Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
"Valkoisen kuoleman" syntymästä 110 vuotta – Simo Häyhä on edelleen maailman paras tarkka-ampuja.
SIMO HÄYHÄ
Talvisodan legendaarisen tarkka-ampujan Simo Häyhän syntymästä on tänään torstaina tullut kuluneeksi 110 vuotta.
Häyhä tuli kuuluisaksi tarkka-ampujan taidoistaan talvisodassa, jolloin hän taisteli Kollaalla.
Hänen
palvelusaikansa jäi vain kolmeen kuukauteen haavoittumisen takia, mutta
lyhyessä ajassa hän ampui huomattavan määrän vihollisen sotilaita.
– Hänellä oli siellä merkittävä rooli, kertoo Kollaa-museon johtaja Reijo Sinkkonen.
Myös Valkoiseksi kuolemaksi nimetyn Häyhän tunnettuus on vuosikymmenien aikana vain kasvanut.
Häyhä keskittyi annettuihin tehtäviin
Simo
Häyhän arvioidaan ampuneen jopa yli 500 puna-armeijan sotilasta. Häyhän
useita kertoja tavannut majuri ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston
dosentti Tapio Saarelainen luonnehtii Häyhää maailman kautta aikojen
parhaimmaksi tarkka-ampujaksi.
Täst mie niit kyttäilin ussein, ja monnii vanjoi kaadoin", Simo Häyhä selitti omaa sektoriaan SA-kuvaajalle.
Kuva:
SA-kuva
Paras Häyhästä tuli hänen luonteenpiirteensä takia.
–
Hän oli hyvin rauhallinen, toteutti annetut tehtävät ja hänellä oli
tarkka-ampujalle tarvittavat taidot ja tiedot, Saarelainen kertoo.
Häyhän
ampumataidot olivat Saarelaisen mukaan ylivertaiset. Lisäksi hän pystyi
arvioimaan etäisyyksiä ja toimimaan tilanteen mukaan.
– Hän
keskittyi vain ja ainoastaan siihen tehtävään, mikä hänelle annettiin ja
arvioi toimintamahdollisuuksia ja pyrki pysymään piilossa, jotta
vihollinen ei olisi häntä havainnut, Saarelainen kuvailee.
Vaatimaton maan hiljainen
Reijo
Sinkkonen tapasi Simo Häyhän kerran 1990-luvun puolivälissä. Sekä
Saarelainen että Sinkkonen kuvailevat miestä vaatimattomaksi.
Saarelainen muistaa Häyhän myös hyvin teräväpäisenä ihmisenä.
Eversti Svensson ojentaa Laatokan koillispuolella Simo Häyhälle kiväärin
ja kunniakirjan, jonka oli lahjoittanut eräs ruotsalainen. Kuva otettu
20. helmikuuta 1940.
Kuva:
SA-kuva
– Hän puhui aina asiaa ja arvioi henkilöä, jonka kanssa
keskusteli. Hän ei tuonut koskaan itseään millään tavalla esille. Me
keskustelimme ammatillisista asioista, tarkka-ammunnasta, muutamia
kymmeniä kertoja, Saarelainen kertoo.
– Hän oli hiukan tällainen maan hiljainen. Jämpti, Sinkkonen lisää.
Palattuaan sodasta Simo Häyhä ei kokemuksistaan juurikaan puhunut.
–
Täytyy muistaa aikakausi, millaista oli Suomessa heti sotien jälkeen.
Hän halusi keskittyä maanviljelyyn ja metsän hoitoon ja elää omaa
elämäänsä ja pysyä näkymättömissä, Saarelainen kertoo.
Häyhästä mallia nykytarkka-ampujille
Tämän päivän tarkka-ampujakoulutettavilla on Tapio Saarelaisen mukaan Häyhältä paljon opittavaa.
–
Lähtökohta pitää hallita eli hyvä ampumataito. Hyvä ampumataito syntyy
tuhansien ja tuhansien tarkkaan harkittujen ja ammuttujen laukauksien
myötä, Saarelainen painottaa.
Saarelainen huomauttaa vielä, että
tarkka-ampujan täytyy kyetä arvioimaan etäisyyksiä huolimatta siitä,
että nykyisin käytössä on sähköisiä ja elektronisia etäisyyden
arviointilaitteita.
– Täytyy myös kyetä arvioimaan tilannetta,
arvioimaan sen muutosta ja toimimaan käskettyjen tehtävien täyttämiseksi
muuttuvassa tilanteessa.
Lisäksi tulevat elektroninen sodankäynti ja elektroniset sensorit, joilla voidaan tiedustella taistelukenttää.
– Tarkka-ampujan pitää luonnollisesti pystyä väistämään näiden sensorien toiminta, Saarelainen sanoo.
Yhdysvallat myönsi vientiluvan Suomeen Lockheed Martinin ohjatuille GMLRS-raketeille 10.11.2015.
Lockheed Martin GMLRS
Yhdysvaltojen ulkoministeriö on myöntänyt 10. marraskuuta alustavan Foreign Military Sales -vientiluvan MLRS-raketinheitinjärjestelmän ohjattujen GMLRS-rakettien (Guided Multiple Launch Rocket System) mahdolliselle myynnille Suomeen. Lockheed Martinin tuotteiden arvo olisi yhteensä noin 150 miljoonaa dollaria. Kaupan toteutuessa ne tulisivat käyttöön maavoimien raskaisiin MLRS-raketinheittimiin (298 RSRAKH 06).
Defense Security Cooperation Agencyn tiedotteen mukaan Suomi on hakenut vientilupaa M31A1 Unitary Missile ja M30A1 Alternative Warhead Missile -ampumatarvikkeille. DSCA:n päätös ei vielä tarkoita, että kauppa välttämättä toteutuisi.
Enintään 240 raketin ohella vientiluvan mukaiseen kauppaan kuuluisivat ohjekirjat, koulutusvälineet sekä muu tuotetuki. Ampumatarvikkeet toimittaisi FMS-kaupan (Foreign Military Sales) toteutuessa Lockheed Martin Missile and Fire Control -yhtiö.
