Täysimittainen sota Israelin ja viiden arabimaan; Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin välillä syttyi tasan 50 vuotta sitten. Kuusi päivää myöhemmin voitiin todeta, että piskuinen Israel oli kyennyt murskaamaan sitä paljon voimakkaammat arabimaiden asevoimat. Asiantuntijat löytävät voitolle selkeät syyt.
Kuuden päivän sotaan johtaneen tapahtumaketjun taustalla oli palestiinalaispakolaisten tilanne. Erityisesti Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser oli joutunut kovan kritiikin kohteeksi. Hänen ei katsottu auttavan riittävästi palestiinalaispakolaisia.
Toukokuussa 1967 Neuvostoliiton tiedusteluelimet kertoivat saaneensa tiedon, että Israel suunnitteli hyökkäystä Syyriaan. Nasser päätti auttaa Syyriaa. Toukokuun 18. hän mobilisoi armeijan ja käski sen siirtyä Israelin rajalle Siinain niemimaalla.
Egypti sulki Aqabanlahden, jolloin laivaliikenne Israelin Eilatin satamaan estyi.
Kuun lopulla Jordanian kuningas Hussein luovutti maansa armeijan Egyptin komentoon. Pian Irak liittyi Israelin-vastaiseen liittoumaan.
Israelin johto katsoi, ettei uhkaavaa sotaa voida käydä pienen maan sisällä. Egyptin ilmavoimien koneet olivat vain seitsemän minuutin lentomatkan päässä Tel Avivista.
Israel iskee lentokentille ja Siinaille
Sota alkoi 5. kesäkuuta, kun Israelin ilmavoimat tekivät massiivisen hyökkäyksen Egyptin ilmavoimia vastaan tuhoten niistä suoraan kentille 90 prosenttia. Samalla tuhottiin kymmenkunta Egyptin ilmavoimien käyttämää lentokenttää. Israel hallitsi tämän jälkeen ilmatilaa Egyptin suunnalla.
Samana päivänä Israel aloitti myös suuren maaoperaation. Hyökkäys oli hämmästyttävä menestys. Israelin panssarivoimat jyräsivät Egyptin armeijan ja valtasivat Siinain niemimaan kahdessa päivässä.
Länsiranta vallataan kahdessa päivässä
Samana päivänä, kun taistelut Siinailla alkoivat, Jordanian tykistö alkoi tulittaa Länsi-Jerusalemia. Jordania ja Syyria olivat saaneet Egyptistä väärää tietoa ja luulivat Egyptin joukkojen olevan voitolla. Ne alkoivat valmistella hyökkäystä Israeliin.
Israel teki Jordaniaan samanlaisen ennaltaehkäisevän iskun kuin Egyptiinkin. Sen seurauksena Jordanian ilmavoimat menetti kaikki suihkuhävittäjänsä. Lisäksi Irakin ilmavoimia vastaan tehtiin hyökkäys.
Israelin maahyökkäys alkoi saman tien. Maahanlaskujoukot valtasivat Itä-Jerusalemin ja kaksi päivää myöhemmin koko Länsiranta oli suurella pihtiliikkeellä vallattu Jordanian armeijalta.
5. kesäkuuta Syyrian ja Libanonin ilmavoimat olivat alkaneet tehdä iskuja Pohjois-Israeliin. Rajuissa ilmataisteluissa Israelin koneet ampuivat alas muutamia hyökkääjien koneita.
Saman päivän iltana Israelin ilmavoimat teki Syyrian lentokentille iskun, jossa tuhottiin noin kaksi kolmasosaa maan ilmavoimien kalustosta.
Golanin ongelma
Syyriaan kuuluvilta Golanin kukkuloilta oli tehty paljon aseellisia hyökkäyksiä Israeliin. Israelissa haluttiin estää hyökkäykset, mutta asevoimien johto oli haluton yrittämään kukkuloiden valtausta. Syyrian asevoimat olivat linnoittaneet kukkulat lujasti ja vuoristoinen maasto suosi puolustajaa. Israelissa pelättiin suuria tappioita.
