OPERATION BAGRATION

Tasan 75 vuotta sitten alkaneessa taistelussa Saksan Wehrmacht kohtasi oman ”Cannaensa”.

Näiden noin kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden jälkeen Saksan Keskustan armeijaryhmä oli käytännössä tuhottu.

**********************************************

Operaatio Bagration - Stalinin kosto

(Anthony Tucker Jonesin kirjan kansi)

Kesällä 1944 puna-armeija murskasi Saksan Wehrmachtin Keskustan armeijaryhmän yhdessä sotahistorian mittavimmista hyökkäyksistä. Lähes päivälleen kolme vuotta Neuvostoliiton natsi-invaasion jälkeen käynnistetty operaatio Bagration oli Stalinin kosto Hitlerille, jonka operaatio Barbarossaa ei ollut unohdettu.

Sarjalla ylivoimaisia hyökkäyksiä puna-armeija sai takaisin haltuunsa käytännössä kaikki ne alueet, jotka Neuvostoliitto oli menettänyt vuonna 1941.

Neuvostoliittolainen T-34/85 tankki ja konekivääri

Operaatio Barbarossan alkamisen kolmantena vuosipäivänä 22.kesäkuuta 1944 sai alkunsa eräs toisen maailmansodan merkittävimmistä tapahtumista. Neuvostoliiton operaatio Bagration aloittaisi Saksan rintaman lopullisen murskaamisen. Vaikka läntiset historiantutkijat usein ylenkatsovat tätä operaatiota, hyökkäys ja siihen liittyvät operaatiot olivat ratkaisevampia Saksan lopulliselle tappiolle kuin Normandian maihinnousu.

Operaatio Bagration aloitti kokonaisen Itämereltä Karpaateille ulottuvan päällekkäisten operaatioiden sarjan, ja hyökkäyksen ryöppyävä rytmi sai saksalaiset lopullisesti menettämään tasapainonsa ja esti heitä vakiinnuttamasta rintamaa enää lainkaan. Kun nämä valtavat hyökkäykset lopulta tyrehtyivät, Itä-Euroopassa valta oli vaihtunut ja Wermachtin seuraava taistelu käytäisiin itse Kolmannesta valtakunnasta.

Saksalaisia sotilaita antautumassa puna-armeijan sotilaille

Kesäkuun alussa saksalaiset ilmatorjuntamiehet olivat ampuneet alas Keskisen armeijaryhmän ylitse lentäneen neuvostoliittolaisen tiedustelukoneen ja ottaneet vangiksi lentäjän, joka oli neuvostoliittolainen esikuntaupseeri. Häneltä löydettiin suunnitelmat, jotka selvästi osoittivat seuraavan hyökkäyksen kohdistuvan Keskiseen armeijaryhmään. Hitler ei kuitenkaan pannut painoa tiedusteluvoitolle tai muuttanut joukkojensa ryhmitystä sen mukaan, koska hän ja hänen neuvonantajaremminsä olivat vakuuttuneita siitä, että seuraava hyökkäys kohdistuisi Ukrainaan. Stavkalla oli muita ajatuksia ja se ennusti, että heikoin lohko saksalaisten ryhmityksessä oli äärimmilleen venytetyn Keskisen armeijaryhmän kohdalla. Puna-armeija päätti hyökätä rintaman tälle lohkolle, ja neuvostoliittolaisten lopullisena tavoitteena oli iskeä kiila Pohjoisen armeijaryhmän ja Keskisen armeijaryhmän väliin, ehkä jopa eristää ensiksi mainittu kokonaan. Neuvostoliiton panssarijoukkojen lopullinen tavoite olin näin ollen Itämeren rannikko.

 Operaatio Bagration

(napsauta suuremmaksi)

Tässä vaiheessa Keskisen armeijaryhmä todellakin oli venytetty äärimmilleen Valko-Venäjällä Baltian ja Pripetin soiden välillä 650 000 neliökilometrin alueella. Krim oli menetetty toukokuussa. Saksalaiset sotilasjohtajat pitivät koko Pohjoisen armeijaryhmän vetäytymistä suotavana, sillä se ei enää palvellut mitään strategista tarkoitusta. Toivo Leningradin valtaamisestakin oli haihtunut, Toimenpide olisi lyhentänyt rintamaa huomattavasti ja vapauttanut joukkoja muille alueille. On sanomattakin selvää, että Hitler hylkäsi ehdotuksen suoralta kädeltä ja väitti , että Baltian maiden hallinta sitoi paljon neuvostojoukkoja ja piti Suomen sodassa. Tämä itsepintaisuus oli tavanmukaisesti johtamassa uuteen katastrofiin.

Kun von Kluge oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa, Keskisen armeijaryhmän otti komentoonsa sotamarsalkka Ernst Busch. Kaikista sodan ajan marsalkoista Busch oli kaikkein sopimattomin korkea-arvoiseen tehtäväänsä. Tämän keskinkertaisen upseerin nopea yleneminen voidaan lukea sen ansioiksi, että hän oli ennemminkin kiihkeä Hitlerin tukija kuin sotilaallisesti pätevä. Kuitenkin jopa Busch kykeni ymmärtämään, että hänen rintamansa saisi niskoilleen puna-armeija seuraavan hyökkäyksen voiman. Hän pyysi lupaa saada vetää Keskinen armeijaryhmä takaisin Berezinajoelle sekoittaakseen puna-armeijan valmisteluja ja suojellakseen miehiään hyökkäyksen alun raivokkuudelta. Buschin näkemyksen mukaan Harkovan kaltainen välitön vastahyökkäys voitaisiin aloittaa, mikäli puna-armeijan isku osuisi tyhjiin linjoihin. Tapansa mukaan Hitler kuitenkin kieltäytyi antamasta lupaa minkäänlaiseen vetäytymiseen.

