KURSK 1943 - Курск 1943

Kurskin taistelu - tasan 70 vuotta sitten

Saksalaista jalkaväkeä ja Panzer VI (Tiger I)

Kurskin taistelu heinäkuussa 1943 oli sodankäynnin historian suurin panssarivoimien yhteenotto. Saksalaisten hyökkäyksen (operaatio Zitadelle) juuret juontuivat katastrofaalisesta alkuvuodesta 1943, jolloin Neuvostoliitto tuhosi 6. armeijan Stalingradissa ja uhkasi sotamarsalkka Erich von Mansteinin Armeijaryhmä Donia.

 

 Neuvostoliittolaisia T-34 panssarivaunuja ja pst-tykki

 

Von Mansteinin tehokas vastahyökkäys kuitenkin tuhosi neuvostoliittolaisten hyökkäysten kärjet 18.2. - 18.3., minkä jälkeen itärintamalla alkoi seesteinen vaihe, kun uupuneet osapuolet järjestivät hajonneita joukkojaan odotettavissa olevaan kesäkampanjaan.

 

Neuvostoliittolainen pikakivääriasema

 

  

KURSKIN TAISTELU LYHYESTI

Manstein ja hänen kenraalinsa suunnittelevat taistelua

Ketkä:

Eräät sotamarsalkka Gunther von Klugen (1881-1944) Keskisen armeijaryhmän ja sotamarsalkka Erich von Mansteinin (1887.1973) Eteläisen armeijaryhmän osat vastaan marsalkka Konstantin Rokossovskin (1896-1968) Keskinen rintama ja marsalkka Nikolai Vatutinin (1901-1944) Voronezin rintama ylipäällikkö, marsalkka Georgi Zukovin (1896-1974) komennossa.

 

Kenraali KK Rokossovsky ja kenraalimajuri Telegin etulinjassa ennen taistelujen alkua.

Mitä:

Saksa pyrki vuoden 1943 strategisella offensiivillaan eliminoimaan mutkan, joka oli muodostunut rintamaan Kurskin kaupungin kohdalle.

Missä:

Kurskin tärkeän rautatieristeyksen seudulla Ukrainassa 800km Moskovasta etelään.

Milloin:

4. –13.7.1943

 

Miksi:

Saksalaisilla oli voimavarat vain rajoitettuun hyökkäykseen idässä ja he tarvitsivat voiton saadakseen liittolaisten horjuvan luottamuksentakaisin. Kurskin mutka tarjosi saksalaisille saavutettavalta vaikuttavan strategisen tavoitteen.

Tulos:

Saksan hyökkäys epäonnistui, ja Neuvostoliiton vastahyökkäys antoi pohjan Puna-armeijan muille operaatioille vuonna 1943. Idässä strateginen aloite siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle.

Kursk 1943 - saksalaisten offensiivi

Saksalaissotilaiden tupakkatauko juoksuhaudassa

Taistelujen kulku

Maaliskuun taistelujen jäljiltä Kurskin rintamaan jäi saksalaisten puolelle ulkoneva iso mutka. Saksan ylin johto päätti aloittaa seuraavan offensiivinsa koodinimeltä Zitadelle (Linnoitus). Hyökkäämällä tähän kiilaan kahdella pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä saksalaiset toivoivat voivansa saartaa ja tuhota suuren vihollisjoukon, sillä kesäkuun alussa pullistumaa puolusti kokonaista 850 000 neuvostosotilasta. Lisäksi puolustusasemat olivat porrastettu useaan kertaan ja suojattu 1500 miinalla per kilometri.

4.heinäkuuta 1943 sotamarsalkka Erich von Mansteinin eteläinen armeijaryhmä aloitti valmistelevat hyökkäykset kiilan etelänurkasta. Mansteinin joukkoon kuului 20 divisioonaa ja 1 405 panssaroitua taisteluajoneuvoa, jotka kenraali Werner Kempfin erillisosasto ja kenraalieversti Hermann Hothin 4. panssariarmeija olivat tarkoitukseen valinneet. Seuraavana aamuna keskiselle armeijaryhmälle alistettu kenraali Walter Modelin 9.armeija aloitti hyökkäyksen kiilan pohjoislaidalta. Modelin joukkoon kuului kuusi mekanisoitua ja 14 jalkaväkidivisioonaa sekä 1 840 panssaroitua taisteluajoneuvoa. Saksalaiskomentajat toivoivat, että nämä kaksi hyökkäystä yhyttäisivät toisensa Kurskissa ja yli 670 000 vihollista jäisi saarroksiin. Onnistuessaan operaatio Linnoitus saisi vangiksi suuuremman joukon vihollisia kuin mikään itärintaman lukuisista moteista.