Tarkat GPS/Inertia-ohjatut, noin sadan kilon taistelulatauksen kuljettavat GMLRS M31A1 -raketit (tai ohjukset) soveltuvat pistemaalien tuhoamiseen. Kantama on jopa 70 kilometriä. Näitä aseita on laukaistu yli 3000 kappaletta taistelukäytössä.
MLRS-raketinheitin laukaisee ohjatun GMLRS-raketin (Guided Multiple Launched Rocket System). Sitä ohjaavat Cancard siivekkeet näkyvät raketin etuosassa.
Aluevaikutteinen M30A1-ampumatarvike levittää sirpaleita räjähtäessään kohteen yläpuolella. Pistemaalissa vaikutus sen sijaan perustuu räjähdys- ja painevaikutukseen.
Ampumatarvikkeiden hankintapäätös tehtäneen sopimusneuvotteluiden jälkeen Suomen puolustusministeriössä. Tuote on kansainvälisen ns. rypäleaseita koskevan Oslon sopimuksen mukainen.
Uusien ohjautuvien ampumatarvikkeiden hankinnalla mahdollistetaan vuonna 2006 hankittujen raskaiden raketinheittimien entistä tehokkaampi käyttö sekä monipuolistetaan niiden ampumatarvikevalikoimaa. Ohjautuvien ampumatarvikkeiden käyttö on mahdollista vuosina 2012-2015 tehdyn heittimien ammunnanhallinnan päivityksen johdosta.
Suomi ei ole tähän mennessä voinut hyödyntää vuonna 2007 vastaanotetun, Hollannista käytettynä ostetun tela-alustaisen M270 MLRS -järjestelmän (Multiple Launch Rocket System, Suomessa 298 RSRAKH 06) tehokkainta M26-rakettia, koska se luokitellaan rypäleaseeksi.
Yksi tällainen M26-kuorma-ammus kuljettaisi 644 M77 DPICM -ontelopanosräjähdettä (Dual-Purpose Improved Conventional Munitions) maalialueelle. Tähän asti Suomen MLRS-vaunuissa on ollut käytössä vain harjoitus- ja miinaraketteja.
Suomen aikomus hankkia Lockheed Martin M57 Block 1A T2K ATACMS -tykistöohjuksia (Army Tactical Missile System) kaatui vuonna 2014 aseiden kalliiseen hintaan.
Locheed Martin ATACMS-ohjus laukaistaan MLRS-raketinheittimestä.
Ohjuksilla olisi tuotettu pitkän kantaman vaikutuskykyä maavoimien MLRS-raketinheittimien kasetteihin soveltuvilla ohjuksillla. Niissä yhden ohjuksen kasetti olisi korvanut kuusi kahdestatoista tavallisesta raketista
ATACMS:n kantama olisi ollut jopa 300 kilometriä. Suomen alunperin pyytämä toimitus olisi toteutuessaan käsittänyt enintään 70 ohjusta.
**************************************
Lähes tarkalleen neljä vuotta sitten (23.11.2011) kirjoitin Suomen aikomuksesta hankkia uusia ohjuksia.
Elokuussa 2011 kirjoitin artikkelin Venäjän uudesta huippuhävittäjästä, PAK FA Sukhoi T-50 :sta. Nyt uusimmassa Siivet-Wings lehdessä (5/2015) oli tieto, että PAK FA otetaan käyttöön vuonna 2017.
PAK FA T-50
Venäjän vastaus amerikkalaisille F-22:lle ja F-35:lle, Suhoin T-50 hävittäjä, otetaan käyttöön vuonna 2017, ilmoitti Venäjän ilmavoimien komentaja, kenraalieversti Viktor Bondarev syyskuun lopulla. Vielä kesäkuussa, Pariisin ilmailunäyttelyssä puhuttiin vuodesta 2016 tai viimeistään alkuvuodesta 2017,
F-22 Raptor
F-35
T-50 on edelleen prototyypin nimi. Tuotantokone saa uuden nimen, jota ei ole vielä ilmoitettu. Koneen elinkaaren pituuden odotetaan olevan enintään 35 vuotta. Ensilentonsa konetyyppi teki vuonna 2010. Konetyypillä pitäisi korvata Venäjän ilmavoimien koko MiG29 - ja SU-27-laivasto, mutta ohjelmaa ovat vaivanneet viivästyminen, budjetin ylitykset ja oikutteleva tekniikka.
MiG-29
SU-27
Venäjän ilmavoimilla on käytössään kuusi prototyyppiä, joista kaksi on uusien järjestelmien testipenkkejä. Vielä kolme prototyyppiä luovutetaan vuoden loppuun mennessä. Venäjällä on ollut suunnitelma rakentaa 250 konetta, joista 55 tulisi käyttöön jo ennen vuotta 2020, mutta toistaiseksi tilaus on tehty vasta 12 koneesta.
Lockheed Martin F-35:n ensilennosta tuli joulukuussa kuluneeksi 8 vuotta, mutta konetyypin lastentaudit ja ongelmat jatkuvat. Tehoton ja epäluotettava moottori, ominaisuuksien mukana kasvanut paino, heikko aseistus, liian pieni siipipinta-ala, hinta, käytön kalleus, hankala huollettavuus ja matala käytettävyys eivät tiedä hyvää tyypin käyttäjille, mutta vaihtoehdot ovat vähissä.
Biljoonan dollarin hävittäjäksi haukuttu F-35 on asetettu lentokieltoon 13 kertaa sitten vuoden 2007, keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Suurimmat ongelmat ovat olleet Pratt & Whitney F135 moottorissa. Syynä on todennäköisesti se, että koko F-35:n kehityskaaren ajan typpiin on lisäämällä lisätty yhä uusia ominaisuuksia, mikä on merkinnyt jatkuvasti kasvavaa painoa. F-35 on erittäin raskas yksimoottoriseksi hävittäjäksi; 35 tonnia täydessä polttoainelastissa. Vertailun vuoksi Suomen F/A-18:n maksimi lentoonlähtöpaino on 23,5 tonnia USAF:n F-15:n 40 tonnia, mutta niissä molemmissa on kaksi moottoria.