Lopulta 9. kesäkuuta Siinailta vapautuneet joukot hyökkäsivät Golanille. Ensimmäinen taistelupäivä oli verinen Syyrian joukkojen tehdessä kovaa vastarintaa.
Toisena hyökkäyspäivänä Israelin joukot hämmästyivät, kun havaitsivat syyrialaisten suurelta osin paenneen ja tuhonneen puolustusasemansa.
Sotatoimet loppuivat tähän, joskin molemminpuolinen katkeruus säilyi.
Nerokkaasti suunnitellut ilmahyökkäykset
Sotilasasiantuntijat ovat jälkeenpäin analysoineet Kuuden päivän sotaa ja löytäneet neljä selkeää syytä, miksi Israel saavutti näyttävän voiton alkuun ylivoimaiseksi arvioiduista vihollisista.
Israelin ilmavoimien tuhoisat hyökkäykset perustuivat korkealaatuiseen tutkajärjestelmään, jonka avulla Israelin tiedustelu näki, milloin Egyptin koneet nousivat kentiltään ilmaan. Tämän perusteella voitiin laskea, milloin viimeistään Egyptin koneiden oli palattava tukikohtiinsa ennen kuin niiden polttoaine loppui. Egyptin lentokentät olivat Israelin tiedustelun tarkassa seurannassa.
Israelin koneiden hyökkäykset ajoitettiin täsmällisesti siten, että ne iskivät juuri egyptiläiskoneiden laskeuduttua tankit tyhjinä. Maassa tankattavina olleet koneet olivat helppoja maaleja Israelin hävittäjien tykeille ja raketeille.
Egyptin, Jordanian ja Syyrian ilmatorjunta onnistui pudottamaan muutamia Israelin koneita, mutta Israelin tappiot olivat vähäiset sen vihollisiin verrattuna.
Egyptillä oli käytössään neuvostovalmisteisia SA-2-ilmatorjuntaohjuksia. Ne olivat kyllä nopeita, mutta myös isoja ja kämpelöitä. Israelin lentäjät pystyivät ketterillä koneillaan väistelemään ohjuksia, joita he kutsuivat "lentäviksi puhelinpylväiksi".
Israel pystyi myös häiritsemään vihollismaidensa ilmavalvontatutkia.
Israelilla oli varsinaisia taisteluhävittäjiä niukasti, joten harjoituskäyttöön tarkoitetut Fouga Magister -koneet otettiin mukaan sotatoimiin. Ne varustettiin konekivääreillä ja raketeilla ja osoittautuivat tehokkaiksi hyökkäyksissä lentokenttiä ja panssarivaunuja vastaan.
Samaa kaavaa käytettiin hyökkäyksissä muidenkin vihollismaiden kohteisiin.
Tarkka maaston tutkiminen
Israelin armeija tiesi, että sen oli vallattava Siinai nopeasti, sillä pitkäaikaiseen sotaan ei ollut varaa. Tätä silmälläpitäen koko niemimaan maasto oli tutkittu erittäin tarkoin jo vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeen, jolloin Israel valtasi Siinain edellisen kerran.
Tutkimuksissa hyödynnettiin maaperäasiantuntijoita, geologeja ja jopa arkeologeja. He selvittivät, missä autiomaan kolkassa oli käyttökelpoisia kulkureittejä, ja missä maasto todella oli kulkukelvoton. Tutkimuksissa otettiin huomioon mm. tuulen siirtelemien hiekkadyynien sijainti.
Lopulta Israelin asevoimat tunsi Siinain maaston paremmin kuin paikan päällä oleva Egyptin armeija. Kulkuväyliä löydettiin sellaisiltakin seuduilta, joilla kamelikaravaanitkaan eivät liikkuneet.
