Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja

T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
sunnuntai 21. syyskuuta 2025
tiistai 2. syyskuuta 2025
JAPANI ANTAUTUI 80 VUOTTA SITTEN
Toinen maailmansota päättyi 80 vuotta sitten Japanin antautumiseen – takana oli kuusi sodan vuotta ja kymmeniä miljoonia kuolleita
Kaivattu rauha vaihtui pian kylmään sotaan ja maailman jakautumiseen suurvaltojen välillä.
Japanin keisari Hirohito ilmoitti ensimmäisessä radiopuheessaan elokuun 1945 puolivälissä, että toinen maailmansota on päättynyt.
Japanin pakotti antautumaan ennennäkemätön hävitys, jonka Yhdysvaltain Hiroshimaan ja Nagasakiin pudottamat atomipommit olivat aiheuttaneet.
Vaikka taistelut Euroopassa olivat päättyneet toukokuussa, oli sota Japanin ja Yhdysvaltain välillä jatkunut. Atomipommien aiheuttama tuho pakotti lopulta Japanin antautumaan ehdoitta.
Samalla ydinaseet muodostuivat kansainvälisiä suhteita määrittäväksi pelotteeksi.
Ilmakuva Hiroshimasta pian atomipommin pudottamisen jälkeen. Universal History Archive / AOPSotatoimien päättyminen sinetöitiin allekirjoituksin syyskuun toinen päivä 1945. Toinen maailmansota oli päättynyt.
Kenraali Douglas MacArthur (vas.) ottaa vastaan Japanin antautumisen, jonka japanilaiskenraali Yoshijiro Umezo allekirjoittaa. Northcliffe Collection / AOPOsapuolet kohtasivat Tokion lahdelle ankkuroidun yhdysvaltalaisen taistelulaiva USS Missourin kannella. Voittajaa edusti korkean profiilin amerikkalaiskenraali Douglas McArthur.
Hän julisti allekirjoitusseremonian jälkeen: "Tänään aseet ovat vaienneet. Valtava tragedia on ohi. Suuri voitto on saavutettu."
Japanilaiskomentaja luovuttaa antautumisen merkkinä miekkansa brittiläiselle lordi Mountbattenille.Northcliffe Collection / AOPMilitarisoitunut Japani oli aloittanut sodan Yhdysvaltoja vastaan joulukuussa 1941 Pearl Harborin laivastotukikohtaan kohdistuneella yllätyshyökkäyksellä.
Tyynenmeren saarilla käydyssä julmassa sodassa hyökkääjä oli jo jäänyt tappiolle, kun Yhdysvallat sinetöi sodan päätöksen ydinasein elokuun 1945 alkupäivinä.
Neuvostoliittokin julisti sodan
Myös Neuvostoliitto oli julistanut sodan Japanille ja valloitti Japanin miehittämän Mantšurian. Tämä jäi suursodan ison kuvan varjoon, mutta Yhdysvaltain käyttämän ydinaseen tavoin ennakoi jo tulevaa. Sodan voittajat paaluttivat tulevia asemiaan.
Euroopassa sota päättyi ensin
Euroopassa sota oli päättynyt jo toukokuussa. Maailmansodan päättymistä juhlittiin kaikkialla.
Amerikkalaisia kerääntyneenä New Yorkin Times Squarelle juhlimaan Japanin antautumista 15. elokuuta 1945.Nara Archives / AOPKymmenien miljoonien kuolleiden ja laajan tuhon myötä kamppailun hinta oli noussut käsittämättömiin mittasuhteisiin. Kuusi vuotta kestäneen sodassa arvioidaan menehtyneen 60–80 miljoonaa ihmistä, maailman väestöstä 3–4 prosenttia.
Kuolleista valtaosa oli siviilejä. Holokaustissa murhattiin kuusi miljoonaa juutalaista. Kaikkiaan natsien vainoissa menehtyi ainakin 11 miljoonaa ihmistä.(siirryt toiseen palveluun)
Maailma jakautui kahtia
Kaivatusta rauhasta huolimatta toinen maailmansota jätti kahtia jakautuneen maailman perinnön.
Kukistuneen Saksan jakaminen sektoreihin miehittäjävaltojen kesken ennakoi maan jakoa Länsi- ja Itä-Saksaan. Berliinin muurin sinetöimä jako tulisi kestämään yli neljä vuosikymmentä – samoin kuin Moskovan vaikutus Itä-Euroopassa.
Neuvostoliittoon sodan myötä liitetyt kansakunnat saivat odottaa itsenäistymistään vuoteen 1991 asti.