 

"Tiikerit" siirtymässä taistelualueelle

(503:s raskas tankki pataljoona)

Ennaltaehkäisevä isku

Varhain heinäkuun 5. päivän aamuna Modelin 9. armeijan jalkaväen kärkijoukot hyökkäsivät Neuvostoliiton ensimmäiselle puolustuslinjalle kiilan pohjoisnurkassa. Neuvostojoukkojen tiedustelu oli kuitenkin saanut selville Modelin joukkojen hyökkäysajankohdan, ja ne aloittivat kiivaan tykkitulen saksalaisten asemiin häiritäkseen hyökkäystä.

Vahvalla kaikkien aselajien yhteishyökkäyksellä Modelin joukot onnistuivat etenemään 10 km etelään neuvostojoukkojen puolustusasemiin. Samana päivänä alkoi myös saksalaisten päähyökkäys kiilan etelälaidalla. Iltaan mennessä Hothin joukot olivat toistuvista kiivaista hyökkäyksistään huolimatta edenneet vain 10 km. Vielä pahempaa oli, että Kempfin panssarikärki ei ollut idempänä onnistunut edes murtautumaan neuvostojoukkojen puolustuslinjan läpi vihollisen sitkeän vastarinnan takia. Niinpä 9. armeijan joukot rynnäköivät 6.-9.heinäkuuta yhä uudestaan vihollisen toiseen puolustuslinjaan saadakseen haltuunsa tärkeän Olhovtkan harjanteen alueen. Vihollisen panssarivoimien pontevat vastahyökkäykset estivät kuitenkin Modelin joukkoja valtaamasta avainasemassa olevaa Ponyrin kylää. 10.-11. heinäkuuta vielä voimakkaammat neuvostojoukkojen vastahyökkäykset pysäyttivät Modelin uupuneiden joukkojen etenemisen. Modelin eteläsuuntainen liike oli siis viikon kiivaasta rynnäköinnistä huolimatta onnistunut etenemään vain 16 km vihollisen kerrospuolustuksen sisään. Mutta pahempaa olil tulossa, sillä 12. heinäkuuta alkaneet voimakkaat vastahyökkäykset pakottivat Modelin kärkijoukot luopumaan edeltävinä päivinä valtaamastaan alueesta. Saksalaisten isku pohjoispuolella oli epäonnistunut surkeasti.

Neuvostoliittolainen jalkaväki hyökkää T-34 vaunujen tukemana

Prohorovkan taistelu

Samaan aikaan eli 6.-9. heinäkuuta Saksan panssarivoimien hyökkäykset etelärintamalla olivat vähitellen ajaneet puna-armeijaa sen vastaiskuista huolimatta taaksepäin kohti Prohorovkan ja Obojanin kyliä. Kenraalieversti Hausserin II-SS-panssariarmeijakunta eteni täällä pisimmälle ja varmisti asemansa, mutta Kempfin panssarit idässä eivät onnistuneet yhtä hyvin, mikä jätti Hausserin sivustan alttiiksi neuvostojoukkojen vastaiskuille..

