Tässä blogissa tarinoin sotahistoriasta, -teknologista, politiikasta ynnä muusta asiaan liittyvästä. Tekstit ovat joko omia sekä osaksi tai kokonaan lainattuja joko internetistä tai alan kirjallisuudesta.
Aselajeja
T-72M, F-18 C/D Hornets, Hamina class Missileboat Pori
Keskellä Tyyntämerta sijaitsevilla Midwayn atollisaarilla käytiin tasan 80 vuotta sitten yksi toisen maailmansodan ratkaisevimmista taisteluista.
SAARILLA SIJAITSI Yhdysvaltojen sotilastukikohta, mutta strategisesti oli kyse isommista asioista: japanilaisten tavoitteena oli houkutella Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivasto ansaan ja tuhota se.
Amerikkalaiset olivat kuitenkin perillä japanilaisten aikeista. Yhdysvaltalaiset olivat onnistuneet murtamaan japanilaisten käyttämän koodin, ja radioliikenne oli paljastanut Japanin suunnittelevan hyökkäystä kohteeseen ”AF”. Yhdysvaltojen radiotiedustelussa uskottiin AF:n tarkoittavan Midwayta, mutta varmuutta asiasta ei ollut. Se saatiin kuitenkin virittämällä japanilaisille ovela ansa.
Midwayn radioasema määrättiin lähettämään viesti tukikohdassa vallitsevasta juomavesipulasta. Japanilaiset nielaisivat syötin, ja pian Yhdysvaltain radiotiedustelu sieppasi japanilaisten viestin, jossa kerrottiin juomavesipulasta kohteessa AF.
KESÄKUUN 4. PÄIVÄNÄ 1942 Japani aloitti ilmahyökkäyksen Midwayta kohtaan neljältä lentotukialukselta käsin. Polttoainevarastoja syttyi tuleen ja rakennuksia tuhoutui. Saaria puolustaneet amerikkalaishävittäjät olivat helisemässä ilmataistelussa japanilaisten nopeampia ja ketterämpiä Zero-hävittäjiä vastaan.
Yhdysvaltalaisten pommi- ja torpedokoneiden vastahyökkäys japanilaisia tukialuksia vastaan epäonnistui täysin. Taistelu oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Vara-amiraali Chuichi Nagumo oli huolissaan siitä, että Yhdysvaltain laivastosta ei näkynyt vielä jälkeäkään.
Kun näytti siltä, että Midwayhin olisi iskettävä vielä toistamiseen saaren puolustuksen nujertamiseksi, Nagumo käski varustaa kaikki käytössä olleet koneet torpedojen sijasta maakohteisiin tarkoitetuilla pommeilla. Nagumon päätös oli kohtalokas virhe, sillä torpedoita olisi tarvittu kipeästi myöhemmin. Japanilaisamiraali jahkaili myös liian pitkään koneiden lähettämisessä ilmaan.
TAISTELU SAI kuitenkin uuden ja ratkaisevan käänteen, kun Enterpriselta ja Yorktownilta nousseet Dauntless-syöksypommittajat löysivät lopulta kohteensa ja syöksyivät japanilaistukialusten kimppuun. Japanilaiset eivät pystyneet puolustautumaan kunnolla, koska japanilaiset hävittäjälentäjät olivat juuri tyhjentäneet ammuksensa amerikkalaisiin torpedokoneisiin.
Dauntless-syöksypommittajia
Pian tukialukset Akagi, Kaga ja Soryu olivat liekeissä ja tuhon omia. Hieman pohjoisempana ollut Hiryu oli jäänyt amerikkalaisilta syöksypommittajilta huomaamatta ja säästynyt.
Hiryulta nousseet koneet kävivät vastahyökkäykseen Yorktownia vastaan. Jo ennestään puolikuntoinen tukialus sai pahoja osumia ja miehistö sai käskyn jättää laiva.
Yorktown sinnitteli kuitenkin pinnalla, ja amerikkalaiset yrittivät vielä sen hinausta Pearl Harborin tukikohdan telakalle korjattavaksi. Japanilainen I-168-sukellusvene onnistui kuitenkin laukaisemaan alusta kohti neljä torpedoa, joista kaksi osui Yorktowniin ja yksi tukialusta suojanneeseen hävittäjäalukseen, joka upposi välittömästi. Yorktownilla ollut pelastusryhmä luopui toivosta pelastaa alus, joka upposi lopulta 7. kesäkuuta. Japani menetti lopulta kaikki neljä tukialustaan. Viimeisenä upposi Hiryu illansuussa 5. kesäkuuta.
Yorktown ja hävittäjäalus
NELJÄN TUKIALUKSEN lisäksi Japani menetti Midwayn taistelussa lähes 250 lentokonetta ja kaatuneina yli 3000 sotilasta. Yhdysvaltojen tappiot jäivät yhteen tukialukseen ja hävittäjäalukseen, 150 lentokoneeseen ja hieman yli 300 sotilaaseen.
Midwayn taistelu ja sitä edeltänyt Korallimeren taistelu pysäyttivät japanilaisten siihen asti menestyksekkään etenemisen Tyynenmeren alueella.
Vaikka Japanin keisarillinen laivasto oli yhä Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa voimakkaampi, japanilaisten hyökkäysoperaatiot kuihtuivat suurisuuntaisista strategisista offensiiveista paikallisiksi tai alueellisiksi manöövereiksi.
Midwayn taistelua seurasi tasapainon kausi, jonka aikana kummallakaan osapuolella ei ollut selvää meriherruutta Tyynellä valtamerellä. Taistelun tulos takasi kuitenkin, ettei japanilaisilla ollut enää toiveita sen riistämisestä itselleen.
Falklandin sota (Guerra de las Malvinas/Guerra del Atlántico Sur) käytiin maalis–kesäkuussa 1982 Argentiinan itäpuolella sijaitsevien Falklandinsaarten (Islas Malvinas) sekä kauempana Etelä-Atlantilla sijaitsevien Etelä-Georgian saaren ja Eteläisten Sandwichsaarten hallinnasta. Saaret kuuluvat Yhdistyneelle Kuningaskunnalle, mutta Argentiina oli pitkään vaatinut niitä itselleen. Kenraali Leopoldo Galtierin johtama Argentiinan sotahallitus yritti lopulta saarten valtaamista. Otaksuttiin, että Britannia ei ryhtyisi sotilaallisiin vastatoimiin ja että onnistunut aluelaajennus kasvattaisi sotilasjuntan kannatusta talouskriisin kouriin joutuneessa kotimaassaan
Operaatio Azul - Argentiina valtaa Etelä-Georgian ja Falklandinsaaret
Operaatio Azul
Argentiinan hallitus päätti 23. maaliskuuta lähettää 18. maaliskuuta Ushuaiasta merelle lähteneen laivaston jäänmurtaja ARA Bahía Paraíson miehittämään Etelä-Georgian saaren. Seuraavana päivänä HMS Endurance saapui Etelä-Georgian hallintokeskukseen Grytvikeniin aloittaen partioinnin rannikon edustalla. Bahía Paraíso saapui hieman ennen puolta yötä 24. maaliskuuta Leithiin, jossa kymmenen luutnantti Alfredo Astizin komennossa ollutta argentiinalaista sotilasta rantautuivat kohtaamatta vastarintaa. Jäänmurtajan Alouette-helikopteri seurasi HMS Endurancea.
Argentiinan laivaston korvetti ARA Guerrico saapui 2. huhtikuuta Etelä-Georgian rannikolle, minkä jälkeen argentiinalaiset joukot valtasivat Etelä-Georgian ja Eteläiset Sandwichsaaret. Argentiinalainen Puma-helikopteri ammuttiin alas käsiaseilla, jolloin neljä sen kyydissä ollutta sai surmansa.