Ydinasepelotteen perintö
Sodanaikaiset liittolaiset ajautuivat kylmään sotaan ja sovittamattomaan vastakkainasetteluun.
Hiroshiman ja Nagasakin muisto jäi pysyväksi. Päätyminen ydinaseiden käyttöön pohjusti asevarustelua ja ohjuskilpaa, johon sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat varautuivat ydinasekokeita tehden.
Atomipommin tuhoja Nagasakissa 9. elokuuta 1945.Nagasaki Atomic Bomb Museum / EPAsunnuntai 24. elokuuta 2025
keskiviikko 6. elokuuta 2025
HIROSHIMA - 80 VUOTTA ATOMIPOMMISTA
Kun pommi irtautui Enola Gay menetti neljä tonnia painostaan ja heilahti kolme meriä ylemmäksi. Tibbets käänsi koneensa 155 asteen kulmassa syöksykäännökseen oikealle. Perässä tullut Staright Flush pudotti kolme laskuvarjolla varustettua mittauslaitetta ja teki suunnitelmien mukaisen vastaavan käännöksen vasemmalle. Koneilla oli 43 pitkää sekuntia aikaa. Ne ehtivät siinä ajassa seitsemän kilometrin päähän. Pommi oli viritetty räjähtämään 580 metrin korkeudessa.
”Savupatsas kohoaa nopeasti. Siinä oli tulipunaisena hehkuva sisus. Poreileva massa, sinipunertavan harmaa, ja tuo punainen sisua. Ja kaikki yhtä myllerrystä. Tulipaloja syttyy leimahdellen joka puolella. Aivan kuin liekkejä, jota synty siellä tällä suuressa hiilloksessa.”
”Alan laskea, montako noita tulipaloja on. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi kuusi… ei voi laskea. ja tuolla se tulee, se sienen muotoinen, josta Parsons puhui.. Se on mustaa siirappimassaa. Sieni levittyy. Lienee mailin tai kahden levyinen (2-3 km) ja puolen mailin korkuinen. Se on melkein meidän tasollamme ja kohoaa ylemmäksi…”
”Sienen tyven seutu on kuin raskasta pilveä, täynnä liekkejä. Kaupungin täytyy olla sen alla. Liekit ja savu leviävät aaltoilleen, kieppuvat kukkuloiden vaiheilla…”
tiistai 8. heinäkuuta 2025
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ 18.5.2025
keskiviikko 7. toukokuuta 2025
SAKSAN ANTAUTUMISESTA 80 VUOTTA
Tasan 80 vuotta sitten 7.5.1945 Saksa antautui ehdoitta liittoutuneille, kun Saksan asevoimien yleisesikunnan (Oberkommando der Wehrmacht) esikuntapäällikkö, kenraalieversti Alfred Jodl allekirjoitti antautumisasiakirjan Reimsissä, Ranskassa aamuyöllä klo 02:41.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2025
HITLERIN KUOLEMASTA 80 VUOTTA
sunnuntai 27. huhtikuuta 2025
KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ 27.4.2025
Ukrainassa taistellaan – osaksi Suomenkin puolesta! Suomalaiset naiset ja miehet taistelivat samankaltaisessa sodassa 30- ja 40-luvulla. Joillakin se matka kesti useita vuosia. Noin 97 000 siviiliuhrit mukaan lukien jäi sille tielle. Pysyvän vamman sai yli 100 000 – henkisistä vammoista puhumattakaan!
Se on tänään taas kynttilän paikka isäukon haudalle! "Unski" oli rintamalla vuosina 1941- 1944.
maanantai 14. huhtikuuta 2025
85 VUOTTA LIITTOUTUNEIDEN MAIHINNOUSUSTA NORJAAN
Englanti ja Ranska nousivat maihin Norjassa 85 vuotta sitten eli 14. huhtikuuta 1940. Pääkohde oli Narvikissa, koska operaation pääasiallinen tavoite oli estää em. sataman kautta Ruotsin rautamalmin kuljetukset vihollismaa Saksaan. Narvik oli rautateitse yhteydessä ruotsalaisiin malmikaivoksiin ja myös ao. radan haltuunotto oli ollut erityisesti Englannin suunnitelmissa jo Suomen talvisodan aikana. Suomen sotaa oli tarkoitus käyttää savuverhona sille, että varsinainen kohde oli rautamalmi. Suomen asia oli julkisuudessa esitetty syy, mutta taustalla oli siis toiset asiat. Tuolloin asia kaatui siihen, että sen kummemmin Norja kuin Ruotsikaan eivät halunneet vieraiden joukkojen käyttävän aluettaan. Suomikaan ei lopulta tarttunut tähän ”avuntarjoukseen”.
Liittoutuneet eivät näytä jakaneen ajatuksiaan huhtikuun maihinnoususta Norjan kanssa tai siltä aikeeseensa lupaa edes pyytäneen. Tämä kuvastaa myös puolustuksensa laiminlyöneen Norjan tilaa Saksan ja toisaalta liittoutuneiden kohdistaessa siihen kiinnostustaan lopputalvesta 1940, oltiin puun ja kuoren välissä eikä omaa puolustusvalmiuttakaan haluttu tehostaa.
Liittoutuneiden operaatioon varatut joukot ja laivat olivat Suomen yhteyden takia kuitenkin olemassa ja Norjan osalta syntyi Saksan ja länsiliittoutuneiden välille kilpailu, jonka voitti Saksa nousemalla maihin Norjan tärkeimmissä satamakaupungeissa 9. huhtikuuta. Rautamalmin osalta tärkeässä Narvikissa saksalaisjoukot tuotiin paikalle kymmenellä hävittäjällä, jotka eivät kovin hyvin joukkojenkuljetukseen soveltuneet, mutta niitä oli käytettävä nopeuden takia, maihinnousseella joukolla oli pisin merimatka kuljettavanaan ja normaalit hitaat rahtilaivat olisivat varmasti paljastuneet Norjaa vahtivalle Englannin laivastolle.
Liittoutuneiden maihinnousua edelsi kaksi Narvikin edustalla vuonossa käytyä meritaistelua 10. ja 13. huhtikuuta. Näissä tuhoutuivat kaikki kymmenen saksalaista hävittäjää brittilaivaston yllätettyä ne. Saksalaisten hävittäjien olisi suunnitelman mukaan pitänyt poistua paikalta aavalle merelle jo aikaisemmin, mutta niille polttoainetäydennystä tuovista aluksista vain toinen oli päässyt Narvikiin ja pulaa tuli myös ampumatarvikkeista. Osan saksalaisista hävittäjistä niiden miehistö ajoi rantaan tai tuhosi muuten. Menetys oli Kriegsmarinelle erittäin kipeä, se menetti puolet hävittäjistään Narvikissa. Kun tähän lisätään vielä yhden raskaan ja yhden kevyen risteilijän menetys operaatio Weserübungissa niin voi sanoa Saksan merivoimien kokeneen kohtuuttoman suoneniskun muihin asevoimien osiin nähden. Hävittäjien miehistöistä suurin osa eli yli 2000 miestä säästyi ja heidät liitettiin jalkaväkenä maihinnousseisiin saksalaisiin.
Narvikissa maihin nousi 9. huhtikuuta kenraaliluutnantti Eduard Dietlin komennossa vahvennettu vuoristojääkärirykmentti 139. Gebirgsjäger-Regiment sekä 3. Vuoristodivisioonan esikunta. Kuljetustavasta johtuen mukana oli vain vähän raskasta aseistusta, mm. tykistöä oli erittäin vähän ja se oli kevyttä vuoristotykistöä. Narvikissa oli hyvin vähän norjalaisia joukkoja ja se antautui käytännössä heti ilman vastarintaa. Dietlistä ja hänen joukoistaan tuli koko saksalaisten Norjan valtauksen suurin sankaritarina eikä syyttä. Ylivoimaa vastaan taistellen se peräytyi kohden Ruotsin rajaa ja vain vaikeissa oloissa ilmateitse tehty huolto ja täydennys sekä länsirintaman tapahtumat pelastivat sen. Alun perin vahvennettu rykmentti sai täydennykseksi ilmateitse pataljoonan laskuvarjojääkäreitä ja pikakoulutetun, laskuvarjoilla hypänneen vuoristojääkäripataljoonan. Dietlin alaisuudessa taisteli lopulta englantilaisia ja ranskalaisia vastaan saksalaisia vuoristojääkäreitä, ilmavoimiin kuuluvia laskuvarjojääkäreitä ja merivoimien matruuseja. Narvikin taistelu toi Dietlille Rautaristin ritariristin ja myöhemmin Suomessa 1941 operoineen vuoristojääkäriarmeijakunnan komentajuuden sekä lopulta Wehrmachtin Suomessa toimineen vuoristoarmeijan johdon sekä kenraalieverstin arvon.