10.heinäkuuta saksalaispanssarit tunkeutuivat osaksi Neuvostoliiton kolmannen puolustuslinjan läpi ja lähestyivät Obojania ja Prohorovkaa. Tämä takaisku sai neuvostoarmeijan tuomaan paikalle parhaimman reservinsä, 5. kaartin panssariarmeijan, pysäyttämään saksalaisten etenemisen. Seurasi valtava taktinen panssaritaistelu, joka käytiin 12. heinäkuuta Prohorovkan luona, kun 805 neuvostopanssaria ja 495 saksalaisvaunua iskivät yhä uudelleen yhteen. Aikaisin aamulla neuvostopanssarit kävivät saksalaisen II SS- ja III panssariarmeijakunnan kimppuun juuri kun näiden divisioonat järjestyivät etenemään Prohorovkan kylään. Tietäen, että Saksan armeijan uusimmat Panther- ja Tiger-panssarivaunut pystyivät ampumaan erinomaisesti hyvin etäältä, neuvostopanssarit ryntäsivät lähemmäksi, jotta välimatka lyhenisi. Sekasortoiset yhteenotot kestivät lähes koko päivän, ja neuvostopanssarien vastaiskut estivät saksalaisia etenemästä Prohorovkan läpi pohjoiseen ja valtaamasta tätä aiemmin harmitonta kyläpahasta. Neuvostojoukot menettivät taistelusssa 412 panssarivaunua ja saksalaiset 149. Vaikka tästä voisi päätellä, että yhteenotto oli taktinen voitto saksalaisille, se oli heille itse asiassa strateginen fiasko. Taistelu aiheutti saksalaisille kalustotappioita, joita heidät oli vaikea korvata, mutta se myös riisti heidän hyökkäysoperaatioltaan viimeisenkin terän. Hitler tajusi tämän ja päätti 13. päivä peruuttaa Operaatio Linnoituksen. Päätöksen motivaationa oli kuitenkin myös Hitlerin halu siirtää parhaat panssarijoukkonsa Kurskin alueelta Sisiliaan torjumaan länsiliittoutuneiden maihinnousuja. 13-24. heinäkuuta Hothin ja Kempfin joukot joutuivat käymään sitkeitä perääntymistaisteluja kiivaasti hyökkääviä neuvostojoukkoja vastaan päästäkseen takaisin alkuperäisiin asemiinsa. Operaatio Linnoituksen epäonnistuminen tuli saksalaisille kalliiksi, sillä he kärsivät 883 taistelupanssarin ja 54 100 miehen tappiot saaden haltuunsa vain muutaman kilometrin merkityksetöntä maata. Saksan itärintaman armeija ei oikeastaan koskaan toipunut tästä fiaskosta.

Kaatuneita saksalaissotilaita ja palava Pzkw IV

Linnoitus sortuu

Saksan armeijalla oli kuitenkin edessään vielä pahempaa. Neuvostoliitto piti operaatio Linnoituksen pysäyttämistä vastakoordinoidun strategisen vastoffensiivin alkuvaiheena. Niinpä puna-armeija aloitti 12.heinäkuuta oman vastaoffensiivinsa, Operaatio Kutuzovin, Modelin joukkojen suojatonta pohjoista sivustaa vastaan, joka oli juuttunut kahakoimaan kiilan pohjoislaidalle. Hyökkäys heidän 2.panssariarmeijaansa vastaan yllätti saksalaiset, joiden huomio oli edelleen operaatio Linnoituksessa. Niinpä neuvostojoukkojen ripeä eteneminen länteen uhkasi katkaista saksalaisten huoltoyhteydet. Muuta vielä pahempaa oli tulossa kun Neuvostoarmeija 3. elokuuta alitti Voronezin ja arorintaman Offensiivin nimellä Operaatio Rumjantsev saksalaisten 4.panssariarmeijaa ja Kempfin erillisosastoa vastaan. Sen tarkoituksena oli eliminoida Kurskin kiilan etelälaita. 7. elokuuta nopeasti etelään edenneet neuvostopanssarit olivat vallanneet Harkovan kaupungin. Seuraavina viikkoina puna-armeija laajensi nämä operaatiot suureksi strategiseksi vastaoffensiiviksi Dneprjokea kohti.

 

Neuvostoliittolainen raketinheitin patteri tulittaa

(Katyusha)

 

 Kursk (eikä Stalingrad) oli todennäköisesti sodan tärkein käänne, joka varmisti Saksan tappion 1945.

 Tuhoutunut massiivinen Ferdinand ja kaatunut saksalaissotilas

 

KURSKIN TAISTELUN PANSSARIVAUNUT

 

Saksalaiset

 

Raskaan panssarivaunun kehittäminen oli alkanut ennen operaatio Barbarossaa. Sitä ei ollut aiottu saksalaisen panssaridivisioonan pääaseeksi, vaan sitä käytettiin lähinnä itsenäisissä pataljoonissa läpimurtoihin. Vuosina 1942-1944 valmistettiin vain 1354 Tigeriä. Vaunu joutui tuleen ensimmäisen kerran syksyllä 1942 ja se sai pian kuuluisuutta. 