Vaikka Pratt & Whitneyn F135 on tehokas, se joutuu työntämään yhä raskaampaa konetta. Myös turpiinin siipien kestävyyden kanssa on ollut erityisen paljon ongelmia.
F-35:tä on kuvattu ylipainoiseksi ja alitehoiseksi. Jo varsin varhaisessa kehitysprojektin vaiheessa tutkimuslaitos RAND Corporationin mukaan F-35 ”ei pysty kaartamaan, ei ottamaan korkeutta eikä pakenemaan”. Kaikesta huolimatta koneesta on tulossa Yhdysvaltojen runsaslukuisin hävittäjätyyppi : 24900 konetta arvioituun 400 miljardin dollarin hintaan. Ja on muistettava, että Venäjä, Kiina, Etelä-Korea, Japani, Intia ja Turkki ovat tulossa viidennen sukupolven projekteillaan. Toissa vuonna toukokuun lopussa annettu tyypin projektiaikataulu on näyttänyt pitävän jao kohta kaksi vuotta – ensimmäistä kertaa tyypin koko kehitys- ja tuotantohistoriassa. F-35B-versiolle määritellään todennäköisesti alustava operatiivinen kyky ensi vuonna. Moottoriongelman ratkaisussa kerrotaan edistyneen ja aseiden käyttöjärjestelmissä kielletään olleenkaan mitään ongelmia, toisin kuin vielä viime vuoden puolella väitettiin.
Näyttää siltä, että F-35 saavuttaa tärkeimmät sille asetetut suoritusparametrit, mutta se ei anna aihetta henkselien paukutteluun. Jättimäiset kehityskustannukset, vuosien myöhästyminen aikataulusta, suuret hankinta- ja operointikustannukset ovat olleet kaukana ennalta asetuista luvuista. Numerot kaunistuvat hieman ajan kuluessa, mutta jäävät kauas alkuperäisistä tavoitteista. Vuoteen 2019 mennessä koneen perushinta yritetään painaa 4.sukupolven hävittäjän tasolle, 80 miljoonaan dollariin, mikä on kunnianhimoinen tavoite.
USA:n ilmavoimat on joutuneet F-35:n ja budjettikaton vuoksi jäädyttämään F-16-päivityksensä, mikä on johtanut käytettävyysongelmin. Lisäksi jo kulutuskäyttöön tullut noin 100 koneen F-35 laivasto nielee paljon kaikkein kokeneinta tukihenkilöstöä, jota tarvittaisiin muuallakin.
Yli 700 F-35-konetta on myyty Yhdysvaltojen ulkopuolelle, mutta ne ovat vasta aiesopimuksia. Myyntisopimuksia on alle viiden prosentin tuosta määrästä, joka tarvitaan, jotta päästäisiin suunniteltuihin tuotantovauhteihin ennen vuosikymmenen loppua.
F-35:n ostajat ja ostajakandidaatit pälyilevät budjettejaan ja tuotantoaikatauluja sekä haluavat tietää, mitä seuraava Block 4A/4B-päivitys pitää sisällään. Block 4A:n kehitys alkaa ensi vuonna ja B:n suunnitellaan tulevan operatiiviseksi vuonna 2024.
Päivityksen toivelista on pitkä: ydinasekyky, norjalaiset ja turkkilaiset risteilyohjukset, Iso-Britannian Brimstone- ja Meteor-ohjukset, USA:n merivoimien AIM-9X Block 3 sekä USA:n merijalkaväen datavuoyhteys neljännen sukupolven koneiden kanssa ja lähi-ilmatukijärjestelmät. Luonnollisesti 4A/4B:ssä korjataan operatiivisessa testauksessa havaitut viat, mutta muuten ostajat saavat todennäköisesti valmistautua kompromisseihin.
Teknikko lataa F-35:n tietokoneen asejärjestelmään dataa harjoitusta varten.
Riskejä ja mahdollisuuksia
Ohjelman mukaan lähteneet tilaajat joutuvat nielemään sen riskit. HUDin korvaaminen kokonaan kypäränäytöllä on esimerkki yhdestä suurimmasta F-35:n kanssa otetuista riskeistä. Nyt koulutuslaivueisiin on alettu toimittaa kolmannen sukupolven kypäränäyttöjä viimeisiin käyttötesteihin.
Seuraava riskitaso on operatiivinen. Vastahäiveteknologia muuttui teoriasta käytännöksi vuonna 2013,kun Venäjä toi näytille 55Zh6ME-tutkajärjestelmän. Viime vuonna Kiinalla oli jo kopio siitä ja väitteitä häiveteknologian voittamisesta tuli muitakin infrapuna- ja tutkajärjestelmien kehittäjiltä.
Kuluvanan vuonna samaa on tulossa lisää ja edullisimmillaan häivekoneita näkee vaikkapa venäläisen P18-tutkan digitoidulla versiolla. Juuri tämän vuoksi Yhdysvaltojen merivoimat keskittyy tällä hetkellä ottamaan käyttöön lisää ja parempia Boeing EA_18G Growler- elektronisen sodankäynnin suihkukoneita, jotka häiritsevät vihollisen tutkia niiden välttämisen sijasta.
Onko häiveteknologia siis kuollut ja samalla F-35:n operatiivinen etulyöntiasema kuopattu? Ei ole. Nykyisten sensorien aikakaudella ilman häiveteknologiaa lentävät hävittäjät ovat joka tapauksessa huomattavasti helpompia havaita ja siksi myös ampua alas niin maasta kuin ilmastakin. Sen vuoksi jopa F/A-18E/F Super Horneteihin on lisätty häiveteknologia ja Advanced Super Horneteissa sitä on vielä enemmän. Häiveteknologiasta on tulossa hävittäjiin yhtä normaali varustus kuin radiosta tai tutkasta.