Liitoutuneiden maihinnousupaikkoja olivat 14. huhtikuuta myös Namsos ja pari päivää myöhemmin Andalsnes, mutta nämä jäivät sivusotanäyttämöiksi, ratkaisuun liittoutuneet pyrkivät Narvikissa. Nämä sivujuonteet evakuoitiin jo toukokuun alussa parisen viikkoa maihinnousun jälkeen.
Yleiskuva Norjan maihinnousuista kartalla, saksalaisten toimen sinisellä ja liittoutuneiden punaisella.
Ranskalaisia ja brittejä Norjassa, vasemmalla kaksi ranskalaista vuoristojoukkojen upseeria, heidän vieressään Ranskan muukalaislegioonan upseeri ja oikealla brittilaivaston upseeri.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2025
85 VUOTTA SAKSAN HYÖKKÄYKSESTÄ TANSKAAN JA NORJAAN
Sota Euroopassa oli Suomen talvisodan päättymisen jälkeen ollut vain asemasotaa länsirintamalla, mutta 9. huhtikuuta 1940 aamuyöstä alkoi taas tapahtua Saksan hyökätessä Tanskaan ja Norjaan. Tanska antautui kolmessa tunnissa, mutta Norjasta tuli saksalle kovempi pähkinä. Toki maissa oli eroakin, Saksan rajanaapuri Tanska kovin laakeana oli ideaali moottoroitujen joukkojen käytölle ja asevoimansa laiminlyöneenä sen mahdollisuudet olivat vähäiset. Maastoltaan hyökkääjälle erittäin vaikea Norja ei myöskään ollut lukenut vaaran merkkejä oikein, mutta kesti lopulta huomattavasti pitempään.
Operaation “Weserübung” oli saksalaisilla ollut valmisteilla jo joulukuusta 1939. Taustalla oli toisaalta Saksan varusteluteollisuudelle tärkeän Ruotsin rautamalmin kuljetusten suojelu, toisaalta estää länsiliittoutuneiden eli lähinnä Englannin Norjaan kiinnostuksen muuttuminen sotilaallisiksi teoiksi. Englanti ja Ranska olivat jo Suomen talvisodan aikana osoittaneet Pohjolaan kiinnostusta, jossa Englannilla oli pyrkimys katkaista Saksalta rautamalmin saanti, Ranskalla johtaa kiinnostus sodassa pois sen rajoilta. Suomen auttaminen oli savuverho näille pyrkimyksille.
Tanskaa varten Saksa oli varannut kokonaisen armeijakunnan, jonka alaisuudessa oli mm. kaksi jalkaväkidivisioonaa, moottoroitu jalkaväkiprikaati ja erillisiä pataljoonia. Tämä ilmavoimien kenraali Leonhard Kaupischin XXXI Armeekorps ei lopulta taistellut juuri ollenkaan aivan maiden rajalla tapahtuneita kahakoita lukuun ottamatta vaan Tanskan valtaus oli enemmänkin marssisuoritus. Tanskan asevoimien vahvuus oli hyökkäyksen aikoihin noin 14.000 miestä, mutta taistelujoukkoja on arvioitu siitä olleen noin puolet.
Tanskan valtauksessa saksalaiset toimivat myös uhkarohkeasti lähettämällä Hansestadt Danzig -rahtilaivalla jalkaväkipataljoonan suoraan Kööpenhaminan satamaan. Toiminta pääkaupungissa onnistui ja lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen Tanskan kuningas ja pääministeri päättivät että maa antautuu. Tanska kärsi noin kolmen tunnin sodassa 16 kaatuneen ja 20 haavoittuneen miehen tappiot, saksalaisten tappiot olivat samaa luokkaa. Voimasuhteet ja sotataidot huomioon ottaen lopputulos oli käytännössä ennalta varma vaikka Tanska olisi jatkanut vastarintaa pidempään.
Norja oli maastollisesti Tanskaa vaativampi ja sen osalta tähdättiin tärkeimpien satamakaupunkien eli Oslon, Arendalin, Kristiansandin, Egersundin, Stavangerin, Bergenin, Trondheimin ja Narvikin. Ilmavoimien kannalta tärkeät Fornebun ja Solan lentokentät olivat myös kohteita. Norjaa varten oli osoitettu kenraali Nikolaus von Falkenhorstin XXI Armeijakunta, jonka pääosat olivat peräti viisi jalkaväkidivisioonaa ja yksi vuoristodivisioona eli se oli armeijan kokoluokkaa. Hyvin monitahoista hyökkäystä Norjaan ei tässä pysty yksityiskohtaisemmin käsittelemään, yhteistä kaikille osille oli saksalaisten häikäilemättömyys, joka empiviin norjalaisiin tehosi hyvin. Periaatteessa Norjalla oli kuuden jalkaväkidivisioona sodan ajan vahvuus, mutta saksalaisten hyökätessä rivissä oli vain pataljoona tai kaksi kunkin divisioonan osalta eikä totaalisesta liikekannallepanosta ehditty tai kyetty tekemään ajoissa päätöstä. Ääritapauksissa saksalaiset ajoivat laivoineen satamaan ja hyvin pienin joukoin ottivat ao. kaupungin haltuunsa.