Vaunu kehitettiin toimimaan panssarirykmenttien tulitukena. Vaunun ensimmäiset muunnelmat oli aseistettu lyhyellä 7,5 cm:n tykillä, jolla oli rajallinen panssarinläpäisykyky, mutta joka kykeni laukaisemaan paljon raskaampia sirpalekranaatteja kuin panssarirykmenttien muut vaunut. Vasta saksalaisten törmättyä T-34/76:iin Panzer IV sai toimia panssarintorjujana. Silloin se varustettiin pitkällä 7,5 cm:n kanuunalla, jolla oli hyvä panssarinläpäisykyky, ja siitä tuli Saksan panssarivoimien "työhevonen". Kaikkiaan vuosina 1942-1945 valmistettiin runsaat 7500 vaunua pitkällä 7,5 cm:n tykillä

Panther-vaunu kehitettiin saksalaisten panssarirykmenttien uudeksi päävaunuksi saksalaisten törmättyä T-34:ään. Panther oli huomattavasti soveltuvampi joukkotuotantoon kuin Panzer IV ja Tiger. Vaunun ensimmäinen suoritus rintamalla oli Kurskin taistelu. Panther hallitsi taistelukenttiä vuosina 1944-1945, mutta se ei riittänyt auttamaan saksalaisia. Vuosina 1943-1945 valmistettiin lähes 6000 Pantheria.

 

 

Porsche menetti tilaisuuden valmistaa Tigeriä, mutta sotavoimat päätti tuottaa 90 raskasta panssaritorjuntavaunua Porschen suunnittelemalle rungolle. Vaunut (yhtä lukuunottamatta) joutuivat ensimmäisen kerran tuleen Kurskissa kesällä 1943. Neuvostoliittolaisissa kuvauksissa itärintaman taisteluista tämä vaunu minitaan aika usein verrattuna siihen miten vähän niitä valmistettiin.

Neuvostoliittolaiset

Tällä vaunulla, jota puna-armeija sai Yhdysvalloista niin sanottuna vuokralaina-apuna, oli niitattu panssarilevy, jollaisista neuvostoliitolaiset ja saksalaiset panssrivaunuvalmistajat olivat siinä vaiheessa jo luopuneet. Suoran osuman sattuessa vaunuun niitit saattoivat lentää vaunun sisällä kuin ohjukset ja haavoittaa miehistöä. Lisäksi vaunun ulkomuoto, maalle nostettu panssarilaiva, osoittautui tehottomaksi. Yhdysvallat valmisti runsaat 6 200 vaunua, kunnes tuotanto lakkasi joulukuussa 1942.

Syntyessään 1941 T-34 edusti aivan uudenlaista ajattelua panssarivaunun suunnittelussa, varsinkin kaltevalla etupanssarillaan. Sillä oli kuitenkin yksi puute, nimittäin että vaununjohtaja sai toimia myös lataajana. Sodan aikana valmistettiin suuri määrä T-34:iä, runsaat 35 000 kappaletta 76 mm:n tykillä, ja se oli Neuvostoliiton panssarivoimien päävaunu vuosina 1942-1944. Vuonna 1944 joukot saivat raskaamman ja paremman muunnelman, T-34/85:n, jota valmistettiin 11 000 kappaletta. 

 

 

Tämän  raskaan vaunun (joka sai nimensä puolustusministeri Kliment Vorosilovin mukaan) aikaisemmat muunnelmat olivat kesällä 1941 yllättäneet hyökkäävät saksalaisjoukot, joilla ei ollut lainkaan sellaisia panssaritorjunta-aseita, jotka pystyivät lävistämään vaunun panssarin. Mutta vähitellen saksalaiset saivat tykkejä jotka pystyivät ampumaan KV-vaunua. KV:n tuotanto oli loppumassa kesällä 1943, se oli liian raskas ja sillä oli vaikeuksia selvitä uusista saksalaisvaunuista. Kaikkiaan valmistettiin runsaat 4 200 vaunua. 

 

  

Tuhoutuneita neuvostotankkeja

( amerikkalaisvalmisteinen M3 Lee)

 

 

Neuvostosotilaat tutkivat tuhottua Pantheria


Kurskin taistelu - The battle of Kursk

Artikkelin lähteet: Toisen Maailmansodan Suuret Taistelut/Chris Mann, Historian suurimmat panssaritaistelut/Stephen Hart, Toisen Maailmansodan Historia-osa III/Eddy Bauer, Kurskin taistelu-Historian suurin panssaritaistelu/Anders Frankson ja Niklas Zetterling

 

Kuvat ja Video: Internet ja Youtube