sotilaallisten tappioiden vuoksi, vaan koska julkinen mielipide kääntyi Yhdysvalloissa sotaa vastaan sekä siksi, että se tuli taloudellisesti liian kalliiksi. Lisäksi sodan loppuvaiheessa alkoi näyttää vakavasti siltä, ettei Pohjois-Vietnamia pystytä voittamaan sotilaallisin keinoin.

 Huey Cobra-taisteluhelikopteri suojaa hyökkäystä rakettitulella

Amerikkalaisen ilmasotakäsityksen mukaisesti heidän ylivoimainen osaamisensa ilmasodan alalla vain vahvistui Vietnamin sodan aikana, joskin Korean sodan väitetystä 10:1-ilmavoittosuhteesta mentiin alas 2:1 saakka. Kaikki oli kuitenkin jopa paremmin kuin aiemmin: F-4 Phantom –hävittäjät tarjosivat entistä enemmän laadullista ylivoimaa ja neuvostoliittolaiset ilmatorjuntaohjuksetkin olivat osoittautuneet erittäin epätarkoiksi. It- ohjusten tarkkuudesta on nyttemmin löytynyt uusia venäläisiä hyvin analyyttisiä lähteitä (evl evp Keijo Tossavaisen kääntämiä), joiden makaan it- ohjusten (SA-75, S-75 eri mallit) osuus USAF:n konetappioista olisikin ollut huomattavasti suurempi kuin aiemmin on esitetty. Totuus on siellä jossakin…

Yhdysvaltain lentokone- ja helikopteritappiot Vietnamissa 1962-1972 

Vietnamin sodassa käytettyjä konetyyppejä

Pohjois-Vietnam

MiG 21PFM "Fishbed"

Valmistusmaa: Neuvostoliitto

Tyyppi: yksipaikkainen jokasään hävittäjäpommittaja

Huippunopeus: 2230 km/h

Aseistus: 23 mm tykki, Neljä AA-ohjusta, pommeja/raketteja- aselastin maksimipaino 1500 kg 

MiG 17F "Fresco"

Valmistusmaa: Neuvostoliitto

Tyyppi: yksipaikkainen hävittäjä

Huippunopeus: 1100 km/h

Aseistus: Yksi 37 mm tykki ja kaksi 23 mm tykkiä, pommeja/raketteja- aselastin maksimipaino 500 kg 

Yhdysvallat 

F4C Phantom II

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tyyppi: kaksipaikkainen jokasään hävittäjäpommittaja

Huippunopeus: 2414 km/h

Aseistus: 20 mm tykki, kuusi AIM-ohjusta, pommeja/raketteja- aselastin maksimipaino 6219 kg 

F 105D Thunderchief

Valmistusmaa: Yhdysvallat

Tyyppi: yksipaikkainen hävittäjäpommittaja

Huippunopeus: 2382 km/h

Aseistus: 20 mm tykki, pommeja/raketteja- aselastin maksimipaino 6400 kg 

Tässä olen ottanut esimerkiksi vain pari konetyyppiä. Varsinkin Yhdysvalloilla oli koko sodan ajan aktiivikäytössä kymmeniä lentokonetyyppejä. Myös helikopterityyppejä oli käytössä yli kymmenen erilaista.

Pohjois-Vietnamin ilmavoimat (toisenlainen näkökulma)

 

(Olen koonnut artikkelin seuraavista lähteistä: Suomen Sotilas 4/12, Ilmatorjunta Kylmässä sodassa/Ahti Lappi, Modern Military Aircraft/Jim Winchester, Fighting Aircraft of the World/Michael Sharpe&Chris Chant; Kuvat:Internet, Video:Youtube)

Kansallinen Veteraanipäivä 2013

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ

Muistakaahan miehiä ja naisia joiden takia tätäkään kirjoitusta ei sensuroida, yms.!

Itse käyn iltapäivällä viemässä kynttilän isän haudalle (rintamalla 1941-1944).

 

 

 

 

 

STALININ KUOLEMASTA 60 VUOTTA - Смерти Сталина 60 лет

Yksi historian suurimmista hahmoista, Josif Stalin alias Josif Dzhugasvili, kuoli maaliskuussa 60 vuotta sitten. Stalin menehtyi aivoverenvuotoon 5. maaliskuuta kello 21.50.

Josif Stalinin ruumis laitettiin julkisesti esille Moskovassa neljäksi päiväksi maaliskuussa 1953.