Falklandin saaret
Argentiinalainen erikoisjoukkojen sotilas ohjaa Brittiläisiä antautuneita
Kuvernööri sai 1. huhtikuuta varoituksen seuraavana aamuna tapahtuvasta argentiinalaisten joukkojen maihinnoususta. Hän oli kuitenkin ennakoinut ongelmia saatuaan tiedon Argentiinan laivaston pysäyttäneen puolalaisen huoltoaluksen 110 merimailia saarten pohjoispuolella. Alusta oli kielletty jatkamasta matkaansa etelämmäs.
Saaren puolustuksesta vastasi majuri Gary R. H. Nootin johtama merijalkaväen osasto Naval Party 8901 (NP8901), jonka kokonaisvahvuus oli 69 miestä. Näiden lisäksi oli HMS Endurancen 11 laivaston merimiestä sekä yksi alueella asunut eläkkeelle jäänyt merijalkaväensotilas. Aseistuksena oli henkilökohtaisten aseiden lisäksi Carl Gustaf- ja LAW66-singot. Uhan kasvaessa 23-miehinen kutsuttiin aseisiin Falkland Islands Defence Force ja miehittämään vartiopaikat, jotka sijaitsivat Sapper Hillillä ja Cape Pembroken majakassa.
Argentiinan laivaston ARA Santísima Trinidadlaski 2. huhtikuuta 90 merijalkaväen sotilasta Seal Pointin edustalla kumilautoille (kuvassa kohta A). Maihin noustuaan osasto jakautui kahtia suuremman osan hyökätessä merijalkaväen kasarmeille Moody Brooksiin ja pienemmän osan hyökätessä kuvernöörin palatsiin (kohta B). Sukellusvene ARA Santa Felähetti sukeltajia Cape Pembroken itäpuolella Yorke Bayhin (kohta C). Maihinnousualus ARA Cabo San Antonio sekä kuljetusalukset ARA Almirante Irízar ja ARA Isla de los Estados suojanaan ARA Hércules, ARA Drummond ja ARA Granville. Suojaavien alusten oli lisäksi tarvittaessa tuettava maihinnousua tykkitulella. Lentotukialusosasto ARA Veinticinco de Mayo suojanaan ARA Hipólito Bouchard, ARA Piedra Buena, ARA Seguí ja ARA Comodoro Py olivat saarten pohjoispuolella. Maihinnousuosaston kokonaisvahvuus oli noin 1000 sotilasta, joista pääosa oli merijalkaväkeä.
Tieto maihinnoususta saatiin vasta sen alettua. Kello 06.00 kuultiin laukauksia merijalkaväen kasarmeilta, jossa ei kuitenkaan ollut miehitystä (kohta D). Hieman myöhemmin havaittiin liikettä kuvernöörinpalatsin takana (kohta G). Hyökkääjien avattua tulen saatiin tieto Yorke Bayn maihinnoususta (kohta F). Puolustajien resurssit eivät riittäneet maihinnousun estämiseen, ja pian myös lentokenttä oli argentiinalaisten hallussa (kohta J).
Brittien merijalkaväen sotilaat torjuivat ensimmäisen hyökkäyksen kuvernöörin palatsiin. Argentiinalaisten pääjoukon edetessä kohti Port Stanleya ne joutuivat brittien ylläkköön (kohta H). Ylläkön tehneiden irtauduttua argentiinalaiset jatkoivat matkaansa Port Stanleyyn (kohta I). Ylivoiman edessä brittiläinen kuvernööri Rex Hunt määräsi britit antautumaan argentiinalaisille. Yksikään britti ei ollut saanut surmansa.
Vangit kuljetettiin Montevideoon.
Poliittisen ratkaisun etsintä
Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto antoi 3. huhtikuuta päätöslauselman numero 502, jossa Argentiinaa kehotettiin välittömään väkivaltaisuuksien lopettamiseen ja vetäytymiseen. Päätöslauselmassa Zaire, Guyana, Irlanti, Jordania, Japani, Togo, Ranska ja USA antoivat tukensa Britannialle. Argentiina sai tukea Panamalta, Kiinalta, Puolalta, Espanjalta. Neuvostoliitto ei osallistunut päätöksen tekoon.
Argentiinalaisten otettua saaret haltuunsa yritti Yhdysvaltain ulkoministeri Alexander Haig sovitella Argentiinan ja Britannian välillä. 8. huhtikuuta 1982 Haig saapui Lontooseen pikaneuvotteluun Falklandin tilanteesta. Seuraavana päivänä, 9. huhtikuuta, Haig saapui Buenos Airesiin keskustelemaan Argentiinan hallituksen kanssa. Ulkovalloista Euroopan talousyhteisö ilmoitti antavansa täyden tukensa Britannialle ja julistavansa Argentiinan kauppasaartoon. 15. huhtikuuta – 19. huhtikuuta ulkoministeri Haig kävi toiset neuvottelut Argentiinan hallituksen kanssa. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Neuvottelujen ja Haigin käymän "sukkuladiplomatian" tuloksena Britannian onnistui saada itselleen YK:n turvallisuusneuvoston,Euroopan talousyhteisön, Naton ja Brittiläisen kansainyhteisön tuen. Argentiina puolestaan epäonnistui pyrkimyksessään saada tukea Amerikan yhtenäisyysjärjestöltä, OAS:ltä.
Haigin epäonnistuttua sovittelua jatkoi Yhdistyneet kansakunnat, joka päätöslauselmassaan määräsi Argentiinan lopettamaan saarten miehityksen ja kiistan osapuolet ryhtymään kahdenvälisiin neuvotteluihin. Yhdysvalla tuki Britanniaa ja Euroopan talousyhteisö julisti Argentiinan kauppasaartoon. Latinalaisen Amerikan maista vain Kolumbia ja Augusto Pinochetin johtama Chile ilmaisivat tukensa Britannialle. Chilen ja Argentiinan välit olivat vanhastaan huonot, ja maat olivat 1970-luvun lopulla olleet sodan partaalla Tulimaata koskevan aluekiistan takia.
Argentiinan varustautuminen
Argentiinalainen Super Etendard
Falklandin saari jaettiin kahteen puolustusalueeseen, joiden väliraja kulki Bougainvillen saaren länsirannikolta suoraan pohjoiseen. Läntinen rannikkosektori, jonka komentajana oli prikaatikenraali O. E. Parada, käsitti Fox Bayn (8. rykmentti ja 9. pioneerikomppania), Port Howardin (5. rykmentti) ja Goose Greenin tukikohdat (12. rykmentti ja 25. rykmentin C-komppania) sekä Pebblesaaren ja Goose Greenin lentotukikohdat. Itäisen Stanleyn sektorin joukot oli keskitetty Port Stanleyhin, jossa oli kaikkiaan viisi jalkaväkirykmenttiä, 5. merijalkaväkipataljoona, 3. kenttätykistörykmentti, 4. ilmakuljetteinen tykistörykmentti, 10. panssariautokomppania, 601. helikopteripataljoona ja tukevia joukkoja, kuten pioneerikomppanioita ja ilmatorjuntaa.
Britannian vastatoimet
Brittiläinen lentotukialus Hermes
23. huhtikuuta Britannian ulkoasiainministeriö kehotti brittejä lähtemään Argentiinasta. Pääministeri Margaret Thatcher määräsi 29. maaliskuuta kolme ydinsukellusvenettä sekä RFA Fort Austinin lähtemään Etelä-Atlantille. Seuraavana päivänä pääministeri antoi laivaston esikuntapäällikölle amiraali Sir Henry Leachille ohjeen valmistautua saarten takaisin valtaukseen.
Leach lähetti 1. huhtikuuta määräyksen keskeyttää Välimerellä pidetyn harjoituksen ja aloittaa valmistautumisen Etelä-Atlantille siirtymiseen. Edustajainhuone hyväksyi 2. huhtikuuta voimankäytön sekä laivasto-osaston lähettämisen alueelle. Osastoon kuului lopulta 127 alusta, joista 43 varsinaisia laivaston aluksia, 22 Royal Fleet Auxiliaryn sekä loput 62 kauppalaivastosta palvelukseen kutsuttuja.