Siinailta löydettiin mm. ammoin unohtuneita Rooman valtakunnan aikaisia kivipäällysteisiä teitä. Ne raivattiin hiekkakerroksen alta ja niitä käytettiin panssarikolonnien kulkuväylinä.
Analyysien pohjalta laadittiin suunnitelma panssariyksiköiden etenemiselle. Panssarijoukkojen hyökkäys perustuikin paljolti koukkauksiin ja iskuihin yllättävistä suunnista useimmiten egyptiläisjoukkojen puolustuslinjan takaa.
Arabijoukkojen taistelutapa
Sodasta palanneet israelilaissotilaat kertoivat, että arabijoukkojen taistelutapa oli hyvin kaavamainen.
Siinain aavikolla egyptiläissotilaat taistelivat raivokkaasti linnoitetuissa tukikohdissaan, mutta joukot eivät juurikaan liikkuneet. Yksiköitä ei liikuteltu, vaikka israelilaiset olivat puhkaisseet puolustuslinjan tai hyökkäsivät sivustasta.
Egyptiläiset tekivät myös harvoin vastahyökkäyksiä ja nekin olivat enimmäkseen yksinkertaisia rintamahyökkäyksiä, joita vastaan oli helppo puolustautua.
Lisäksi Israelin panssarivoimien vaunumiehistöt oli koulutettu käyttämään tykkejä vaunun liikkuessa. Egyptiläisten oli pysäytettävä vaununsa voidakseen tähdätä ja ampua.
Israelilaisten hämmästykseksi sama päti myös Jordanian ja Syyrian maajoukkoihin. Myös ne pysyttelivät asemissaan ja puolustautuivat niissä päättäväisesti, mutta liikkuvuus puuttui.
Lopuksi on huomattava, ettei Egypti yrittänytkään käyttää laivastoaan. Laivastolla oli käytössään ohjuksia, jotka olisivat voineet olla käyttökelpoisia Israelin panssarijoukkoja vastaan. Egypti kuitenkin veti laivastonsa satamiin pelätessään Israelin ilmavoimia.
Sota-asiantuntijoiden mukaan Kuuden päivän sodassa sodan kenttäjohto oli Israelilla selvästi korkeammalla tasolla kuin sen vastapuolen. Presidentti Nasser antoi jo sodan alkuvaiheessa vetäytymiskäskyn, mutta armeija ei saanut mitään täsmennyksiä, miten vetäytyminen suoritettaisiin.
Pitkäaikainen valmistelu
Israelin hyökkäys perustui suunnitelmaan, jota oli valmisteltu jo useita vuosia, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori evp. Pasi Kesseli.
Israelin sotilasdoktriini perustui ajatukseen, että maa oli liian pieni, että sen sisällä voisi käydä puolustussotaa. Israel valmistautui puolustautumaan hyökkääjiä vastaan ennaltaehkäisevään iskuun perustuvalla strategialla.
Valtaosa YK:n jäsenmaista hyväksyikin myöhemmin tulkinnan, että Israelin hyökkäyksessä kyse oli puolustuksellisesta sotatoimesta, ei ensi-iskusta, joka taas olisi ollut hyökkäystoimi, kertoo eversti evp. Kesseli.
Hyökkäyksen eri osia oli harjoiteltu tarkasti.
Samaan aikaan mahdollisia vastustajia hämättiin. Egyptin ja muiden maiden tiedustelijat olivat tottuneet siihen, että Israelin ilmavoimien koneet nousivat tiettyyn aikaan ilmaan ja suuntasivat Välimerelle tekemään omia harjoituksiaan, ja tästä ei tarvinnut välittää.
5.6. 1967 koneet suuntasivatkin Välimeren sijasta kohti Egyptin ilmavoimien käyttämiä kenttiä.
Tekstin lähde: YLE
Kuvat: Internet