Vaikka F-35:tä ei ole veistetty niin kaarevalinjaiseksi kuin F-22-hävittäjää tai B-2 pommikonetta, jotka on suunniteltu välttämään eri suunilta tulevaa tutkasäteilyä, niin se on tehty niitä paremmin säteilyä absorboivasta materiaalista. Lisäksi koneen oman järjestelmän tiedetään pystyvän häiritsemään vihollisen tutkia niiden käyttämistä aallon pituuksista riippumatta ja ylikuorimittamaan lähestyvien ohjusten ohjausjärjestelmät – siis ainakin teoriassa. Mutta eipä ole tietoa siitäkään, miten Venäjän uuden sukupolven ilmatorjuntajärjestelmät – S-300:sta lähtien – toimivat tositilanteessa, koska niitä ei ole koskaan vihassa laukaistu. Vielä ei myöskään tiedetä , mitä F-35:n mahdollistama verkottunut sodankäynti merkitsee käytännössä.
Mutta korvaako häiveteknologian, ulottavamman tutkan ja elso- ominaisuuksien yhdistelmä sen tosiasian, että F-35 on pääosin hidas ja menettää ketteryyden ylisoonisen nopeuden saavutettuaan pienen siipipinta-alan vuoksi? Lisäksi sen asekuiluun mahtuu vain kaksi isompaa tai neljä pienempää pommia tai enintään neljä keskimatkan ilmataisteluohjusta.. Koska näillä ohjuksilla osuminen nopeasti liikkuvaan maaliin on nykyäänkin vaikeaa, on niitä uusissa venäläiskoneissa vähintään kahdeksan. Entä jos F-35:llä joudutaankin kaartotaisteluun? En löisi vetoa F-35:n puolesta vaikkapa Sukhoi-30:tä vastaan – saati Su-35;tä. F-35:n voi tietysti varustaa myös ulkoisin ripustimin, mutta niiden myötä katoaa viimeinenkin häiveominaisuuksista saatu hyöty.
F-35B aseluukut auki. Asekuiluun mahtuu vain kaksi isompaa tai neljä pienempää pommia tai neljä keskimatkan ilmataisteluohjusta.
F-35:n puutteet ovat yksi syy, miksi Yhdysvallat kehittää nyt kovalla kiireellä hypersoonisia – yli viisi kertaa ääntä nopeampia – pitkän kantaman aseita, joilla erittäin vaikeasti torjuttava ase voitaisiin laukaista ilmatorjunnan kantaman ulkopuolelta. Silloin ei olisi väliä, vaikka lennettäisiin antiikkisella B-52-pommiokoneella, joissa ei ole häiveteknologian häivääkään. Hypersooniset aseet ovat vain osoittautuneet hyvin vaikeiksi kehitettäviksi.
Koska F-35 on kallis niitä myös hankitaan vähemmän. Koska se on kallis lentää ja huoltaa, niillä lennetään vähemmän. Tämä ei ehkä ole ongelma Yhdysvalloille, jolle tulee 2400 konetta ja jolla resursseja on lähes rajattomasti ja tarvittaessa F-22 siivoaa taivaan vihollisista, mutta monille pienemmille maille tämä voi merkitä ilmapuolustuksen selvää heikkenemistä.
Käytettävyyden tiedetään muodostuvan F-35:n yhdeksi ongelmaksi. USAF:n koneiden käytettävyys on ollut noin 75 prosenttia, mutta B-2-häivepommittajien vain 47 prosenttia ja F-22:ein 69 prosenttia. Suomessa ilmavoimien tavoitteena on ollut pitää Hornetien käytettävyys yli 70 prosentissa ja tiedän sen olleen ainakin ajoittain jopa yli 80 prosenttia, mikä on huippuluokkaa maailmassa. Se merkitsee, että 62 hävittäjästä 44-52 on ollut koko ajan käytettävissä. Kuvitellaan, että meillä olisi nykyisten Hornetien tilalla 40 F-35-hävittäjää, joista käytettävissä olisi 27 konetta (69%): hävittäjävoimat lähes puolittuisi nykyisestä.
F-35:lle on valittavissa suuri valikoima aseita,mutta häivemoodissa siihen mahtuu vain 1500 kilogrammaa pommeja ja ohjuksia. Kaikki ripustimet käytössä aseita saa mukaan yli 8000 kilogrammaa, mutta samalla koneen tutkapinta-ala kasvaa huomattavasti.
Väärälle tielle
F-35:n kovin kritiikki tulee yllättävältä taholta: Yhdysvaltain ilmavoimien hankintapäällikkö, kenraaliluutnantti Charles Davis, sanoi vuosi sitten, että Joint Strike Fighter oli tuomittu samana päivänä, kun hankintasopimus allekirjoitettiin. hän ei sanonut sitä viime vuosien tyypissä havaittujen teknisten ongelmien, puolustusbudjettikaton tai Kiinan häivehävittäjäkehityksen takia, vaan tyyppi oli hänen mielestään tuomittu jo alusta pitäen.
Tilanne oli hänen mukaansa selvä jo vuonna 1996, kun kahden kilpailevan ehdotuksen monimutkaisuus, hinta ja kehitysaikataulu olivat ensi kertaa nähtävissä. Kaikki viittasivat harkitsemattoman suureen, hintavaan ja hitaaseen ponnistukseen , joka tulisi maksamaan enemmän, kestämään kauemmin ja tuottamaan vähemmän kuin luvattiin. Ongelmat olivat ennustettavissa – ja ennen kaikkea – vältettävissä. miksi JSF-ohjelma räjäytti budjettinsa ja aikataulunsa, kun samaan aikaan merivoimien Virginia-luokan sukellusveneohjelma alitti budjettinsa, oli edellä aikataulustaan ja ylittänyt odotukset suorituskykynsä suhteen? Davisin mukaan heti JSF-projektin alussa valittiin vääränlainen tie: perustettiin massiivinen byrokratia, asetettiin valmistumispäivä liian kauas tulevaisuuteen, tehtiin liian suuri budjetti ja valittiin liian monimutkainen tekninen arkkitehtuuri. Tämä ruokki laajeneva toimintakulttuuria, jossa nousevat hinnat ja loittonevat virstanpylväät nähtiin vääjäämättömiksi ja jossa pääasiallinen ongelmanratkaisustrategia oli venyttää aika taulua, maksaa lisää rahaa ja lisätä projektin monimutkaisuutta.