Neuvostosotilaat etenevät tykistökeskityksen turvin

Keskisen armeijaryhmän 700 000 miestä vastassa oli kolmen puna-armeijan rintaman 166 divisioonaa, eli kaikkiaan 1 250 000 miestä. Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia puolustusaseissa eli panssarivaunuissa, tykistössä ja lentokoneissa. Esimerkiksi 900 saksalaista panssarivaunua vastassa oli 4000 puna-armeijan vaunua. Hyökkäys alkoi hirvittävällä 30000 tykin ja Katjusa- raketinheittimen tykistöpommituksella. Jo yksin tässä alkuvalmisteluissa kaatui tuhansia saksalaisia. Eloonjääneet olivat niin poissa tolaltaan ja hajallaan, että kun puna-armeijan panssarivaunut ja jalkaväki hyökkäsivät, saksalaiset eivät juuri kyenneet vastarintaan. Samaan aikaan puna-armeijan ilmavoimien ennakoiva ilma-isku pyyhkäisi käytännössä Luftwaffen taivaalta. Näitä iskuja seurasivat maataistelukoneiden parvet, jotka ampuivat huolto- ja panssarikolonnoja ja aiheuttivat raskaita tappioita jalkaväelle, tykistölle ja johtoelimille. Ensimmäistä kertaa sodan aikana neuvostojoukot olivat saaneet ilmaherruuden ja käyttivät sitä tehokkaasti hyväkseen.

Neuvostoliittolainen IL-2 "Sturmovik" maataistelukone

Operaatio Bagration osoittautui pian Saksan koko sodan suurimmaksi yksittäiseksi tappioksi. Liiaksi venytetty saksalainen rintama romahti niin nopeasti, ettei lujan puolustuslinjan muodostamisesta ollut toivoakaan, ja saksalaiset joukot joko tungettiin takaisin Puolaan Veikselille saakka tai ne tuhoutuivat verilöylyssä. Kaikkiaan 400 000 miestä kaatui, haavoittui tai katosi Keskinen armeijaryhmä lakkasi yksinkertaisesti olemasta.

Puna-armeijan panssarivaunut virtasivat rintamaan revitystä aukosta ja etenivät hellittämättä ja tappioista piittaamatta. Puna-armeijan panssarivaunut ajoivat jopa läpikulkemattomana pidettyjen Pripetin soiden halki hiljan tehtyjä tukkiteitä myöten. Jokaista läpimurtoa hyödynnettiin häikäilemättä, eikä hyökkäysnopeuden annettu laskea. Sen sijaan vastarintapesäkkeet ohitettiin ja ansaan jääneet saksalaisjoukot jäivät kaksinkertaisiin motteihin: yksi saartorengas sitoi saarrettuja joukkoja ja toinen esti apujoukkojen toiminnan. Puna-armeijan panssarikomentajat olivat selvästi ottaneen opiksi Saksan panssarijoukkojen kolmena edellisvuonna antamista ankarista iskuista.

Tuhottuja saksalaisia Pzkw IV panssarivaunuja

Neuvostojoukot etenivät ensimmäisen viikon aikana 250 kilometriä ja avasivat 400 kilometrin levyisen aukon Saksan rintamaan. Kesäkuun 27. päivään mennessä Vitebsk oli eristetty, mikä avasi valtavan aukon Saksan 3. panssariarmeijan linjoihin. Yhden panssariarmeijakunnan kokoiseksi kutistunut panssariarmeija työnnettiin pian Liettuaan. Minskin ympärillä sulkeutui valtava pihtiliike heinäkuun alussa ja saartoi sisäänsä 100 000 saksalaista. Heinäkuun puoliväliin mennessä puna-armeijan kärkijoukot olivat syvällä Koillis-Puolassa ja vaarallisen lähellä Itä-Preussia. Neuvostojoukot siirsivät nyt hyökkäyksen voimat keskustasta sivustoille ja hyökkäsivät pohjoisessa ja etelässä.

Heti kun Keskisen armeijaryhmän katastrofaalinen rohahdus kävi selväksi, Hitler erotti onnettoman Buschin ja nimitti 28. Walter Modelin komentamaan oman Pohjois-Ukrainan armeijaryhmänsä (jonka nimi muutettiin samalla Eteläiseksi armeijaryhmäksi) lisäksi Keskistä armeijaryhmää. Model oli täydellinen mies tehtävään.

Model havaitsi pian rintaman heikot kohdat ja vahvisti niitä parhaansa mukaan, vaikka menestys jäi heikoksi. Hän onnistui siirtämään toisen armeijaryhmänsä niukkoja reservejä Keskisen armeijaryhmän tueksi, Ennen kaikkea Model pyrki sulkemaan aukon, jonka puna-armeija oli iskenyt 4. armeijan ja 3. panssariarmeijan väliin. Sen lisäksi oli vielä lyöty uusi aukko Eteläisen armeijaryhmän alueelle 1. ja 4. panssariarmeijan väliin. Model aikoi sulkea aukon hätäisesti uudelleenjärjestetyllä 17. armeijalla. Sen saapumiseen saakka useiden neuvostoläpimurtojen torjuminen lankesi 24. panssaridivisioonalle. Divisioonankomentaja onnistui siinä luomalla useita taisteluosastoja, jotka käyttivät menestyksellistä ylläkkötaktiikkaa, kunnes 17. armeija oli jämäkästi paikoillaan. Samalla kun tämä taistelu kiihtyi huippuunsa, Fuhrer kaipasi sotamarsalkkaansa yhä kipeämmin lännessä, ja Model siirrettiin lännen joukkojen komentajaksi elokuun puolivälissä.

