Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi – verilöyly järkytti Israelia ja johti tuhoisaan sotaan Gazassa
Yli tuhat ihmistä sai surmansa Israelin historian verisimpänä päivänä.
Israelin Merkava-taistelupanssarivaunu palestiinalaisten käsissä lokakuun seitsemäntenä raja-aidan luona.
Tänään on tullut kuluneeksi vuosi siitä, kun palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki verisen yllätyshyökkäyksen Gazan kaistalta Israeliin.
Hamas surmasi hyökkäyksessään lähes 1 200 israelilaista, joista suuri osa oli siviilejä. Lisäksi Hamas vei Gazaan yli 200 panttivankia, joista moni on siellä edelleen.
Hyökkäys oli Israelissa valtava järkytys, ja rajavalvonnan pettäminen sai aikaan paljon kritiikkiä. Saarrettua Gazaa ympäröivän "älyaidan" kun piti olla läpitunkematon este.
Varhain lauantaina 7. lokakuuta Hamas rikkoi sadoilla turvakameroilla, tutkilla ja sensoreilla varustetun aidan räjäyttämällä siihen aukkoja sekä käyttämällä puskutraktoreja. Osa Hamasin taistelijoista ylitti rajan riippuliitimillä.
Hamasin jäsenet surmasivat siviilejä useissa kylissä ja iskivät myös maantiellä ajaviin autoihin. Terroristit hyökkäsivät myös musiikkifestivaalille, jossa he tappoivat yli 300 ihmistä. Hamas iski myös sotilastukikohtiin ja surmasi yllätetyksi joutuneita sotilaita, mikä hidasti Israelin armeijan reagointia hyökkäykseen.
Hyökkäys oli Israelin historian verisin päivä ja suurin juutalaisten joukkosurma sitten holokaustin.
Nainen itki Hamasin hyökkääjien ampuman veljenpoikansa ruumiin äärellä Israelin Sderotissa 7. lokakuuta 2023.
Seurauksena verinen sota
Hyökkäyksen seurauksena Israel vannoi tuhoavansa Hamasin ja aloitti ilmaiskut ja maaoperaation Gazassa. Hamasin hallitseman Gazan terveysviranomaisten mukaan lähes 42 000 ihmistä on saanut Gazassa surmansa Israelin sotatoimien seurauksena, suuri osa naisia ja lapsia.
Israel sanoi hiljattain, että Hamas on sotilaallisesti voitettu ja kykenee enää sissisotaan. Tulitaukoa Israelin ja Hamasin välille ei kuitenkaan jatkuvista ponnisteluista huolimatta ole saatu aikaiseksi.
Sota on johtanut valtavaan humanitaariseen katastrofiin Gazassa, jossa yli kaksi miljoonaa ihmistä asuu pienellä ja saarretulla alueella. Ruuasta ja lääkkeistä on ollut laajasti pulaa, ja humanitaarisen avun saaminen Gazaan on ollut vaikeaa.
Sairaaloiden toiminta Gazassa on myös hyvin vaikeaa esimerkiksi pommituksissa tulleiden vaurioiden ja energiapulan takia.
Gazaa Israelin pommitusten jäljiltä.
Israel sai lännessä paljon sympatiaa Hamasin hyökkäyksen jälkimainingeissa, mutta kovakourainen sotiminen Gazassa on sittemmin herättänyt paljon kritiikkiä etenkin Euroopassa. Israelin ja arabimaiden suhteet ovat kiristyneet myös huomattavasti, ja esimerkiksi lähellä ollut suhteiden normalisoiminen Saudi-Arabiaan on jäissä.
Jännitteet kasvaneet
Konflikti on läikkynyt muuallekin Lähi-itään ja herättänyt pelkoja laajemmasta alueellisesta konfliktista.
Iranin tukema libanonilainen äärijärjestö Hizbollah on viime lokakuusta lähtien ampunut raketteja Israelin puolelle.
Israel iski Hizbollahia vastaan rajusti syyskuussa, kun se räjäytti kauko-ohjatusti järjestön käyttämiä hakulaitteita ja radiopuhelimia. Israel onnistui myös surmaamaan Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin ilmaiskulla. Aiemmin Israel surmasi Hamasin johtajan Ismail Haniyyan Iranin Teheranissa.
Iran on tehnyt kahteen otteeseen ohjusiskuja suoraan Israeliin kostona Israelin tekemistä salamurhista. Niiden vaikutus on kuitenkin jäänyt vähäiseksi.
Jemenin huthikapinalliset puolestaan ovat tehneet iskuja Punaisenmeren rahtilaivoihin Gazan sodan varjolla.
Toinen maailmansota alkoi päivälleen 85 vuotta sitten, kun Saksa hyökkäsi Puolaan.
Saksan panssarivaunut ylittävät joen Puolaan.
Saksalaiset lavastivat aamuyöllä 1. syyskuuta 1939 rajaselkkauksen, josta syyttivät puolalaisia. ”Rauhanomaiselle laivastovierailulle” Danzigin satamaan muutama päivä aiemmin saapunut taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui sodan ensimmäiset laukaukset klo 04.45 kohti pientä puolalaista varuskuntaa, käynnistäen toisen maailmansodan ensimmäisen taistelun. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Luftwaffen pommittajien ensimmäiset pommit osuivat sairaalaan ja kirkkoon Wieluńissa viittä minuuttia aiemmin.
Schleswig Holstein tulittaa Gdyniaa 13.09.1939.
Pian tämän jälkeen Saksan armeija vyöryi rajan yli. Adolf Hitler puhui aamulla radiossa: ”Viime yönä puolalaiset vakinaisten maavoimien sotilaat ensimmäisen kerran tulittivat aluettamme. Kello 5.45 me aloimme vastata tuleen, ja tästä lähtien pommeihin vastataan pommeilla.” Sota oli syttynyt.
Hitler seuraa joukkojensa etenemistä Puolan alueella.
Britannia ja Ranska vaativat Saksaa vetäytymään, mutta Saksa ei vetäytynyt. Seurauksena maat julistivat sodan Saksaa vastaan. Sota laajeni suurimpaan mittaansa vuonna 1941 kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Japani teki yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaa Pearl Harbouriin.
Euroopan osalta sota tuli päätökseen toukokuussa 1945, kun Saksa antautui.
Sota päättyi Tyynellämerellä saman vuoden elokuussa Japanin antautumiseen, kun Yhdysvallat pudotti atomipommit kahteen japanilaiskaupunkiin.
JU-87 syöksypommittajat eli Stukat Puolan taivaalla.
Tänään vietetään Ukrainan itsenäisyyspäivää – ja toivottavasti vielä ensi vuonnakin. Itsekin olen osallistunut Ukrainan taistelun tukemiseen joitakin kertoja pienillä summilla mm. YFF ry:n kautta. Ukrainaan on toimitettu näillä varoilla mm. ambulanssi ja lääkintätarvikkeita siviileille ja sotilaille sekä Ukrainassa oleville suomalaisille taistelijoille. Kesäkuun lopussa yksi ystäväni vei Harkovaan keräysvaroilla tarvikkeita täynnä oleva pick-upin, joka tarvikkeineen jäi sinne. Toisessa kuvassa on Harkovassa tämän vuoden raskaiden taistelujen alusta ollut Sergei uusien yökiikareiden kanssa. Ukrainalaisten tappiot ovat olleet raskaat siellä, mutta onneksi hyökkääjällä isommat!
Nyt on työn alla "Työkalu-Saksan" eli DDR:n historia. Itä -Saksan "puhtaat" urheilusuoritukset ovat jääneet mieleeni, mutta erityisen lämmöllä muistelen siellä valmistettua grilliä, joka oli minulla Kuopiossa asuessani käytössä ennen 1. mikroaaltouunia! 🙂
********************************
Silmiäavaava teos Itä-Saksasta, kadonneesta maasta, jonka historian luulit tuntevasi.
Rautaesiripun murtuessa DDR lakkasi olemasta. Yli 40 vuoden ajan muurit ja piikkilangat olivat vartioineet valtiota, joka muistettaisiin menestyneistä urheilijoista ja salaisesta poliisista. Mutta minkälainen maa muurin takana todella oli?
Kiitetty historioitsija kuvaa elävästi valtiota, joka syntyi Hitlerin karkottamien marxistien unelmasta, kehittyi Stalinin valvovan silmän alla, näki 70-luvun kukoistuksen ja lopulta haudattiin 90-luvun romahduksessa. Perusteellinen teos haastaa Itä-Saksaan liitetyt kliseet ja tarkentaa katseen kansalaisiin, joiden jokapäiväinen todellisuus oli luultua vivahteikkaampi.
Hitler näyttää Mussolinille pommin aiheuttamaa tuhoa.
Heinäkuun 20. päivän salaliitto, josta käytetään myös nimitystä operaatio Valkyyria, oli epäonnistunut yritys murhata Adolf Hitler ja kukistaa natsi-Saksan hallinto 20. heinäkuuta 1944.
Salaliiton juuret juontavat vuoteen 1938, jolloin Saksan yleisesikunnan silloinen päällikkö, kenraalieversti Ludwig Beck oli eronnut virastaan vastalauseena Hitlerin politiikalle.
Gestapon attentaatin jälkeen suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että Saksan armeijan korkeimmassa johdossa oli jo vuonna 1938 syntynyt ryhmittymä, joka vastusti Hitlerin sotapolitiikkaa, arvosteli juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kirkon vastaisia toimia sekä muita natsihallinnon laittomuuksia. SALAMURHAN SUUNNITTELU Eversti Claus von Stauffenberg alkoi suunnitella Hitlerin salamurhaa syyskuussa 1943. Salamurhan suunnitteluun osallistuivat Stauffenbergin ohella Henning von Tresckow ja Friedrich Olbricht. Alkuperäinen tavoite oli murhata Hitlerin ohella samanaikaisesti myös Hermann Göring ja Heinrich Himmler. Von Stauffenberg sopi tapaamisen Hitlerin kanssa 11. heinäkuuta 1944 Kotkanpesässä Hitlerin huvilalla. Von Stauffenberg oli pakannut räjähteet mukaan, mutta joutui lopulta perumaan aikeensa, koska Göring ja Himmler eivät olleet saapuneet paikalle. Seuraava mahdollisuus salamurhan toteuttamiseksi tuli 15. heinäkuuta 1944 Sudenpesässä, mutta myös tuolloin suunnitelma peruttiin, koska Himmler ei ollut paikalla. Stauffenberg katsoi vallanvaihdoksen onnistuvan vain jos Himmler olisi myös paikalla ja hän saisi murhattua sekä Hitlerin että Himmlerin samanaikaisesti. Lopullinen salamurhayrityksen päivä tuli lopulta olemaan 20. heinäkuuta 1944. Vaikka Himmler ja Göring eivät osallistuneet kokoukseen Sudenpesässä ei Stauffenberg enää halunnut perua suunnitelmaansa. Hitler oli saatava hengiltä hinnalla millä hyvänsä.
Claus von Stauffenberg
TAPAHTUMIEN KULKU Heinäkuun 20. päivän salaliitto oli vakavin kansallissosialistisen Saksan aikana tehty vallankaappausyritys, ja sen taustalla oli useita korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä. Salaliitto huipentui attentaattiyritykseen, jossa von Stauffenbergin tehtävä oli viedä kaksi yhden kilon painoista räjähdettä laukussaan Hitlerin pitämään kokoukseen Itä-Preussissa sijaitsevaan Sudenpesään. Kokouksen oli määrä alkaa klo 13.00, mutta sitä siirrettiin alkavaksi puoli tuntia aikaisemmin eli klo 12.30. Von Stauffenberg sai kuulla kellonajan muuttuneen vasta klo 12.20, joten hänelle tuli kiire mennä virittämään pommi valmiiksi. Von Stauffenberg meni Sudenpesään yhdessä luutnantti Werner von Haeften kanssa ja pyysi päästä jonnekin siistiytymään ennen kokouksen alkamista. Stauffenberg ja von Haeften alkoivat virittää 2 kappaletta räjähteitä, joiden paino oli yhteensä kaksi kiloa, mutta oven takana koputeltiin ja pyydettiin Stauffenbergiä jo tulemaan, koska kokous oli alkanut. Stauffenberg ehti virittää vain yhden pommin valmiiksi. Pommi asetettiin laukkuun, jonka von Stauffenberg sijoitti kokoushuoneeseen tammipöydän alle, vajaan metrin päähän Hitleristä. Pommissa oli varoaika, joka oli noin 10–30 minuuttia. Kuumalla säällä tosin pommi saattoi räjähtää myös ennen aikojaan. Von Stauffenberg kuiskasi vieressä olevalle upseerille, että hänen täytyi käydä soittamassa puhelu Berliiniin esikuntaan. Von Stauffenbergin poistuttua paikalta eversti Heinz Brandt potkaisi vahingossa laukun kumoon. Brandt nosti laukun ylös mutta siirsi sen Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse. Von Stauffenberg poistui ulos Sudenpesästä kello 12.40 ottaen samalla autokyydin yhdessä luutnantti von Haeftenin kanssa. Kello 12.42 pommi räjähti juuri kun von Stauffenberg ja von Haeften olivat istuneet autoon. Von Stauffenberg käski kuljettajaa ajamaan lentokentälle joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä. Von Stauffenberg ja von Haeften lensivät suoraan Berliiniin ja olettivat Hitlerin kuolleen.
Henkilöiden sijainti sekä kuolleet ja selviytyneet pöydän ympärillä.
20. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ
Berliinissä von Stauffenberg sai kuulla, että Hitler olisi edelleenkin hengissä. Hän ei uskonut sitä ollenkaan. Von Stauffenberg piti mahdottomana sitä, että räjähdyksestä olisi voinut kukaan selvitä. Von Stauffenberg määräsi, että radioasemat sekä hallintokortteli otettaisiin välittömästi haltuun. Myös Gestapo, Waffen-SS ja propagandaministeri Joseph Goebbels piti pidättää.
Adjutantti esittelee räjähdyksessä repeytyneitä Hitlerin housuja.
21. HEINÄKUUTA BERLIINISSÄ
Von Stauffenberg käski majuri Otto Ernst Remerin komentaman vartioprikaatin hoitamaan kyseiset tehtävät. Remer meni Goebbelsin huvilalle pidättämään tämän kertoen hänelle samalla, että Hitler oli kuollut. Goebbels soitti puhelun Sudenpesään ja pyysi saada Hitlerin puhelimeen. Hitler vastasi ja kertoi olevansa kunnossa. Samalla Hitler pyysi Remerin puhelimeen ja antoi tälle ohjeet pidättää salaliittoon osallistuneet välittömästi ja ottamaan haltuun hallintokorttelin. Remer teki työtä käskettyä ja vielä samana iltana teki rynnäkön Bendlerblockin hallintorakennukseen, jossa Stauffenberg piti majaansa muiden salaliittolaisupseereiden kanssa. Koko salaliittoon osallistunut joukko pidätettiin ja vietiin Bendlerblockin pihalle teloitettavaksi. Teloituksessa kuolivat von Stauffenberg, von Haeften, Olbricht ja Albrecht Mertz von Quirnheim. Hyvin tehtävänsä suorittanut Remer ylennettiin vielä samana iltana suoraan majurista everstiksi.
Hitler vierailee attentaatissa loukkaantuneen Karl-Jesco von Puttkamerin luona sairaalassa.
SALALIITON JÄLKEEN
Epäonnistunut salaliitto johti laajoihin kostotoimiin, yli 5 000 ihmisen pidättämiseen, syytteisiin kansantuomioistuimissa ja useiden kohdalla kuolemantuomioihin. Kuolemantuomiot toteutettiin yleensä julmalla tavalla. Esimerkiksi sotamarsalkka von Witzlebenin kaulan ympäri pujotettiin koukkuun ripustetusta ohuesta vaijerista tehty silmukka ja hänet nostettiin ilmaan oman painonsa varaan, jolloin hän niskan katkeamisen sijasta kuristui hitaasti kuoliaaksi. Hänen teloituksensa filmattiin Hitlerin käskystä, ja nauha toimitettiin Hitlerin katseltavaksi. Hitlerin vastainen attentaatti muodostui käännekohdaksi sodan kulussa Saksan osalta. Toisen maailmansodan alkamisesta, syyskuun alusta 1939 heinäkuun 20. päivään 1944 saakka sai surmansa yhteensä noin 2,8 miljoonaa saksalaista sotilasta ja siviiliä. Heinäkuun 20. päivästä 1944 Saksan antautumiseen, toukokuun alkuun 1945 saakka saksalaisia sotilaita ja siviilejä kuoli noin 4,8 miljoonaa. Ennen vallankaappausyritystä saksalaisia kuoli päivittäin keskimäärin 1 588 henkeä, vallankaappausyrityksen jälkeen vastaava luku oli yli kymmenkertainen, 16 640.
Tasan 80 vuotta sitten alkaneessa taistelussa Saksan Wehrmacht kohtasi oman ”Cannaensa”.
Näiden noin kaksi viikkoa kestäneiden taisteluiden jälkeen Saksan Keskustan armeijaryhmä oli käytännössä tuhottu.
********************************************** Operaatio Bagration - Stalinin kosto
(Anthony Tucker Jonesin kirjan kansi)
Kesällä 1944 puna-armeija murskasi Saksan Wehrmachtin Keskustan armeijaryhmän yhdessä sotahistorian mittavimmista hyökkäyksistä. Lähes päivälleen kolme vuotta Neuvostoliiton natsi-invaasion jälkeen käynnistetty operaatio Bagration oli Stalinin kosto Hitlerille, jonka operaatio Barbarossaa ei ollut unohdettu.
Sarjalla ylivoimaisia hyökkäyksiä puna-armeija sai takaisin haltuunsa käytännössä kaikki ne alueet, jotka Neuvostoliitto oli menettänyt vuonna 1941.
Neuvostoliittolainen T-34/85 tankki ja konekivääri
Operaatio Barbarossan alkamisen kolmantena vuosipäivänä 22.kesäkuuta 1944 sai alkunsa eräs toisen maailmansodan merkittävimmistä tapahtumista. Neuvostoliiton operaatio Bagration aloittaisi Saksan rintaman lopullisen murskaamisen. Vaikka läntiset historiantutkijat usein ylenkatsovat tätä operaatiota, hyökkäys ja siihen liittyvät operaatiot olivat ratkaisevampia Saksan lopulliselle tappiolle kuin Normandian maihinnousu.
Operaatio Bagration aloitti kokonaisen Itämereltä Karpaateille ulottuvan päällekkäisten operaatioiden sarjan, ja hyökkäyksen ryöppyävä rytmi sai saksalaiset lopullisesti menettämään tasapainonsa ja esti heitä vakiinnuttamasta rintamaa enää lainkaan. Kun nämä valtavat hyökkäykset lopulta tyrehtyivät, Itä-Euroopassa valta oli vaihtunut ja Wermachtin seuraava taistelu käytäisiin itse Kolmannesta valtakunnasta.
Saksalaisia sotilaita antautumassa puna-armeijan sotilaille
Kesäkuun alussa saksalaiset ilmatorjuntamiehet olivat ampuneet alas Keskisen armeijaryhmän ylitse lentäneen neuvostoliittolaisen tiedustelukoneen ja ottaneet vangiksi lentäjän, joka oli neuvostoliittolainen esikuntaupseeri. Häneltä löydettiin suunnitelmat, jotka selvästi osoittivat seuraavan hyökkäyksen kohdistuvan Keskiseen armeijaryhmään. Hitler ei kuitenkaan pannut painoa tiedusteluvoitolle tai muuttanut joukkojensa ryhmitystä sen mukaan, koska hän ja hänen neuvonantajaremminsä olivat vakuuttuneita siitä, että seuraava hyökkäys kohdistuisi Ukrainaan. Stavkalla oli muita ajatuksia ja se ennusti, että heikoin lohko saksalaisten ryhmityksessä oli äärimmilleen venytetyn Keskisen armeijaryhmän kohdalla. Puna-armeija päätti hyökätä rintaman tälle lohkolle, ja neuvostoliittolaisten lopullisena tavoitteena oli iskeä kiila Pohjoisen armeijaryhmän ja Keskisen armeijaryhmän väliin, ehkä jopa eristää ensiksi mainittu kokonaan. Neuvostoliiton panssarijoukkojen lopullinen tavoite olin näin ollen Itämeren rannikko.
Operaatio Bagration
(napsauta suuremmaksi)
Tässä vaiheessa Keskisen armeijaryhmä todellakin oli venytetty äärimmilleen Valko-Venäjällä Baltian ja Pripetin soiden välillä 650 000 neliökilometrin alueella. Krim oli menetetty toukokuussa. Saksalaiset sotilasjohtajat pitivät koko Pohjoisen armeijaryhmän vetäytymistä suotavana, sillä se ei enää palvellut mitään strategista tarkoitusta. Toivo Leningradin valtaamisestakin oli haihtunut, Toimenpide olisi lyhentänyt rintamaa huomattavasti ja vapauttanut joukkoja muille alueille. On sanomattakin selvää, että Hitler hylkäsi ehdotuksen suoralta kädeltä ja väitti , että Baltian maiden hallinta sitoi paljon neuvostojoukkoja ja piti Suomen sodassa. Tämä itsepintaisuus oli tavanmukaisesti johtamassa uuteen katastrofiin.
Kun von Kluge oli loukkaantunut auto-onnettomuudessa, Keskisen armeijaryhmän otti komentoonsa sotamarsalkka Ernst Busch. Kaikista sodan ajan marsalkoista Busch oli kaikkein sopimattomin korkea-arvoiseen tehtäväänsä. Tämän keskinkertaisen upseerin nopea yleneminen voidaan lukea sen ansioiksi, että hän oli ennemminkin kiihkeä Hitlerin tukija kuin sotilaallisesti pätevä. Kuitenkin jopa Busch kykeni ymmärtämään, että hänen rintamansa saisi niskoilleen puna-armeija seuraavan hyökkäyksen voiman. Hän pyysi lupaa saada vetää Keskinen armeijaryhmä takaisin Berezinajoelle sekoittaakseen puna-armeijan valmisteluja ja suojellakseen miehiään hyökkäyksen alun raivokkuudelta. Buschin näkemyksen mukaan Harkovan kaltainen välitön vastahyökkäys voitaisiin aloittaa, mikäli puna-armeijan isku osuisi tyhjiin linjoihin. Tapansa mukaan Hitler kuitenkin kieltäytyi antamasta lupaa minkäänlaiseen vetäytymiseen.
