HURSKAS KURJUUS

Nyt lokakuun alussa sain päätökseen ensimmäisen kokonaan lukemani F.E Sillanpään kirjan. Joskus koulussa tai muussa yhteyksissä olen muistaakseni pieniä osia herran tuotannosta vilkaissut. 

Kyseinen ”veikko” eli Frans Emil Sillanpää voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939.

Opus jonka lukaisin läpi oli Hurskas kurjuus, ja se oli kirjoitettu sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Yllykkeen tämän kirjan lukemiseen sain sisällissodan viime aikojen tutkimuksistani kun eräässä teoksessa mainittiin kyseisen kirjan päähenkilön traaginen loppu valkoisen teloittajan toimesta.

Itse kirjaa en meinannut löytää Lapinlahden kirjaston hyllystä – eikä siellä ollut kyllä paljon muitakaan kyseisen kirjailijan teoksia. Kyse ei lopulta ollutkaan siitä, että kaikki Frans Emilin luomukset olisivat olleet lainattu, ja täten loistaneet poissaolollaan, vaan yksinkertaisesti siitä, että osa kirjoista on tilanpuutteen tai ”vanhuuden” perusteella siirretty varaston puolelle. Kirjaston henkilökunta haki ystävällisesti minulle lopulta kyseisen niteen, ja sitten livahdin onnellisena itsepalvelulainauksen kautta kotiin lukemaan.

Kirjan sain luettua aika nopeasti läpi ja tykkäsin siitä kovin. Kieli oli rikasta ja minulle välillä aika vaikeasti luettavaa, mutta pari kertaa uudelleen vaikeampaa kohtaa silmäillen asia selvisi jopa meikäläiselle. Jahka saan odottamassa olevaa muiden kirjoittajien kirjapinoa ”tuhotuksi” palaan jälleen Sillanpään pariin ja etsin käsiini seuraavan tilanteeseen sopivan teoksen.

Juonta ja tarinaa sen kummemmin kertomatta; Hurskas kurjuus kertoo Johan Abraham Benjamin pojan elämäntarinan. Hänen etunimensä ja sukunimensä vaihtuu elämän kulkiessa eteenpäin. Yksi asia mikä pysyy on ainainen köyhyys sekä ympäristössä riehuvat sairaudet sekä oman itsetunnon murentuminen uudestaan ja uudestaan. Kirjan loppua hallitsee vuonna 1918 alkanut kansallinen murhenäytelmä - sisällissota. Tämän kurimus koituu lopulta myös hänen kohtalokseen – kuolla syyttömänä voittajien kostonhalun uhrina. 

Tämän pienen kirjakatsaukseni jatkoksi lisäsin vielä Kirjasampo.fi – sivustolla olevan tiedon kirjasta sekä pienen tietoiskun kyseisen romaanin kirjoittajasta, F.E.Sillanpäästä - Suomen ainoasta kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajasta. 

Kirjasampo.fi on kaunokirjallisuuteen keskittyvä verkkopalvelu, joka perustuu kirjastojen laajoille kaunokirjallisuuskokoelmille.

*********************************

*********************************

FRANS EMIL SILLANPÄÄ

Frans Emil Sillanpää (16. syyskuuta 1888 Hämeenkyrö – 3. kesäkuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, jolle on toistaiseksi ainoana suomalaisena myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan”.

