Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

perjantai 11. marraskuuta 2016

Красная армия



Heitän tässä samantyyppisen julkaisun kuin aiemmin saksalaisesta sotilasmusiikista.
Tosiasiahan on, että Neuvostoliiton Puna-armeija murskasi lopulta Saksan armeijan selkärangan. Tämä tapahtui ennen näkemättömän suuressa ja verisessä, totaalisessa sodassa. Puna-armeija ja koko neuvostoväestö kärsi suuria inhimillisiä ja taloudellisia sekä myös henkisiä menetyksiä tässä kahden vastakkaisen ideologian ja suuren armeijan välisessä taistelussa.
Tässä on siis kuvin ja sävelin kunniaa myös Suomen entiselle viholliselle eli kunniaa Puna-armeijalle. Oma suosikkisävelmäni on Священная война eli Pyhä Sota (The Sacred War).


KUNNIAA PUNA-ARMEIJALLE


















tiistai 8. marraskuuta 2016

Militärmusik

Isä oli jatkosodassa Kiestingissä suuren osan ajasta, ja samalla tekemisissä saksalaisten joukkojen kanssa. Hän hyräili useasti laulua, joka alkoi: "Kankahalla kasvaa kaunis kukkanen....". Lauluhan on marssilaulu, "Kaarina". Tämä "biisi" on alun perin saksalainen marssilaulu, "Erika".

Isä osasi saksaa, mutta lauloi mieluummin suomalaista versiota, sillä äitini nimi on "Kaarina".
Sekä Isä, että muori ovat jo kuolleet, mutta marssilaulut elävät!

Tässä postaan kummankin version marssilaulusta sekä muuta saksalaista sotilasmusiikkia. Videoissa on todella erinomaista värikuvaa sotilaista, tankeista ym. Mukaan liitin vielä Natsipuolueen "hitin",
Horst Wessel.

ERIKA ja muuta militäärimusaa


 

 

 

 




sunnuntai 23. lokakuuta 2016

UNKARIN KANSANNOUSU

UNKARIN KANSANNOUSUSTA 60 VUOTTA



Unkarissa vietetään muistopäivää. Unkarin kansannousuna käsitetään liike, joka voimistui 60 vuotta sitten syksyn 1956 aikana, jolloin Neuvostoliiton päällikön Josef Stalinin kuolemasta oli kulunut jo muutama vuosi. Liike vaati Unkarin täydellistä itsenäisyyttä ja vapaita vaaleja Unkariin.

vapaustaistelijoiden valtaama T-54 tankki

Kansannousu oli tuolloin suurin neuvostovaltojen hajoamista yrittänyt liike ja tapahtumat päättyivät neuvostoarmeijan Unkariin saapumiseen. Lokakuun 23. päivänä aikana kymmeniä tuhansia unkarilaisia opiskelijoita ja työläisiä kerääntyi Budapestiin ja iltaan mennessä paikalle arvioitiin tulleen 200 000- 300 000 unkarilaista vaatimaan maan itsenäisyyttä.

Kansanjoukko kerääntyy kadulle.

Neuvostojoukot hyökkäsivät tämän jälkeen unkariaisten päälle ja kansannousu kaadettiin. Kansannousu sai Unkarissa kuitenkin aikaan suuria muutoksia.

Neuvostopanssarit vyöryvät Budapestiin.



Imre Nagy

vapaustaistelijoita

kuollutta turvallisuuspoliisin miestä häpäistään

päättäväinen vapaustaistelija

neuvostotankki ja Stalinin patsaan irti hakattu pää

tuhottuja Neuvostoliiton tankkeja

Kuolleita siviilejä

tuhon jälkiä Budapestissä

kuollut sotilas tuhon keskellä

Kaatuneita laitetaan arkkuihin.

Neuvostoliittolaiset ovat saaneet tilanteen hallintaan.


Time-lehti tammikuussa 1957








Tekstin lähde ja kuvat: All Worl Wars, MTV3, Paavotajukangas.com, HS 23.10.2016
Video: Youtube

torstai 13. lokakuuta 2016

PUOLUSTUSVOIMAT

Tankintuhoojaksiko?

Puolustusvoimilta tuli perjantaina kirje. Arvelin, että tarvitseeko armeija ”ylivertaisia” taistelutaitojani, koska on ollut näitä ilmatilaloukkauksia ja muuta hässäkkää? No – eivät tarvitse tällä kertaa. Yhtenä päivänä saa käydä kuulemassa päivitystä erinäisistä asioista.














lauantai 17. syyskuuta 2016

The Soviet invasion of Poland

NEUVOSTOLIITON HYÖKKÄYS PUOLAAN



Tällä päivämäärällä 17.9.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton välisen ns. Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti.