Tällä Neuvostoliiton johtajalla oli monta lempi- ja salanimeä: Isä Aurinkoinen, Joe-setä, Koba jne.
Harva on onnistunut huiputtamaan historiaa yhtä täydellisesti kuin Josif Vissarionovits Dzhugasvili.

Liki kolmenkymmenen vuoden ajan jättiläismäinen valtio heräsi Stalinin nimi huulillaan.

Josif Stalinin valtakaudella tavalliset ihmiset menettivät henkensä. On arvioitu, että näitä uhreja olisi 20 miljoonaa. Toisaalta hän on vieläkin osalle venäläisistä vahva ja kunnioitettu johtaja. Mies joka teollisti Neuvostoliiton ja johti valtion voittoon Natsi-Saksasta Suuressa isänmaalisessa sodassa (Великая Отечественная война).

Josif Stalin (Josif Vissarionovitš Džugašvili)

Иосиф Сталин   (Иосиф Виссарио́нович Джугашви́ли)

18. joulukuuta 1878 Gori, Tbilisin kuvernementti, Venäjän keisarikunta 

– 5. maaliskuuta 1953 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto)

Ohessa pieni historiallinen katsaus Stalinin ajalta.

STALININ VUODET

Varhaiset vuodet 

Stalin vuonna 1910

1878

Josif Dzhugasvili syntyy 18.joulukuuta Gorin kaupungissa Gruusiassa, nykyisessä Georgiassa. Hänen isänsä Besarion (Beso) on suutari, äiti Jekaterina (Keke) työskentelee myöhemmin ompelijana. Isä muuttaa liikkeensä kaaduttua Tbilisiin tehdastyöläiseksi.

  

1894

Muuttaa Tbilisiin opiskellakseen papiksi. Opinnot jäävät kesken vuonna 1899 ja Josif kiinostuu vasemmistolaisista maanalaisista liikkeistä.

1901

Toimii Tbilisissä ja Bakussa Venjän maanalaisen sosiaalidemokraattisen puolueen tehtävissä.

1902

Stalinin ensimmäinen vangitseminen ja karkotus Siperiaan

1903

Puoluehajaannus sosiaalidemokraateissa, Josi valitsee Leninin bolsevikit.

1904

Ensimmäinen pako Siperiasta.

1905

Komentaa bolsevikkien sotilasyksikköä Gruusiassa Venäjän ensimmisen vallankumouksen aikana. Tapaa Leninin Tampereella.

1906

Naimisiin Jekaterina (Kato) Svanidzen kanssa. Höyrylaiva Tsgrevits Giorgin kaappaus Mustallamerellä.

1907

Ensimmäinen poika Jakov syntyy. Osallistuu puoluekokoukseen Lontoossa. Tbilisin suuri raharyöstö. Jekaterina kuolee todennäköisesti lavantautiin tai pilkkukuumeeseen.

1908

Vangitaan ja tuomitaan karkotukseen Pohjois-Venäjälle.

1909

Toinen pako.

1910

Vangitaan taas. karkotukseen Pohjois-Venäjälle.

1911

Avioton poika Konstantin. Pakenee karkoituksesta.

1912

Siirtyy Pietariin. Vangitaan ja lähetetään Siperiaan, josta pakenee saman tien. Matkustaa tapaamaan Leniniä Krakovaan ja sieltä Wieniin kirjoittamaan Marxismia ja kansalliskysymystä. Alkaa näihin aikoihin käyttää nimeä Stalin.

1913

Vangitaan ja lähetetään Siperiaan. Aloittaa karkotuksessa suhteen nuoren Lidija Pereprygian kanssa. Kaksi lasta, joista Aleksandr jaa henkiin. Hänestä tulee myöhemmin postinkantaja.

1917

Helmikuun vallankumous. Palaa karkotuksesta. Osallistuu lokakuun vallankumoukseen.

Ensin katuu tsaari, sitten bolsevikit ottavat vallan väliaikaiselta hallitukselta.

 1921

Lenin ottaa käyttöön uuden talouspolitiikan (NEP), joka sallii osittaisen markkinoiden paluun sotakommunismin jälkeen.

1924

Lenin Kuolee

Vallan vuodet

Neuvostovaltion valtias työskentelee.

