Tänään 10. toukokuuta tuli kuluneeksi 80 vuotta Saksan hyökkäyksestä Ranskaan ja sodan kehittymisestä Euroopan kolmen suurvallan eli Ranskan, Saksan ja Englannin todelliseksi yhteenotoksi. Puolaa taanneet Ranska ja Englanti olivat julistaneet Sodan Saksalle jo syksyllä 1939 mutta Euroopan mantereella ne eivät olleet ryhtyneet aktiivisiin toimiin. Länsirintamalla oli käyty jo tuolloin syntyneen sanonnan mukaan valesotaa, tai kuten saksalaiset sitä nimittivät ”Sitzkrieg’iä” eli istumasotaa.
Hyökkäys länteen eli ”Fall Gelb”, ”Tapaus keltainen”, oli Saksassa ollut valmistelussa jo syksystä 1939 ja vuoden lopulla Adolf Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan halusi tuhota länsivaltojen asevoimat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hyökkäyssuunnitelma perustui valmistuessaan jo ensimmäisessä maailmansodassa käytettyyn Schlieffen-suunnitelmaan, johon oli lisätty hyökkäys myös Hollannin kautta kiertäen. Sen tarkoituksena oli saartaa oikean kautta Ranskan armeija, joka tukeutui vahvasti linnoitettuun Maginot-linjaan. Suunnitelma ei siis ollut uniikki ja vastapuolen sangen helposti arvattavissakin. Saksalaisille lopulta onnekkaasti suunnitelma vuosi Belgiaan pakkolaskun tehneen Luftwaffen upseerin salkussa olleiden paperien kautta ja tuli tarvetta muuttaa suunnitelmia.
Eräät saksalaiset sotilasjohtajat, etunenässä kenraali Erich von Mansteinia suunnitelma ei vakuuttanut ja hän laatikin suunnitelman, jossa perusajatuksena oli, että länsiliittoutuneet olettavat Saksan hyökkäävän operaatio Keltaisen eli Schlieffen-suunnitelman mukaan. Von Manstein laati panssarikenraali Heinz Guderianin avustuksella suunnitelman, jossa hän ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi. Näitä pidettiin läpipääsemättöminä mekanisoiduille joukoille ja ranskalaiset olivat jättneet niiden kohdalla rintaman heikosti miehitetyksi. Von Mansteinin ajatukset eivät Wehrmachtin ylintä johtoa miellyttänyt ja hänet siirrettiin johtamaan reserviarmeijakuntaa. 17. helmikuuta 1940 von Manstein tapasi Hitlerin uusien armeijakunnankomentajien ilmoittautumistilaisuudessa ja huomasi, ettei Hitler ollut hänen suunnitelmastaan tietoinen. Hitler ihastui suunnitelmaa ja vahvisti Fall Gelbin suunnitelman von Mansteinin kaavailujen mukaisena 8. maaliskuuta.
Hyökkäys ehdittiin käskeä toimeenpantavaksi toistuvasti, mutta lentotoiminnalle tärkeä hyvä sää salli sen lopulta vasta 10. toukokuuta aamuyöstä. Monivaiheista taistelua ei tässä ole mahdollista käsitellä mutta sota oli lopulta ”salamasotaa” ja johti Saksan aseiden voittoon. Olennaista roolia näyttelivät Saksan panssaridivisioonat, joille ranskalaiset ja englantilaiset eivät lopulta voineet mitään. Voimakas ilmatuki Luftwaffelta oli myös eräs saksalaisten voiton avaimista. Sota päättyi 22. kesäkuuta Ranskan antautumiseen.
Vastakkain olevat voimat olivat miesmäärältään melko tasaväkiset. Kolmessa saksalaisessa armeijaryhmässä oli 141 divisioonaan ja noin 3,4 miljoonaa miestä, liittoutuneilla kahdessa ranskalaisessa armeijaryhmässä, 13 englantilaisessa ja 18 belgialaisessa divisioonassa sekä Hollannin armeijassa oli yhteensä noin 3,3 miljoonaa miestä. Pelkät numerot eivät tässä eivätkä kaluston osalta kerro totuutta, laadulla oli lukumäärää suurempi merkitys ja olennaista oli lopulta se miten kalustoa käytettiin.
Tappiot sen sijaan eivät olleet tasaväkiset vaan erään lähteen mukaan Ranska menetti yli 85 000 kaatunutta, Britit noin 3 500 kaatunutta ja Saksa noin 27 000 kaatunutta. Ranskan ja Englannin mannermaalla ollut armeija menettivät kaiken kalustonsa, samoin Hollanti ja Belgia. Nämä ja Ranskan pohjoisosa joutui miehitetyksi, mutta eteläosalle jäi jonkin verran autonomiaa.
Sodan lännessä voitti armeija, jolla oli voitontahtoa, parempi taktiikka, parempi strategia, parempi organisaatio ja parempi aseistus. On vaikeaa löytää oikein mitään missä Englanti tai Ranska olisi ollut Saksaa parempi. Ne eivät olleet tehneet ensimmäisestä maailmansodasta niitä johtopäätöksiä, joita Saksan Wehrmacht oli tehnyt. Ei siis ole mitenkään yllättävää että kävi niin kuin kävi.
Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti