Ranska antautui Saksalle tasan 80 vuotta sitten allekirjoittamalla Compiègnessä 22. kesäkuuta 1940 antautumissopimuksen, joka suurimmaksi osaksi riisti ranskalaisilta vallan päättää omista asioistaan. Saksalaiset miehittivät maan pohjois- ja länsiosan, vain kaakkoinen osa maata, “Vichyn Ranska”, sai pitää rajoitetun itsemääräämisoikeuden. Maan asevoimat kotiutettiin ja niiden kalusto siirtyi Saksalle sotasaaliina. Poikkeuksen muodostivat Ranskan merentakaiset siirtomaat sekä laivasto, jotka jäivät ranskalaisten käsiin. Sopimus sisälsi ranskalaisille kipeitä asioita, mm. Pariisi jäi Saksan miehitysvyöhykkeelle.
Ranskan tilanne oli käynyt sodassa erittäin vaikeaksi. Belgia oli hyväksynyt Saksan ehdottoman antautumisen ehdot ja allekirjoittanut antautumissopimuksen jo 28. toukokuuta, Englannin yhdeksän divisioonan siirtoarmeija puolestaan oli poistunut 27.5.-4.6 Dunkerquen saartorenkaasta kotisaarelleen menettäen raskaan kalustonsa ja suurimman osan aseistuksestaan. Italia liittyi sotaan Ranskaa vastaan 10. kesäkuuta. Ranskan armeija oli menettänyt vahvuudestaan noin 30 divisioonaa, joukossa enemmän kuin puolet vakinaisista divisioonista ja nopeiden joukkojensa pääosa. Suuren osan maata pohjoisessa vallanneet Saksan divisioonat olivat asemissa, joista hyökkäystä oli helppo jatkaa.
Konkreettista tukea ei Ranskalle ollut tarjolla mistään. Englannin pääministeri Winston Churchill vaati voimakkaasti taistelun jatkamista ja häneen yhtyi Englantiin siirtynyt kenraali Charles de Gaulle, joka näin alkoi nousta tuntemattomuudesta tielle, joka johti hänet aikanaan Ranskan presidentiksi.
Ranskan asevoimien ylipäällikkö, kenraali Maxime Weygand epäili taistelun jatkamisen mielekkyyttä jo toukokuun lopussa je ehdotti antautumista Ranskan hallitukselle ensimmäisen kerran jo 12. kesäkuuta. Ranskan armeija ei kyennyt vastaamaan lähes kaikessa ylivertaisen Saksan armeijan hyökkäykseen, saksalaiset panssaridivisioonat olivat lähes pitelemättömiä. Ranskan armeija oli pahasti perässä kehityksestä ja koko maan asenteessa taisteluun oli toivomisen varaa. Syynä oli ensimmäisen maailmansodan raskaat koettelemukset, jotka olivat vielä tuoreessa muistissa.
Ranskassa vaihtui hallitus marsalkka Philippe Pétainin muodostaessa pääministerinä uuden 17. kesäkuuta. Uusi hallitus pyysi jo 18. kesäkuuta Saksalta aselepoa.
Antautumissopimuksen allekirjoituksen näyttämöksi Saksa eli käytännössä valtakunnankansleri Adolf Hitler valitsi Compiègnen metsän, joka sijaitsee 80 kilometriä Pariisista koilliseen. Paikka ja neuvotteluissa käytetty rautatievaunu olivat samat, joissa Saksa oli ensimmäisen maailmansodan päätteeksi allekirjoittanut aseleposopimuksen 11. marraskuuta 1918. “Versaillesin häpeärauha”, kuten sitä monet Saksassa olivat nimittäneet oli näin saanut revanssin Hitlerin voitokkaiden asevoimien toimesta.
Saksan puolesta antautumissopimuksen allekirjoitti Hitlerin valtuuttaman Oberkommando der Wehrmachtin eli Saksan asevoimien pääesikunnan päällikkö, kenraalieversti Wilhelm Keitel, Ranskaa edustivat kenraali Charles Hunziger, suurlähettiläs Léon Noel, vara-amiraali Maurice LeLuc, kenraali Georges Parisot ja kenraali Jean Bergeret. Ranskalaiset edustivat kaikkia asevoimiensa puolustushaaroja. Sopimuksen allekirjoittivat siis sotilaat eivätkä poliitikot. Hitler oli lähimpien miestensä kanssa käynyt paikalla, mutta ei osallistunut aseleposopimuksen neuvotteluun tai allekirjoitukseen.