Näin ei tarvinnut käydä. Olisi voitu toimia samalla tavoin kuin sukellusveneprojektissa, joka suunniteltiin alun perin kustannustehokkaaksi. Lähdettiin liikkeelle siitä, että on muutettava sitä tapaa , jolla sukellusveneitä on tähän asti rakennettu. Budjettia ei rakennettu projektin merkityksen perusteella, vaan sen perusteella, miten saadaan tehtyä eniten mahdollisimman vähällä.
Samalla periaatteella toiminut USAF:n tutkimuslaboratorio rakensi maailmanluokan supertietokoneen, joka päihitti suorituskyvyssä kaikki Pentagonin supertietokoneet käyttäen 1760:tä PlayStation III:a. Hinnaksi tuli 10 prosenttia supertietokoneen normaalista hinnasta.
Yölennolla jälkipoltin päällä. Suurilla nopeuksilla F-35:n kerrotaan menettävän ketteryytensä.
Ei vaihtoehtoja?
Onko JSF-projekti liian myöhäistä lopettaa? Ehkä on käymässä samalla tavoin kuin aikanaan Concorde- matkustajakoneen kanssa, johon oli pantu jo niin paljon aikaa ja rahaa, että projektia ei voitu enää lopettaa. Näin tuntuvat ainakin ajattelevan peräti neljä Yhdysvaltojen kongressiin puolustuspaneelia, jota kaikki mukisematta hyväksyivät F-35-ohjelman rahoituksen ja suunnitelmat kuluvalle vuodelle. Heitä ei haitannut yhtään viimekesäinen moottoripalo ja sitä seurannut lentokielto, jonka vuoksi ensiesiintyminen Franborough´n ilmailunäyttelyssä piti perua.
Totuus on, että Yhdysvalloilla ei ole vaihtoehtoja, ilma-aseen nykyiset työhevoset, F-16- ja F/A-18C/D-hävittäjät ovat auttamattomasti vanhenemassa eikä niitä voida pitää kunnossa loputtomiin. Jos nyt alettaisiin jälleen suunnitella uutta hävittäjää puhtaalta pöydältä, ehtisi hävittäjä kantaan syntyä melkoinen kuoppa, ennen kuin uusi koe olisi käytössä – ja kuka takaa, että se olisi yhtään parempi kuin F-35? USA:n merivoimat pystyy sinnittelemään ehkä pitkäänkin Super Hornetien kanssa, mutta ilmavoimilla ja merivoimilla ei tätä mahdollisuutta ole.
Onko sitten Yhdysvaltojen liittolaisilla ja monilla muillakaan hävittäjiään uusivilla mailla vaihtoehtoja? Se jää nähtäväksi. Useat länsimaat näyttävät laittaneen kaikki munat saman F-35-koriin. Muutama projektimaa saattaa kuitenkin olla kääntämässä takkiaan.
Lokakuun lopussa Boeing vuoti tiedon allekirjoitetuista F/A-18 Super Hornet- tarjouksen vastakauppa sopimuksista tanskalaisen puolustusteollisuuden toimijoiden kanssa, vaikka maa ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä hävittäjähankinnastaan. Kanada, joka on kiemurrellut F-35:n hankinnan kanssa jo pitkään, on löytänyt lisäargumentin, joka puoltaa Super Hornetien hankkimista: maa ei tarvitse hävittäjää, jonka pitäisi toimiva vahvan ilmatorjunnan vaikutuspiirissä.
Mutta mitä muita hävittäjiä on tarjolla amerikkalaisten F-35:n ja Super Hornetien lisäksi? Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon ovat 2000-luvun alun hävittäjiä ja alkavat olla jo kypsässä iässä ensi vuosikymmenellä. JAS Gripenin uudempi malli on tulossa tuotantoon muutaman vuoden päästä, mutta sen kyvyt eivät ole vielä selvillä . Edellinen malli hävisit testeissä sekä Rafalelle että Typhoniille ja sillä oli myös ongelmia yhteisoperaatioissa NATO- koneiden kanssa, koska käyttää eri polttoainetta, Etelä-Korean, Japanin, Intian ja Turkin 2020-luvulla ehkä valmistuvista hävittäjäprojekteista tiedetään vielä vähemmän kuin Gripen E:stä.
Venäjän hävittäjäteollisuuden tuotteiden perään haikailevien on syytä muistaa, että Venäjä ei myy ulkomaille koneita yhtä hyvällä varustuksella kuin kotimaahan; niiden moottorit ja sensorit ovat kaikki heikompia. Ainiakin NATO -maille tämä vaihtoehto on joka tapauksessa pois suljettu. Kiinalaiset hävittäjät ovat tuskin vaihtoehto millekään länsimaalle, jos niitä edes heille myytäisiin. Amerikkalaisilla on siis varsin vahva jalansija 2020-luvun hävittäjämarkkinoilla, mutta voi vain toivoa, että syntyvät kaupat palvelevat ostajia yhtä hyvin kuin myyjiä.
Pohjoismaiden ilmavoimien nykyinen ja tuleva koko. Pohjoismailla on yhdessä huomattavan voimakas ilma-ase, johon kuuluu yli 300 konetta. Tilanne on muuttumassa, kun ilmavoimat saavat uudet konetyypit: Ruotsin, Norjan ja Tanskan ilmavoimat pienenevät keskimäärin 37 prosenttia. Uusien konetyyppien yhä nousevien hintojen vuoksi konemäärän lasku on odotettavissa Suomessakin. Pohjoismainen ilmavoima heikkenee oletettavasti yli sadalla koneella ja samaan aikaan Venäjän ilma-ase kasvaa.