Neuvostosotilaat etenevät tykistökeskityksen turvin
Keskisen armeijaryhmän 700 000 miestä vastassa oli kolmen puna-armeijan rintaman 166 divisioonaa, eli kaikkiaan 1 250 000 miestä. Saksalaiset olivat pahasti alivoimaisia puolustusaseissa eli panssarivaunuissa, tykistössä ja lentokoneissa. Esimerkiksi 900 saksalaista panssarivaunua vastassa oli 4000 puna-armeijan vaunua. Hyökkäys alkoi hirvittävällä 30000 tykin ja Katjusa- raketinheittimen tykistöpommituksella. Jo yksin tässä alkuvalmisteluissa kaatui tuhansia saksalaisia. Eloonjääneet olivat niin poissa tolaltaan ja hajallaan, että kun puna-armeijan panssarivaunut ja jalkaväki hyökkäsivät, saksalaiset eivät juuri kyenneet vastarintaan. Samaan aikaan puna-armeijan ilmavoimien ennakoiva ilma-isku pyyhkäisi käytännössä Luftwaffen taivaalta. Näitä iskuja seurasivat maataistelukoneiden parvet, jotka ampuivat huolto- ja panssarikolonnoja ja aiheuttivat raskaita tappioita jalkaväelle, tykistölle ja johtoelimille. Ensimmäistä kertaa sodan aikana neuvostojoukot olivat saaneet ilmaherruuden ja käyttivät sitä tehokkaasti hyväkseen.
Neuvostoliittolainen IL-2 "Sturmovik" maataistelukone
Operaatio Bagration osoittautui pian Saksan koko sodan suurimmaksi yksittäiseksi tappioksi. Liiaksi venytetty saksalainen rintama romahti niin nopeasti, ettei lujan puolustuslinjan muodostamisesta ollut toivoakaan, ja saksalaiset joukot joko tungettiin takaisin Puolaan Veikselille saakka tai ne tuhoutuivat verilöylyssä. Kaikkiaan 400 000 miestä kaatui, haavoittui tai katosi Keskinen armeijaryhmä lakkasi yksinkertaisesti olemasta.
Puna-armeijan panssarivaunut virtasivat rintamaan revitystä aukosta ja etenivät hellittämättä ja tappioista piittaamatta. Puna-armeijan panssarivaunut ajoivat jopa läpikulkemattomana pidettyjen Pripetin soiden halki hiljan tehtyjä tukkiteitä myöten. Jokaista läpimurtoa hyödynnettiin häikäilemättä, eikä hyökkäysnopeuden annettu laskea. Sen sijaan vastarintapesäkkeet ohitettiin ja ansaan jääneet saksalaisjoukot jäivät kaksinkertaisiin motteihin: yksi saartorengas sitoi saarrettuja joukkoja ja toinen esti apujoukkojen toiminnan. Puna-armeijan panssarikomentajat olivat selvästi ottaneen opiksi Saksan panssarijoukkojen kolmena edellisvuonna antamista ankarista iskuista.
Tuhottuja saksalaisia Pzkw IV panssarivaunuja
Neuvostojoukot etenivät ensimmäisen viikon aikana 250 kilometriä ja avasivat 400 kilometrin levyisen aukon Saksan rintamaan. Kesäkuun 27. päivään mennessä Vitebsk oli eristetty, mikä avasi valtavan aukon Saksan 3. panssariarmeijan linjoihin. Yhden panssariarmeijakunnan kokoiseksi kutistunut panssariarmeija työnnettiin pian Liettuaan. Minskin ympärillä sulkeutui valtava pihtiliike heinäkuun alussa ja saartoi sisäänsä 100 000 saksalaista. Heinäkuun puoliväliin mennessä puna-armeijan kärkijoukot olivat syvällä Koillis-Puolassa ja vaarallisen lähellä Itä-Preussia. Neuvostojoukot siirsivät nyt hyökkäyksen voimat keskustasta sivustoille ja hyökkäsivät pohjoisessa ja etelässä.
Heti kun Keskisen armeijaryhmän katastrofaalinen rohahdus kävi selväksi, Hitler erotti onnettoman Buschin ja nimitti 28. Walter Modelin komentamaan oman Pohjois-Ukrainan armeijaryhmänsä (jonka nimi muutettiin samalla Eteläiseksi armeijaryhmäksi) lisäksi Keskistä armeijaryhmää. Model oli täydellinen mies tehtävään.
Model havaitsi pian rintaman heikot kohdat ja vahvisti niitä parhaansa mukaan, vaikka menestys jäi heikoksi. Hän onnistui siirtämään toisen armeijaryhmänsä niukkoja reservejä Keskisen armeijaryhmän tueksi, Ennen kaikkea Model pyrki sulkemaan aukon, jonka puna-armeija oli iskenyt 4. armeijan ja 3. panssariarmeijan väliin. Sen lisäksi oli vielä lyöty uusi aukko Eteläisen armeijaryhmän alueelle 1. ja 4. panssariarmeijan väliin. Model aikoi sulkea aukon hätäisesti uudelleenjärjestetyllä 17. armeijalla. Sen saapumiseen saakka useiden neuvostoläpimurtojen torjuminen lankesi 24. panssaridivisioonalle. Divisioonankomentaja onnistui siinä luomalla useita taisteluosastoja, jotka käyttivät menestyksellistä ylläkkötaktiikkaa, kunnes 17. armeija oli jämäkästi paikoillaan. Samalla kun tämä taistelu kiihtyi huippuunsa, Fuhrer kaipasi sotamarsalkkaansa yhä kipeämmin lännessä, ja Model siirrettiin lännen joukkojen komentajaksi elokuun puolivälissä.
T-34/85 panssarivaunuja ja puna-armeijan sotilaita tutkimassa tuhottua vihollisajoneuvoa
Kun operaatio Bagration alkoi, kyvykkään panssarikomentajan Herman Balckin komentama XLVIII panssariarmeijakunta oleili Lembergin ja Tarnapolin liepeillä noin 150 kilometriä Karpaateilta pohjoiseen. Panssariarmeijakunnan rintama kuli Styrpajoen mukaisesti ja sitä miehitti noin kymmenen divisioonaa, muun muassa tykistödivisioona ja joukko pienempiä erillisiä jalkaväkiosastoja. Armeijakunnan vanhat 1. ja 8. panssaridivisioona olivat nyt reservissä.
Balck oli valmistautunut ja laatinut suunnitelman neuvostojoukkojen lyömiseksi takasin toistuvilla pienillä hyökkäyksillä,joiden tarkoituksena oi sekoittaa niiden hyökkäysvalmistelut ja järjestellä uudelleen saksalasisten omat puolustusasemat, Kuten säntillinen Von Mennenthin puresvasti huomautti, Modelin tinkimätön asenne aiheutti kuitenkin lisää vaikeuksia. Model oli antanut käskyn, jonka mukaan etulinja piti pitää täysin miehitettynä yölläkin, ja sama koski koko rintamalinjaa. Busch ja myös Balck tahtoivat etulinjaksi etuvartioasemien ketjun, jolloin pääpuolustuslinja olisi vasta taempana poissa tykistön ulottuvilta. Lisäksi hän tahtoi , että oma tykistö keskitettäisiin hyödyllisempään vastatykistötoimintaan, ja saatavilla olevat panssarivaunut keskitettäisiin valmiiksi liikkuviksi hälytyskunniksi puna-armeijan mahdollisia läpimurtoja vastaan. Pitkän väittelyn jälkeen Model lopulta taipui,mutta puna armeija pääsi läpimurtoon ennen kuin saksalaisten tykistö oli ennätetty järjestää kokonaan panssaritoruntarintamiin. Ainakin jalkaväki säästyi Keskisen armeijaryhmän tovereiden saa kohtalaolta, mutta Balckin puolustussuunnitelmat vaikeutuivat pahasti.
Neuvostoliittolainen "Katjusha" raketinheitinpatteri tulittaa saksalaisten asemia
Heinäkuun 14. päivänä puna-armeija aloitti etelässä kauan odotetun iskun Galitsiaan. Hyökkäystapa oli identtinen edellisen hyökkäyksen kanssa: raju, mutta lyhyt tykistövalmistelu, jota seurasivat ilma- ja maahyökkäykset. Balckin valmistelut kuitenkin osoittautuivat hyödyllisiksi, ja puna-armeija pääsi läpimurtoon vain kahdella lohkolla. Balck käski välittömästi reservissä olleet kaksi panssaridivisioonaansa vastahyökkäyksen. Ensimmäinen panssaridivisioona saavutti menestystä, mutta 8. panssaridivisioonan komentaja ei noudattanut Balckin käskyjä ja valitsi hyökkäysväyläkseen tien metsäuran sijaan. Kuten odotettavissa oli, puna-armeijan ilmavoimat iskivät lujaa, ja suojaton panssaridivisioona tuhottiin. Balck oli oikeutetusti raivoissaan ja totesi sodan jälkeen, että ”on mielenkiintoista panna merkille, että sattumalta kyseinen henkilö oli arvossa pidetty yleisesikuntaupseeri. Nokkela, mutta valitettavasti hyvin epäkäytännöllinen.”
Balck lähetti Von Mellenthinin ottamaan divisioonan tilapäisesti komentoonsa ja käski sen auttaa saarrettua XIII armeijakuntaa koillisessa. Vahvat neuvostojoukot olivat eristäneet XIII armeijakunnan 40 000 miestä XLVIII panssariarmeijakunnasta, ja von Mellenthin odotti kiivaita taisteluja. Sen sijaan hän huomasi, että vai puolta tuntia ennen hyökkäyksen alkua divisioonan panssarirykmentin komentaja käski suojaavaa jalkaväkeä vetäytymään täysin vihollisen nähden. Raivostunut von Mellenthin erotti välittömästi hairahtanen rykmentinkomentajan, mutta nyt oli jo liian myöhäistä hyökätä, sillä ennakkovaroituksen saaneet neuvostojoukot olivat vahvistaneet asemiaan. Onneksi saarretut joukot onnistuivat murtautumaan ulos saartorenkaasta rynnäköimällä itse raivokkaasti puna-armeijaa vastaan van käsiaseet mukanaan.
Taistelun väsyttämä saksalainen KK-mies tovereineen
Saksalaisten linjat olivat kaikesta huolimatta kestämättömät, ja XLVII panssariarmeijakunta ajettiin etelään Karpaateille. Elokuun ensimmäisellä viikolla puna-armeija oli saanut haltuunsa Lublinin ja Konevin rintaman joukot olivat päässet Veikselille. Saksalaisten 1. ja 4. panssariarmeija olivat vetäytymässä sekasortoisesti , kun Balck ja hänen ”nokkela yleisesikuntamiehensä” von Mellenthin siirrettiin 28. heinäkuuta komentamaan 4. panssariarmeijaa. Konev hyökkäsi tuolloin hellittämättä päin 4. panssariarmeijaa ja toivoi eristävänsä sen 1. panssariarmeijasta. Neljännen panssariarmeijan edellinen komentaja Raus siirrettiin pohjoiseen 3. panssariarmeijan komentajaksi.
Puna-armeija keskittyi valtaamaan sillanpääasemia Veikselin vastarannalta elokuun alussa. Niistä huomattavin oli Baranovissa ollut suuri sillanpää, mutta neuvostojoukot saivat myös muutamia pienempiä sillanpääasemia. Sillä valin kun saksalainen jalkaväki taisteli päättäväisesti sillanpäiden rajaamiseksi, Balck iski sekä II että XLVIII panssariarmeijakunnalla Baranovin sillanpäätä vastaan ja onnistui supistamaan sitä huomattavasti. Guderian kehui Balckin toimia vuolaasti, mutta valitti sitä, ettei sillanpäätä saatu pyyhkäistyä kokonaan kartalta. Balck onnistui myös muutamia pienempiä puna-armeijan sillanpäitä vastaan, ja taitava panssarijoukkojen käyttö kulutti neuvostoliittolaiset puolustajat loppuun.
Saksalainen Pzkw V Panther panssarivaunu vastahyökkäyksessä
Heinäkuun 28. päivänä puna-armeijan panssarikärjet ylsivät Puolassa Brest-Litovskiin, mistä operaatio Barbarossa oli kolme vuotta aiemmin alkanut, Veikselillä puna-armeijan hyökkäys alkoi kuitenkin tyrehtyä. Elokuun alussa viisi saksalaista panssaridivisioonaa – 4., 19., 3. SS Totenkopf, 5. SS Wiking ja Hermann Göring- panssaridivisioona – pysäyttivät neuvostojoukot Varsovan porteille. Puna-armeijan pysähtyminen joelle johtui kuitenkin pikemmin tarpeesta kasata tarvikkeita viimeistä hyökkäystä varten kuin saksalaisten terästäytyneestä puolustuksesta. Kun operaatio Bagration lopulta pysähtyi, puna-armeija oli edennyt 720 kilometriä kuukaudessa ja tuhonnut keskeisen armeijaryhmän täysin.
Tuhottu saksalainen rynnäkkötykki ja muuta kalustoa
Jono saksalaisia vankeja
Blogiartikkelissa käytetyt tekstilähteet: Stalinin Kosto - Puna-armeijan vastaisku kesällä 1944/Anthony Tucker Jones, Panssarisota, Saksan panssaridivisioonat toisessa maailmansodassa/Peter McCarthy&Mike Syron, Suomen Sotilas 3/2019
Venäläisen hyökkäyksen alku Valkeasaaressa. Kuvassa on raskas KV-1s-vaunu.
Kannaksen suurhyökkäys oli Neuvostoliiton puna-armeijan kesällä 1944 Kannaksella suorittama massiivinen sotatoimi. Tällä Suomen oloissa ennennäkemättömän voimakkaalla hyökkäyksellä Neuvostoliitto pyrki nopeaan ratkaisuun Suomen osalta.
Liittoutuneet olivat suorittaneet 6. kesäkuuta 1944 maihinnousun Normandian rannikolle Ranskassa. Josif Stalin oli luvannut Teheranin konferenssissa vuonna 1943 liittoutuneille, että maihinnousua tukisi puna-armeijan samanaikainen hyökkäys idästä. Suomessa yleisesti uskottiin Neuvostoliiton pyrkivän ”kilpajuoksussa Berliiniin” mahdollisimman pitkälle ennen länsiliittoutuneita, joten hyökkäystä ei odotettu Suomen rintamalle lähiaikoina. Suomen tiedustelu oli pitkin kevättä havainnut merkkejä, jotka viittasivat kasvaneeseen aktiivisuuteen Leningradin alueella, mutta näitä tietoja ei osattu ottaa huomioon tai ei eri syistä haluttu tulkita oikein. Marsalkka Mannerheim toimi ja teki ratkaisunsa sen käsityksen mukaan, että välitöntä hyökkäysuhkaa ei ollut odotettavissa. Myöhemmän ajan historiantutkijoiden mukaan Itä-Karjala tulevien rauhanneuvotteluiden panttina oli muodostunut päähänpinttymäksi Mannerheimille. Kuuluisassa päiväkäskyssään kesällä 1941 hän oli korostanut Itä-Karjalan merkitystä sodan tavoitteita linjatessaan, eikä tämän tekijän psykologista vaikutusta voi olla ottamatta huomioon. Itä-Karjalan valtausta oli myös perusteltu sen mahdollistamien lyhyempien puolustuslinjojen tuomalla edulla, joten niistä luopuminen taisteluitta koettiin raskaaksi. Joukkojen siirto Kannakselle sen puolustuksen vahvistamiseksi olisi käytännössä merkinnyt vetäytymistä Itä-Karjalasta ja sen vapaaehtoista luovuttamista neuvostoliittolaisille.
Jalkaväkirykmentti 12:n miehet ohittavat saksalaisen rynnäkkötykin tuhoaman T34-tankin 30. kesäkuuta 1944.
Puna-armeijan suurhyökkäys Suomeen alkoi 9.6.1944 Karjalan kannaksella Valkeasaaren tykistövalmistelulla ja päättyi Stalinin antamalla käskyllä lyötyjen puna-armeijan joukkojen perääntymiseen 12.7.1944.
Tämän jälkeen käynnistyivät neuvottelut, joiden pohjalta aikaansaatiin 4.9. voimaan astunut aselepo.
Nopeasti murtuneiden pää- ja VT-linjojen sekä VKT-linjan sijainti kartalla.
Luoteessa olevaa Salpa-linjaa ei koskaan käytetty.
Tuhottu suomalainen rynnäkkötykki Viipurin ratapihalla.
Historian suurin maihinnousu yllätti natsi-Saksan 80 vuotta sitten
6.6.1944 NOIN 156 000 LIITTOUTUNEIDEN SOTILASTA NOUSI MAIHIN RANNIKKOKAISTALEELLA POHJOIS-RANSKASSA. NORMANDIA ON EDELLEEN SOTAHISTORIAN SUURIN MAIHINNOUSU. TOISEN MAAILMANSODAN KULUN KÄÄNTÄNYT MAIHINNOUSU OLI TARKKAAN HARKITTU OPERAATIO, JOSSA MUUN MUASSA SÄÄOLOSUHTEILLA OLI SUURI MERKITYS.
Kun rampit laskettiin, saksalaiset konekivääriampujat keskittivät tulituksensa aukkoon. Liiankin monessa tapauksessa vene oli takertunut hiekkasärkkään jonkin matkan päästä rannasta, kirjoittaa historioitsija Antony Beevor teoksessaan Normandia 1944. Edessä olevan rantakaistaleen ylittäminen näytti mahdottomalta. Ajatus juoksemisesta matalassa vedessä kantaen painavia varusteita vaatteet läpimärkinä vaikutti pahalta unelta, jossa raajat tuntuvat lyijynraskailta ja puutuneilta, Beevor jatkaa. Hän kuvailee amerikkalaisten joukkojen maihinnousua koodinimellä Omaha tunnetulle rantakaistaleelle Normandiassa aamunkoitteessa 6. kesäkuuta 1944.
Liittoutuneiden joukot suorittivat maihinnousun Ranskan rannikolla Normandiassa 6.6.1944. Runsaista tappioista huolimatta liittouneet saivat riittävän tukevan jalansijan ja pääsivät etenemään lopulta aina Berliiniin saakka.
Normandian maihinnousua pidetään sotahistorian suurimpana maihinnousuna. Kyseessä oli operaatio, jonka suunnittelu oli aloitettu jo vuosia ennen varsinaista maihinnousua. Maihinnousua pohjustettiin kuukausia aikaisemmin syöttämällä saksalaisille virheellisiä tietoja maihinnousun ajasta ja paikasta. Esimerkiksi Fortitude-ohjelman avulla saksalaisille uskoteltiin, että maihinnousu tapahtuisi Pas-de-Calais'ssa, noin 250 kilometriä Normandiasta koilliseen.
Sää sekoitti sotasuunnitelmat
Normandian maihinnousu oli tarkkaan suunniteltu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maihinnousu, niin sanottu D-Day, olisi tapahtunut vuoden 1944 vapunpäivänä. Maihinnousua kuitenkin lykättiin, koska meteorologit eivät olleet yksimielisiä päivän sääennusteesta. Lisäksi lykkäys tarjosi mahdollisuuden keskittää lisää joukkoja ja tarvikkeita maihinnousua varten. Maihinnousun arkkitehdeilla oli mielessään täsmälliset säävaatimukset. Onnistunut maihinnousu vaati täysikuun, sopivan vuoroveden ja oikean kellonajan. Näiden vaatimusten vuoksi vain muutama päivä kuukaudessa oli maihinnousun kannalta kelvollisia. Uutta yritystä suunniteltiin kesäkuun 5. päivälle, mutta jälleen kerran huono sää esti suunnitelmat. Lopulta sääolot näyttivät suotuisilta ja maihinnousu päätettiin aloittaa 6. päivänä – muussa tapauksessa maihinnousua olisi pitänyt lykätä pari viikkoa ja siltikään olosuhteet eivät olisi olleet ihanteelliset.
Normandian maihinnousussa laivoilla saapuineiden joukkojen ohella käytettiin maahanlaskujoukkoja.
Saksa johdettiin sivuraiteille tekaistuilla tiedustelutiedoilla
Puoli seitsemän aikaan aamulla noin 156 000 liittoutuneiden sotilasta rantautui Normandian rannoille. Amerikkalaisista, briteistä ja kanadalaisista sotilaista koostuvat joukot nousivat maihin viidestä kohtaa. Saksalaiset oli johdettu harhaan virheellisillä tiedustelutiedoilla. Tästä huolimatta saksalaisten vastarinta oli kovaa. Esimerkiksi amerikkalaisten maihinnousu niin sanotulla Omaha Beachin rantakaistaleella ei ollut itsestäänselvyys. Maihinnousun tukena olivat liittoutuneiden ilmavoimat. Reilut 11 000 lentokonetta osallistui sotatoimiin.
Yli 400 000 uhria
Arviot maihinnousun uhreista vaihtelevat. Yleisesti arvioidaan, että noin 7 500 liittoutuneiden sotilasta haavoittui ja noin 2 500 sotilasta kuoli maihinnousun ensimmäisenä päivänä. Tuoreet amerikkalaisen National D-Day Memorial Foundationin tutkimukset kuitenkin nostavat liittoutuneiden miestappiot 4 400 sotilaaseen. On mahdollista, että kuolleiden sotilaiden määrä nousee vielä tulevaisuudessa. Saksan joukkojen tappioista Normandian maihinnousussa ei ole tarkkaa tietoa. Arvioiden mukaan loukkaantuneita tai kuolleita olisi 4 000–9 000. Liki kolme kuukautta kestäneissä Normandian taisteluissa kuoli, haavoittui tai katosi yli 425 000 liittoutuneiden ja Saksan sotilasta. Taisteluissa kuolleiden saksalaissotilaiden määrä on hyvinkin karkea arvio. Lisäksi liittoutuneet vangitsivat noin 200 000 Saksan sotilasta.
OPERATION OVERLORD (Operaatio Valtaherra)
NORMANDIA 1944 - by Antony Beevor
Maihinnoususta on kirjoitettu paljon kirjoja. Tässä on yksi jonka itsekin olen lukenut.