Puola oli ollut jo sotatilassa Saksan kanssa 1. syyskuuta lähtien. Puolalaiset pystyivät puolustautumaan kahden militaristisen dikatuurin yhtä aikaista hyökkäystä vastaan vielä 20 päivää kunnes 6. lokakuuta Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat miehitetyn Puolan keskenään.

Neuvostoliitto hyökkäsi myös Suomeen 30. marraskuuta 1939 ja aloitti talvisodan.

Putinin hallinnon ajaman uuden historiantulkinnan mukaan Venäjällä kielletään jälleen Stalinin Neuvostoliiton syyllisyys toisen maailmansodan aloittamiseen yhdessä natsi-Saksan kanssa.

Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat Puolan
Puolan jako oli sen historiassa jo neljäs. Neuvostoliitto liitti valtaamansa alueet osin Ukrainan neuvostotasavaltaan ja osin Valko-Venäjän neuvostotasavaltaan. Vilnan alueen se antoi Liettualle. Saksa liitti Puolan läntisimmät osat Saksaan ja muodosti lopuista kenraalikuvernementin.


17 September 1939 – the Soviet invasion of Poland

On 17 September 1939, early in the morning, the Soviet Union invaded Poland. Poland was already in the state of war with Nazi Germany that had started on 1 September 1939.

The Soviet invasion of Poland was a direct result of the Ribbentrop-Molotov Pact, signed between Nazi Germany and the Soviet Union on 23 August. A secret protocol that cut the continent into two spheres of influence, split between two totalitarian systems – that of Nazi Germany and that of Soviet Union.

The Soviet government used the German invasion of Poland as a pretext to violate the non-aggression treaty, announced the Polish state as non-existent and claimed that it entered Polish territory to defend Ukrainian and Belarusian people.

Because of the ongoing defense war with Germany, the eastern border of Poland was poorly armed and only small contingents defended the border with USSR (total length of 1400 kilometers). The Soviet army vastly outnumbered Polish troops. Facing that situation, commander of the Polish army, Edward Rydz-Śmigły ordered his army to fall back and limit their activity against the Soviets to self-defense. Despite this order some clashes took place when Red Army entered Poland, especially in bigger cities like Grodno.


At the end of September 1939 the division of Poland was confirmed by German–Soviet Treaty of Friendship, Cooperation and Demarcation which included a correction of the borders first drawn in the secret clause of the Ribbentop-Molotov Pact. It was the beginning of a 2-year long occupation of Central Europe by two totalitarian regimes.  As a result of the Soviet invasion, called “the fourth partition of Poland”, the Polish government emigrated to Romania. Hundreds of thousands of Polish citizens were deported to Siberia and other remote parts of the Soviet Union. Members of Polish intellectual elite were murdered in mass killing in places like Katyn. The eastern territories of pre-war Poland remained part of the Soviet Union until its collapse in 1991, after which they emerged as independent states.


German and Soviet officers shaking hands following the invasion.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Operaatio Barbarossa

Tuli vajaa pari viikkoa sitten ostettua uusi operaatio Barbarossasta tarinoiva opus.
Nyt on ainakin ”puolueeton” näkökanta, kun kirjoittaja on ruotsalainen.
 Tässä sairasvuoteella aloittelin urakan, ja lupaavalta vaikuttaa.
(Isävainaa aloitti myös sotaretkensä vuonna 1941, ja kuoli Barbarossan 63. vuosipäivänä 22.6.2004.)




Operaatio Barbarossa 1941 (kirjan takakannen esittely)


Operaatio Barbarossa eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon on maailmanhistorian suurin sotaretki. Sen taustalla oli Hitlerin fanaattinen pyrkimys valloittaa Neuvostoliitto, nujertaa bolševismi ja saada samalla elintilaa Saksan kansalle. Syttyneessä sodassa kaksi täysin erityyppistä armeijaa otti verisesti yhteen. Wehrmacht oli tuolloin kiistatta aikansa edistyksellisin armeija, jonka salamasotataktiikka oli mullistanut sodankäynnin. Rintaman toisella puolella oli kyvykkäimmistä komentajistaan puhdistettu Neuvostoliiton armeija, jota armoton Stalin johti itsevaltiaan tavoin ilman minkäänlaista sotilaskoulutusta.