Saksalaisten häikäilemättömillä hyökkäyksillä oli myös kääntöpuolensa, joista Oslon vuonoon ajaneen ja norjalaisten rannikkopatterien tulialueelle tuhoutuneen raskaan risteilijän Blücherin kohtalo on merkittävin. Muutenkin Saksan laivaston tappiot aluksina olivat Norjan valtauksessa kipeät.
“Weserübung” eli “Weserin harjoitus” oli sikäli käänteentekevä operaatio, että siihen osallistuivat maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat yhdessä. Erityisesti Norjaan hyökkääminen vaati näiltä kaikilta uudenlaista yhteistoimintaa. Maavoimien joukkoja kuljetettiin sekä hitaissa normaaleissa rahtilaivoissa että nopeampikulkuisissa sotalaivoissa, laivojen lähtöajat Saksan satamista oli aikataulutettu niin, että toiminta alkaisi yhtä aikaa pitkin Norjan rannikkoa. Merikuljetukset onnistuivat vaikka Englannin vahvan laivaston uhka oli todellinen.
Uutta “Weserübungissa” oli myös laskuvarjojääkärien käyttö. Ensimmäistä kertaa ilmasta vallattiin avainasemassa olevia kohteita. Koska suurin osa Saksan kaksi divisioonaan käsittävistä maahanlaskujoukoista oli jo varattu pitkälle suunniteltuun hyökkäykseen lännessä käytössä oli vain majuri Erich Walterin Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäinen pataljoona. Sen 1. ja 2. komppania suunnattiin Oslon Fornebun lentokentälle, 3. komppania Stavangerin luona olevalle Solan lentokentälle ja 4. komppania Tanskaan Falsterin ja Fünenin väliselle sillalle. Muissa kohteissa yllätys onnistui, mutta sumun takia 1. ja 2. komppania päätyivät ensin Tanskaan Alborgin kentälle ja vasta myöhemmin Fornebuhun. Uusi aselaji onnistui ensimmäisissä taisteluissaan lähes täydellisesti, yllätys oli enemmän kuin puoli voittoa.
Tanskan valtauksen jälkeen Saksa hallitsi suvereenisti pääsyä Itämerelle ja aikanaan koko Norjan vallattuaan se ilmestyi pohjoisessa Suomen naapuriksi. Tällä tuli olemaan suuri merkitys Suomelle kun Saksan mielenkiinto kääntyi lännen voitollisen sotaretken jälkeen itään. Suomelle jäi vähänlaisesti vaihtoehtoja, joista ainoa looginen oli pyrkiä yhteistyöhön Saksan kanssa.
Tanskan valtaus kartalla, huomaa maahanlaskuja tarkoittavat laskuvarjot Falsterin ja Fünenin välissä sekä Aalborgin lentokentän kohdalla.
Norjan valtauksen alkuvaihe kartalla, saksalaisten joukot ja liikkeet sinisellä, norjalaisten ja brittien punaisella.
Tanskalaisia sotilaita, kuvaan liitetekstin mukaan 9.4.1940. Tanska oli laiminlyönyt asevoimansa ja ilmeisesti puolustustahdossakin oli toivomisen varaa.
Saksalla ei ollut maihinnousuun tarkoitettua aluskalustoa vaan käytössä oli normaaleja rahtilaivoja sekä sota-aluksia. Kuvassa raskas risteilijä Admiral Hipper purkaa maihinnousevia joukkoja.
Saksalaisia Fallschirmjäger-Regiment 1:n ensimmäisen pataljoonan miehiä Oslon Fornebun lentokentällä. Koko Weserübungiin osallistui vain neljä komppaniaa laskuvarjojääkäreitä, mutta heidän toimintansa oli menestys.
Raskas rtisteilijä Blücher upposi Oslo-vuonoon ajettuaan toimintavalmiin norjalaisen rannikkotykistön tulialueelle. Menetys oli Saksan Kriegsmarinelle erityisen kipeä.