T-34/85 panssarivaunuja ja puna-armeijan sotilaita tutkimassa tuhottua vihollisajoneuvoa

Kun operaatio Bagration alkoi, kyvykkään panssarikomentajan Herman Balckin komentama XLVIII panssariarmeijakunta oleili Lembergin ja Tarnapolin liepeillä noin 150 kilometriä Karpaateilta pohjoiseen. Panssariarmeijakunnan rintama kuli Styrpajoen mukaisesti ja sitä miehitti noin kymmenen divisioonaa, muun muassa tykistödivisioona ja joukko pienempiä erillisiä jalkaväkiosastoja. Armeijakunnan vanhat 1. ja 8. panssaridivisioona olivat nyt reservissä.

Balck oli valmistautunut ja laatinut suunnitelman neuvostojoukkojen lyömiseksi takasin toistuvilla pienillä hyökkäyksillä,joiden tarkoituksena oi sekoittaa niiden hyökkäysvalmistelut ja järjestellä uudelleen saksalasisten omat puolustusasemat, Kuten säntillinen Von Mennenthin puresvasti huomautti, Modelin tinkimätön asenne aiheutti kuitenkin lisää vaikeuksia. Model oli antanut käskyn, jonka mukaan etulinja piti pitää täysin miehitettynä yölläkin, ja sama koski koko rintamalinjaa. Busch ja myös Balck tahtoivat etulinjaksi etuvartioasemien ketjun, jolloin pääpuolustuslinja olisi vasta taempana poissa tykistön ulottuvilta. Lisäksi hän tahtoi , että oma tykistö keskitettäisiin hyödyllisempään vastatykistötoimintaan, ja saatavilla olevat panssarivaunut keskitettäisiin valmiiksi liikkuviksi hälytyskunniksi puna-armeijan mahdollisia läpimurtoja vastaan. Pitkän väittelyn jälkeen Model lopulta taipui,mutta puna armeija pääsi läpimurtoon ennen kuin saksalaisten tykistö oli ennätetty järjestää kokonaan panssaritoruntarintamiin. Ainakin jalkaväki säästyi Keskisen armeijaryhmän tovereiden saa kohtalaolta, mutta Balckin puolustussuunnitelmat vaikeutuivat pahasti.

  Neuvostoliittolainen "Katjusha" raketinheitinpatteri tulittaa saksalaisten asemia

Heinäkuun 14. päivänä puna-armeija aloitti etelässä kauan odotetun iskun Galitsiaan. Hyökkäystapa oli identtinen edellisen hyökkäyksen kanssa: raju, mutta lyhyt tykistövalmistelu, jota seurasivat ilma- ja maahyökkäykset. Balckin valmistelut kuitenkin osoittautuivat hyödyllisiksi, ja puna-armeija pääsi läpimurtoon vain kahdella lohkolla. Balck käski välittömästi reservissä olleet kaksi panssaridivisioonaansa vastahyökkäyksen. Ensimmäinen panssaridivisioona saavutti menestystä, mutta 8. panssaridivisioonan komentaja ei noudattanut Balckin käskyjä ja valitsi hyökkäysväyläkseen tien metsäuran sijaan. Kuten odotettavissa oli, puna-armeijan ilmavoimat iskivät lujaa, ja suojaton panssaridivisioona tuhottiin. Balck oli oikeutetusti raivoissaan ja totesi sodan jälkeen, että ”on mielenkiintoista panna merkille, että sattumalta kyseinen henkilö oli arvossa pidetty yleisesikuntaupseeri. Nokkela, mutta valitettavasti hyvin epäkäytännöllinen.”

Balck lähetti Von Mellenthinin ottamaan divisioonan tilapäisesti komentoonsa ja käski sen auttaa saarrettua XIII armeijakuntaa koillisessa. Vahvat neuvostojoukot olivat eristäneet XIII armeijakunnan 40 000 miestä XLVIII panssariarmeijakunnasta, ja von Mellenthin odotti kiivaita taisteluja. Sen sijaan hän huomasi, että vai puolta tuntia ennen hyökkäyksen alkua divisioonan panssarirykmentin komentaja käski suojaavaa jalkaväkeä vetäytymään täysin vihollisen nähden. Raivostunut von Mellenthin erotti välittömästi hairahtanen rykmentinkomentajan, mutta nyt oli jo liian myöhäistä hyökätä, sillä ennakkovaroituksen saaneet neuvostojoukot olivat vahvistaneet asemiaan. Onneksi saarretut joukot onnistuivat murtautumaan ulos saartorenkaasta rynnäköimällä itse raivokkaasti puna-armeijaa vastaan van käsiaseet mukanaan.