Teokset

• Elämä ja aurinko, 1916
• Ihmislapsia elämän saatossa, 1917
• Hurskas kurjuus, 1919
• Rakas isänmaani, 1919
• Hiltu ja Ragnar, 1923
• Enkelten suojatit, 1923
• Omistani ja omilleni, 1924
• Vanhoja muistoja, (ei saanut julkaistua 1919) 1924. Työväenkalenteri XVII.
• Maan tasalta, 1924
• Töllinmäki, 1925
• Rippi, 1928
• Kootut teokset I–III, 1928
• Jokisen Petterin mieliteot, 1928
• Kiitos hetkistä, Herra..., 1930
• Nuorena nukkunut, 1931
• Miehen tie, 1932
• Kootut teokset I–XII, 1932–1950
• Virran pohjalta, 1933
• Ihmiset suviyössä, 1934
• Viidestoista, 1936
• Elokuu, 1941
• Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, 1945
• Poika eli elämäänsä, 1953
• Valitut teokset, 1954
• Erään elämän satoa, 1954 (novellituotannosta valikoinut Rafael Koskimies)
• Kerron ja kuvailen, 1955
• Päivä korkeimmillaan, 1956
• Ajatelmia ja luonnehdintoja, 1960 (toimittanut Aarne Laurila)
• Novellit, I–II 1961
• Valitut teokset, 1969
• Piika ja muita kertomuksia, 1978
• Taatan joulupakinoita, 1981
• Taatan joulu, 1986 (toimittanut Panu Rajala)
• F. E. Sillanpään ajatuksia, 1988
• Kootut teokset 1–8, 1988–1991 (kuvitus Ulla Rantanen)

RISSALAN LENTOTURMASTA 40 VUOTTA

Rissalan lentoturmasta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta.Viisitoista ihmistä sai surmansa tuhoisassa Rissalan lento-onnettomuudessa 3.10.1978. Koneen matkustajat olivat suomalaisia huipputason vaikuttajia, jotka olivat palaamassa Kuopiosta Helsinkiin maanpuolustuskurssin kokouksesta.

Onnettomuuskone oli DC-3-kuljetuskoneen C-47-versio.

Kone lähti Kuopiosta kello 21.30. Mukana oli kolmen hengen miehistön lisäksi kaksitoista korkeassa asemassa olevaa suomalaista johtajaa. Ongelmat alkoivat pian nousun jälkeen.

DC-3-mallinen kone sakkasi sen lähdettyä Kuopion lentoasemalta. Toinen moottori sammui, ja ohjaaja pyrki kaartamaan takaisin kentälle.

– Oikea nuija on pysähtynyt. Kaarran takaisin kentälle, olivat kapteenin viimeiset sanat.

Vain kymmenen sekunnin kuluttua moottorin sammumisesta kuului räjähdys. Kone syöksyi Juurusveteen vieden mukanaan miehistön ja kaikki matkustajat. Kukaan koneessa olleista ei selviytynyt.

Onnettomuuspaikka ilmasta kuvattuna.

Tutkijalautakunnan mukaan perussyy oli moottorihäiriö. Myötävaikuttaviksi syiksi nimetään ilmannopeuden aleneminen alkunousun ja kaarron aikana moottorihäiriön seurauksena ja ohjaajan huomion siirtyminen ohjaamisesta moottorihäiriön aiheuttamiin toimenpiteisiin. Nämä tekijät johtivat koneen ohjattavuuden menettämiseen toteavat tutkijat. Lisäksi mainitaan vaikeat olosuhteet. Pimeys ja alhainen lentokorkeus olisivat edellyttäneet keskittynyttä mittarilentoa, jota puuskaisuus vaikeutti.

Turmassa menehtyneiden muistolaatta

Uhrit osallistuivat 60. maanpuolustuskurssille, joten he olivat oman alansa johtavia henkilöitä.

Onnettomuudessa menehtyivät Oy Lohja Ab:n toimitusjohtaja Risto K. Alanko, kansanedustaja Kirsti Hollming, eversti Aarno Hukari, tilastokeskuksen ylijohtaja Aaro Kenttä, everstiluutnantti Tapio Kokkonen, vientitakuulaitoksen johtaja Pekka Lahdensuu, kansanedustaja Olavi Majlander, kansanedustaja Aaro Merisaari, maaherra Antti Pohjonen, oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Kari Sinisalo, Kemira Oy:n johtaja Viljo Särkkä, Suomen IBM:n johtaja Olli Varho, koneen kapteeni, yliluutnantti Kari Halmetoja, perämies, ylivääpeli Seppo Raninen ja lentomekaanikko, vääpeli Heikki Mannila.

