Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kansallinen Veteraanipäivä 27.4.2014


Muistakaahan miehiä ja naisia joiden takia tätäkään kirjoitusta ei sensuroida. Itse saan antaa panokseni jäljellä olevien hyvinvoinnille tänään iltavuorossa. Lisäksi kävin viemässä kynttilän isäni haudalle (rintamalla 1941-1944).


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Stingereitä Suomeen

Ollessani kertausharjoituksessa joitakin vuosia sitten esikunnassa, sain kauhukseni kuulla, että olalta laukaistavat Igla-ohjukset ollaan heittämässä kaatopaikkakuormaan, eikä mitään olla hommaamassa tilalle. Liekö hämmästynyt kauhuni huomattu, ja asioihin on ruvettu hakemaan muutosta - en tiedä, mutta kuitenkin Suomi saa tilalle Stingerit!

Maavoimien ilmatorjuntaa vahvistetaan


Stinger -ohjukset ovat olalta laukaistavia lyhyen kantaman ohjuksia. Ne on tarkoitettu joukkojen omasuojaksi muun muassa helikoptereita, miehittämättömiä lennokkeja ja rynnäköiviä koneita vastaan.

Hankinta kuuluu erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmän (EKITO) hankkeeseen, joka liittää sekä alueellisten joukkojen että sotilaallisesti tärkeiden kohteiden ilmatorjunta ja ilmapuolustusjärjestelmään. Hanke on alkanut vuonna 2009, ja se sisältyy Puolustusvoimien budjettikehykseen. Stingerit korvaavat käytöstä jo pääosin poistetut venäläisvalmisteiset Igla (Ito-86 (Igla) ja ltO-86 M)-ohjukset.
 
Hankittava asejärjestelmä sisältää peruskunnostetut Stinger RMP Block 1-ohjukset, ampumalaitteet, lämpötähtäimet sekä koulutuslaitteet, joita ovat kenttäharjoituslaitteet ja luokkasimulaattori. Lisäksi hankinta sisältää käytän vaatiman koulutuksen, tukeutumismateriaalia, varaosia, käyttöön ja laadunvalvontaan liittyviä palveluita sekä ohjusten kunnonvalvonta- ja elinkaariseurannan.
 
Puolustusministeri Haglundin mukaan ohjusten hinta on erittäin kilpailukykyinen. Tarjouskilpailussa loppusuoralle pääsivät myös venäläinen Igla-S ja puolalainen Grom E4. Hankintasopimus tehdään suoraan Yhdysvaltain, hallituksen kanssa, mutta ilmatorjuntaohjusjärjestelmän toimittaa yhdysvaltalainen Raytheon Company. Toimitukset alkavat jo tänä vuonna ja jatkuvat vuoteen 2017 saakka. EKITO-yksiköiden joukkotuotanto aloitetaan Karjalan Prikaatissa vuonna 2015.
 
FIM-92 Stinger
 
  • Paino: käyttövalmiina 15,2 kg, ohjus 10,1 kg, taistelukärki 3 kg
  • Pituus: 1,52 m
  • Halkaisija: 70 mm
  • Nopeus: noin 750m/s (Mach 2,2)
  • Maksimi ampumaetäisyys: noin 4 800 m
  • Maksimi ampumakorkeus: noin  3 500 m
  • Ohjuksella on maailmalla 270 vahvistettua pudotusta
 
 
(Blogitekstissä käytetty teksti: Suomen Sotilas 1/2014 ; kuvat ja videot: internet)