Blogitekstin lähde(+kartta):Siivet, The Wings 1/2015
Samaan
aikaan kapteeni Paul Tibbetsin ohjaama Enola Gay lähestyy Japanin
rannikkoa raskaan lastinsa kanssa vielä 80 kilometrin päässä ja
sai odottamansa viestin. Enola Gayn uumenissa oli atomipommi.
Lentokoneen oikealla puolella Great Artiste lensi yhtä vakaasti
mukanaan laskuvarjoilla pudotettavat laitteet jotka mittaisivat
pommin synnyttämän ilma – aallon voimakkuuden. Vasemmalla
puolella kolmas, nimetön B-29 numerolla 91 kantoi mukanaan useita
filmikameroita kuvaamaan tulevan. Pommikoneet olivat aloittaneet
pitkän lentonsa Mariaaneihin kuuluvalta Tinianin saarelta. Ne
olivat yhtyneet toisensa Iwo Jiman saaren yllä . Niillä ei ollut
mukanaan lentosuojaa, ja koneiden ainoana aseistuksena oli perässä
olevat kaksoiskonekivääri. Pommittajien miehistöt eivät olleet
kuulleet koko koulutusvuotensa aikana sanoja ”atomi” tai ”ydin”.
Tinianin viimeisessä käskynjaossakin Tibbets oli puhunut
ylimalkaisesti aseesta, joka oli ”erittäin voimakas” ja jonka
avulla kenties oli mahdollista lopettaa koko sota. ”Tehkää
tehtävänne. Täyttäkää saamanne käskyt. Varokaa hutiloimasta.
Älkää ottako turhia riskejä.” Siinä olivat Tibbetsin
täsmällisimmät ohjeet.
Enola
Gayn moottorit oi käynnistetty yöllä 1.27 Hiroshiman aikaa.
Japania lähestyttäessä, klo 6.30 kapteeni William Parsons
ilmoitti, että lastina ollut pommi oli ladattu ohjeiden mukaisesti
räjähdys valmiiksi. Vasta sen jälkeen Tibbets oli kuuluttanut
miehistölle lastin todellisen luonteen.
Maailman ensimmäinen atomipommi "Little boy" Tinianin saarella 1945.
Kun Straight Flushin radiosanoma saavutti tunti myöhemmin Enola Gayn, Tibbets ilmoitti sisäpuhelimen välityksellä , että maalina oli Hiroshima. Kaupungin ääriviivat tulivat näkyviin klo 8.09.
”Se on tähtäimessäni”, ilmoitti pommittaja Thomas Ferebee klo 8.14. Hän näki 9 450 merin korkeudesta allaan kohteen , jonka hän oli opetellut ulkoa mustavalkoisista ilmakuvista ja kartoista. Se oli Aionin silta, joka oli T- kirjanimenmuotoinen . Enola Gayn pommisäiliön luukut avautuivat klo 8.15,17.
Kun pommi irtautui Enola Gay menetti neljä tonnia painostaan ja heilahti kolme meriä ylemmäksi. Tibbets käänsi koneensa 155 asteen kulmassa syöksykäännökseen oikealle. Perässä tullut Staright Flush pudotti kolme laskuvarjolla varustettua mittauslaitetta ja teki suunnitelmien mukaisen vastaavan käännöksen vasemmalle. Koneilla oli 43 pitkää sekuntia aikaa. Ne ehtivät siinä ajassa seitsemän kilometrin päähän. Pommi oli viritetty räjähtämään 580 metrin korkeudessa.
Taivas leimahti. Valo alkoi sinipunertavana ja muuttui valkoiseksi, kaiken sokaisten. Atomipommin aiheuttama shokkiaalto lennätti Enola Gayta korkeammalle. Miehistö luuli sitä ilmatorjunnaksi. Sen jälkeen tuli toinen, heijastusaalto.
Enola Gayn pyrstössä konekivääriampuja George Caron näki yläilmoissa kaiken paraatipaikalta. Vaikka hänellä oli voimakkaat suojalasit, silmiin sattui. Caron kuvaili näkemänsä nauhurille.
”Savupatsas kohoaa nopeasti. Siinä oli tulipunaisena hehkuva sisus. Poreileva massa, sinipunertavan harmaa, ja tuo punainen sisua. Ja kaikki yhtä myllerrystä. Tulipaloja syttyy leimahdellen joka puolella. Aivan kuin liekkejä, jota synty siellä tällä suuressa hiilloksessa.”
”Alan laskea, montako noita tulipaloja on. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuusi… ei voi laskea. ja tuolla se tulee, se sienen muotoinen, josta Parsons puhui.. Se on mustaa siirappimassaa. Sieni levittyy. Lienee mailin tai kahden levyinen (2-3 km) ja puolen mailin korkuinen. Se on melkein meidän tasollamme ja kohoaa ylemmäksi…”
”Sienen tyven seutu on kuin raskasta pilveä, täynnä liekkejä. Kaupungin täytyy olla sen alla. Liekit ja savu leviävät aaltoilleen, kieppuvat kukkuloiden vaiheilla…”
Räjähdyksen valtava sienipilvi
Enola Gay teki kierroksen sienipilven ympärillä. Perämies Robert Lewis kuiskasi historiaan jäävät sanat. ”Jumalani, mitä olemme tehneet?”
Enola Gay aloitti 3000 kilometrin paluumatkansa Tinianille. Vielä 600 kilometrin päästä lentokoneen miehistä saattoi nähdä sienimäisen tuhopilven Hiroshiman yllä. Se oli noussut 15 kilometrin korkeuteen asti.
Hiroshima atomipommin jäljiltä
Blogitekstin lähde:IL Historia-Atomipommi; Kuvat: Internet ; Video: Youtube
The UK’s last Cold War Vulcan bomber is to be grounded after this summer. During the Cold War from the 1950s to the 1970s the Vulcan bomber was Britain’s best and latest aircraft technology that would defend the British Isles against a potential nuclear attack from the Soviet Union.
The Royal Air Force Vulcan first flew in 1952 and had the capability to carry and drop nuclear bombs all the way into Russian territory.
The Vulcan was officially retired from active service in 1986, but enthusiasts have kept the aircraft flying for air shows and air displays.
More than 130 Vulcans were built and served in the RAF. Even though it was commissioned in the 1950s, it was first used in active service during the Falklands War in the early 1980s.
A squadron of Vulcan bombers was deployed to the Falkland Islands and they flew around seven missions to target key positions to prevent an attack including warehouses and airstrips. It was during the Falklands War that the Vulcans set a new record for the longest mission. They flew around 8000 miles to reach their targets and returned to the UK, taking about 15 hours in total.
This week the last flying Vulcan, the XH558, made its last flight over Manchester as part of an air show display. The display was part of commemorations during Armed Forces Day in the UK, the Mail Online reports.
At the end of the Falklands War there were just two Vulcans left in service, as the aircraft became superseded by new aircraft technologies and designs.
Most of the Vulcans were retired in the late 1960s when responsibility for defending against the nuclear threat was given to the Royal Navy’s nuclear submarines, rather than the RAF.
Tänään, toukokuun kolmantena sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää, joka on vakiintunut liputuspäivä. Muistopäivän viettäminen on saanut alkunsa vuonna 1940, kun evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksesta ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940.
Mannerheim antoi ehdotuksen johdosta päiväkäskyn, jossa ilmoitettiin, ettei 16. toukokuuta, vapaussodan päättymispäivänä ja siihenastisena puolustusvoimain lippujuhlan päivänä järjestetä juhlallisuuksia. Päätöksellään Mannerheim halusi korostaa talvisodassa syntynyttä kansallista yhtenäisyyttä.
Toukokuun kolmatta sunnuntaita nimitettiin aluksi yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi ja nykyinen nimi, kaatuneiden muistopäivä sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen.
Alunperin kaatuneiden muistopäivänä liput pidettiin puolitangossa klo 10-14, mutta vuonna 1995, kun toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut 50 vuotta, liputusohjetta muutettiin niin, että suruliputusta ei enää tehdä.
Ensimmäisen sankarivainajien muistopäivän viettoa Joensuussa 19.5.1940, missä yhteydessä järjestettiin paraati ja sankarihautajaiset.
Tasan 70 vuotta sitten 7.5.1945 Saksa antautui ehdoitta liittoutuneille, kun Saksan asevoimien yleisesikunnan (Oberkommando der Wehrmacht) esikuntapäällikkö, kenraalieversti Alfred Jodl allekirjoitti antautumisasiakirjan Reimsissä, Ranskassa aamuyöllä klo 02:41.
Kenraalieversti Jodl allekirjoittaa antautumisasiakirjan, oikealla puolellaan majuri Wilhelm Oxenius Saksan ilmavoimien edustajana ja vasemmalla amiraali Hans-Georg von Friedeburg merivoimien edustajana.
Adolf Hitler ampui itsensä 30.4. Berliinissä ja testamentissaan nimitti Saksan uudeksi johtajaksi suuramiraali Karl Dönitzin. Samaan aikaan massoittain saksalaisia joukkoja antautui idässä ja lännessä: Italiassa 29.4., Berliinissä 2.5., Luoteis-Saksassa, Baijerissa, Tanskassa ja Alankomaissa 4.5. jne. Viimeistenkin puolustustaskujen murtuminen oli vain ajan kysymys.
Karl Dönitz
Breslaun ”linnoituskaupungin” antauduttua 6.5. neuvostojoukoille, suuramiraali Dönitz valtuutti kenraalieversti Jodlin matkustamaan Reimsiin neuvottelemaan saksalaisten joukkojen antautumisesta länsiliittoutuneille. Tavoitteena oli antautua lännessä ja vastustaa neuvostoinvaasiota idässä viimeiseen saakka. Saksalaisten neuvotteluasema oli jo kuitenkin niin heikko, että liittoutuneiden ylipäällikkö amerikkalainen kenraali Dwight D. Eisenhower uhkasi katkaista neuvottelut, elleivät saksalaiset antautuisi ehdoitta. Jodl viestitti Flensburgista valtakunnan rippeitä johtavalle Dönitzille liittoutuneiden vastauksen, joka hetken mietittyään valtuutti Jodlin myöntymään saksalaisten täydelliseen ja ehdottomaan antautumiseen.
Dwight D. Eisenhower
Jodlin Reimsissä 7.5. klo 02:41 allekirjoittaman antautumisasiakirjan mukaan Saksan joukot lopettaisivat kaiken aseellisen vastarinnan 8.5. klo 23.01 Keski-Euroopan aikaa.
Antautumisasiakirjan hyväksyivät liittoutuneiden puolelta Neuvostoliiton kenraali Ivan Susloparov, Ranskan väliaikaishallituksen kenraali Francois Sevez ja Eisenhowerin esikuntapäällikkö kenraali Walter Bedell Smith.
Stalin ei ollut valtuuttanut kenraali Susloparovia allekirjoittamaan antautumisasiakirjaa, eikä hyväksynyt myöskään pelkän esikuntapäällikön allekirjoitusta saksalaisten puolelta. Niinpä Stalin vaati, että varsinaisen antautumisen pitää tapahtua ”fasistien pääkaupungissa” Berliinissä. Tätä varten Saksan asevoimien yliesikunnan päällikkö marsalkka Wilhelm Keitel kuljetettiin vielä 8.5. Berliiniin allekirjoittamaan Neuvostoliiton marsalkka Georgi Zhukovin läsnäollessa uusi antautumisasiakirja. Vuorokausi oli ehtinyt vaihtua jo Moskovan ajan mukaan, ja tästä syystä Venäjällä ja Itä-Euroopassa voitonpäivää vietetään 9.5. ja Länsi-Euroopassa 8.5.
Ensimmäisen antautumisasiakirjan virallinen teksti on englanniksi.
Ihmiset juhlivat diktaattorin kuolemaa ympäri maailma.
