Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

maanantai 4. kesäkuuta 2012

PUOLUSTUSVOIMAIN LIPPUJUHLA 4.6.2012

Valtakunnallinen lippujuhlan päivä 4.6.2012

 
Puolustusvoimain lippujuhlan päivä kokoaa maanantaina 4.6.2012 Helsingin Senaatintorille noin 1100 miestä ja naista sekä noin 60 ajoneuvoa ja kymmenkunta lentokonetta. Myös merivoimien kaksi laivaa Eteläsatamassa ja Lentosotakoulun lentonäytös Kaivopuiston merialueen yllä ovat yleisölle avoimia katsottaviksi.
Kaartin Soittokunta pitää kuviomarssiesityksen Senaatintorilla.
Paraati katselmuksineen ja ohimarsseineen antaa hyvän kuvan tämän päivän Puolustusvoimien osaamisesta ja kalustosta. Vapaaehtois- ja reserviläisjärjestöt esittäytyvät omilla osastoillaan. Kunniavieraina ovat sotiemme veteraanit.
Puolustusvoimat on ylentänyt ja palkinnut ansiomitalein lippujuhlan päivänä sekä reserviläisiä että henkilökuntaa.

HISTORIAA

Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on 4. kesäkuuta. Se on virallinen liputuspäivä.
Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen.
Vuosina 1919–1939 juhlaa vietettiin nimellä sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta muistaen hallitukselle uskollisten Suomen tasavallan joukkojen, valkoisten voittoa punaisista sisällissodassa 1918.
Kahtiajaosta muistuttava päivä haluttiin siirtää talvisodan jälkeen toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan sisällissodassa ja talvisodassa kaikkien henkensä antaneiden suomalaisten muistoa, jolloin alkoi kaatuneiden muistopäivän vietto.

Jatkosodan aikana puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäiväänsä 4.6. vietettiin aluksi nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta pian nimeksi vakiintui puolustusvoimain lippujuhlan päivä.

Lippujuhlapäivänä jaetaan myönnetyt kunniamerkit ja ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä.
Puolustusvoimat pitää valtakunnallisen paraatikatselmuksen ja ohimarssin, jonka vastaanottavat puolustusvoimain ylipäällikkö ja puolustusvoimain komentaja.
Suomen itsenäisyyden juhlavuosina eli joka kymmenes vuosi paraati järjestetään Helsingissä.


Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim ja tasavallan presidentti Risto Ryti tarkastavat joukkoja sodan ajan viimeisenä puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Ensossa 4.6.1944

(Teksti: Wikipedia, Puolustusvoimat - Kuvat: Internet)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti