Aselajeja

Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori

tiistai 18. tammikuuta 2022

HISTORIAA MAAILMALTA JA AMERIKASTA

 

Vuodenvaihteessa ja tammikuun alussa hommasin taas uusia kirjoja. Historia-aiheisia kirjoja hommasin sitten useampia. Kauan etsimäni kirjasarjan, Otavan suuri maailmanhistoria, löysin Tori.fi–sivustolta. Yksi eläkkeellä oleva hammaslääkäri luopui tästä hyväkuntoisesta 22-osaisesta sarjasta halvalla – eli 50 euroa hän niistä pyysi.


Toisen historia pläjäyisen eli Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia ostin prisman kirjahylystä. Kyseisen opuksen luin jo aiemmin vuonna 2021, mutta hyllyyn se oli saatava.

Kyseinen yli 900 sivuinen kirja kertoi kattavasti Yhdysvaltain historiasta kulttuurinkin näkökulmasta. Kaikkea muutakin selitettiin juurta jaksain. Tämä on todella mainio teos, joka oli lopulta itsellekin hankittava.

*********************************


MARKKU HENRIKSSON

Tähtilipun maa

Yhdysvaltain alueen historia

Yhdysvaltain historia yksissä kansissa

Kattava perusteos kertoo Yhdysvaltain alueen historian aina varhaisista intiaanikulttuureista vuoden 2020 presidentinvaaleihin asti.

Mistä saapuivat Pohjois-Amerikan ensimmäiset asukkaat? Kuka järjesti Bostonin teekutsut? Miten saivat alkunsa kiitospäivä ja vappu? Entä miksi Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti?

Näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin vastaa Markku Henrikssonin Tähtilipun maa. Teoksen laajaan aihevalikoimaan kuuluvat niin ihmisten tulo nykyisen Yhdysvaltain alueelle, eurooppalaisten sinne suuntaamat rosvo- ja löytöretket, siirtokuntien perustaminen, Yhdysvaltain vallankumous ja valtiojärjestelmä, läntinen ekspansio, sisällissota ja sen laulut, Yhdysvaltain voimakas taloudellinen kasvu ja 1930-luvun lamakausi, kylmä sota, kansalaisoikeusliike kuin pilvenpiirtäjäarkkitehtuurikin. Kirjan painopiste on Yhdysvaltain poliittisessa historiassa, mutta se sisältää runsaasti myös kulttuurihistoriallista aineistoa sekä luonnonhistoriaa.

Monipuolisesti kuvitettu teos on tarkoitettu kaikille Yhdysvalloista kiinnostuneille ja soveltuu myös erinomaisesti alan oppikirjaksi.

Kustantaja:
Tammi
Julkaisu:
Maaliskuu 2021 (MP3-äänikirja),
Maaliskuu 2021 (Kovakantinen kirja),
Maaliskuu 2021 (E-kirja / ePub 2)
Sivumäärä:
944 s. (MP3-äänikirja), 944 s. (Kovakantinen kirja), 944 s. (E-kirja / ePub 2)
Äänikirjan kertoja:
Jukka Pitkänen
Kannen suunnittelija:
Markko Taina
Kategoria:
Kotimainen asiaproosa, Historia
Kirjastoluokka:
98.312
EAN:
9789520422912 (MP3-äänikirja),
9789520422899 (Kovakantinen kirja),
9789520422905 (E-kirja / ePub 2)