Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Stingereitä Suomeen

Ollessani kertausharjoituksessa joitakin vuosia sitten esikunnassa, sain kauhukseni kuulla, että olalta laukaistavat Igla-ohjukset ollaan heittämässä kaatopaikkakuormaan, eikä mitään olla hommaamassa tilalle. Liekö hämmästynyt kauhuni huomattu, ja asioihin on ruvettu hakemaan muutosta - en tiedä, mutta kuitenkin Suomi saa tilalle Stingerit!

Maavoimien ilmatorjuntaa vahvistetaan


Stinger -ohjukset ovat olalta laukaistavia lyhyen kantaman ohjuksia. Ne on tarkoitettu joukkojen omasuojaksi muun muassa helikoptereita, miehittämättömiä lennokkeja ja rynnäköiviä koneita vastaan.

Hankinta kuuluu erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmän (EKITO) hankkeeseen, joka liittää sekä alueellisten joukkojen että sotilaallisesti tärkeiden kohteiden ilmatorjunta ja ilmapuolustusjärjestelmään. Hanke on alkanut vuonna 2009, ja se sisältyy Puolustusvoimien budjettikehykseen. Stingerit korvaavat käytöstä jo pääosin poistetut venäläisvalmisteiset Igla (Ito-86 (Igla) ja ltO-86 M)-ohjukset.
 
Hankittava asejärjestelmä sisältää peruskunnostetut Stinger RMP Block 1-ohjukset, ampumalaitteet, lämpötähtäimet sekä koulutuslaitteet, joita ovat kenttäharjoituslaitteet ja luokkasimulaattori. Lisäksi hankinta sisältää käytän vaatiman koulutuksen, tukeutumismateriaalia, varaosia, käyttöön ja laadunvalvontaan liittyviä palveluita sekä ohjusten kunnonvalvonta- ja elinkaariseurannan.
 
Puolustusministeri Haglundin mukaan ohjusten hinta on erittäin kilpailukykyinen. Tarjouskilpailussa loppusuoralle pääsivät myös venäläinen Igla-S ja puolalainen Grom E4. Hankintasopimus tehdään suoraan Yhdysvaltain, hallituksen kanssa, mutta ilmatorjuntaohjusjärjestelmän toimittaa yhdysvaltalainen Raytheon Company. Toimitukset alkavat jo tänä vuonna ja jatkuvat vuoteen 2017 saakka. EKITO-yksiköiden joukkotuotanto aloitetaan Karjalan Prikaatissa vuonna 2015.
 
FIM-92 Stinger
 
  • Paino: käyttövalmiina 15,2 kg, ohjus 10,1 kg, taistelukärki 3 kg
  • Pituus: 1,52 m
  • Halkaisija: 70 mm
  • Nopeus: noin 750m/s (Mach 2,2)
  • Maksimi ampumaetäisyys: noin 4 800 m
  • Maksimi ampumakorkeus: noin  3 500 m
  • Ohjuksella on maailmalla 270 vahvistettua pudotusta
 
 
(Blogitekstissä käytetty teksti: Suomen Sotilas 1/2014 ; kuvat ja videot: internet)

6 kommenttia:

  1. Sain audienssin puolustusministerille. (10 min.)
    Sanoin pohojalaasittain vasten ottaa, että jos ei Stingereitä osteta,
    niin meitziboi häipyy muille maille.
    Kymmenen vuotta olen niitä kehunut.
    Tyyppi uskoi, kun keskustelimme på svenska.

    VastaaPoista
  2. Jaa....minä olin ihan OIKEASTI kertausharjoituksessa kevällä 2009 ja siellä ihmeteltiin reservin aliupseeritovereiden ja parin kapiaisen kanssa tapausta. Ja muutenkin oltiin näissä maanpuolustushenkisten ihmisten kanssa viime vuosina ihmetelty miksi joukkojen omasuojaa ilmasta tulevaa uhkaa vastaan..siis lähinnä MIL-24 ja muita taisteluhelikoptereita sekä tietenkin rynnäkkökoneita yms., heikennetään. Tuo hankintahomma on varmaankin pääätetty jo ennen Igla-ohjusten elinkaaren lopun häämöttämistä eli muutama puolustusministeri sitten...tarjouskilpailu sattui nyt vaan osumaan Stingeriin...halvin(?) ja NATO yhteys!....

    VastaaPoista
  3. Siis oikeesti hymyilyttää Suomen hanttiinpaneminen tiettyä vihollista vastaan. Okei, aikaa voitetaan, mutta ken rientää Suomineidolle apuun?

    Ruotsi on jo nostanut kädet ylös aseellista hyökkäystä vastaan.
    (lue 5 blogistani)
    Norskit ja Danskit ovat varmoja alueensa koskemattomuudesta.
    Siis nyt heillä on päinvastoin, kun Aátu valloitti maat suitsait.

    Suomi ostaa Stingereitä ja vihollinen hymyilee meille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen selvillä Ruotsin, Suomen ja muiden Pohjoismaiden puolustuskyvystä. Ei tarvitse käydä lukemassa blogistasi. Tuon jutun on muuten lukenut 500 000 suomalaista...kun on suora lainaus Iltalehdestä! Oikeaa informaatiota saa Sotilasaikakausilehdistä , netin military keskustuspalstoilta ja tietenkin ihmisiltä jotka toimivat oikeasti alalla jne..Tavan tallaajilla saa olla mielipiteensä!

      Poista
  4. Oho! Fakkiutuneen militaristin ääni jyrähti...lol
    Jos haluat snobbailla tiedoillasi, niin mikä on todellinen
    Pohjoismaiden puolustuskyky? Infoo kehiin, alan tietäjä!

    VastaaPoista
  5. Jep...mielessä on pyörinyt muutamia juttuja, mutta on vielä nippelitiedon keräys kesken. Olisi yksi hyvä artikkeli Suomen puolustusmahdollisuuksista ilmassa...mutta ei ole oma eli tasan 100% muun (nimimerkki ammattisotilas/Wordpress.com) ...pitäs varmaan kysyä siltä saisko lainata ja upottaa omia kuvia. Toisaalta aika paljon siinä artikkelissa on semmosta mitä olisin itsekkin tiennyt...sen varmaan yritän saada siirrettyä tänne?

    VastaaPoista