Taistelun väsyttämä saksalainen KK-mies tovereineen

 

Saksalaisten linjat olivat kaikesta huolimatta kestämättömät, ja XLVII panssariarmeijakunta ajettiin etelään Karpaateille. Elokuun ensimmäisellä viikolla puna-armeija oli saanut haltuunsa Lublinin ja Konevin rintaman joukot olivat päässet Veikselille. Saksalaisten 1. ja 4. panssariarmeija olivat vetäytymässä sekasortoisesti , kun Balck ja hänen ”nokkela yleisesikuntamiehensä” von Mellenthin siirrettiin 28. heinäkuuta komentamaan 4. panssariarmeijaa. Konev hyökkäsi tuolloin hellittämättä päin 4. panssariarmeijaa ja toivoi eristävänsä sen 1. panssariarmeijasta. Neljännen panssariarmeijan edellinen komentaja Raus siirrettiin pohjoiseen 3. panssariarmeijan komentajaksi.

Puna-armeija keskittyi valtaamaan sillanpääasemia Veikselin vastarannalta elokuun alussa. Niistä huomattavin oli Baranovissa ollut suuri sillanpää, mutta neuvostojoukot saivat myös muutamia pienempiä sillanpääasemia. Sillä valin kun saksalainen jalkaväki taisteli päättäväisesti sillanpäiden rajaamiseksi, Balck iski sekä II että XLVIII panssariarmeijakunnalla Baranovin sillanpäätä vastaan ja onnistui supistamaan sitä huomattavasti. Guderian kehui Balckin toimia vuolaasti, mutta valitti sitä, ettei sillanpäätä saatu pyyhkäistyä kokonaan kartalta. Balck onnistui myös muutamia pienempiä puna-armeijan sillanpäitä vastaan, ja taitava panssarijoukkojen käyttö kulutti neuvostoliittolaiset puolustajat loppuun.

Saksalainen Pzkw V Panther panssarivaunu vastahyökkäyksessä

Heinäkuun 28. päivänä puna-armeijan panssarikärjet ylsivät Puolassa Brest-Litovskiin, mistä operaatio Barbarossa oli kolme vuotta aiemmin alkanut, Veikselillä puna-armeijan hyökkäys alkoi kuitenkin tyrehtyä. Elokuun alussa viisi saksalaista panssaridivisioonaa – 4., 19., 3. SS Totenkopf, 5. SS Wiking ja Hermann Göring- panssaridivisioona – pysäyttivät neuvostojoukot Varsovan porteille. Puna-armeijan pysähtyminen joelle johtui kuitenkin pikemmin tarpeesta kasata tarvikkeita viimeistä hyökkäystä varten kuin saksalaisten terästäytyneestä puolustuksesta. Kun operaatio Bagration lopulta pysähtyi, puna-armeija oli edennyt 720 kilometriä kuukaudessa ja tuhonnut keskeisen armeijaryhmän täysin.

Tuhottu saksalainen rynnäkkötykki ja muuta kalustoa

Jono saksalaisia vankeja

Blogiartikkelissa käytetyt tekstilähteet: Stalinin Kosto - Puna-armeijan vastaisku kesällä 1944/Anthony Tucker Jones, Panssarisota, Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa/Peter McCarthy&Mike Syron, Suomen Sotilas 3/2019

Kuvat: Internet

Video: Youtube

KANNAKSEN SUURHYÖKKÄYS 1944

SUURHYÖKKÄYKSEN ALKAMISESTA 75 VUOTTA

Venäläisen hyökkäyksen alku Valkeasaaressa.
Kuvassa on raskas KV-1s-vaunu.

Kannaksen suurhyökkäys oli Neuvostoliiton puna-armeijan kesällä 1944 Kannaksella suorittama massiivinen sotatoimi. Tällä Suomen oloissa ennennäkemättömän voimakkaalla hyökkäyksellä Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen osalta.

Liittoutuneet olivat suorittaneet 6. kesäkuuta 1944 maihinnousun Normandian rannikolle Ranskassa. Josif Stalin oli luvannut Teheranin konferenssissa vuonna 1943 liittoutuneille, että maihinnousua tukisi puna-armeijan samanaikainen hyökkäys idästä. Suomessa yleisesti uskottiin Neuvostoliiton pyrkivän ”kilpajuoksussa Berliiniin” mahdollisimman pitkälle ennen länsiliittoutuneita, joten hyökkäystä ei odotettu Suomen rintamalle lähiaikoina. Suomen tiedustelu oli pitkin kevättä havainnut merkkejä, jotka viittasivat kasvaneeseen aktiivisuuteen Leningradin alueella, mutta näitä tietoja ei osattu ottaa huomioon tai ei eri syistä haluttu tulkita oikein. Marsalkka Mannerheim toimi ja teki ratkaisunsa sen käsityksen mukaan, että välitöntä hyökkäysuhkaa ei ollut odotettavissa. Myöhemmän ajan historiantutkijoiden mukaan Itä-Karjala tulevien rauhanneuvotteluiden panttina oli muodostunut päähänpinttymäksi Mannerheimille. Kuuluisassa päiväkäskyssään kesällä 1941 hän oli korostanut Itä-Karjalan merkitystä sodan tavoitteita linjatessaan, eikä tämän tekijän psykologista vaikutusta voi olla ottamatta huomioon.Itä-Karjalan valtausta oli myös perusteltu sen mahdollistamien lyhyempien puolustuslinjojen tuomalla edulla, joten niistä luopuminen taisteluitta koettiin raskaaksi. Joukkojen siirto Kannakselle sen puolustuksen vahvistamiseksi olisi käytännössä merkinnyt vetäytymistä Itä-Karjalasta ja sen vapaaehtoista luovuttamista neuvostoliittolaisille.

Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T34-tankin 30. kesäkuuta 1944.

Puna-armeina suurhyökkäys Suomeen alkoi 9.6.1944 Karjalan kannaksella Valkeasaaren tykistövalmistelulla ja päättyi Stalinin antamalla käskyllä lyötyjen puna-armeijan joukkojen perääntymiseen 12.7.1944.

Tämän jälkeen käynnistyivät neuvottelut, joiden pohjalta aikaansaatiin 4.9. voimaan astunut aselepo.

Nopeasti murtuneiden pää- ja VT-linjojen sekä VKT-linjan sijainti kartalla. 

Luoteessa olevaa Salpa-linjaa ei koskaan käytetty.

Tuhottu suomalainen rynnäkkötykki Viipurin ratapihalla.

NORMANDIAN MAIHINNOUSU 1944

Historian suurin maihinnousu yllätti natsi-Saksan 75 vuotta sitten

6.6.1944 noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta nousi maihin rannikkokaistaleella Pohjois-Ranskassa. Normandia on edelleen sotahistorian suurin maihinnousu. Toisen maailmansodan kulun kääntänyt maihinnousu oli tarkkaan harkittu operaatio, jossa muun muassa sääolosuhteilla oli suuri merkitys.

Normandia oli natsi-Saksan lopun alku

• Normandian maihinnousu 6.6.1944
• Pariisin vapauttaminen 25.8.1944
• Brysselin vapauttaminen 3.9.1944
• Adolf Hitlerin itsemurha 30.4.1945
• Saksan antautuminen 7.5.1945

Kun rampit laskettiin, saksalaiset konekivääriampujat keskittivät tulituksensa aukkoon. Liiankin monessa tapauksessa vene oli takertunut hiekkasärkkään jonkin matkan päästä rannasta, kirjoittaa historioitsija Antony Beevor teoksessaan Normandia 1944.
Edessä olevan rantakaistaleen ylittäminen näytti mahdottomalta. Ajatus juoksemisesta matalassa vedessä kantaen painavia varusteita vaatteet läpimärkinä vaikutti pahalta unelta, jossa raajat tuntuvat lyijynraskailta ja puutuneilta, Beevor jatkaa.
Hän kuvailee amerikkalaisten joukkojen maihinnousua koodinimellä Omaha tunnetulle rantakaistaleelle Normandiassa aamunkoitteessa 6. kesäkuuta 1944.

Liittoutuneiden joukot suorittivat maihinnousun Ranskan rannikolla Normandiassa 6.6.1944. Runsaista tappioista huolimatta liittouneet saivat riittävän tukevan jalansijan ja pääsivät etenemään lopulta aina Berliiniin saakka.

Normandian maihinnousua pidetään sotahistorian suurimpana maihinnousuna. Kyseessä oli operaatio, jonka suunnittelu oli aloitettu jo vuosia ennen varsinaista maihinnousua. Maihinnousua pohjustettiin kuukausia aikaisemmin syöttämällä saksalaisille virheellisiä tietoja maihinnousun ajasta ja paikasta. Esimerkiksi Fortitude-ohjelman avulla saksalaisille uskoteltiin, että maihinnousu tapahtuisi Pas-de-Calais'ssa, noin 250 kilometriä Normandiasta koilliseen.

  

Sää sekoitti sotasuunnitelmat

Normandian maihinnousu oli tarkkaan suunniteltu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maihinnousu, niin sanottu D-Day, olisi tapahtunut vuoden 1944 vapunpäivänä. Maihinnousua kuitenkin lykättiin, koska meteorologit eivät olleet yksimielisiä päivän sääennusteesta. Lisäksi lykkäys tarjosi mahdollisuuden keskittää lisää joukkoja ja tarvikkeita maihinnousua varten.
Maihinnousun arkkitehdeilla oli mielessään täsmälliset säävaatimukset. Onnistunut maihinnousu vaati täysikuun, sopivan vuoroveden ja oikean kellonajan. Näiden vaatimusten vuoksi vain muutama päivä kuukaudessa oli maihinnousun kannalta kelvollisia.
Uutta yritystä suunniteltiin kesäkuun 5. päivälle, mutta jälleen kerran huono sää esti suunnitelmat. Lopulta sääolot näyttivät suotuisilta ja maihinnousu päätettiin aloittaa 6. päivänä – muussa tapauksessa maihinnousua olisi pitänyt lykätä pari viikkoa ja siltikään olosuhteet eivät olisi olleet ihanteelliset.

Normandian maihinnousussa laivoilla saapuineiden joukkojen ohella käytettiin maahanlaskujoukkoja.

Saksa johdettiin sivuraiteille tekaistuilla tiedustelutiedoilla

Puoli seitsemän aikaan aamulla noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta rantautui Normandian rannoille. Amerikkalaisista, briteistä ja kanadalaisista sotilaista koostuvat joukot nousivat maihin viidestä kohtaa.
Saksalaiset oli johdettu harhaan virheellisillä tiedustelutiedoilla. Tästä huolimatta saksalaisten vastarinta oli kovaa. Esimerkiksi amerikkalaisten maihinnousu niin sanotulla Omaha Beachin rantakaistaleella ei ollut itsestäänselvyys.
Maihinnousun tukena olivat liittoutuneiden ilmavoimat. Reilut 11 000 lentokonetta osallistui sotatoimiin.