Britannian hallitus muodosti 6. huhtikuuta sotakabinetin, jonka tehtävänä oli seurata ja ottaa kantaa poliittiseen tilanteeseen. Kabinetti kokoontui joka päivä 12. elokuuta saakka.
Huhtikuun puoleen väliin mennessä Kuninkaalliset ilmavoimat olivat perustaneet tilapäisen lentotukikohdan Ascensioniin (RAF Ascension Island), joka sijaitsi Yhdysvaltain Wideawaken lentotukikohdan alueella. Tukikohtaan sijoitettiin Avro Vulcan B Mk.2 -pommittajia, Handley Page Victor K. Mk.2 -ilmatankkauskoneita ja McDonnell Douglas Phantom FGR Mk.2 -hävittäjiä. Suurin piirtein saman aikaisesti saapui laivaston pääosasto saarelle.
Argentiinan ja Britannian kohtaaminen alkoi jo huhtikuussa, kun etelään matkannutta laivasto-osastoa varjosti Argentiinan ilmavoimien Boeing 707 -lentokone. Osa tiedustelulennoista estettiin lähettämällä Sea Harrier -hävittäjät ilmaan lentotukialuksilta, mutta varsinaisia taistelutoimia ei suoritettu.
Operaatio Paraquet - Etelä-Georgian takaisinvaltaus
HMS Plymouth operaation aikana
Brittien Special Air Servicen vuoristojoukkoja laskettiin maihin 21. huhtikuuta Fortunan jäätikölle, josta niiden oli tarkoitus siirtyä edelleen Leithiin. Osaston eteenmisen kuitenkin esti lumivyöry. HMS Antrimin Wessex-helikopteri nouti osaston takaisin alukselle seuraavana päivänä RFA Tidespringin 845. laivueen Wessex-helikopterien tuhouduttua noutoyrityksissä. SAS:n veneosasto nousi maihin 22. huhtikuuta Grass Islandilla valvoakseen Leithiä ja SBS nousi maihin Houndin lahdella, josta se pyrki etenemään Cumberlandin lahden itärannalle. Jäät kuitenkin estivät siirtymisen ja lopulta osasto siirrettiin helikoptereilla Morainen vuonoon.[
Etelä-Georgian edustalla olleelle laivasto-osastolle annettiin sukellusvenehälytys, jolloin ne siirtyivät HMS Endurancea lukuun ottamatta avomerelle. RFA Tidespring jatkoi 24. huhtikuuta sukellusvenejahtia, kun Argentiinan ilmavoimien Boeing 707 lensi laivasto-osaston yli. Seuraavana päivänä helikopterit vaurioittivat Argentiinan laivaston sukellusvenettä ARA Santa Fetä, jonka miehistö hylkäsi King Edward Pointin laituriin. Sukellusveneuhan päätyttyä maihinnousuosasto laskettiin maihin Hesteslettenissä.
HMS Antrim ja HMS Plymouth tukivat maihin nousseita joukkoja tykkitulella. Joukot etenivät Grytvikeniin ja King Edward Pointiin, jolloin argentiinalaisjoukot antautuivat. 26. huhtikuuta Etelä-Georgian Leithin argentiinalaisjoukkojen komentaja kapteeni Largos allekirjoitti antautumissopimuksen HMS Antrimin kannella. Luutnantti Alfredo Astiz antautui joukkonsa kanssa Stromnessissa. Vangitut joukot sijoitettiin HMS Plymouthille ja HMS Enduranceen. 25. toukokuuta brittiläiset Harrier-hävittäjät ja Avro Vulcan -pommittaja hyökkäsivät Port Stanleyn lentokentälle. Kolme argentiinalaista lentokonetta ammuttiin alas. Päivää myöhemmin Perun presidentti Belaúnde Terry esitti rauhanehdotuksen, johon Argentiinan presidentti Galtieri suostuu periaatteessa ehdottaen joitain muutoksia.