1925

Trotski syrjäytetään sotakomissaarinpaikalta. Stalinin asema vahvistuu

1928

Trotski karkotetaan Alma-Ataan. Ensimmäinen viisi-vuotissuunnitelma, teollistaminen alkaa. Maaseudulla kollektivisointi, joka johtaa varakkaampien talonpoikien, kulakkien, karkotuksiin. Sekasorto johtaa nälänhätään.

1929

Trotski karkotetaan Neuvostoliitosta.

1933

Hitler nousee valtoaan Saksassa, josta tulee Neuvostoliiton vihollinen.

1934

Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirov murhataan. Kehitys kohti suuria puhdistuksia alkaa. 1930-luvun puolivälissä elintaso kohoaa Neuvostoliitossa. Suuria rakennustöitä, joista osa toteutetaan vankityövoimalla. kulttuurissa siirrytään sosialistiseen realismiin.

 1936-1938

Suuret puhdistukset. Terrori keskittyy kommunistisen puolueen jäseniin ja etnisiin ryhmiin, mm. suomalaisiin, saksalaisiin ja puolalaisiin. Suuri osa upseeristosta surmataan. Espanjan sisällissodassa Neuvostoliitto tukee tasavaltalaisia.

1939-40

Neuvostojoukot ottavat menestyksekkäästi yhteen Japanin kanssa Mantsuriassa. Maailmansota alkaa. Molotov-Ribbentropin sopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Neuvostojoukot miehittävät itäisen Puolan. Suomen talvisota. Neuvostoliitto miehittää Baltian maat. Stalin murhauttaa Trotskin meksikossa.

1941

Saksa liittolaisineen hyökkää Neuvostoliittoon. Eteneminen pysäytetään vaivoin suurtaistelussa Moskovan edustalla. Leningradin piiritys alkaa  Yhdysvallat mukaan sotaan

1942.

Saksalasiset yhä niskan päällä. Stalingradin taistelu alkaa.

1943

Stalingradin taistelu päättyy Neuvostoliiton voittoon. Kurskin suuri panssaritaistelu. Saksalaisten vetäytyminen alkaa. Teheranin konferenssissa Stalin, Churchill ja Roosevelt sopivat sotastrategiasta.

1944

Neuvostojoukot vapauttavat Leningradin. Suomi irtautuu sodasta. Puna-armeija Puolassa. Normandian maihinnousu.

1945

Jaltan konferenssissa päätetään Euroopan jaosta sodanjälkeen. Neuvostoliitto valtaa Berliinin, Saksa antautuu. Roosevelt kuolee, Stalin tapaa Trumanin ja Churchillin Potsdamissa. Neuvostoliitto julistaa sodan Japanille. Yhdysvallat pudottaa atomipommit ja Japani antautuu.

1947-47

Kylmä sota Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä alkaa, kun Neuvostoliiton miehittämät Itä-Euroopan maat muuttuvat kommunistisiksi. Neuvostoliitossa kansalaiset kärsivät nälänhädästä.

1949

”Leningradin juttu”, uusi puhdistusten aalto. Vallankumous Kiinassa. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi.

1950 Korean sota. Neuvostoliitto tukee Kiinaa ja Pohjois-Koreaa Yhdysvaltoja vastaan.

1952”Lääkärien salaliitto”, Stalin suunnittelee uutta puhdistusta, mahdollisena kohteena juutalaiset. hanke jää kesken.

1953

Stalin kuolee 5.maaliskuuta.

Neuvostoliiton kaksi suurta 1920 -luvulla.

Lenin ja Stalin.

 Stalinin puhe 7.marraskuuta 1941

(Tekstissä käytetyt lähteet: Stalin/Edvard Radzinski, Stalin-60 vuotta/Iltasanomat(historialiite); Kuvat:Internet; Video:Youtube)

IRAKIN SODAN ALKAMISESTA 10 VUOTTA

 USA:n tankkeja taistelussa sodan alussa 2003

Yhdysvaltain johtama koalitio hyökkäsi Irakiin 20.3.2003. Amerikkalaiset kohtasivat välillä kovaakin vastarintaa, mutta ilmaherruuden, materiaalisen ylivoiman sekä taitavan strategian avulla he voittivat taistelut pienin tappioin. Bush julisti 1. toukokuuta 2003 Irakin sodan päättyneeksi, mutta sitähän se ei todellisuudessa ollut – alkoi sissisota ja Irak joutui terroriin ja kaaokseen.