  

Yli 400 000 uhria

Arviot maihinnousun uhreista vaihtelevat. Yleisesti arvioidaan, että noin 7 500 liittoutuneiden sotilasta haavoittui ja noin 2 500 sotilasta kuoli maihinnousun ensimmäisenä päivänä. Tuoreet amerikkalaisen National D-Day Memorial Foundationin tutkimukset kuitenkin nostavat liittoutuneiden miestappiot 4 400 sotilaaseen. On mahdollista, että kuolleiden sotilaiden määrä nousee vielä tulevaisuudessa.
Saksan joukkojen tappioista Normandian maihinnousussa ei ole tarkkaa tietoa. Arvioiden mukaan loukkaantuneita tai kuolleita olisi 4 000–9 000.
Liki kolme kuukautta kestäneissä Normandian taisteluissa kuoli, haavoittui tai katosi yli 425 000 liittoutuneiden ja Saksan sotilasta. Taisteluissa kuolleiden saksalaissotilaiden määrä on hyvinkin karkea arvio. Lisäksi liittoutuneet vangitsivat noin 200 000 Saksan sotilasta.

OPERATION OVERLORD (Operaatio Valtaherra)

NORMANDIA 1944 - by Antony Beevor

Maihinnoususta on kirjoitettu paljon kirjoja. Tässä on yksi jonka itsekin olen lukenut.

BREWSTER F2A BUFFALO

The first monoplane fighter to equip a squadron of the US Navy, the Brewster F2A Buffalo originated from a US Navy requirement of 1936 for a new generation of carrier-based fighters. In requesting proposals from US manufacturers for such an aircraft, the US Navy indicated requirements which included monoplane configuration, wing flaps, arrester gear, retractable landing gear and an enclosed cockpit. Clearly, this specification recognised the fact that the carrier-based biplane was nearing the end of its useful life.

Proposals were received from Brewster, allocated the designation XF2A-1, Grumman (XF4F-1) and Seversky (XFN-1), but of these the only significant aircraft in the long term was the Grumman design, which was initially of biplane configuration and given serious consideration by the US Navy as an insurance policy against the possible failure of newfangled monoplanes.

XF2A-1

A prototype of the Brewster XF2A-1 was ordered on 22 June 1936, and this flew for the first time in December l937. While bearing a distinct family resemblance to the XSBA-1 of 1934, the new 192 fighter appeared to be tubbier and stubbier, but a comparison of dimensions showed this to be something of an illusion. Of mid-wing monoplane configuration, it was of all-metal construction, except for fabric-covered control surfaces. Hydraulically operated split flaps were provided, and the main units of the tail-wheel type landing gear retracted inward to be housed in fuselage wells. Powerplant consisted of a 950 hp (708 kW) Wright XR-1820-22 Cyclone radial engine.

Service testing of the prototype began in January 1938, and on 11 June the US Navy contracted with Brewster for the supply of 54 of the F2A-1 production model. Deliveries of these started 12 months later, nine aircraft going almost immediately to equip US Navy Squadron VF-3 aboard the USS Saratoga. The available balance of 44 aircraft was, sympathetically, declared surplus to requirements and, instead, supplied to Finland which was then fighting off the might of the Soviet Union. Later equipping the Finnish air force's HLeLv 24 and HLeLv 26 units, they remained successfully operational until mid-1944.

Some 43 of an improved version were ordered by the US Navy in early 1939, this having a more powerful engine, an improved propeller and built-in flotation gear. Designated F2A-2, this began to enter service in September 1940. It was followed by 108 of the F2A-3 variant with more armour and a bullet-proof windscreen, and these two production versions equipped US Navy Squadrons VF-2 and VF-3, and US Marine Corps Squadron VFM-221. A number were used operationally in the Pacific but as the type was overweight, unstable and of poor manoeuvrability, it was no match for opposing Japanese fighters.

Belgian and British purchasing missions ordered 40 B-339 and 170 8-339E aircraft respectively, most of the former going to the UK after Belgium had been overrun. These orders were for land-based versions, without arrester gear and other equipment specifically for shipboard operations, but were otherwise generally similar to the F2A-3s. Of those received from the Belgian order, a small number served with Nos 805 and 885 Squadrons of the Fleet Air Arm, the former squadron using them for support rather than combat duties during the defence of Crete.

Brewster B-339 Buffalo of No. 488 Squadron RNZAF at RAF Kallang, Singapore, late 1941.

Of those which were ordered for the RAF, which gave the type the name Buffalo, deliveries began in July 1940. No. 71 Squadron received the first of these for service trials in September, and it was realised immediately that the Buffalo's performance was totally inadequate for the type's deployment in the European theatre. Instead, they were sent to the Far East to equip the RAF's Nos 67,146 and 243, the RAAF's Nos 21 and 453 Squadrons and the RNZAF's No. 488 Squadron to defend Singapore and Malaya. Completely unsuited to the task, the few which survived the Japanese invasion fought alongside the American Volunteer Group operating in Burma. Buffaloes with the most successful combat record were a small number of almost 100 which had been ordered for the air arm of the Netherlands East Indies' army, which saw action in Java and Malaya. These had the Brewster model numbers B-339D and B-439. The former was similar to the B-339E, but the B-439 had an 1,200 hp (895 kW) Wright GR-1820-G205A engine.

KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ 27.4.2019

Muistakaahan arkipäivän vaikeuksien keskellä, että joillakin on ollut joskus aika pahat paikat! Joillakin se matka kesti jopa useita vuosia. Noin 90 000 jäi sille tielle! Se on tänään taas kynttilän paikka isäukon haudalle! "Unski" oli rintamalla vuosina 1941- 1944.

TASAN 130 VUOTTA ERÄÄN KORPRAALIN SYNTYMÄSTÄ

Pieni tiivistelmä A.H:n elämästä ja toheloinneista!

Puoli seitsemältä huhtikuun 20. päivän iltana 1889, pilvisenä ja koleana pääsiäislauantaina, Klara Hitler  synnytti kotonaan Gasthof zum Pommerissa, Vorstadt n:o 219:ssä, neljännen lapsensa ja ensimmäisen joka selvisi varhaisvuosistaan elossa (oh shit!). Tämä lapsi sai nimen Adolf.

Hitlerin luokkakuva Leondingin koulusta

Mini Biografia -  Adolf Hitler (20.4.1889 – 30.4.1945)

20.4.1889  A.H syntyy ja parkaisee. Paikkana on Braun am Inn, Itävalta-Unkari.

1889-1907 Lapsuutta, kieroutumista ja joutenoloa.

1907 Lokakuussa Adolf haluaa Picassoksi tai suureksi arkkitehdiksi. Hakee Wienin taideakatemiaan - tuli rukkaset. Nyt vituttaa!!

1907 Lokakuu-1913 Pilvilinnoja, joutenoloa, työnvieroksumista, juutalaisten vihaamista (joka jatkuu vuoteen 1945).

1913 Keväällä olutkellarit kutsuvat, A.H muuttaa Muncheniin, Saksaan

1914 Lokakuussa Aatu lähtee voittamaan rivimiehenä ensimmäistä maailmansotaa.

3.11.1914 Aatu-pojusta tulee korpraali. (seuraava raali olisikin sitten kenraali)

Korpaali Hitler suuressa sodassa.

4.8.1918 Aatu saa rautaristin urheudesta ja muusta vittuilusta (ei kuitenkaan hautaristiä?)

Rautaristin saaminen oli korpraalille harvinaista, hautaristin yleistä!

14.10.1918 Aatulle tulee pyssysillä pipi (sotkee sinappia silmiinsä) ja sota ehtii loppua ennen kuin hän paranee.

24.2.1920 NSDAP (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei)

(Nuo suuret dummkopfit aivan perseestä) perustetaan.

16.7.1921 Aatusta tulee puoluejohtaja. (ei vielä iso JYTKY)

11.11.1923 Aatu on tuhma ja joutuu lusimaan (Aatu ja pojat laittoivat vähän aiemmin kapakassa ranttaliksi, tappelu jatkui myös kadulla). Vallankaappausyritys Munchenissä, Hitler vangitaan 11.11.

1924 Aatu leikkii Päätaloa (Landsbergin vankilassa), tuotos on kuitenkin scheisse, Mein Kampf - Taisteluni tai paremmin Elämäni Luuserina.

Vessapaperia massoille! Aatun hengentuote, Taisteluni.

1924 Joulukuussa Free Adolf Hitler kaikuu ja Aatu pääsee vapaaksi.

1925-1933 Politiikkaa, vaalivoittoja, vastustajien turpaan vetoa sekä yleistä vittuilua.

30.1.1933 (tasan 33 vuotta IluVonin syntymään)

Aatu pääsee valtaan, ja tekee jopa hyviäkin päätöksiä. Saa työttömyyden pois paremmin kuin SMP Suomessa -80 luvulla!

1933-1945 Vittuuntuminen juutalaisiin ja muihin ”ali-ihmisiin” eskaloituu johtuen Aatun kieroutuneesta luuseri- luonteesta! Myös kommarit ovat numero uno Aatun tähtäimessä.

Hitler nuorten miesten seurassa, (epäilyttävää..??)

7.3.1936 Eka sotaleikki onnistuu. Reininmaan miehitys onnistuu ilman paukuttelua

12.3.1938 Taas natsaa! Itävaltalaiset aukaisevat rajansa (pitävät kuitenkin kellarinsa kiinni aina 2000-luvulle). Austria liitetään Germanyyn!

30.9.1938 Sudettimaa uuden johdon saa, vieläkin ilman pyssyttelyä. Sudettialueet Tsekkoslovakiasta Saksalle. (Hitler irvisti ja länsivallat allekirjoitti sopimuksen)

15.3.1939 Hitlerin tuli surku tynkä-Tsekkoslovakiaa ja yhdistää sen takaisin sudettialueeseen …ja tietenkin Saksaan. Eikä veri vieläkään roiskunut!

23.8.1939 Jännä juttu....jännä! Aatu tekee Stalinin (Joe-setä) kanssa sopimuksen (hyökkäämättömyyssopimus ja muuta kivaa). Suunnilleen samanlainen yllätys kuin Trumpin ja Putinin seksisuhde olisi nykypäivänä!

"Terve Joe"..sanoo Joachim. Stalin ja Ribbentrop (Saksan ulkoministeri) sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.

1.9.-30.9.1939 Hitler Tournament alkaa, visit Poland. Puola lakkaa olemasta!

Junkers Ju 87:t (Stukat) Puolan yllä 1939

7.4 – 9.6.1940. Voileipäpöydät ja turskat Vaterlandiin. Niksmannit miehittää Tanskan ja Norjan.

Norskit haraa vastaan kiitettävästi!