ARA General Belgranon upotus
General Belgrano uppoaa
Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusvene HMS Conqueror varjosti Argentiinan laivaston risteilijä ARA General Belgranon ympärille muodostettua osasto TG79.3:a. Sukellusvene muun muassa ilmoitti osaston sijainnin 2. toukokuuta kello 05.00. Amiraali Woodward antoi kello 08.05 määräyksen upottaa risteilijä, vaikka hänellä ei siihen valtuutusta ollutkaan. Britannian amiraalineuvosto teki kello 09.15 päätöksen, jonka mukaan upottaminen olisi mahdollista myös sotatoimialueen ulkopuolella. Lounaalla asia esiteltiin pääministeri Thatcherille, joka viidentoista minuutin keskustelun jälkeen siunasi päätöksen. Sukellusveneen päällikkö sai tiedon ohjeiden muuttumisesta kello 12.07.
HMS Conqueror laukaisi kello 18.57 1400 jaardin etäisyydeltä kolme vanhan mallista Mk.8-torpedoa, joissa oli suurimmat mahdollisimmat lataukset risteilijän panssarivyön läpäisemiseksi. Kaksi niistä osui upottaen ARA General Belgranon, jolloin sodan tuhoisimmassa yksittäisessä sotatoimessa sai surmansa 323 miehistönjäsentä. The Sun -sanomalehti julkaisi seuraavana päivänä etusivullaan kuuluisan ja keskustelua herättäneen "Gotcha"-otsikon. Sotatoimen jälkeen Argentiinan hallitus torjui Perun tekemän rauhanehdotuksen.
HMS Sheffieldin upotus
HMS Sheffield palaa
Argentiinan ilmavoimien Super Étendard -hävittäjät upottivat 4. toukokuuta Exocet-ohjuksella brittiläisen hävittäjä HMS Sheffieldin, jonka miehistöstä kuoli 20. Yksi brittiläinen Harrier-hävittäjä ammuttiin alas.
Britannian maihinnousua valmistelevat hyökkäykset
Sea Harrier tukialus Hermeksen kannella
7. toukokuuta YK ryhtyi rauhanvälitykseen. 9. toukokuuta britit pommittivat Falklandinsaaria mereltä ja ilmasta. Sea Harrier -tukialushävittäjät upottivat argentiinalaisen hinaaja Narwalin. 14. toukokuuta kolme Argentiinan ilmavoimien A-4 Skyhawk -hävittäjää ammuttiin alas. Britannian pääministeri Margaret Thatcher varoitti, ettei rauhanomainen ratkaisu ole ehkä mahdollinen.
Britannian erikoisjoukot hyökkäsivät 14.-15. toukokuuta välisenä yönä Pebblesaarelle, jolla sijaitsi argentiinalainen lentotukikohta. Yksitoista argentiinalaista lentokonetta tuhottiin maassa. 18. toukokuuta Britannia torjui YK:n pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllarin esittämän rauhansuunnitelman. Brittien maihinnousujoukot lähestyivät Falklandinsaaria suuressa laivasaattueessa.
Brittijoukkojen maihinnousu ja eteneminen
Brittijoukkoja rantautumassa San Carlosin lahdella
21. toukokuuta brittijoukot nousivat maihin amfibioajoneuvoilla San Carlosin lahdella (San Carlos Water) itäisen Falklandinsaaren luoteisrannalla. Yhdeksän maihinnousua häirinnyttä argentiinalaista hävittäjää ammuttiin alas, mutta myös HMS Ardent upposi saatuaan pommiosumia. Maihinnousujoukot lähtivät etenemään jalkaisin kohti kahta tavoitetta: etelässä kohde oli Darwinin ja Goose Greenin asutuskeskus ja idässä Port Stanley.
Argentiinalaisten lentotoiminta jatkui vilkkaana. 23. toukokuuta brittiläinen HMS Antelope upposi alukseen osuneen pommin myöhästyneen räjähtämisen vuoksi. Argentiina menetti taisteluissa 10 lentokonetta. 25. päivä HMS Coventryllä kuoli 19 miehistön jäsentä Argentiinan ilmavoimien Skyhawk-hävittäjien upotettua sen kolmella 500 kg:n pommilla. Lisäksi argentiinalainen Exocet-ohjus osui kuljetusalus MV Atlantic Conveyoriin, joka upposi 28.toukokuuta 12 miehistön jäsentä kuoli.