Myös presidentti Tarja Halosen piti olla koneen kyydissä, sillä SAK.n lakimiehenä työskennelleen Halosen piti alun perin emännöidä 60. maanpuolustuskurssin kokoontumista. Matka jäi kuitenkin väliin, sillä Halonen oli viimeisillään raskaana ja neuvolalääkäri oli kieltänyt häneltä lentämisen.

Ilmavoimien keskiraskas helikopteri nousi Juurusselän ylle etsintöihin heti aamun valjettua 4.10.1978.

The Soviet Invasion of Poland 1939

September 1939 is mostly remembered for the German invasion of Poland, the event that triggered the Second World War in Europe. But Germany wasn’t the only power that invaded Poland that month. The Soviets were also on their way.

Propaganda Preparations

Germany and the Soviet Union were unlikely allies. Hitler’s Nazi ideology included repeated condemnation of Communism. The Nazi party itself gave capitalist businesses the sort of free hand that Communists detested.

But as the Second World War repeatedly showed, realpolitik could be more powerful than ideology. The two countries secretly agreed the Molotov-Ribbentrop Pact, a deal in which they would divide Poland between them along a pre-agreed border.

Molotov (left) and Ribbentrop (right) at the signing of the Pact.

When the Germans invaded Poland at the start of September 1939, the Soviets didn’t immediately react. They were dealing with a conflict with Japan on their eastern border and needed time to mobilize.
On the 15th of September, Soviet troops began massing along the Polish frontier. Officers were gathered for briefings on the coming campaign. These briefings weren’t just about practical plans for the invasion but also contained a large propaganda element. According to commanders, this would be not an invasion but a liberation, freeing the Polish workers from the unjust rule of the landowners.

Soviet cavalry on parade in Lviv, after the city’s surrender to the Red Army during 1939 Soviet invasion of Poland. The city, then known as Lwów, was annexed by the Soviet Union and today is part of Ukraine.

On the 16th, commissars went out among the men, providing more of the same briefing. The plight of the Polish workers, including their starvation and torture by landowners, was depicted in lurid detail to fire the men up to fight.

First Clashes

On the 17th, the invasion began. At five in the morning, mechanized cavalry crossed the frontier, soon followed by the rest of the army.

The Poles were poorly prepared for a Soviet invasion. The Molotov-Ribbentrop pact was a secret, while the threat from Germany had been clear for months. Most Polish forces had been focused in the west even before the Germans attacked, and the fighting there had drawn more troops away. The eastern border was poorly defended.

Soviet invasion of Poland, 1939. Advance of the Red Army troops

The Polish army was large and courageous, but it was already dealing with the chaos of the war in the west. As the massed forces of the Red Army advanced, they swept all before them. Defensive positions were quickly overcome. Polish troops were captured or brushed aside, inflicting only minor losses on the invaders.
During the first day, the Soviets advanced up to 60 miles. It wasn’t long before Eastern Poland was theirs.

Polish infantry, 1939

A Ragged Army

At the sound of rumbling tanks and tramping boots, Poles emerged from their homes, frightened and bewildered, to see what was happening.

What they saw was less than impressive. Many of the Soviet soldiers were carelessly dressed or missing parts of their uniforms. Rear units trailed out along the roads. Supply services were poorly organized. Tanks, tractors, and other vehicles had to be left by roadsides due to lack of fuel.

Red Army soldiers distributing the Soviet propaganda newspapers to peasants near Wilno (Vilnius) in Soviet occupied part of Poland.

Far from finding impoverished peasants, the Soviet troops found a country apparently wealthier than their own. Twenty-five years later, Colonel G. I. Antonov still remembered troops disobeying the orders of their superiors to rush into shops and buy everything they could, making the most of a favorable Soviet-set exchange rate. 

Dispirited Polish civilians, unable to resist, could only accept this sudden upheaval. 

Confrontation

Within days, the Soviets were approaching the new border they had agreed with the Germans for the division of Poland.

Hitler watching German soldiers marching into Poland in September 1939.

Before the invasion, the Soviet troops had been ordered to avoid fighting with the Germans when they met them, settling any disputes peacefully. But as they drew close to the German lines, there were inevitably clashes. Both armies were in a war zone, facing unfamiliar forces. If shots were sometimes fired before questions could be asked, confrontations could easily escalate.