10.5.– 22.6.1940  Nyt saa sammakot kyytiä Adolf kiertue Luxemburg, Belgia, Alankomaat ja Ranska. Ranskalaiset kärähtää pahasti!

24.5.1940 Super neron Järkipäätös nro 1. Pysäytetään hyökkäys ennen Dunkirkiä ja annetaan enkkujen pelastaa siirtoarmeijansa kanaalin yli, ei sota yhtä miestä kaipaa. Enkut pelastaa 338 000 (140 000 Ranskista) miestä saarilleen. (suurin osa palaa takaisin 6.6.1944)

10.7.-31.10.1940 Hitlerin kaveri ”Fat”-Göring lupaa että lentokoneleikki (Taistelu Englannista) brittien kanssa päättyy hyvin - jalkapallohuligaanit kuitenkin voittivat!

28.10.1940 Hitlerin makaroonikaveri Benito hyökkää Kreikkaan ja Zorbas soi, Aatu rientää apuun, ja ottaa kainaloonsa Jugoslavian ja Kreikan (1.6.1941).

1941 Benito saa taas turpaansa ja vieläpä Afrikassa. Hitler laittaa Rommelin hiekkalaatikolle kiusaamaan brittejä.

Kuva ajalta kun Beniton toilailut vielä naurattivat Aatua (Mussolini ja Hitler ajelulla).

22.6.1941 Hitlerin suurimpia ”järkipäätöksiä”, Niksmannit hyökkää Neukkulaan!

11.12.1941 Taas järjen riemuvoitto, Aatu julistaa sodan jenkeille (vaikka USA ei julistanut Saksalle!)…hienoa aloitteellisuutta Aatu-Luuserilta!

23.8.1941 Jälleen järkipäätös, voi mikä SOTAPÄÄLIKKÖ!.. sakut jättää Moskovan Josifille..Kiova kiinnostaa. Mitäs yhdestä Moskovasta. Joulukuussa taas kiinnostaisi, mutta paleltaa

ja tuhmat neukut eivät enää juokse pakoon! Kaiken kukkuraksi hyökkäilevät takaisin.

Kenraali talvi ja Neuvostojoukot. Vastahyökkäys Moskovan porteilla joulukuussa 1941.

23.8.1942 Stalingrad ..sehän on Aatun saatava…

3.11.1942 Loppui leikit hiekkalaatikolla, turpiin ja vielä briteiltä El Alameinissä.

8.11.1942 Me halutaan olla arabeja.., amerikkalaiset tekevät maihinnousun Pohjois-Afrikkaan.

2.2.1943 Voihan perkele, ei tullut Stalingradista HitlerGladia vaan turpiin tuli että mäjähti.. Nyt kyllä Vituttaa!

13.3.1943 Jenkit ja britit heittää Aatun lopullisesti hiekkalaatikosta. Sakut (ja makaronit) antautuu Pohjois-Afrikassa. Aatun ohimosuonet sykkii…

4.7.1943 Taas vetkutellaan ….Hitler pelaa varman päälle ja antaa Joe – sedän valmistautua rauhassa ..ja kun on varma että Neukuilla on ylivoima, niin hyökkää Kurskin mutkassa….Mikä NERO…turpiin tuli Adolf raukalle (20.7.).

Neuvostosotilas silittää Pantteria. Tuhottu Panther-tankki Kurskissa.

1943-1944 Turpiin tulee neukuilta joka käänteessä ja kohta vielä muiltakin!

6.6.1944 Liittoutuneet tulevat Euroopan pirskeisiin kutsumatta Normandiassa, Fuhreriä vituttaa lisää. (v…s alkoi oikeastaan jo aiemmin - 9.7.1943 liittoutuneet Sisiliaan ja 3.9.1943 Italiaan).

20.7.1944 Pamaus karttahuoneessa (Ei!..Göring ei pieraissut!). Pommiattentaatti Neroa vastaan. Ja perseelleen meni! Salaliittolaiset ammutaan ja osa tuomitaan julkisesti! Aatulle pikku pipi, tärykalvo meni päreiksi ja käsi kipeeksi!

1944-1945 Erinäistä sekoilua ja kenraaleille ym. vittuilua Fuhrerin (Fuhrer=Luuseri) taholta. Saksasta tulee samalla suuri kivikausi museo.

30.4.1945 Aatu tekee elämänsä onnistuneimman päätöksen ja lopettaa LUUSERI-elämänsä Berliinissä - ja vielä ukkomiehenä. Meni vähän aiemmin naimisiin Eva Braunin kanssa. Ottaa vaimonsa mukaan Valhallaan (helvettiin!).

8.5.1945 Jopa Aatun kaveritkin ymmärtää, että se on siinä. Nahkahousumaa antautuu!

Uutta kaupunkiarkkitehtuuria liittoutuneiden jäljiltä (Hitlerin arkkitehtuuria!). Tuhottu Dresden 1945.

Muuten lopuksi: Aatun isä Alois Schicklgruber muutti nimensä vuonna 1876 Alois Hitleriksi.

”Heil Schicklgruber” ei ainakaan olisi kuulostanut varteenotettavalta kansallissankarin tervehdykseltä!

Jos haluaa lukea oikean elämänkerran Natsi-Saksan diktaattorista, vallan logiikasta ja pahuuden olemuksesta, kannatta lukea Ian Kershawin teos. (Hitler , Ian Kershaw, 2008, 954 sivua)