Ohessa artikkeli aiheesta (Helsingin Sanomat 17.3.2013, Pekka Mykkänen; Kuvat ja video:internet).

KYMMENEN  VUOTTA FIASKOSTA 

Karbala,autopommi-iskun jälkeen

 Irakin sota ei mennyt niin kuin piti.

Saddam Husseinilta ei löytynyt joukkotuhoaseita. Irakilla ei ollut yhteyksiä terroristiverkosto al-Qaidaan. Maahan ei syntynyt oikeaa demokratiaa.
Sota ei laukaissut demokratisoitumisen aaltoa Lähi-itään. Eikä se maksanut itseään takaisin.
Sen sijaan sodassa kuoli ainakin 110 000 irakilaista ja 4 486 amerikkalaissotilasta. Se painoi maailman muistiin kuvat amerikkalaisista kiduttamassa irakilaisvankeja ja irakilaisista silpomassa toisiaan.
Se oli yhdellä sanalla sanottuna "fiasko", kuten nimesi taannoisen Irakin sotaa käsittelevän kirjansa amerikkalaistoimittaja Thomas E. Ricks.

Tänään keskiviikkona on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin hallitus käynnisti sodan Irakin diktaattorin Saddam Husseinin kaatamiseksi.
Sotaa edelsi hämmästyttävä silmänkääntötemppu. Valtaosa amerikkalaisista ja suuri osa muuta maailmaa saatiin uskomaan, että Saddam oli sekaantunut terrori-iskuihin, jotka tapahtuivat syyskuun 11. päivä 2001. Tai vähintäänkin hänen kauttaan voisi päätyä joukkotuhoaseita terroristeille.
Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelut valjastettiin etsimään joukkotuhoaseista mitä tahansa tietoa, joka oikeuttaisi hyökkäyksen. Sepitteellisiä ja liioiteltuja tietoja vuodettiin viestimille, jotka eivät juuri kyseenalaistaneet niitä.
Puoli vuotta ennen Irakin sotaa Britannian pääministerin Tony Blairin allekirjoittamassa raportissa todettiin, että osa Irakin joukkotuhoaseista on valmiudessa 45 minuutissa käskyn antamisesta.
The Sun -lehti otsikoi: "Brittien tuho 45 minuutin päässä."

Uhkakampanja upposi kansaan. Syksyn 2001 terrori-iskujen jälkeen vain kolme prosenttia amerikkalaisista oli arvellut Irakin sekaantuneen iskuihin, joissa kuoli noin 3 000 ihmistä. Sodan edellä niin luuli jo lähes puolet kansasta. Lopulta kolme neljästä amerikkalaisesta vakuuttui sodan tarpeellisuudesta.
Amerikkalaisten sotaintoa voi yrittää ymmärtää. Irakilla oli ollut laaja joukkotuhoaseiden ohjelma. Saddam oli käyttänyt aseitaan ja hän oli venkoillut vuosikaudet YK-tarkastusten kanssa.
Pelkoa olivat lietsoneet myös kotimaan tapahtumat: Yhdysvalloissa syksyllä 2001 pernaruttojauheella tehtyjen kirjeiskujen syylliseksi paljastui amerikkalainen mikrobiologi, mutta paniikki oli jo syntynyt.

Sota alkoi aamuyöllä 20. maaliskuuta. Sitä seurattiin suorana lähetyksenä joka puolella maailmaa. Bagdad loimusi tv-ruuduissa vihreänä tulipallona toimittajien selostaessa, millaisia korkean teknologian ihmeitä äänekkäiden räjähdysten takana oli.Kolmen viikon päästä amerikkalaisten ja liittolaisten ylivoimaiset joukot vyöryivät Bagdadiin lopettaen Saddamin diktatuurin. Mutta pian valkeni – amerikkalaisten ja muiden tyrmistykseksi – ettei joukkotuhoaseita ollutkaan.
Sotakaan ei loppunut. Se oli vasta alkamassa. Amerikkalaiset joutuivat keskelle sisällissotaa ja jumittuivat maahan yli kahdeksaksi vuodeksi.
Sotavuodet aiheuttivat ison kolhun Yhdysvaltain maineelle. Kukapa ei muistaisi Abu Ghraibin vankilan kidutuskuvia, joissa amerikkalaiset nöyryyttivät alastomia irakilaisvankeja. Niiden takaa paljastui laajamittainen kidutuksen kulttuuri.