This led to a number of casualties in the new border region. But officers understood their role in this strange new situation, stepping in to resolve disputes even when their men had been injured or killed.

A German and a Soviet officer shaking hands at the end of the Invasion of Poland.

In places, the Germans had passed the new border and were occupying territory meant to go to the Soviets. This sometimes led to tense discussions before the Germans withdrew, taking portable property with them.

On the whole, the two armies cooperated well. The Germans handed Brest fortress over to the Red Army, then the two forces held a joint military parade in the town.

Joint parade of the Wehrmacht and Red Army in Brest at the end of the Invasion of Poland. At the center Major General Heinz Guderian and Brigadier Semyon Krivoshein.

While small enclaves of Polish troops kept fighting a doomed fight and thousands more followed their government abroad to keep up the fight, the Soviets settled in. 

Sovietization

Now began the process of “Sovietization”, transforming occupied Poland so that it could follow the same political and economic model of the USSR. Led by the Soviet Union’s interior ministry, the NKVD, this transformation would bring ruin for many Poles.

Economic change came fast. Monetary reforms saw the Soviet ruble replace the Polish zloty, depriving Poles of their existing wealth. Goods disappeared from the shelves of stores, forcing many to pay extortionate prices on the black market.

Bydgoszcz on 8th September 1939 – first days of German occupation. Polish civilian arrested during the “łapanka” and guarded by Wehrmacht soldiers at rallying point at Parkowa Street.

Private businesses were closed down, to be replaced by ones run by the government. There was no smooth transition. Instead, people were left without basic necessities like bread while the new systems were put in place.

An investigation by the Central Committee of the Communist Party eventually recognized the existence of a food crisis and moved to tackle it. But the Polish workers the Red Army had come to liberate were still worse off than they had been under the much-demonized landowners.

War and Hunger / Barefoot in Winter

One Man, One Vote

The greatest symbolic act came with elections to the Supreme Council of the Polish Soviet Socialist Republic, as the region was renamed by the Soviets. After six weeks of intense propaganda, voters found only one option for the first member of the council – Joseph Stalin.

Poland’s fate was heavily discussed at the Yalta Conference in 1945. Joseph Stalin presented several alternatives which granted Poland industrialized territories in the west whilst the Red Army simultaneously permanently annexed Polish territories in the east, resulting in Poland losing over 20% of its pre-war borders.

The Soviets had quickly conquered half of Poland, bringing in a ruinous regime. Only when the Germans came again two years later would the Poles learn that things could be even worse. 

Source of the article: War history online

Pictures:  War history online, Bundesarchiv, Interner

SUOMEN SOTILASLENTOKONEET 1918 - 2010

Vihdoinkin posti toi laatikkoon Antikvaari.fi – nettisivuston kautta tilaamani opuksen: ”Albatrosista Pilatukseen -Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010”. Kirja on käytännössä uuden veroinen, ja maksoi about 50% uuden hinnasta! Sokerina pohjalla: laatikkoon pamahti uunituore Suomen sotilaan numero. Torstai oli sitten kaltaiseni ”sivarin” märkä päiväuni uneliaasta aamusta huolimatta!

ALBATROSISTA PILATUKSEEN

Suomen sotilaslentokoneet 1918 - 2010

Maaliskuun 6:ntena päivänä 1918 ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti ja luovutti kenraali Mannerheimille Thulin typ D -lentokoneen. Tuosta tapahtumasta katsotaan ilmavoimien historian Suomessa alkavan. Tosin Ruotsista oli saatu jo noin viikkoa aikaisemmin samoin lahjoituksena N.A.B typ 9 Albatros, mutta sen matka päättyi lumipyryn seurauksena ja moottori kiinnileikanneena junalla Kolhoon. Tässä teoksessa lähdetään siitä, että ensimmäisenä Suomen kamaralle tullut kone on vanhin ja Se Alku. Runsaassa 90:ssä vuodessa Suomen Ilmavoimien käytössä on ollut lähes 200 eri konetyyppiä, kun mukaan on otettu alatyypit ja muunnokset. Vähän yli satasta putputtelevat kangasverhouksiset avo-ohjaamokoneet ovat kehittyneet jopa kahden machin vauhtivehkeiksi ja aivan uusimmat lähes itsestään toimiviksi monipuolisiksi tietokoneiksi. Koneet esitellään tässä teoksessa yksityiskohtaisesti teknisen kehitystyön, hankinnan ja käytön suhteen. Viimeisimpänä tyyppinä on kesällä 2010 maahan tullut Pilatus PC-12 NG. Kirjan kuvituksena on paitsi mustavalkoisia valokuvia varhaisemmilta ajanjaksoilta myös Klaus Niskan, Kyösti Partosen ja insevl evp Jyrki Laukkasen uudemmista tyypeistä ottamia hienoja valokuvia. Viimemainitun vielä lennolla ottamia. Pentti Mannisen taidokkaat väripiirrokset täydentävät kuvitusta.

• Kirjailija:Timo HeinonenHannu Valtonen
• Alaotsikko:Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010
• Kieli:suomi
• Julkaistu:2010-01

• ISBN:9789529998920
• Kustantaja:Suomen Ilmavoimamuseo
• Sarja:Keski-Suomen ilmailumus. j. 11

• Sivumäärä:315
• Paino:920 grammaa

SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT

Kävin vapaapäivän kunniaksi kirjastossa. Lukujonossa on tällä hetkellä kolme kirjaa yhtä aikaa, mutta tämä piti ottaa vielä muiden rinnalle. On nimittäin nääs asia silleen, että Suomen ruotuväki a.k.a intti a.k.a Suomen Puolustusvoimat täyttää 100 vuotta!

SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT 100 VUOTTA

Suomen puolustusvoimien toiminta on koko itsenäisyyden ajan pohjannut suomalaisten vankkumattomaan oman maan puolustamisen tahtoon. Yleinen asevelvollisuus on ollut ja on yhä edelleen se peruskallio, johon puolustusvoimat nojaa tehtäviä toteuttaessaan.Teos käsittelee itsenäisen Suomen puolustusvoimien ensimmäistä vuosisataa. Sotatieteellisen tutkimuksen keinoin maalataan puolustusvoimien kehityksestä mahdollisimman todenmukainen kuva. Rauhan ajan toiminnan ohella teoksen sivuilla saavat sijansa myös sotien ajan karut kokemukset.Teoksen aluksi luodaan yleiskuva puolustusvoimien käännekohdista koko itsenäisyyden ajalta. Kahdeksan teemaluvun kautta peilataan syvemmin ja tarkemmin sotataidellista kehitystä, puolustussuunnitelmia, koulutusta, kokeilutoimintaa, materiaalihankintoja, kokonaismaanpuolustusta ja kansainvälistä toimintaa.

Historiateokselle poikkeuksellisesti kirjan pääluvussa hahmotellaan Suomen puolustusvoimien tulevaisuuden kehityskulkuja. Teoksen kirjoittajakunta koostuu kolmestakymmenestä akateemisesta, pääosin tohtoritasoisesta tutkijasta. Kunkin aihealueen kirjoitajat ovat aihepiirinsä johtavia sotahistorian tutkimuksen osaajia.

• Toimittaja:Mikko KarjalainenPentti ym. Airio
• Kieli:suomi
• Julkaistu:2018-01
• ISBN:9789513772710
• Kustantaja:Edita
• Sivumäärä:547
• Paino:2780 grammaa

TSHEKKOSLOVAKIAN MIEHITYS 1968

Neuvostoliiton ja neljän muun Varsovan liiton maan joukot vyöryivät 50 vuotta sitten Tshekkoslovakiaan.

Tshekkoslovakian hallitus varoitti kansalaisia ryhtymästä aseelliseen vastarintaan miehittäjiä kohtaan. Muun muassa Prahassa miehitystä vastaan osoitettiin äänekkäästi mieltä ja kymmenet ihmiset saivat kahakoissa surmansa.