Hyökkäys alkoi aamuyöstä kesäkuun 22. päivänä 1941. Saksa saavutti ennennäkemättömiä voittoja toinen toisensa perään. Viidessä kuukaudessa se oli vallannut 1,4 miljoonaa neliökilometriä. Neuvostoliiton asevoimille oli aiheutettu valtavia tappioita: 566 852 miestä kaatuneina ja 2 335 482 kadonneina tai sotavankeina, joiden lisäksi puoli miljoonaa neuvostoreserviläistä oli vangittu ennen kuin he olivat ehtineet tarttua aseisiin. Mutta vuoden 1941 päättyessä Operaatio Barbarossan hyökkäyskärjet olivat kuitenkin juuttuneet paikoilleen.

Kuinka Saksan menestys oli mahdollinen? Miksi lopullinen voitto jäi saavuttamatta?
Christer Bergström on perehtynyt perusteellisesti vuosisatamme sotaretkeen, yksityiskohtia unohtamatta, ja käy taistelut läpi molempien osapuolten näkökulmasta inhimillistä puolta unohtamatta. Vuosien tutkimus Saksan ja Venäjän arkistoissa tuo esille uusia johtopäätöksiä taistelun kulusta. Samalla kumotaan monia myyttejä ja väärinkäsityksiä, joita on pidetty totuuksina vuosikymmenten ajan.





 Christer Bergström

Operaatio Barbarossa 1941



    Suomennos Juha Peltonen
    Sid.
    210 x 294 mm
    304 sivua
    270 kuvaa
    1. painos
    ISBN
    978-952-229-176-9

tiistai 23. elokuuta 2016

Sukhoi T-50

The Indians HATE Their New Russian-Made Stealth Fighter



New Delhi says Sukhoi T-50 is pricey, sloppy, under-powered


Russia’s new T-50 stealth fighter is fast, maneuverable, heavily-armed and hard to detect on radar. In theory.

But according to Indian air force officials, in practice the Sukhoi-made stealth jet is also too expensive, poorly engineered and powered by old and unreliable engines.

The Indians’ complaints illustrate the yawning gulf between stealth warplane design and the actual production of radar-evading jets. In other words, it’s one thing to sketch an advanced warplane on paper. It’s quite another to build one and get it to work.

All new aerospace development is difficult and many planes get poor reviews early in testing. But the gripes coming out of New Delhi are particularly worrisome for the Russians.

Sukhoi is working on two variants of the T-50—one for Russian use and another for the Indians. The Indian air force has ambitions to purchase 144 of the stealth jets, and the money from this sale underpins the entire T-50 development effort. New Delhi is also kicking in $6 billion for design work.

Without the Indians’ cash, there wouldn’t be a T-50. And Russia would have basically no hope of acquiring a stealth jet to counter the Americans’ F-22s and F-35s and Chinese J-20s and J-31s.

A T-50 suffers an engine flame-out during a 2011 air show. 

The Russian version of the T-50 is reportedly simpler than the Indian version, which includes Indian avionics and a wider range of compatible weapons. Five Russian T-50 prototypes are flying. The Indian model still exists only on paper.

But that hasn’t stopped the Indian air force from voicing its unhappiness with the T-50. According to transcripts of December and January meetings obtained by Business Standard, air force and defense ministry officials listed at least four “shortfalls … in terms of performance and other technical features”:

The AL-41F engines currently fitted to the T-50 are unreliable. The radar is inadequate. The airframe is poorly built, with serious implications for the jet’s stealth profile. And in light of these defects, $6 billion is too much to pay up front.

According to Business Standard, Russian officials countered, saying the AL-41F engines are a temporary fit until brand-new and more powerful motors can be developed. The radar, too, is temporary—pending new sensors being developed specifically for the Indian version of the warplane.

But the allegations of sloppy construction appear to be particularly serious. Besides posing an accident risk, low-quality construction can result in gaps and mismatched angles that elevate a plane’s radar signature.

Press reports in 2013 indicated that Sukhoi was having problems with quality control in the T-50 effort. At least one of the prototypes needed patches on its wings to keep from falling apart during high-stress maneuvers.

All the same, Business Standard speculates that the Indian complaints could be somewhat politically motivated, as New Delhi is also planning to buy 126 new Rafale fighters from France for an eye-watering total price of $18 billion. Scrapping the T-50 could help India pay for the French jets.





Text of the article: War is boring/David Axe
Pictures: Wikipedia/Internet