Kidutusskandaalien ja järjettömän tappamisen seurauksena Bush yritti muuttaa perustelut sodalle. Joukkotuhoaseiden sijaan kyseessä olikin pyrkimys demokratisoida Irak ja vapauttaa Lähi-idän orjuutetut kansat.
Jotkut sotaan uskoneet amerikkalaiset linkittävät nyt Irakin "vapauttamisen" arabikevääseen, Lähi-idän kansannousuihin Tunisiasta Egyptiin. Kytkös on kyseenalainen, etenkin kun tapahtumien välillä oli seitsemän veristä vuotta.
Skeptisimmät puolestaan ajattelevat yhä, että sodan syitä olivat öljy ja Yhdysvaltain aseman pönkittäminen.
Joka tapauksessa Irakin sota ja Bushin hallinto jakoivat yhdysvaltalaiset pahemmin kuin mikään sitten Vietnamin sodan. Äskettäisessä kyselyssä 52 prosenttia yhdysvaltalaisista piti Irakin sotaa virheenä.

Irakin sodan hinnasta on arvioita 800 miljardista yli 2000 miljardiin dollariin. Lasku oli kova, sillä samalla vuosikymmenellä Yhdysvallat ajautui finanssikeinottelun vuoksi pahimpaan taantumaansa sitten 1930-luvun.
Vaikka Yhdysvaltain sotilaat jättivät Irakin vuoden 2011 lopulla, sodan seuraamusten kanssa eletään vielä pitkään.
Liittolaisten on vaikea luottaa Yhdysvaltain tarkoitusperiin uudestaan.
Epäluulo on juurtunut syvälle etenkin muslimimaissa. Viime vuonna tehdyssä Pew-tutkimuslaitoksen kyselyssä vain 15 prosenttia maailman muslimeista hyväksyi Yhdysvaltain nykyisen ulkopolitiikan.
Yhdysvaltain tiedusteluelimet arvioivat muutama vuosi sitten, että Irakin sota toimi myös kimmokkeena uusien terroristien rekrytoimiseksi.
Sodalla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Kynnys osallistua uusiin sotilaallisiin operaatioihin on nyt korkealla, mikä on näkynyt esimerkiksi haluttomuutena puuttua Syyrian sotaan. Libyan ja Malin sodissa Yhdysvallat pysytteli taka-alalla ja antoi eurooppalaisille vetovastuun.
Varovaisemmasta politiikastaan huolimatta myös Bushin seuraaja Barack Obama on käynyt terroristien vastaista sotaa. Hän vain haluaa tehdä sitä "kliinisemmin". Obama käy sotaa miehittämättömillä lennokeilla, joita ohjataan joystickeillä, kaukana sodan melskeistä.

Yksi Irakin sodan sijaiskärsijä oli Afganistan. Irakin-seikkailullaan Yhdysvallat unohti vuosiksi, missä on terrorisminvastaisen sodan päärintama: Afganistanissa ja Pakistanissa. Nyt Yhdysvallat liittolaisineen puuhaa lähtöä Afganistanistakin, vaikkei maan rauhoittumisesta ole takeita.
Sodan harvoihin hyötyjiin kuuluu Irakin shiiaenemmistöinen naapurimaa Iran. Se pääsi eroon arkkivihollisestaan, sunneja suosineesta Saddamista, ja sai Irakiin itselleen mieluisammat hallitsijat.
Sodan suurin uhri oli tietenkin yli 30-miljoonainen Irakin kansa. Moni iloitsi Saddamin syrjäyttämisestä, mutta sisällissodan ja yhä jatkuvan väkivallan takia harva on sitä jaksanut juhlia.
Uskonryhmien viha on syvässä ja uusi sisällissotakin on mahdollinen, vaikkei todennäköinen. Rauha on Irakissa vielä suhteellinen käsite: Iraq Body Count -järjestön mukaan yli 4 500 siviiliä sai surmansa väkivaltaisuuksissa viime vuonna.
Huonoista uutisista huolimatta demokratia itää, talous kasvaa lähes kymmenen prosentin tahtia ja öljyntuotanto on ylittänyt sotaa edeltävän tason. Kenties kymmenen vuoden päästä Irak on siinä pisteessä, missä Bush haaveili maan olevan jo loppukeväästä 2003.

FALLUJAHIN TAISTELU 2004