 Miehitys lopetti lyhyeen Alexander Dubcekin johtaman Prahan keväänä tunnetun uudistuspolitiikan.

GEORGIAN SODASTA 10 VUOTTA

Elokuussa 2008 Venäjän panssarit jyrisivät naapurimaan valtateillä sotatoimissa ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Kymmenen vuotta sitten hieman ennen puoltayötä alkoi sota, jollasta ei ollut pitkään aikaan nähty. Venäjä ja Georgia taistelivat 7.-12. elokuuta 2008 lyhyen mutta raivokkaan sodan, joka päättyi Venäjän murskavoittoon.

Sodan taustalla oli kiista Georgiaan kuuluvan mutta Venäjän suojeleman Etelä-Ossetian kapinamaakunnan asemasta.

Sotaa edelsi Georgian presidentin Mihail Saakašvilin ja Venäjän välinen sanasota ja keskinäinen provosointi.

Saakašvili oli luvannut jo noustuaan valtaan vuonna 2003, että hän palauttaisi Venäjän suojelemat kapinamaakunnat Etelä-Ossetian ja Abhasian takaisin Georgian vallan alle.

Alkuvuodesta 2008 Georgian ja kapinallisten joukot kahakoivat säännöllisesti. Venäjän hävittäjät ampuivat Georgian tiedustelulennokin alas ja lensivät Georgian taivaalla. Etelä-Ossetiasta ammuttiin tykkitulta Georgian puolelle.

Euroopan unionin raportin mukaan Georgia aloitti lopulta sodan suurella tykistökeskityksellä ja maahyökkäyksellä Etelä-Ossetiaan 7. elokuuta. Georgian mukaan tarkoituksena oli pysäyttää Venäjän joukkojen eteneminen Etelä-Ossetiaan.

Venäjä olikin varautunut sotaan keskittämällä joukkoja rajalleen ja lähettämällä erikoisjoukkoja ja palkkasotilaita Etelä-Ossetiaan. Varsinainen Venäjän vastahyökkäys alkoi kuitenkin vasta seuraavana päivänä.

Täysin ylivoimainen Venäjä murskasi Georgian joukot parissa päivässä. Lähes 200 georgialaissotilasta ja yli 200 siviiliä kuoli. Venäjän asevoimat valtasivat Gorin kaupungin ja alueita Abhasian läheltä.

Kun tulitauko vihdoin solmittiin 12. elokuuta, Venäjän panssarit lähestyivät jo pääkaupunki Tbilisiä. EU totesi myöhemmin, että Venäjän hyökkäys oli täysin ylimitoitettu.

Yhdysvallat ja osa Länsi-Euroopan maista tuomitsivat Venäjän toimet, mutta vastaus ei ollut yhtenäinen. Länsimyönteisyydestään huolimatta Georgia ei saanut sodan aikana aseellista tukea ja joutui hyväksymään EU:n ja Etyjin välittämän tulitauon ehdot.

Venäjän asevoimat murskasivat Georgian joukot helposti valtaisan miehistöylivoimansa ansiosta. Sota kuitenkin paljasti karulla tavalla Venäjän joukkojen heikkoudet, arvioivat Yhdysvaltain sotilasakatemian West Pointin tutkijat (pdf).

Joukkojen johtajat eivät saaneet aina yhteyttä alaisiinsa, niiltä puuttui lennokkeja, täsmäaseita ja pimeänäkölaitteita. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaanvenäläiset ampuivat alas kolme tai neljä omaa ilma-alustaan.

Sodan jälkeen Venäjä alkoikin uudistaa asevoimiaan kunnianhimoisesti. Komentojärjestelmät uusittiin ja sotilasbudjettia kasvatettiin miljardeilla euroilla. Varusmiehiä korvattiin ammattisotilailla, kertoo Carnegie-ajatushautomo.

Tulokset ovat näkyneet Ukrainan ja Syyrian sodissa. Etenkin Venäjän erikoisjoukot ja ilmavoimat ovat näyttäneet sodissa taitojaan ja uusia aseitaan, usein tuhoisin seurauksin.