28. toukokuuta brittien ilmahyökkäykset Port Stanleyn lentokentälle jatkuivat. Sodan kovimmat maataistelut käytiin Darwinissa ja Goose Greenissä brittien maahanlaskurykmentin 2. pataljoonan ja argentiinalaisten välillä. 17 brittisotilasta ja noin 50 argentiinalaissotilasta kaatui. 1400 argentiinalaista antautui sotavangiksi.
29. – 30. toukokuuta sotalaivat ja Harrier-hävittäjät pommittivat argentiinalaisten asemia. Britit etenivät ja Douglas varmistettiin. Kolmas maahanlaskurykmentti valtasi takaisin Teal Inletin asutuskeskuksen. 1. kesäkuuta britit toistivat tulitaukoehtonsa. 4. kesäkuuta Britannia torjui Yhdistyneiden kansankuntien turvallisuusneuvostossa Panaman ja Espanjan aselepoa koskevan päätöslauselmaehdotuksen. Kaksi päivää myöhemmin Versailles'n kokous ilmaisi tukensa briteille.
8. kesäkuuta Argentiinan ilmavoimat hyökkäsivät brittiläisiä maihinnousualuksia, RFA Sir Galahadia ja RFA Sir Tristamia, vastaan Port Pleasantissa Bluff Covesta etelään. 53 brittiä kuoli.
Port Stanleyn valtaus ja sodan loppu
Argentiinalaisia sotavankeja
12. kesäkuuta brittien maahanlaskurykmentin 3. pataljoona iski Mount Longdonin vuorelle, jolla sijaitsi Port Stanleyta puolustavien argentiinalaisten asemia. Vastarinta oli sitkeää ja lopulta lähitaistelua käytiin pistimin. 23 brittiä kuoli ja 47 haavoittui, joista 6 kuoli myöhemmin. Argentiinalaisia kaatui 50 ja useampi haavoittui. Myös Two Sisters -vuoren ja Mount Harrietin argentiinalaiset asemat vallattiin brittien kärsiessä vain lieviä tappioita. Kiivaammassa Mount Tumbletownin taistelussa 2. skottilaisrykmentti valtasi argentiinalaisten asemat. Yhdeksän brittiä ja 40 argentiinalaista kaatui sekä 32 antautui. 32 brittiä haavoittui. Brittiläinen hävittäjä HMS Glamorgan vaurioitui Exocet-ohjuksen osumasta, jolloin 13 brittiä haavoittui.
11. - 12. kesäkuuta Stanleyn yöllisessä tykistötulituksessa kolme falklandilaista siviiliä sai surmansa brittialukselta ammutun kranaatin osuttua heidän asuntoonsa. 14. kesäkuuta Port Stanleyn argentiinalainen varuskunta luopui vastarinnasta ja päätti sotatoimet. Argentiinalaiskomentaja Mario Menéndez allekirjoitti antautumissopimuksen. 20. kesäkuuta britit valtasivat vielä takaisin Eteläiset Sandwichsaaret. Britannia päätti muodollisesti vihollisuudet sotatoimialueella.
OSAPUOLTEN TAPPIOT
(Artikkelissa käytetyt lähteet: Teksti: Wikipedia, HS - Kuvat: Internet- Video:Youtube)
Ukrainassa taistellaan – osaksi Suomenkin puolesta! Suomalaiset naiset ja miehet taistelivat samankaltaisessa sodassa 30- ja 40-luvulla. Joillakin se matka kesti useita vuosia. Noin 97 000 siviiliuhrit mukaan lukien jäi sille tielle. Pysyvän vamman sai yli 100 000 – henkisistä vammoista puhumattakaan!
Se on tänään taas kynttilän paikka isäukon haudalle! "Unski" oli rintamalla vuosina 1941- 1944.