30 . huhtikuuta 1945 toinen maailmansota, joka oli alkanut 1.9.1939, oli päättymässä Euroopan osalta tuhoutuneen Berliinin raunioille. Neuvostojoukot joutuivat vielä taistelemaan Berliinin kaduilla, kuten myös länsiliittoutuneet läntisissä Saksan osissa.
Neuvostosotilaita sekä kuollut saksalainen sotilas Berliinissä 1945. Saksalaissotilaan uniformuun on kiinnitetty rautaristi.
Hitlerin uni viimeisenä yönä oli jäänyt vian kolmen tunnin mittaiseksi. Puolenyön jälkeen 30.huhtikuuta 1945 hän oli hyvästellyt henkilökuntansa ja vetäytynyt hetkeksi lepäämään. Kello 5 aamulla Hitler nousi ylös ja pyysi valtakunnankanslian ja sen alla sijaitsevan Fuhrerbunkkerin puolustuksesta vastaavan SS-Brigadefuhrer Wilhelm Monken antamaan tilanneraportin.
"Venäläiset ovat Potsdamer Platzilla, alle 400 metrin päässä valtakunnankansliasta", kertoi SS-kenraalimajuri Mohnke tilanteen toivottomuudesta.
Puolilta päivin Hitler tapasi vielä Berliinin puolustuksesta vastaavan tykistökenraali Helmut Weidlingin, joka ilmoitti näkemyksenä: Taistelu Berliinistä hävittäisiin saman päivän iltaan mennessä.
Puna-armeijan sotilaiden punalipun nosto Berliinin Valtiopäivätalon harjalla 2.5. 1945
Ironista kyllä venäläisten ykköstavoite ei natsijohtajien pelosta huolimatta ollut Fuhrerbunker, jonka he valtasivat vasta kaksi päivää myöhemmin 2. toukokuuta, Venäläiset eivät uskoneet Hitlerin olevan enää Berliinissä, vaan paenneen esikuntineen etelään jo paljon aiemmin.
Hitler saneli viimeisen päiväkäskynsä ja antoi saarroksissa oleville joukoille luvan yrittää läpimurtoa pienissä ryhmissä ulos Berliinistä. Natsijohtaja teki myös päätöksen kohtalostaan.
"Huhtikuun 30. päivä 1945 Bormann ilmoitti minulle puolenpäivän jälkeen, että Hitlerin päätös on lopullinen; hän aikoo ampua itsensä tänään. Myös Eva Braun tekee itsemurhan. Ruumiit on määrä polttaa", todisti Hitlerin adjutantti Otto Guntsche 1956.
Hän antoi määräyksen kerätä mahdollisimman paljon polttoainetta ja viedä ne bunkkerin sisäänkäynnin luo.
Noin kello 13 Hitler nautti viimeisen ateriansa sihteeriensä Gertraud Jungen ja Gerda Christianin kanssa. Aterian jälkeen Hitler hyvästeli sihteerinsä ja pari tuntia myöhemmin, kello 15:20-15:25 hän sulkeutui asuintiloihinsa yhdessä Eva Braunin kanssa.
Adolf Hitler ja Eva Braun Baijerin Obersalzbergin teehuoneessasilloin kun kaikki oli vielä toisin.
Eri lähteistä riippuen Hitlerin itsemurha tapahtui 30.4.1945 kello 15:30-15:50. Hitlerin huoneiden rautaovien läpi ei kuulunut ääniä, esimerkiksi laukausta. Hitlerin sotilaspalvelija Heinz Linge oli ensimmäinen, joka meni sisään Hitlerin huoneistoon.
Linge ja Gunsche kuvailivat kuulustelijoilleen 1950-luvulla mahdollisimman tarkoin näkymän Hitlerin olohuoneessa. Heidän kertomuksensa ovat hyvin yhteen pitäviä.
”Adolf Hitlerin ja Eva Braunin ruumiit ovat sohvalla eteisen ovea vastapäätä. Hitler istuu edestä katsoen vasemmalla. Hänen päänsä on retkahtanut hieman vasemmalle ja eteen. oikea käsi retkottaa yli käsinojan. Hänen silmänsä ovat auki.", kertoi Linge.
Heti Lingen ja Bormannin jälkeen olohuoneeseen tullut Gunsche kertoi: ”Näen haavan hänen oikeassa ohimossaan, juuri kohdassa, jossa oikea kulmakarva päättyy. Siinä on verta ja tummunut jälki. Hänen suunsa on osin avoinna. Lattialla käsinojan alla on pieni lätäkkö verta.
Gunsche meni viereiseen kokoushuoneeseen ja ilmoitti siellä odottaville: ”Fuhrer on kuollut!.
Lingen mukaan Eva Braunin ruumis makasi sohvalla puoli-istuvassa asennossa, vartalo noin30 sentin päässä Hitleristä. Braun oli nostanut jalkansa sohvalle vasemmalle. ”Hänen silmänsä ovat avoinna ja huulet tiukasti yhteen puristuneina. Hänessä ei ole näkyviä vammoja.”
Hitler oli surmannut itsensä laukauksella ohimoon ja Eva Braun ottamalla sinihappomyrkkyä. Hitlerin ja Braunin ruumiit vietiin bunkkerin ulkopuolelle, valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen.
Järjetön taistelu Berliinistä jatkui Hitlerin kuolemasta huolimatta. Vasta yli vuorokausi itsemurhan jälkeen 1. toukokuuta 1945 kello 22.26 Radio Hamburg kertoo kansalle uutisen: ”Fuhrerin päämaja ilmoittaa, että Fuhrerimme Adolf Hitler kaatui tänään iltapäivällä komentopaikallaan valtakunnankansliassa taistellessaan bolsevismia vastaan viimeiseen hengenvetoon saakka”.
LEHTIEN ETUSIVUT KERTOIVAT HITLERIN KUOLEMASTA
PERIKATO (elokuva Hitlerin viimeisistä päivistä)
Artikkelin tekstilähteet: IS teema: natsien tuho, Internet
